Pelto-ojissa lorisee

Teimme tänään perälenkin eli kiersimme kotimme ohi kulkevan tien niin pitkälle, kuin sitä pääsee ja palasimme sitten takaisin. Otin kameran mukaani, mikä tarkoittaa minun osalleni intervalliulkoilua, sillä yleensä Ukkokulta jatkaa kävelemistään jäädessäni kuvaamaan. Sitten minun onkin reippailtava hänet kiinni, kunnes sama kuvio jälleen toistuu. Ainakin toinen meistä saa tehokasta liikuntaa.

Eilen satoi silkkaa vettä oikein kunnolla ja niin teki vielä tänä aamunakin. Lähtiessämme lenkille näytti, kuin aurinko alkaisi paistaa, mutta eipä alkanutkaan. Lähes kolmen asteen lämpötila ja mukava lounaistuuli sekä ojissa loriseva vesi saivat sään tuntumaan oikein keväiseltä.

Lenkillä tapaamamme naapuri katseli kaulassani roikkuvaa kameraa ja kysäisi, olimmeko lähteneet lintuja bongaamaan. Ukkokulta totesi naapurille, että meillä kuvataan kukkia silloinkin, kun niitä ei missään ole näkyvillä. Jätin kommentoimatta.

Kevät on aktiivista metsänkaatoaikaa ja jälleen perälenkkimme varrelle oli kasattu isoja puupinoja, joista osa on jo kuluneen viikon aikana rahdattu pois. Mieleen muistuu vuosien takaa eräs tuttava, joka myi aina metsää ryhtyessään remontoimaan kotiaan. Ammottavat hakkuuaukiot saivat nimet remonttien mukaan; oli keittiökaappiaukiota ja sauna-aukiota, terassinlaajennushakkuuta ja kattoremonttilakeutta.

Jäin mietteissäni katselemaan puupinoissa olevien pöllien päitä. Pienemmissä tukeissa muoto näyttää useimmiten aika pyöreältä, mutta isommat puut ovatkin levittäytyneet yksilöllisemmin ja pöllien halkileikkaukset laittoivat mielikuvituksen liikkeelle. Piparkakku, Smurffin hattu...

Lunta on vain nimeksi ja vesisateet vievät senkin vähän. Tämän kuvan pellolla hiihdimme pikkuveljen tytön kanssa viime vuonna hiihtolomaviikolla. Siis kuluneella viikolla. Näyttäisi, että tuolla on tänäkin vuonna latukone käynyt, mutta monen päivän ilo sen tamppaama väylä ei ole ollut. Minua lumettomuus ei haittaa, sillä en ole talvi-ihminen laisinkaan. Jo syksyllä alan odottaa seuraavaa kevättä ja kesää. Tietenkin meidät on kyllästetty pahanilman odotuksilla eli ei muka parane iloita aikaisesta keväästä, koska ihan varmasti sen tulee pilaamaan jokin monista takatalvista. Olen yrittänyt opetella positiivista ajattelua ja siihen kuuluu asennoituminen kulloiseenkin tilanteeseen tyyneydellä. Jollei ole kunnollista talvea ja lunta, sitten keksitään muuta tekemistä. Eipä ole lumitöitä ja näin omakotiasujana iloitsen pienemmistä energiakuluista.

Iltaisin uni tulee mukavasti, kun keskittyy pohdiskelemaan tulevan kevään istutuksia. Tässä muutama päivä sitten pohdiskelin täällä blogissakin, millaisia pensasruusuja seuraavaksi hankkisin. Sain hyviä vinkkejä mm. kotimaisiin oloihin kehitetyistä ruusuista, joilla on hauskoja nimiä, kuten Sointu, Sävel, Lumo, Ilo ja Tove Jansson. Iloa lukuunottamatta uutuuksia onkin jo kohtalaisen hyvin saatavissa, vaikka ensimmäiset tulivat taimimyymälöihin vasta viitisen vuotta sitten. Olenkin jo suunnitellut retkeä Hongiston taimistolle - kunhan se nyt on ajankohtaista.

Viime vuonna olin jo takuuvarma, että taidan tänä vuonna jättää puutarhamessut väliin. No, se oli viime vuonna. Nyt olen jo ihan vakavissani päättänyt, että tottahan sitä taas messuille mennään. Se ikäänkuin kuuluu kevään ohjelmistoon ja saa mielen virittäytymään tulevaan kesään.

Facebookissa kiersi viime viikolla tällainen kuva mehiläisille suosiollisista kasveista. Tiedän, toisten kuvia ei saisi luvatta julkaista, mutta en löytänyt tälle kuvalle lähdettä. Aihe on kuitenkin tärkeä ja kuvassa viesti on hauskasti toteutettu, joten annettakoon minulle tämän kerran anteeksi.

Jotta tunnelma ei olisi niin harmaa, laitettakoon tähän loppuun kuva orkideasta, joka ei ole laisinkaan harmaa. Siinä hän keikistelee ja tuo iloa sunnuntaipäiväämme. Nautiskelkaa!

Kesäkukka Kosmosta ja leijonankitaa -blogista, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.