Sivut

maanantai 13. tammikuuta 2014

"Kiva kun olet täällä"


Mökkipuutarhassa -blogin Pirjo on tehnyt itse tällaisen kauniin tunnustuksen, jonka hän antoi muun muassa minulle. Kerroin Pirjolle tunnustuksesta kiittäessäni, että minulla on ystävä, joka saattaa lähettää muina miehinä (tai siis naisina) tekstiviestin, jossa hän toteaa: "Kiva, että olet olemassa". Sen enempää ihminen ei välttämättä tarvitse tullakseen iloiseksi ja kokeakseen olevansa tärkeä jollekin. Jokainen meistä kaipaa toisia ihmisiä - ainakin joskus. Jokaiselle tekee hyvää saada kiitosta ja kehuja, huomiota ja tiedon siitä, ettei ole unohdettu. Toisille kiitosten jakaminen on helppoa, toisilta se taas vaatii ylenmääräisiä ponnistuksia, jos onnistuu sittenkään. Hyvän mielen tuottaminen ei ole keneltäkään pois. Sen jakaminen saa meidät itsemmekin iloisiksi ja hyväntuulisiksi. 


Tunnustuksia on varsin vaikea jakaa, sillä hyviä blogeja on enemmän kuin mitenkään ehtii edes seuraamaan. Kaikissa blogeissa on joku kiva juttu, jonka vuoksi niistä on alunperin kiinnostunut ja ryhtynyt seuraamaan. Aina ei ehdi jokaiseen blogiin omia kommentteja jättämään, vaikka niitä aktiivisesti seuraisikin. Olen huomannut, että oman blogin päivittäminen, muiden seuraaminen ja niihin kommentoiminen vie yhä enemmän aikaa. Niin mukavaa kuin se onkin, on kaikki blogimaailmaan käytetty aika pois jostain muusta. Näin talviaikaan on enemmän aikaa turata tietokoneen kanssa, mutta kohta alkaa kevät ja sitten täytyy rientää pihamaalle puutarhassa touhuamaan.


Jos nyt sanon, että itse kukin ottakoon tunnustuksen tästä, sitä ei taida kovinkaan moni ottaa. Niinpä jaan tunnustusta eteenpäin seuraaville blogeille ilman sen kummempia selityksiä tai perusteluita (paljosta on vaikea vähän lohkaista - blogeista puhuttaessa):


Seuraavina päivinä on tarkoitus maalata ainakin yhden makkarin seinät, mahdollisesti toisenkin. Tällaiset sisätyöt on tehtävä näin talvella, koska kevätilmojen saapuessa into sisällä olemiseen lopahtaa totaalisesti. Maalausta odottava huone on nyt tyhjennetty, ikkunan- ja ovenpielet teipattu ja listat irroitettu. Huomenna on omaishoitopäivä, mutta josko illalla, kotimatkalla ehtisin käydä ostamassa maalipensseleitä ja pari telaa kaukaloineen sekä lisää maalarinteippiä. Maalin ostin jo lokakuussa, kunhan kannan sen kellarista tänne yläkertaan.


Pakkanen toi pikkulinnut pihaan ruokailemaan. Tikka ja oravakin napostelivat rinnakkain pähkinöitä, auringonkukkia ja talia. Lintujen kuvaamisen taidan jättää toisille, sillä zoomini on aika vaatimaton ja lisäksi tänäänkin lintujen katseleminen on hoidettu yhdessä Juuson kanssa lähinnä takkahuoneen ikkunalaudan lomasta. 

Viettäkäähän mukava tammikuinen viikko ja nauttikaa auringon pilkahduksista!




12 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups typerä kirjoitusvirhe....
      Halusin sanoa että blogiasi on ilo lukea, ja että nytkin kirjoitat niin kauniisti:)

      Poista
  2. Yhdyn pirjoon. Ajattelet pitkälti samoin kuin minä. Bloggaaminen vie yhä enemmän aikaa - riippuen tosin miten paljon siihen itse satsaa. Kuvien käsittely ym kaikki, kuten luettelit. Tutuille ja tuntemattomille kivoille blogeille - onnea!

    VastaaPoista
  3. Tuhannet kiitokset tunnustuksesta! Otan sen ilolla vastaan.

    VastaaPoista
  4. Just tämä talven aika on parasta aikaa bloggailulle myös,kesäisin ei ole niinkään aikaa,kun alkaa ulkotyöt,puutarhailut,kukkien hoitaminen,mpenkkien muokkaamiset,yms,,.Voihh,sitä rientämistä paikasta toiseen ja laittamiset kuntoon kesää varten,työt ei lopu tekemälläkään,,.

    VastaaPoista
  5. Onnea tunnustuksesta, kiva kun olet täällä! Tänään menikin päivä muissa, esim siivouspuuhissa, tuntuu ettei nyt jaksa oikein mitään, vaikka aurinkokin paistoi tänään.

    VastaaPoista
  6. Kiitti! Mä oon ihan liikuttunnu...

    VastaaPoista
  7. Kiitos tunnustuksesta , se on tosi kiva ja nätti. Ihanaa saada se :-D Menen nyt postaamaan siitä :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon tunnustuksesta! Se piristi tässä pakkaskohmelossa. Minustakin on mukavaa, että olet täällä : )

    Ja oikein kiva uusi ulkoasu, tosi raikas!

    Maalausiloa!

    VastaaPoista
  9. Sinulla on hyvällä mallilla maalaus. Alkujärjestelyt on mielestäni hankalin osuus, joten sehän on jo melkein puoliksi tehty ;)

    VastaaPoista
  10. Onnea tunnustuksesta! Kivasti kirjoitat!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!