Sivut

torstai 7. marraskuuta 2013

Hiljaiseloa marraskuussa


Useimmat tapaamani ihmiset manailevat päivien harmautta ja iltojen pimeyttä, sadetta ja syksyn pituutta. On toki harmaata ja pimeätä jo aika varhain iltapäivällä. Mutta hurjan nopeasti tämä syksy on tähän saakka mennyt ja näyttää menevän edelleenkin. Kohta on eletty viikko marraskuuta ja joulutohinat ympärillä alkavat pyöriä vilkkaimmillaan. Viime viikon perjantaina kuuntelin radiosta Puhelinlangat laulaa -ohjelmaa, jossa soittajat kertoivat leipovansa pipareita ja valmistautuvansa pikkujouluihin. Firmojen pikkujoulukausi on kuulemma alkanut, eikä kaupoissakaan voi enää välttyä näkemästä yhä lisääntyviä joulukoristeita ja muuta aiheeseen liittyvää hörhellystä. Onneksi sentään musiikki on vielä ihan normaalia tingeltangelia, ettei piimännoutoreissulla vielä tarvitse petteripunakuonojuttuja kuunnella. Jotenkin jaksan ihan hyvin luovia kaiken joulukrääsän keskellä, mutta joululauluista menee kyllä ilo, kun niitä pakkosyötetään kaupoissa viikkotolkulla ennen joulua.


Pihalla ei pahemmin ole mitään tekemistä. Lehdet on haravoitu ja perennoita leikelty riittävästi. Eipä sitä kovin montaa kertaa jaksa samoja sammalia käydä kuvaamassakaan. Aika paljon on täällä meillä päin satanut ja ajoittain varsin rankastikin. Ojat ovat täynnä ja alapihalla kävellessä nurmi litsahtelee siten, että voisi kuvitella varpaiden välistä vettä pursuavan, jos paljasjaloin pystyisi siellä tepastelemaan. Yöt ovat jälleen selvästi viilentyneet, tänäänkin oli aamulla vajaa yksi aste lämmintä. Saappaisiin on pakko laittaa villasukat, jos menee vaikka kissan kanssa metsälenkille. Eikä käsineistäkään yhtään haittaa ole.


Omaishoitorintamallakin näyttää vähän rauhoittuvan. Ukkokullan äidin rintasyöpä leikattiin eilen ja leikkaus näytti menneen hyvin. Huomenna hänet kotiutetaan dreenipusseineen. Kolmen viikon päästä on lopputarkastus ja silloin myös päätetään, tarvitaanko jatkohoitoja ja minkälaisia.

Isän toisesta silmästä leikataan glaukooma tiistaina ja sen jälkeen sitten seurataan silmän toipumista viikottain Silmäklinikalla. Äidinkin syöpäleikkauksen ensimmäinen seurantakäyti on varmaan lähiaikoina. Tämähän näyttää suorastaan harvinaisen kiireettömältä ajanjaksolta.


Kun pihalla ei ole nyt juurikaan tekemistä, ehtii enemmän syventyä lukemiseen. Parhaillaan luen Mathias Rosenlundin esikoisteosta "Vaskivuorentie 20", jossa suomenruotsalainen Mathias kuvaa sitä, millaista on olla köyhä hyvinvointi-Suomessa. Hän pohtii koskettavasti ja häpeämättä, onko hänellä koskaan pääsyä ulos köyhyydestä, vai periytyykö köyhyys hänen lapsilleen, kuten se on periytynyt hänelle itselleen. Luin myös netistä, millaisia kommentteja kirjan aiheesta ja kirjailijasta monet olivat antaneet. Monet kehottavat Mathiasta ottamaan itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytymään. Kuitenkin Mathias pyrkii koko ajan sekä opiskelujensa ohessa että niitä tauolle jättämällä tekemään kaikenlaisia mahdollisia töitä, joita hän suinkin vain saa. Hän haluaa elättää itsensä ja perheensä, mutta tipahtaa jatkuvasti tahtomattaan erilaisiin tukiloukkuihin. On surullista, että liian monien mielestä köyhät, sairaat, vanhat, työttömät ja maahanmuuttajat ovat syypäitä itse omaan tilanteeseensa ja saisivat siksi myös itse kurjuudestaan selvitä. Minusta sivistyneen yhteiskunnan kuuluu huolehtia niistä, jotka eivät siihen tavalla tai toisella itse pysty. Helppoa on arvostella toisten tekemisiä sellaisina hetkinä, kun omassa elämässä menee hyvin. Työttömyys ja sairaus voi kohdata kenet tahansa, muuta ei taloudelliseen kurjistumiseen meilläkään välttämättä tarvita. 


Pikkulinnut ovat saapuneet oikein joukolla meidän pihamaalle. Nyt en ole täyttänyt ruokinta-automaatteja yhtä tiheään, kuin niinä muutamina pakkasaamuina. Eiköhän tuolla luonnossa vielä syömistä riitä. Ukkokullan kanssa pystytettiin lintulauta keittiön ikkunan eteen, mutta se oli selvästi liian lähellä. Linnut kyllä uskaltautuivat noutamaan laudalta siemeniä, mutta eivät jääneet niitä siihen syömään. Meidän piti jähmettyä aivan liikkumattomiksi ikkunan ääressä ollessamme, jotta emme olisi säikyttäneet lintuja pois. Tänään kävimme siirtämässä lintulaudan hieman kauemmaksi, käytävän toiselle puolelle. Tuo mökki alkaa kyllä olla jo niin lahossa kunnossa, ettei siinä pian ole ainuttakaan korjaamatonta kohtaa. Se on rakennettu liimaamalla pieniä paloja toisiinsa, eikä liima tietenkään ole kestänyt. Kohta on kaikki palat naulattu tai ruuvattu uudelleen toisiinsa kiinni, mutta huokoinen puu alkaa mennä tikuiksi ja säleiksi. Täytynee ensi syksynä katsella tilalle uusi mökki.


Näin viime yönä unta, että kampaaja oli värjännyt hiukseni likimain mustiksi. Kotiin päästyäni menin suihkuun ja väri lähti pois. Katsellessani itseäni suihkun jälkeen peilistä, olivat hiukseni porkkananpunaiset ja keskellä päätä olevan jakauksen molemmin puolin oikeastaan vaaleanpunaiset. Siitä paikasta lähdin kampaamoon näyttämään hiuksiani, mutta kampaajat totesivatkin minun menneen aivan liian aikaisin suihkuun. Kuulin kuitenkin kahden kampaajan kuiskuttelevan keskenään, että olivat tainneet laittaa hiuksiini väärän värin. Huomatessaan minun kuulleen heidän kuiskutuksensa, pääsin kuin pääsinkin kampaamotuoliin istumaan saadakseni uuden värin hiuksiini. Aamulla herättyäni piti mennä ihan ensimmäiseksi katsomaan peilistä, miltä naama näyttää. Tai paremminkin, miltä pää näyttää. Ei ollut porkkananpunainen, ei sinne päinkään. Ihan oli sitä samaa tuttua ruskeaa, mitä aina aiemminkin. Joskus vaan unet ovat niin elävän tuntuisia, että pitkälle päivään pitää oikein ravistella unen varjoja hartioilta pois.