Piha-ahkerointikausi avattu

Ihan oikea piha-ahkerointikausi on nyt sitten avattu. Ensin piti kävellä postiin ja apteekkiin. Meillähän ei tietenkään enää mitään oikeaa postia ole ja tämä asiamiespostikin muutti eilen paikallisen R-kioskin tiloihin sijaittuaan sitä ennen muutaman vuoden yhden kaupan tiloissa ja sitä ennen niinikään muutaman vuoden erään toisen kaupan tiloissa. Ja sitä ennen kylän toisessa päässä sijaitsevalla teollisuusalueella. Muistissa toki on sekin aika, jolloin meidän kylällä oli ihan oikea posti, mutta niin kauan siitä alkaa kohta olla, ettei ihme, jos muistikuvat ihkaoikeasta postista hämärtyvät. No, onhan se parempi, että postipalvelut ovat edelleen omalla kylällä saatavissa, mutta jos tämä uusi yrittäjä lopettaa oheispostin pitämisen, silloin alkaa kylän mahdollisuudet omiin postipalveluihin olla lopussa. Vaan eipä nyt mennä vielä sentään asioiden edelle.

Kävinhän minä apteekissakin, mutta unohdin tietenkin sen pääasian, jonka vuoksi sinne menin eli sitruunahapon. Piti pyörittää pyykinpesukone sitruunahapolla, jotta saisin putsattua rumpuun kertyneet töhnät pois. Katselin nimittäin Kuningaskuluttaja-ohjelmaa, jossa näytettiin, millaisen savitöhnäkerroksen jauhemaisissa pesuaineissa oleva zeoliitti tekee pesukoneeseen. Siirryin siis oitis nestemäisiin pesuaineisiin, joissa zeoliitin sijasta käytetään sitriittiä (tai jotain sinne päin), ja päätin käydä ostamassa sitruunahappoa. 

Kiva on muistaa puolimatkassa kotiin, että se kävelyreissun ehkä tärkein tehtävä jäi sitten tekemättä. Mutta en kyllä takaisinkaan lähtenyt enää kävelemään. Joutaahan tuon jonain toisena päivänä - jos muistaa.

Tietenkin roikotin isoa kameraa koko matkan kaulassani siltä varalta, jos vaikka yksi leskenlehti sattuisi jossain tienpenkalla näkymään. Ei näkynyt. Kaikenmaailman roskaa kyllä riittämiin. Ei sentään sitä muovista puutarhatuolia, joka viime keväänä könötti nurinniskoin yllä olevan puron rantamilla. Kyllä olisi ympäristö paljon siistimpi, jos ihmiset lakkaisivat tyhjentämästä käsiään ja taskujaan ihan minne sattuu. Kuulemma pitäisi olla enemmän roskiksia, mutta pitääkö sitä nyt mehut ja kaljat tyhjentää jo kauppamatkalla. Ja miksei sitä jaksa tyhjää purkkia kantaa, kun sen täydenkin? Ikuisuuskysymys.

28 vuotta olen kävellyt säännöllisen epäsäännöllisesti tämän ladon ohi ja yhä se on pystyssä. Viime aikoina ladosta on alkanut kadota osia yhä nopeampaan tahtiin ja kuten kuvasta näkyy, ilmastointi taitaa pelata jo enemmän kuin tehokkaasti. Katto on kyllä sen verran suorassa, ettei rakennus ihan heti vinoon vielä kellahda. Jännitystä siis piisaa jatkossakin.

Keskimmäinen kylämme järvistä on yhä jäässä, kuten ne kaksi muutakin. Tällä järvellä ehti olla muutaman hetken luistelurata järven ympäri. Olen aina haaveillut retkiluistelusta, joten ehkä vielä jonain talvena tempaisen ja lähden lajia kokeilemaan. Etenkin, jos siihen vastaisuudessakin on mahdollisuus ihan omalla kylällä. Näille jäille en kyllä enää menisi. Aika heppoisen näköistä alkaa jo olla.

Sen sijaan kirjastonmäestä kohti puroa valuva vesi on tämän talven aikana muodostanut aikamoisen jäätikön. Paksuutta tuolla taitaa olla parikymmentä senttiä ja sen päällä muutaman metrin matkan tallustelin tänääkin etsiessäni sopivaa kuvauspaikkaa. Tuon möhkäleen sulamiseen tarvitaan vähän enemmän kuin nämä viime päivien maksimissaan parin asteen lämpötilat.

Ai niin, siitä piha-ahkerointikauden aloittamisesta... Aiheesta ei ole ainuttakaan kuvaa, sillä olen niin naatti, etten jaksa enää lähteä pihalle kuvaamaan. Ja kello lähentelee iltakuutta, joten pimeyskin alkaa vähitellen laskeutua. 

Asiointireissulta palattuani vaihdoin pihavaatteet päälle ja nostin pitkät tikkaat talon puistopäädyn seinää vasten. Leikkasin seinällä kasvavasta köynnöshortensiasta sellaiset oksat, jotka alkoivat uhkaavasti tunkeutua katon alusrakenteisiin. Olen istuttanut köynnöshortensiaa myös talon tienpuoleiselle seinustalle, mutta viime kesänä totesin, että köynnös alkoi kasvaa kohti ikkuinoita ja etenkin ikkunapuitteita, mikä ei ehkä ole ihan hyvä asia. Köynnöshortensia tarttuu hyvin lujasti kiinni ja sen irroittaminen saattaa rikkoa jopa rakenteita ja taatusti jättää ainakin aika ikävät jäljet. Kiskoin köynnöksen pois seinästä jo viime keväänä ja yritän nyt saada sen kasvamaan metrin verran seinästä ulospäin pystyttämäni 80 cm:n korkuisen verkkoaidan tukemana. Koska köynnös oli jo hyvässä kasvuvauhdissa sitä vuosi sitten irroittaessani, en silloin tehnyt kovin radikaaleja leikkauksia. Ajattelin, että katsotaan, selviääkö se ylipäätään hengissä. Hyvin selvisi, joten nyt asettelin kasvia paremmin ja leikkasin oksia, jotka näyttivät siirtorytäkässä kärsineen.

Leikatuista oksista syntyi käytäville aikalailla roskaa ja moskaa, joten nekin täytyi sitten haravoida pois ja samalla tuli häärittyä sinne tänne. 

Suojasin myös viime keväänä istuttamani uudet rhodot ja toisesta kukkapenkistä siirtämäni mahoniat varjostusverkoilla. Maa on vielä aikamoisessa jäässä, sillä tikkua en saanut multaan tungettua. Rhodoista on kuitenkin jo lehdet avautuneet pakkasilmojen sykkyrältä, joten etenkin aurinkoisella säällä ne ovat vaarassa ilman varjostusta. 

Niin, ja ilokseni voin ilmoittaa, että tänään olen nähnyt taivaalla auringon. Sellaisen keltaisen pyörylän - tiedättehän -, joka tekee harmauteen kyllästyneen puutarhaihmisen ylen iloiseksi ja onnelliseksi. Nyt olen sitten raittiin ilman ja hyödyllisen puuhailun terveesti väsyttämä ja vähän raihnainenkin. Tikkaita kiipeillessä taisi löytyä unohtuneita lihaksia. Yes, nyt voisi jatkaa sukan kutomista.

Iloisia puutarhapuuhailuhetkiä kaikille!