Sivut

torstai 7. marraskuuta 2013

Hiljaiseloa marraskuussa


Useimmat tapaamani ihmiset manailevat päivien harmautta ja iltojen pimeyttä, sadetta ja syksyn pituutta. On toki harmaata ja pimeätä jo aika varhain iltapäivällä. Mutta hurjan nopeasti tämä syksy on tähän saakka mennyt ja näyttää menevän edelleenkin. Kohta on eletty viikko marraskuuta ja joulutohinat ympärillä alkavat pyöriä vilkkaimmillaan. Viime viikon perjantaina kuuntelin radiosta Puhelinlangat laulaa -ohjelmaa, jossa soittajat kertoivat leipovansa pipareita ja valmistautuvansa pikkujouluihin. Firmojen pikkujoulukausi on kuulemma alkanut, eikä kaupoissakaan voi enää välttyä näkemästä yhä lisääntyviä joulukoristeita ja muuta aiheeseen liittyvää hörhellystä. Onneksi sentään musiikki on vielä ihan normaalia tingeltangelia, ettei piimännoutoreissulla vielä tarvitse petteripunakuonojuttuja kuunnella. Jotenkin jaksan ihan hyvin luovia kaiken joulukrääsän keskellä, mutta joululauluista menee kyllä ilo, kun niitä pakkosyötetään kaupoissa viikkotolkulla ennen joulua.


Pihalla ei pahemmin ole mitään tekemistä. Lehdet on haravoitu ja perennoita leikelty riittävästi. Eipä sitä kovin montaa kertaa jaksa samoja sammalia käydä kuvaamassakaan. Aika paljon on täällä meillä päin satanut ja ajoittain varsin rankastikin. Ojat ovat täynnä ja alapihalla kävellessä nurmi litsahtelee siten, että voisi kuvitella varpaiden välistä vettä pursuavan, jos paljasjaloin pystyisi siellä tepastelemaan. Yöt ovat jälleen selvästi viilentyneet, tänäänkin oli aamulla vajaa yksi aste lämmintä. Saappaisiin on pakko laittaa villasukat, jos menee vaikka kissan kanssa metsälenkille. Eikä käsineistäkään yhtään haittaa ole.


Omaishoitorintamallakin näyttää vähän rauhoittuvan. Ukkokullan äidin rintasyöpä leikattiin eilen ja leikkaus näytti menneen hyvin. Huomenna hänet kotiutetaan dreenipusseineen. Kolmen viikon päästä on lopputarkastus ja silloin myös päätetään, tarvitaanko jatkohoitoja ja minkälaisia.

Isän toisesta silmästä leikataan glaukooma tiistaina ja sen jälkeen sitten seurataan silmän toipumista viikottain Silmäklinikalla. Äidinkin syöpäleikkauksen ensimmäinen seurantakäyti on varmaan lähiaikoina. Tämähän näyttää suorastaan harvinaisen kiireettömältä ajanjaksolta.


Kun pihalla ei ole nyt juurikaan tekemistä, ehtii enemmän syventyä lukemiseen. Parhaillaan luen Mathias Rosenlundin esikoisteosta "Vaskivuorentie 20", jossa suomenruotsalainen Mathias kuvaa sitä, millaista on olla köyhä hyvinvointi-Suomessa. Hän pohtii koskettavasti ja häpeämättä, onko hänellä koskaan pääsyä ulos köyhyydestä, vai periytyykö köyhyys hänen lapsilleen, kuten se on periytynyt hänelle itselleen. Luin myös netistä, millaisia kommentteja kirjan aiheesta ja kirjailijasta monet olivat antaneet. Monet kehottavat Mathiasta ottamaan itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytymään. Kuitenkin Mathias pyrkii koko ajan sekä opiskelujensa ohessa että niitä tauolle jättämällä tekemään kaikenlaisia mahdollisia töitä, joita hän suinkin vain saa. Hän haluaa elättää itsensä ja perheensä, mutta tipahtaa jatkuvasti tahtomattaan erilaisiin tukiloukkuihin. On surullista, että liian monien mielestä köyhät, sairaat, vanhat, työttömät ja maahanmuuttajat ovat syypäitä itse omaan tilanteeseensa ja saisivat siksi myös itse kurjuudestaan selvitä. Minusta sivistyneen yhteiskunnan kuuluu huolehtia niistä, jotka eivät siihen tavalla tai toisella itse pysty. Helppoa on arvostella toisten tekemisiä sellaisina hetkinä, kun omassa elämässä menee hyvin. Työttömyys ja sairaus voi kohdata kenet tahansa, muuta ei taloudelliseen kurjistumiseen meilläkään välttämättä tarvita. 


Pikkulinnut ovat saapuneet oikein joukolla meidän pihamaalle. Nyt en ole täyttänyt ruokinta-automaatteja yhtä tiheään, kuin niinä muutamina pakkasaamuina. Eiköhän tuolla luonnossa vielä syömistä riitä. Ukkokullan kanssa pystytettiin lintulauta keittiön ikkunan eteen, mutta se oli selvästi liian lähellä. Linnut kyllä uskaltautuivat noutamaan laudalta siemeniä, mutta eivät jääneet niitä siihen syömään. Meidän piti jähmettyä aivan liikkumattomiksi ikkunan ääressä ollessamme, jotta emme olisi säikyttäneet lintuja pois. Tänään kävimme siirtämässä lintulaudan hieman kauemmaksi, käytävän toiselle puolelle. Tuo mökki alkaa kyllä olla jo niin lahossa kunnossa, ettei siinä pian ole ainuttakaan korjaamatonta kohtaa. Se on rakennettu liimaamalla pieniä paloja toisiinsa, eikä liima tietenkään ole kestänyt. Kohta on kaikki palat naulattu tai ruuvattu uudelleen toisiinsa kiinni, mutta huokoinen puu alkaa mennä tikuiksi ja säleiksi. Täytynee ensi syksynä katsella tilalle uusi mökki.


Näin viime yönä unta, että kampaaja oli värjännyt hiukseni likimain mustiksi. Kotiin päästyäni menin suihkuun ja väri lähti pois. Katsellessani itseäni suihkun jälkeen peilistä, olivat hiukseni porkkananpunaiset ja keskellä päätä olevan jakauksen molemmin puolin oikeastaan vaaleanpunaiset. Siitä paikasta lähdin kampaamoon näyttämään hiuksiani, mutta kampaajat totesivatkin minun menneen aivan liian aikaisin suihkuun. Kuulin kuitenkin kahden kampaajan kuiskuttelevan keskenään, että olivat tainneet laittaa hiuksiini väärän värin. Huomatessaan minun kuulleen heidän kuiskutuksensa, pääsin kuin pääsinkin kampaamotuoliin istumaan saadakseni uuden värin hiuksiini. Aamulla herättyäni piti mennä ihan ensimmäiseksi katsomaan peilistä, miltä naama näyttää. Tai paremminkin, miltä pää näyttää. Ei ollut porkkananpunainen, ei sinne päinkään. Ihan oli sitä samaa tuttua ruskeaa, mitä aina aiemminkin. Joskus vaan unet ovat niin elävän tuntuisia, että pitkälle päivään pitää oikein ravistella unen varjoja hartioilta pois.
 

11 kommenttia:

  1. Olipa hassu uni. Unen jälkeen ei toden totta aina tiedä, tapahtuiko se oikeasti vai ei, pitää hetki miettiä. Ja minä onnistuin näkemään sellaista unta yhdestä tv-sarjasta, että luulin juonessa oikeasti tapahtuneen niin. Vasta keskustelu ystävän kanssa paljasti, että olin keksinyt unessa vähän lisää juonta sarjaan.
    Nyt on hienoja värejä ja ihanan lauhaa, ja aika todellakin kiitää. Kevät tulee siis nopsaan tällä tahdilla ;-)
    Kiva, että läheiset saavat hoitoa ja paranevat, siinä reipastuvat varmaan kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIkeastaan on mukavaa, että niin usein muistaa näkemänsä unet. Paljon on ihmisiä, jotka väittävät, etteivät näe koskaan unia. Kaikki ihmiset kuitenkin näkevät, eivät vain muista. Kyllä on paljon naurua riittänyt omista unista, kuin myös noita epätodellisuuden tuntuisia ajatuksia siitä, tapahtuiko niin todellisuudessa vai ei.

      Poista
  2. Syksy etenee vauhdilla ja se on totta..
    Kun joulu vaan menisi äkkiä niin voitolla ollaan kohti kevättä!
    Rentoutumisia sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, kyllä se joulukin nopeasti menee. Olen usein ihmetellyt, miksi lapsena joulu kesti niin pitkään. Ehkä se johtui paljosta odotuksesta ja monista toiveista. Näin aikuisena etenkin pyhät lentävät suorastaan siivillä.

      Poista
  3. Melkoinen yötarina :) minäkin olen tosi kova näkemään unia ja niissä riittää pohtimista päiväksikin, niin ovat toden tuntuisia, varsinkin ralliunet joita näen :D Osui silmiini jostain lehdestä minullekin tuo Mathiaksen tarina, minusta hän yrittää oikeasti ponnistella asioiden eteen, että pääsisi tasaiseen ja normaaliin elämään kiinni, ja toivon kovasti että hän onnistuu. Ja se on totta ettei aina kaikkeen voi itse vaikuttaa, elämässä tapahtuu asioita joille ei mahda mitään eikä kaikkea voi ennakoida, seurauksena työttömyyttä, perheiden hajoamisia, sairautta, kyllä minusta yhteiskunta on velvollinen huolehtimaan osaltaan ihmisten pärjäämisestä. Rahaahan on jos se kohdistetaan oikein...eikä pimitetä ulkomaille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anski, olen täysin samaa mieltä. Mathiaksen kirja ei sinänsä ollut mikään lukemisen mestariteos, mutta sisällöltään tärkeä ja todella ajankohtainen. Tavallaan hätähuuto meneillään olevasta eriarvoistumisesta. Ostin kirjan siksikin, että toivoin maksamastani hinnasta edes pienen osan kilahtavan Mathiaksen taskuun kuin myös antavan lisäsysäyksen hänen kirjailijan uralleen.

      Poista
  4. Minulla on tuo Vaskivuorentie -kirja tilauksessa kirjastosta, Siihen on valtava jono. Kiinnostaa kovasti lukea se . Kun luin siitä lehdestä, jäin miettimään sitä, että mitä tässä maassa viime vuosikymmenien aikana on oikein tapahtunut? Martinlaakso silloin valmistuessaan 1970 -luvulla oli hyvinvoipaa aluetta, nyt se on symboli köyhyydestä ja toivottomuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja näitä Martinlaaksoja kun on kohta koko pääkaupunkiseutu täynnä. Kuten Anskillekin vastasin, ostin kirjan omakseni toivoen, että maksamastani hinnasta edes pieni osa kilahtaisi Mathiaksen taskuun ja toisaalta antaisi hänelle lisäsysäyksen jatkaa kirjoittamista. On järkyttävää, ettei tänä päivänä selviä enää edes työtä tehden ja palkkaa saaden, koska eläminen etenkin täällä pääkaupunkiseudulla on niin toivottoman kallista. Eikä yhden ihmisen palkalla pysty enää elättämään neljän hengen taloutta. Jokin on pahasti pielessä, jos valtava joukko nuoria ihmisiä on totaalisesti syrjäytynyt yhteiskunnasta - ja yhä lisää syrjäytyy. Voi, tästä aiheesta riittäisi puhumista ja pohtimista niin paljon, ettei taida tila riittää.

      Poista
  5. Lintulaudalla on tosiaan ikää ja se on viettänyt kaiket talvet ulkona. Ja sen kannustuksen kanssa olen ihan tosissani. Toivon, että jaksat jotenkin bloggeriongelmiesi kanssa, etkä missään nimessä lopeta blogiasi. Uskon, että meitä toivojia on runsaasti muitakin.

    VastaaPoista
  6. Hiljaiseloa vietetään täälläkin, pihalle sateeseen ei huvita mennä. Mutta hyvä kirja tai neule kädessä on mukava istuskella takkatulen ääressä

    VastaaPoista
  7. Minäkin näin kerran hiukseni värjättyäni seuraavana yönä unta, että niistä oli tullut vaaleanpunaisen, mustan ja ruskean kirjavat, ihan hirveän näköiset! Aamulla piti tietysti ensimmäiseksi katsoa peiliin :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!