Sivut

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tänään on kiva päivä jälleen


Pienestä sitä ihminen ilahtuu. Sen sain taas tänään ihan omakohtaisesti kokea tullessani aamulla työhuoneeseen. Pelaguu on avannut nuppunsa. Ja mikä parasta, tämä kellarissa talvehtinut pelaguu on viime keväänä ihan itse siemenestä kasvatettu. Ihan en ole vielä varma, mutta luultavasti Pink Inspire. 


Aiemmin olen yrittänyt pelaguiden talvettamista autotallissa, mutta siellä ne paleltuvat järjestään. Nyt vein kahdeksan pelaguuta kylmenevien päivien saavuttua aluksi autotalliin ja pakkasten tultua siirsin ne kellariin. Kellarissamme ei ole ikkunoita, mutta lämpöä paikasta riippuen 12-15 astetta. Nostin pelaguut isoon pahvilaatikkoon pöydälle, joka on lähellä loisteputkivalaisinta. Ajattelin, että saisivat pahvilaatikosta suojaa ulko-ovesta kuljettaessa pöllähtävälle kylmälle vedolle ja edes vähän valoa. Ukkokullan työhuone sijaitsee kellarissa ja niinpä koko kellarissa on usein valot päällä. Kävin kastelemassa pelaguita säännöllisesti, sillä lämmön vuoksi niiden multa kuivui likimain samaan tapaan, kuin huonetilassa olevien ruukkukukkien. 


Toin pelaguut tänne työhuoneeni ikkunalaudalle helmi-maaliskuun vaihteessa. Kolme pelaguuta oli jo silloin kuoleman kielissä ja ne kuihtuivat samantien. Yksi jaksoi vihertää hetken täällä yläkerrassa, mutta siitä ei ollut eläjäksi. Neljälle vaihdoin mullat ja pari viikkoa sitten aloin antaa niille myös lannoitusta. Muutama päivä sitten huomasin pelaguihin ilmestyneet nuput ja tänä aamuna ensimmäiset kukat ilahduttivat minua avautumisellaan.


Tykkään ihan hurjasti saada postia ja selaan kaikki mainoksetkin. Ukkokulta mutisee mainosten turhuudesta, mutta ainakin niiden perusteella voi tehdä summittaista hintavertailua ja haarukoida, mihin täältä pikkutaajamasta kannattaa lähteä kauppaan. Lähikaupasta saa kyllä välttämättömimmän, mutta kaikki muu täytyykin sitten rahdata kauempaa.

Tänään postilaatikossa oli pari kivaa pakettia. Ensimmäisestä löytyi Viherpeukaloilta tilaamani kruunuvuokon mukulat tai miksi noita pieniä ja mustanpuhuvia möykkyjä kutsutaankaan. Olen aiemminkin ostanut kruunuvuokon mukuloita ja tyhmyyksissäni laittanut ne muiden kukkien sekaan penkkiin. Milläs niitä sieltä nostat vahingoittamatta muita kasveja. Seuraavana vuonna on saattanut tulla yksi tai kaksi kukkaa, mutta sitten ei enää mitään. Nyt aion ryhdistäytyä ja laittaa mukulat ruukkuihin, josta ne on helppo syksyllä kaivaa ylös ja siirtää kellariin odottamaan seuraavaa kevättä.


Toinen paketti sisälsi kaulakorun ja korvakorut. Seija Pajassa ja puutarhassa -blogista tekee itse todella kauniita koruja, tarvittaessa toiveidesi mukaisesti. Tarvitsin lilan/syklaamin värisen kaulakorun ja korvakorut kevään juhliin, mutta kauppojen valikoimista en mieleistäni löytänyt. Olin jo aiemmin ihastellut Seijan blogissa hänen esittelemiään koruja ja siksipä tilasin häneltä talvella sukulaiselleni syntymäpäivälahjaksi avainkorun. Päätin nyt kääntyä uudelleen Seijan puoleen. Minusta nämä Seijan korut on hyvin tehtyjä. Niistä puuttuu tyystin kauppojen rihkamakoruille tyypillinen muovinen kertakäyttöilme, eikä tarvitse pelätä, että helmestä lähtee ensimmäisen käytön jälkeen väri laajoina liuskoina. Hinta-laatu -suhde on siis paikallaan ja parasta, että saa juuri sellaisen korun, kuin toivoo ja haluaa. Aikaa tilauksesta käsissä olevaan koruun ei montaa mennyt. 

Monet osaavat itse tehdä kauniita koruja, minä en. Koska kuitenkin pidän valtavasti koruista ja tykkään niillä itseäni koristaa, on kiva löytää ihminen, jonka puoleen voi tarvitessaan kääntyä.

Vielä ei ole kirsikoiden aika, mutta mustarastaan laulua on ihana kuunnella niin aamun noustessa kuin illan hämärtyessä. Siksipä...

Arvostan enemmän puutarhaani, 
jos siellä on enemmän mustarastaita kuin kirsikoita. 
Luovutan niille mielelläni nuo hedelmät niiden laulua vastaan.

- Joseph Addison -

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

23 kommenttia:

  1. Aivan ihana pelakuun kukkanen. Kyllä sitä todellakin arvostaa niitä itsekasvatettuja kasveja. Elämässä todellakin on näitä pieniä asioita joista iloita :)
    Oikein kaunis koru, sävytkin aivan ihanat. Hyvä valinta!

    VastaaPoista
  2. Todella suloinen kukka! Kyllä kannattaakin olla iloinenja ylpeä, kun on omasta siementaimesta kyse. Hyvä hyvä!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä tuollaisesta kukasta vaikka kuka ilahtuisi. Ihanan värinenkin. Ja noista toisistakin paketeista on paljon iloa. Mikä lieneekin en ole noita vuokkoja yhtä kertaa enempää kasvattanut, ja silloinkaan eivät kasvaneet. Voi olla että just siitä syystä :) sulla ne kasvaa hyvin varmastikin.
    Mukaaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana pelarkuu kukkanen,kaunis koru.Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Sievä pelakuu, talvetus kannatti. Samaa mieltä kanssasi, että on hienoa, kun on käsistään taitavia ihmisiä, joilta voi ostaa persoonallisia koruja ja tavaroita. Mielellään maksaa, kun saa kaunista laatua.

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis pelargoni. Mulla kanssa pari hentoista kukkaa avautunut ja voi mikä ilonaihe se on, ymmärrän riemusi. Varsinkin kun on vielä itse kasvatettu.

    VastaaPoista
  7. Omatekoisessa on aina se tunne mukana, onhan se ihan eri kiva juttu, kuin kaupan koru. Se on mahtavaa kun monien vuosienkin työ palkitaan. Kukat osaavat tehdä sen oikein, kauneudellaan! Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Minä olen vähän myöhässä pelargonieni kanssa, vasta äsken leikkelin niitä ja toin kellarista ylös.
    Jospa ne äkkiä alkaisivat kasvaa ja kukkia.
    Kaunis koru! Minäkin ostan itse tehtyjä koruja silloin tällöin. Nyt viimeksi ostin Namibiasta kauniit korallinpunaiset helmet, korvikset ja leveän rannekorun.

    VastaaPoista
  9. Enpä taaskaan onnistunut elättämään pelargonioita talven yli. Se tuntuu olevan ylivoimaista. Tosin nuo nyt yrittämäni olivat riippupelakuita ja ilmeisesti hiukan hankalampia tapauksia. Sinulla on kyllä herkät kukat.

    VastaaPoista
  10. Koru on niin kaunis, minäkin tykkään tuosta väristä. Pelarkooni on myös kaunis värinen. Minä en ole koskaan kasvattanut kruunuvuokkoa ,kiva sitten seurata sinun kasvattamaa kruunuvuokkoa.
    Mukavaa loppuviikkoa.!!♥

    VastaaPoista
  11. Kätevää tämä blogistania, löytyy tiedot ja korut :)
    Söpö pelargonia muuten!

    VastaaPoista
  12. Kiva kun sait edes muutamat pelakuut säilymään yli talven. Usein se pienikin ilo vaikkapa vain kukkaan puhkeava kasvi on todella sydäntä lämmittävää.
    Tällä kertaa olen kesäkodin pelakuista saanut jotain tietoa puhelimen välityksella, mutta ehkä nyt pian pääsemme siellä käymään ja voin omin silmin katsoa miten talvi on kukkiani kohdellut.

    VastaaPoista
  13. Suloisen herkkä kukka! Itsellä ei ole koskaan pelakuun talvehdittaminen onnistunut.

    VastaaPoista
  14. Kaunis ,suloinen kukka.
    Mukavia paketteja olet saanut.

    VastaaPoista
  15. Kaunis pelakuun kukka! Hienosti onnistuit talvettamisessa, minulla ei yleensä riitä siihen kärsivällisyyttä.

    VastaaPoista
  16. Tykkään valtavasti noista ylimmistä kuvista, niin herkän kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  17. Ihanan värinen pelaguu! Kauniit ovat myös korusi! Mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  18. Olen iloinen puolestasi. Tiijän, mitä onnistumisen iloa tuommoinen kukinta tuottaa. Itellä sama juttu, monta pelapuuta kuihtui talven aikana, mutta yksi on onneksi kohta kukkimassa ja kahta muuta jännityksellä ootan. Ihanan värinen tuo kukka :)

    Ja kauniita koruja.

    VastaaPoista
  19. Pirjo, Inka, Emilie, Ritva, Nettimartta, Saga, Pelaguu, Eeviregina, Tuulevi, Irma, Helena ja Blackie The Cat, Molley, Sussi, Sylvi, Saraheinä, Vikki, Maarit, Irmeli!
    Pelaguiden talvettamisessa lienee suuri osa myös paikalla, jossa ne talvettaa. Eipä taida nykypäivänä sellaisia paikkoja ihan joka huushollissa edes olla. Mutta onnistuminen on kyllä mahtavaa. Mukavaa virpomissunnuntaita teille kaikille!

    VastaaPoista
  20. Kaunis punainen sävy tuossa pelakuussa, hienoa että olet onnistunut! Toista mulla, aina kuolla kupsahtavat talven aikana, siispä ostan valmiiksi kukkivia piharuukkuihin.

    VastaaPoista
  21. Täälläpä oli yllätys. Selasin jotaki googlesta ja silmiini sattui jotenkin tutun näköiset helmet ja sehän tuli sinun sivullesi ja siellähän oli tosiaan minun tekemät helmet.

    VastaaPoista
  22. Täälläpä oli yllätys. Selasin jotaki googlesta ja silmiini sattui jotenkin tutun näköiset helmet ja sehän tuli sinun sivullesi ja siellähän oli tosiaan minun tekemät helmet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tilannut sinulta muitakin koruja ja käyttänyt niitä myös ahkerasti. Todella kauniita, kiitos sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!