Sivut

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Eilen joutsenia, tänään lunta


Tänään näkymä työhuoneen ikkunasta on varsin luminen. Ja lisää sataa kaiken aikaa taivaalta. Lunta on tullut runsaasti ja se on hyvin märkää ja painavaa. Aura-autokin huristi ohi aamukahvia juodessamme. Sitä ei ole kuluneen talven aikana kovinkaan montaa kertaa tapahtunut. Yhden käden sormet riittävät laskemisessa mainiosti.


Joinain keväinä tällaiset takatalvitapahtumat ovat saaneet mieleni matalaksi ja vähäinenkin lumi puutarhassa on harmittanut todella ankarasti. Eihän tuo nytkään kivalta tunnu, mutta luultavasti usean päivän ajan jatkunut lumisateen ennustaminen jokaisessa mediavempeleessä on auttanut orientoitumaan tähän säähän. Ja kuten olen jo monen blogissa kommentoinutkin, hyvä, että lumi sataa nyt eikä kuukauden kuluttua - jos on nimittäin sataakseen.


Koska luvassa on myös pakkasta, lienee parempi, että lumi peittää varhaisesta keväästä innostuneet piipot ja silmut lämpimään vaippaan vähäksi aikaa. Enpä usko, että tämä lumi kovin pitkään maassa pysyy. 


Eilen kävin Somerolla, jossa näin parissakin paikassa joutsenia pellolla. Pakko oli pysähtyä niitä ihailemaan ja kuuntelemaan niiden kumeita törähdyksiä. Harmi, ettei minulla ole zoomia, jotta olisin saanut lähikuvia. Juuri, kun olin saanut itseni ja kamerani takaisin autoon, koko tuo yläkuvan joukko lähti lentoon ja kaarsi upeana joukkona tuonne metsän reunaan.


Paluumatkalla pysähdyimme Pusulassa sijaitsevan kosteikon reunaan ihailemaan levähtämään pysähtynyttä joutsenjoukkoa. Tuo mainittu kosteikko on kylläkin tien toisella puolella, jossa sijaitsee lintujen tarkkailemista varten lintutornikin. Tällä pellolla joutsenia oli todella paljon, mutta mitäpä niitä kaikkia samaan kuvaan ahtamaan, kun tuloksena olisi ollut lähinnä pieniä vaaleita pilkkuja harmaanruskeassa maisemassa. Noiden isojen lintujen katseleminen ja kuunteleminen sai rintaan lämpimiä väristyksiä. Kyllä luonto on ihmeellinen ja sen ilmiöiden seuraaminen aina yhtä koskettavaa.

 

20 kommenttia:

  1. Lumisateet näyttävät taas tulleen sinne teille! Täällä oli aamulla vähän räntälunta maassa mutta nyt se on jo sulanut, tiekin on ihan kuiva taas.
    Muutamakin ryhmä joutsenia on viime päivinä lentänyt tästä talon yli äänimerkkejä töräytellen. Samoin hanhilaumoja on näkynyt, nekin pitävät aikamoista meteliä matkatessaan :)
    Toivotaan tosiaan, että lumisateet olisivat tämän kevään osalta vähitellen ohi!
    Mukavaa viikonvaihdetta, lumesta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuota lunta pitkään jaksa manailla. Se tuli ja varmasti se myös menee. Yöllä oli vähän pakkasta ja niin on luvassa seuraavillekin öille. Lumi suojaa kasveja ja kevääseen herännyttä luontoa, joten tarpeeseen tuli.
      Kevät on kyllä niin upeaa aikaa, eikä vähiten noiden muuttoa tekevien lintujen vuoksi. Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  2. No jopas on lumiset maisemat! Harmillista, mutta onhan vasta maaliskuu. Äkkiä se sulaa pois.
    Täälläkin on näkynyt hanhia ja kurkia huutelemassa taivaalla.
    Toivotaan aurinkoista ja keväistä maaliskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tuli tosiaan aikamoinen määrä. Taitaa olla likimain sama, kuin helmikuun 1. päivä, jolloin täällä etelärannikolla oli edellisen kerran kunnon lumisade. No, pois se sulaa aikanaan. Suomen kevät on tällainen.

      Poista
  3. Oho, näyttääpä talviselle, mutta todellakin eipä se kauan pysy maassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alapihalla pääsisi hiihtämään, mutta ei erityisemmin tee mieli. Kyllä se tuosta sulaa, hetkellinen takapakki kuuluu suomalaiseen kevääseen.

      Poista
  4. Hups, onpa sitä lunta tullut paljon! Meillä on ollut aurinkoinen päivä tänään, mutta nyt on pilvessä ja muutama lumihiutale on tullut maahan.

    VastaaPoista
  5. On se parempi että nyt sataa tuo lumi, eikä toukokuussa. Täällä ei ole vielä satanut yhtään, mutta entistä lunta on kyllä maassa ihan tarpeeksi :) Aamulla oli melkein -3 astetta pakkasta, muuten hieno keli. Eilen oli kova tuuli, onneksi nyt ei tuule enää.
    Onhan upea reissu ollut, kun tuollaisen joutsenlauman ootte bongannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, juuri niin. Parempi lumi nyt kuin huhti- tai toukokuussa. Suomalainen kevät on aina tällaista keikkumista, joten mitään uutta tässä ei sinänsä ole.

      Poista
  6. Meillekin on tullut paljon lunta ,on niin talvisen näköista. Ihania joutsenia siellä pellolla ja noin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenia oli todella paljon, kuvassa on vain osa. Olisitpa kuullut kaikki ne äänet, joita tuossa tien vierellä kuvatessamme saimme kuulla.

      Poista
  7. Onpa siellä paljon lunta! Täällä Tampereen korkeudella satoi aamulla ja maa oli valkoisena, mutta nyt lumi on jo osaksi sulanut. Kauniit nuo joutsenet! Itse olen nähnyt vain yhden joutsenparin tänä keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän talon yli lentää joka kevät joitakin joutsenia, mutta kerrankin sain tilaisuuden nähdä niitä enemmän. Taidanpa ensi keväänä ajella ihan varta vasten tuohon samaan paikkaan Pusulassa, josko silloin olisi jo oma zoomikin kamerassa.

      Poista
  8. Teillä näkyy lunta olevan runsaasti meillä ei vielä ole satanut mutta ehtii kyllä.
    Joutsenia käy sääliksi. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkussa sanottiin, että muuttolinnut sietävät aika hyvin "takatalvia". Osa saattaa palata takaisin lämpimämpään paikkaan odottamaan sopivia säitä.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  9. Lumi onneksi myös suojaa kasveja, kun ovat pakkastakin öiksi lupailleet. Mutta haikeaksi mielen vetää, oli niin keväiset tunnelmat useana päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasta oli tosiaan viime yönä ja sitä on luvassa seuraavillekin öille. Lumi siis tuli tarpeeseen. Luonto näyttää hoitavan hommat. Olihan se järkytys aamulla katsoa ulos ikkunasta, mutta kerrankin säätiedotukset pitivät hyvin paikkansa.

      Poista
  10. Kunhan tästä täyskuusta päästään, alkaa lumikin sulaa. Loppuviikoksi luvattiin jo plusasteita, joten se tekee tehtävänsä. Aika märkää tuo meillekin satanut lumi oli eilen, mutta yön aikana oli pakkasta.

    VastaaPoista
  11. Meillekin tuli hento lumikerros viime yönä. Olen samaa mieltä kanssasi, että mieluummin lumet nyt kuin kesäkuussa:)

    VastaaPoista
  12. useita senttejä satoi meilläkin eilen ja aamulla leijaili hentoja hiutaleita lisää. Itse en lumesta välittäisi, mutta hyvä että satoi pakkasta eristävä kerros kasveille.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!