Suomenlinnasta sateiseen puutarhaan

Päivät hurahtivat vikkelästi 12-vuotiaan veljentytön seurassa. Nyt on taas pelattu, askarreltu, höpötetty ja tehty perinteinen teatterireissu Suomenlinnaan. Meillä oli varsinainen onni matkassa, sillä lauantaina aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpöäkin riitti t-paitakeliksi. Söimme herneitä Kauppatorilla ja kiersimme Suomenlinnan kesäteatteriinkin vähän pidemmän reitin kautta.

Ryhmäteatterin Liisa Ihmemaassa oli jälleen kerran onnistunut esitys, joskin pidin toissakesäisestä Peter Panista enemmän. Jäin kaipaamaan herkkiä kohtauksia, joissa aikuinenkin joutuu nieleksimään ja silmäkulmiaan pyyhkimään. Lavastus ja puvustus olivat huikean hienot. Samoin Eino Heiskasen näyttelemä Herttajätkä oli kerrassaan mainio punkkariasussaan. Parasta esityksessä lienee oivallinen sanoilla ja kielellä leikkiminen. Se kirvoitti monet naurut ja ihastuneet taputukset. Hyvän Omantunnon linnaketta parempaa miljöötä tuskin voisi näille kesäisille esityksillä toivoa.

Sunnuntain kuvasaalis

Sunnuntaille olimme suunnitelleet pientä tutustumiskierrosta Avoimet puutarhat -tapahtumaan kotikunnassani Kirkkonummella. Viime vuonna en päässyt, joten nyt olin vakaasti päättänyt käydä ainakin Björkelundin ruusutarhassa Porkkalantiellä ja kotimatkalla ehkä parissa muussakin kohteessa.

Meillä satoi aivan kaatamalla ja ihan koko päivän. Tuuli vain pahensi sateen kastelevuutta. Varustauduimme Siiri-tytön kanssa kumisaappain ja sadevaattein päättäen vakaasti uhmata vettä ja tuulta. Ehkä olisi kannattanut jättää koko reissu väliin. Kuvia ei voinut ottaa laisinkaan, sillä kuka sitä kameraansa alkaa ehdoin tahdoin tärvelemään. Kaikkialla oli aivan hirvittävän märkää. Pensaat roikkuivat sateesta raskaina ja surullisina maata kohti latvojaan roikottaen. Kalliot olivat liukkaita ja joka askeleella litsahteli ikävästi. Näkymä mihin suuntaan tahansa oli harmaan sadeverhon peittämä ja sadevarusteista huolimatta housunpolvista valui vettä. 

Kotimatkalla jäi muut puutarhat käymättä, sillä sateessa ei ollut minkäänlaista taukoa ja kunnon puhalluksesta huolimatta auton ikkunoita ei tahtonut millään saada kirkkaiksi. Olimme niin märkiä, että huouimme kosteutta vielä kotonakin. Oikeastaan olen kuitenkin tyytyväinen, että sittenkin lähdimme reissuun. Nyt ehkä harmittaisi sekin vähä, mikä olisi jäänyt näkemättä.

Sateen ja kirvojen tärvelemä ruusunkukka omassa puutarhassani.

Björkelundin ruusutarhassa oli tietenkin runsaasti pensasruusuja. Joissakin oli nimilaput, mutta monissa ei. Toisaalta sillä ei liene suurta merkitystä, sillä rankkasateessa kaikki ruusupensaat näyttivät vettä valuvina ja kukkien terälehdet maahan pudonneina yhtä surullisilta. Puutarhassa oli useampi vesiaihe ja paljon myös perennoja. Tontilla oli kokoa 1,3 hehtaaria ja se jakaantui mukavasti kahteen osaan, joista toinen on kalliorinteen päällä ja toinen osa muodostui tasaisemmasta osiosta kallion alapuolella.  

Hansa-ruusu

En ole ajatellut avata omaa puutarhaani vieraille kävijöille (ainakaan lähiaikoina), mutta käynti vieraassa puutarhassa tarjosi roppakaupalla vahvistusta sille, että jotain minäkin olen oppinut näissä puutarhahommissa. Ahkerointi rikkaruohojen kitkemisessä on kannattanut ja puutarhani on enimmän aikaa hoidetun näköinen. Tietenkin on makuasia, tykkääkö rappioromantiikasta vai kunnossa olevista yksityiskohdista. Luultavasti tulisin sekopäiseksi joutuessani taistelemaan loputtoman sekamelskan keskellä. Nytkin jo on ajoittain vaikea istahtaa illalla sohvalla, jos ulkona on tekemättömiä töitä. 

Äsken pilkahti aurinko vai pilkahtiko? Ainakin nyt taivasta katsoessani se on jälleen raskaan pilvimassan verhoama. Säätietoja netistä vilkaistessani näyttäisi kuitenkin tulevan lämpimämpää. Ei ihan +10 asteessa tarvitse sentään yrittää koko kesää viettää.

Syystä tai toisesta en päässyt kommentoimaan kenenkään bloggauksia. Erroria tuli vastineeksi ihan jokaisesta blogista. Mikä lie syynä, korjaantukoon vilkkaasti. Aika moni oli käynyt kiertämässä avoimia puutarhoja, josta lämmin kiitos, sillä aikamoisia ideoiden vinkkipankkeja sellaiset postaukset ovat.

Tämän postauksen päätteeksi toivotan Johannan lämpimästi tervetulleeksi 

blogini lukijaksi.

Eläimen ja ihmisen jälkiä

Monta viikkoa tuli seurattua varisperheen touhuja omassa pihapiirissä. Ahkerasti linnut rakensivat pesäänsä naapurimme pihalla sijaitsevaan kuuseen, kuten tekivät edellisenäkin keväänä. Sitten vihdoin toukokuussa alapihallamme alkoi pomppimaan lähes vanhempiensa kokoinen lapsukainen äänekkäästi raakkuen. Vanhemmat seurasivat lastaan lähipuista ja ihmisen lähestyessä alkoi varoitushuutojen sarja ja jompi kumpi vanhemmista lensi lähemmäs lastaan. Aamuisin varislapsi oli usein juomassa Kurgaanin laella olevasta rapskualtaasta. Kuvat olen ottanut työhuoneeni ikkunasta.

Nopeasti varislapsi oppi lentämään. Ensin se jaksoi lentää vain maasta viereiseen omenapuuhun. Sen se teki yleensä silloin, kun vanhemmat varoittivat sitä meidän lähestymisestämme. Sitten ei mennytkään enää montaa päivää, kun koko varisperhe oli kadonnut. Lapsi oli ilmeisesti oppinut lentämään niin hyvin, että perhe muutti jonnekin muualle. Viime kesän poikaselle ei käynyt yhtä hyvin. Se hyppi nurmikollamme päivästä toiseen ja vanhemmat seurasivat lähistöllä äänekkäästi raakkuen. Poikanen ei näyttänyt oppivan lentämään laisinkaan ja se vain hyppi maassa hädissään. Viimeisen kerran kuulimme sen kutsuvan vanhempiaan metsikössä ja sieltä Ukkokulta myöhemmin löysi kasvan variksen sulkia Juuson kanssa kulkiessaan. Varisrassukka oli ilmeisesti kohdannut vahvempansa.

Peuranjälki kostealla nurmikolla

Eilen aamulla Ukkokulta oli vakiolenkillään Juuson kanssa ja tuli tohkeissaan sisälle kertomaan, että he olivat kissan kanssa kohdanneet valkohäntäpeuran aivan meidän tontin kulmalla. Se oli maannut pusikossa ja lähtenyt sieltä pelästyneenä loikkimaan metsikköön. Ukkokultakin oli ensin huomannut Juuson oudon käyttäytymisen ja sitä hetken ihmeteltyään havainnut peuran. 

Sipulikukkien aikaan ehdin jo kehuskella, ettei meillä ole ollut koskaan ongelmia peuroista. Niitä kun ei meidän nurkilla muka ole. Tien toisella puolella, vastapäätä meidän taloamme olevan naapuritalon takaa alkaa iso metsäalue, eikä meiltä ole pitkää matkaa Nuuksioonkaan. Usein olen autolla kulkiessani nähnyt peurojen ja kauriiden loikkivan valtatien yli, mutta en tietenkään omassa pihassa.

Kyllä niitä peuroja siis täällä meidänkin nurkilla on, mutta arkoina eläiminä eivät taida kovin usein eksyä tänne tiiviisti rakennettujen talojen pihamaille. Nyt peura on loikkinut meidän nurmikomme kautta tuohon pieneen metsäpahaiseen ja jäänyt sinne makaamaan. Toivottavasti se löytää tiensä takaisin isompiin metsiin.

Ihmisen jälkiä luonnossa

Meidän alueemme on kylän viimeisiä paikkoja, jossa kunta ei vielä ole laittanut tiealueita kuntoon. Puuttuu valaistus, viemäröinti, teiden kunnossapito. Pari vuotta sitten pääsimme vihdoin tutustumaan valmistuneisiin tiesuunnitelmiin ja tämän vuoden alusta projekti pyörähti konkreettisesti käyntiin. Olemme kyllä kovasti ihmetelleet, miten kummassa muutaman pienen tienpätkän kunnostaminen voi kestää niin tuhottoman kauan. Ja samalla olemme odotelleet, koska koneet ilmestyvät meidän nurkille. No, muutama viikko sitten kuultiin, että rakennustyön alkuosa on niellyt suunniteltua enemmän kunnan varoja, joten meidän nurkkamme osuutta siirretään vuodella parilla. Ehkä enemmänkin, mikäli kunnan huono taloustilanne ei tästä kohene.

Nyt sitten katselemme ties kuinka pitkään lähistöllä olevaa vanhaa tonttia, josta työmiehet kävivät kevyen liikenteen raittia varten kaatamassa pois kaikki vanhat puut ja kuorivat maankin vielä kallion päältä. Poissa ovat muinoin paikalla sijainneen talon kriikunapuut, joista iltakävelyllä saattoi napsia maistiaisia. Poissa ovat upeat vaahterat, jotka syksyllä hohtivat kullanpunaisina auringon niihin paistaessa. Monen talon pensasaidat riivittiin pois ja puutarhoihin hakattiin merkkitolppia uusia tielinjauksia ja viemäriputkia varten. Aika rumaa ja autiota on. Eikä mitään tietoa, koska tieprojektin aloittamiseen on rahaa. Mikä ihmeen kiire oli rääpiä ympäristöä sieltä täältä, kun valmista saatiin vain sinne alkupäähän?

Aamupäivällä oli ilmassa selvä lupaus kesäisemmästä säästä. Aurinko paistoi ja lämpömittarikin nousi peräti +16 asteeseen. Ehdin jopa leikata nurmikon. Nyt jälleen sataa ja ukkonenkin välillä jyrähtelee. Silti tuntuu, kuin tuuli olisi kääntynyt. Ehkä ilmavirtaus ei enää tulekaan suoraan Jäämereltä vaan saamme vihdoin kesän takaisin.

Puutarha uhkeimmillaan:
hehkuvanpunaiset, 

kirkkaankeltaiset liljat
hennon vaaleanpunaiset ruusut
jasmiinin huumaava tuoksu.
Kukkien yllä
valkeiden perhosten keveä tanssi.
Paratiisi talletettavaksi talveen. 

 Aurinkoa odotellessa nautiskellaan lämpimän keltaisista päivänliljoista 

ja kuljetaan kohti viikonloppua!

 

Puutarhakuulumisia

Varjolilja - Lilium martagon

Kylmyydestä ja sateisuudesta olen ruikuttanut ihan riittämiin, mutta ei kyllä käy kieltäminen, että se vie innon pihalla touhuamiseen. Maanantaina tosin sain itseni liikkeelle ja kaivoin kasvarin edessä olleet ruohokaistaleet pois, laitoin suodatinkankaan, kärräsin paikalle kivituhkaa ja naputtelin siihen sekalaisen määrän sekalaisia kiviä sekä muutaman pyöreän raparperilehtilaatan. Ensimmäisen kerran epäonnistuin rapskulaattojen teossa, sillä likimain jokainen viime satsista on haljennut tai murtunut. Säkki oli päässyt kastumaan ja sisältö paakkuuntumaan. Luulen, että betoni oli noissa paakuissa ja massassa oli jäljellä liikaa hiekkaa, jolloin rakenne kärsi. Täytyy siis olla huolelisempi säkkien varastoinnissa. 

Kaivuumassaa tuli kaksi kukkurallista kottikärryllistä ja ne kippasin nurmikolle levittämieni sanomalehtien päälle. Kanttasin nurmikkoa pois alueen reunoilta, kitkin pahimmat ja näkyvimmät rikkaruohot kasasta, peitin kasan märällä sanomalehdellä ja pressulla. Siellä se saa muhia jonkin aikaa tai ainakin siihen saakka, kunnes minulla on aikaa ryhtyä työstämään uutta kukkapenkkiä. Uusi penkki tulee suorana jatkeena tuohon pyörylään, jossa aikanaan kasvoi kriikuna ja jossa nyt on akileijaa, jaloruusuja ja keskellä kärhöt Multi Blue sekä Rouge Cardinal (molemmat hyvässä kasvussa talven jäljiltä). Projektini nurmikon vähentämiseksi on siis hyvässä vauhdissa.

Maurinmalva - Malva sylvestris mauritiana

Koleudella lienee osansa siinä, että monet kukat pysyvät pitkään nupulla ja itse kukintavaihe kestää. Sehän on tietenkin hyvä. Saapahan nauttia kerrankin kunnolla kukista. Maurinmalva on vihdoin avannut ensimmäisen nuppunsa ja uusia näyttää olevan tulossa.

Kiinanpioni - Paeonia ´Festiva Maxima´

Myös ensimmäiset pioninnuput ovat vihdoin alkaneet avautumaan. Pitkään ne ovatkin pullistuneet pullistumistaan ja tarjonneet huikealla näköalalla varustetun kävelypaikan muurahaisille. Odotan kukkien aukeamista siksikin, että voisin vihdoin tunnistaa pionini. Aikanaan ne istuttaessani en muistanut laittaa talteen niiden nimiä ja nyt tunnistan varmasti vain Sarah Bernhardtin, jota on myös punaisena sekä Festiva Maximan. Alapihan Kurgaanissa pitäisi olla ainakin Jan van Leeuwenia.

Sulkaneilikka - Dianthus plumarius

Lämmin edellinen kesä vaiko leuto talvi, mutta monilla kasveilla on tänä kesänä todella hieno kukinta. Harvoin näkee sellaista rhodojen tai syreenien kukkamäärää, mitä nyt on nähty. Sama näyttää pätevän myös moniin perennoihin. Vuosia sitten sain vanhemmiltani harmaanoloista ruohomaista kasvia, jonka nimeä vanhempani eivät tienneet. Isä sanoi sitä "kartanon ruohoksi". Kun se minulla alkoi kukkia, löysin sille nimeksi Sulkaneilikka. Se on vihdoin päässyt oikein elementtiinsä ja erityisen hyvin se näyttää viihtyvän rinteessä, jossa on ajoittain paahtavan kuumaa ja maa hiekkaista.

Akileija - Aquilegia 'Petticoat Pink'

Tästä tyllimekkoprinsessasta olen kovin ylpeä. Onhan se ihan itseni siemenestä kasvattama. Kaikki tietävät, miten akileija kylväytyy puutarhassa vallattomasti sinne tänne, joten olin ihmeissäni, kun siemenestä kasvattaminen ei ollutkaan kovin tuottoisaa. Vain murto-osa siemenistä iti ja niistäkin vain yksi lähti vihdoin kukkapenkissä kasvamaan. No, nyt se sitten palkitsee minut moninkertaisesti kukkimalla näin kauniisti.

Akileija - Aquilegia  'Red Hobbit'

Red Hobbittini on jo hiukan rähjääntynyt. Niin saattaa käydä, kun aikansa mellastaa kukkapenkissä sateen ja kylmyyden armoilla. Enpä ole muistanut käydä leikkaamassa kuihtuneita kukkia, joka kuulemma edistää ja pidentää kukinta-aikaa. Pitäisi varmaan laittaa kaulassa roikkuvaan avainnauhaan myös pienet sekatöörit, joilla napsisi ohikulkiessaan kuihtuvia kukkia muistakin kasveista. Kaikkeen kun ei omat kynnet pysty.

Köynnöshortensia - Hydrangea anomala subsp. petiolaris

Köynnöshortensiasta en ota selvää, onko se avaamassa nuppujaan vai lopettamassa kukintaansa. Sillä kun ei oikein koskaan ole tuollainen kukkarypäs aivan valkoisena, vaan aina ne ovat tuollaisia osittaisia. Ei se minua haittaa, sillä pidän köynnöshortensiasta kaikkinensa. Se ei juuri hoitoa tarvitse ja viihtyy varjoisemmallakin paikalla. Kevättalvesta olen tavannut leikata latvuksia, etteivät ne tunkeudu talon kattorakenteisiin.

Ukkolaukka - Allium hollandicum

Monilla kasveilla niin nuppuvaihe kuin kukinnan jälkeinenkin aika on ihan yhtä näyttävää kuin itse kukka. Laukat ovat tällaisia kasveja. Niitä jaksaa ihastella joka vaiheessa.

Omena Huvitus

Omena Punakaneli

Omenapuissa on jo pieniä raakileita. Hedelmiä näyttäisi tänä vuonna tulevan mukavasti. Ainakin verrattuna viime vuoteen, jolloin sato oli olematon. Talviomenamme Puna-Antonovkan suhteen en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Siinä on joka vuosi jotain ötökkää, hedelmistä ei juurikaan ole iloa, sillä ne ovat rupisia ja herkkiä muumiotaudille. Tänä vuonna se kukkikin todella vähän, joten hedelmiä tuskin on nyt edes odotettavissa. Välillä on tullut mieleen, pitäisikö koko puu kaataa, sillä se ei ole edes erityisen kaunis. Omenapuihin tulee kuitenkin jonkinlainen rakkaussuhde. Ne istutetaan pieninä ja niitä suojellaan jäniksiltä ja surraan niiden selviytymistä kovista pakkasista. Niitä leikellään hyvällä ja huonolla tuurilla ja niiden kukintaa odotaan joka kevät yhtä suurella innolla. Yhden omenapuun kasvaminen vie vuosia, joten luopuminen rakkaasta vanhasta ystävästä ei ole helppoa.

Tomaatti Tigarella

Kasvihuoneen ensimmäinen kevät on mennyt näköjään pitkälti harjoittelun puitteissa. Tomaatteihin on vasta hiljan ilmestynyt ensimmäiset nuput. Huomasin istuttaneeni aivan liian monta tainta, joten ahdasta on. Kurkut ovat kukkineet ahkerasti, mutta missä on hedelmät. Olen käynyt leyhyttelemässä kukkia vaan ehkä pölyttyminen sittenkin on ollut vajavaista. Ehkä kasvarissa on myös ollut liian kylmää, sillä alapihalla on kylminä öinä lämpöasteet pudonneet alle viiden. Kasvihuoneessa on kyllä järjestään ollut pari-kolme astetta lämpimämpää. Ukkokullan chilit ovat vasta nyt alkaneet kukkia. Ilmeisesti kasvihuoneessa on myös liian kosteaa, sillä yksi kurkuntaimi näyttää homehtuneen varresta. Opettelua tämä on.

Tuoksukurjenpolvi - Geranium macrorrhizum

Kurjenpolviin olen tykästynyt vuosi vuodelta enemmän. Kauniita, vaatimattomia ja helppohoitoisia, runsaasti ja pitkään kukkivia, kiitollisia, oman tilansa ottavia. Tuoksukurjenpolven lisäksi minulla on Verikurjenpolvea ja Kyläkurjenpolvea. Kyläkurjenpolvet on istutettu vasta hiljan, joten ne eivät ole vielä kukkineet.

Tornionlaaksonruusu - Rosa majalis Tornedal

Punalehtiruusu - Rosa glauca

Ruusupensaiden kukintaa olen odottanut kovin. Juhannusruusun kukat alkavat olla jo lakastumaan päin, Hansa-ruusu ja Metsäruusu kukkivat pitkään ja hartaasti, mutta punalehtiruusussa taisi olla vain kaksi kukkaa tänä vuonna. Sammalruusun nuput ovat olleet nuppuvaiheessa ties kuinka pitkään, väriä jo pilkottaa, mutta eivät vain avaudu. Muut ruusupensaat ovat enemmän tai vähemmän vaivaisen oloisia. Suviruusussa ei ole syystä tai toisesta nupun nuppua. Ritausma, Valamonruusu, Neilikkaruusu, Kirjoapteekkarinruusu sekä uudet Sointu, Sävel ja Ilo ovat olleet niin täynnä kirvoja, että niitä on pitänyt kahdesti ruiskuttaa mäntysuopaliuoksella. Lumossa ei ole nuppuja ja joistakin pensaista vattukärsäkäs näyttää napsineen nupun poikineen.

Tarhapimpinellaruusu - Rosa 'Tove Jansson

Tove Janssonissa oli muutama kukka, joiden kukinta oli tosi nopea. No, eihän pensaalla ole paljon vielä kokoakaan. Kevätkaihonkukat meinasivat valloittaa koko pikkuruisen ruusupensaan, joten Pikkupuutarhaa siivotessani putsasin ruusupensaan alustan, laitoin sinne sanomalehteä ja oksahaketta. Nyt ruusu pääsee sentään hengittämään. Josko se ensi kesänä kukkisi enemmän.

Toivotaan, että hissukseen tulisi aurinkoisempaa ja lämpimämpää. Silloin ruusujen nuput varmaan jaksaisivat aueta ja pääsisin niitä tuoksuttelemaan. Uusimmat ruusupensaani ovat toki vielä ihan lapsukaisia, viime ja tänä kesänä istutettuja tuoreimmat. Kenties niiden parhaat vuodet ovat vielä edessä.

Kaikkein ihanin ruusumme makaa parhaillaan tässä tietokoneen edessä, työpöydällä, ja kehrää niin vimmatusti. Ääni vain kovenee ja paranee, kun kosketan sen pehmoisia vatsakarvoja ja rapsutan korvanjuuresta. Muovinen kirjoitusalusta vetää magneetin tavoin puoleensa Juusosta leijuvaa irtokarvaa ja osa on kyllä päätynyt kasvoillenikin.

Puutarhatyöt saavat nyt hetkisen odottaa, sillä loppuviikoksi saan seuraukseni pikkuveljen Siiri-tyttösen. Menemme lauantaina Suomenlinnan kesäteatteriin katsomaan Ryhmäteatterin 'Liisa Ihmemaassa' -esitystä ja ennen sitä täytyy toki ehtiä kahvilaan nauttimaan kesäisestä mansikkaleivoksesta. Meillä on Siirin kanssa jokakesäiset traditiomme, joita odottelemme koko pitkän talven. 
 

Pieni polku metsän halki vie...

Sammalruusu - Rosa Centiforlia Muscosa

Tänään oli tarkoitus lopettaa ylepalttinen laiskottelu ja ryhtyä jälleen puutarhahommiin, vaan koko hieno suunnitelma on kilpistynyt ajoittaisiin sadekuuroihin. Enhän minä sokerista ole, enkä siis sateessa sula, mutta kun sadevesi huurruttaa silmälasit ja vesipisaroiden pyyhkiminen linssin pinnalta kuraisilla hanskoilla saa näkymän vaan tuhruisemmaksi, on paras keksiä muuta tekemistä.

Hansaruusu - Rosa Rugosa 'Hansa'

Kiertelin hetken aikaa puutarhassa kameran kanssa, kunnes sadepisaroiden väistely alkoi olla mahdotonta. Ja sormet punaisina liljakukkojen litistelystä sekä kämmenet mutaisina sieltä täältä nypittyjen rikkaruohojen vuoksi. Ei sitä kyllä koskaan pääse pihamaalla kahta metriä edemmäs liikkumaan ilman, että jokusen rikan onnistuu bongaamaan ja pois kiskaisemaan.

Unikon nuppuja

Näistä koleista ilmoista on varmasti tullut ruikutettua ihan liikaakin, mutta ei sovi unohtaa, että kaikessa on myös hyvät puolensa. Harvoin on esimerkiksi unikon kukinta kestänyt näin pitkään, kuin nyt. Uusia, avautumattomia nuppuja on vieläkin kukkapenkissä ja ne avautuneetkin kukat kestävät useita päiviä. Iltaisin kukat näyttävät menevän suppuun ja aamulla taas avautuvat täyteen loistoonsa. Viime kesänä unikoiden kukat tulivat ja menivät niin nopeasti, ettei meinannut mukaan ehtiä. Aamulla nupusta kehkeytyi kukka ja illan suussa terälehdet jo leijuivat käytävälle. 

Pionin nuppuja

Myös pionien nuppuvaihe kestää ja kestää. Tänään huomasin ensimmäisen valkoisen pionin olevan miltei auki ja muiden muhkeiksi paisuneiden palluroiden odottavan vain sopivaa hetkeä. Jotkut ovat harmitelleet pionin nuppujen vähäisyyttä, mutta minusta taasen nuppuja on tosi paljon. Sitä tässä olen harmitellut, etten aikoinaan pioneja istuttaessani ole merkinnyt muistiin niiden nimiä tarkemmin. Sarah Bernhardtin ja Festiva Maximan muistan ja tunnistan, mutta entä muut. Kunhan kukat ovat avautuneet, täytynee ryhtyä kunnon salapoliisihommiin.

Kurjenmiekkoja

Iriksiä sain muutama vuosi sitten naapurilta. Sittemmin olen jakanut omia kasvustojani ja istuttanut niitä uusiin paikkoihin. Iris on tosi helppo ja kaunis kasvi. Sen hyviä puolia on myös, että se pysyy hyvin pystyssä ilman sen kummempia tukemisia.

Vasemmalla talon pääty, oikealla kunnan metsikköön rajoittuva alue.

Edellisessä postauksessa esittelin alapihaamme. Olen miettinyt, kuinka paljon olen valmis näyttämään tunnistettavia kokonaisuuksia pihastamme. Kaikki netissä julkistettuhan jää sinne mittaamattomiksi ajoiksi leijumaan. Olen myös ajatellut, kehtaanko näyttää sekalaista seurakuntaani kaikille upeista puutarhoistaan blogia pitäville mestareille. Olen kuitenkin aikamoinen amatööri näissä puutarhahommissa ja vasta aivan muutaman vuoden ajan olen ryhtynyt systemaattisesti hakemaan tietoa ja paneutumaan näihin kasvihommiin. Joskus suren sitä, kuinka komea puutarhani saattaisi olla, jos olisin alusta pitäen hankkinut enemmän tietoa ja ollut suunnitelmallisempi. No, silloin elämässä oli paljon muuta, eikä parane menneitä vuosia pureskella.

Puutarhablogin aloittaminen on ollut monessa suhteessa opin tie, sillä muiden kommenteista ja blogeista olen saanut valtavasti uutta tietoa ja mielenkiintoisia vinkkejä. Tämä blogimaailmassa viettämäni aika on ollut puutarhani kannalta uskomattoman antoisaa ja innostavaa. Ajattelin etupäässä kirjoittaa itselleni puutarhapäiväkirjaa, mutta tästäpä on tullut merkittävä osa arkipäivää ja aivan erinomainen puutarhatiedon ammennuspaikka. Niinpä katsonkin, että puutarhassani on alkanut blogimaailman myötä ihan uusi ajanjakso.

Vasemmalla makkarien ikkunan alusta ja oikealla Pikkupuutarhaa.

Puutarhani ei oikeastaan edusta puhtaasti mitään "koulukuntaa". Rakennan puutarhaa enemmänkin "kasvi edellä" -mentaliteetilla eli saatuani tai ostettuani jonkin kasvin, ryhdyn miettimään sille sopivaa istutuspaikkaa. Olisi ehkä parempi ensin katsella ympärilleen omalla pihamaallaan ja miettiä, millaisia kasveja kuhunkin paikkaan kannattaisi hankkia. 

Menetelmäni on johtanut siihen, että kaikkialla kasvaa kaikkea. Istutettuani kasvin, saatankin huomata, ettei se nyt tuossa pärjää laisinkaan ja lähden sitä siirtämään. Näin monet kasvit ovat monistuneet puutarhassa, sillä usein niistä jää siementaimia, juurenpätkiä tai muita alkuja, jotka alkavatkin elämään uutta aikaa siinä alkuperäisessä istutuspaikassa. Ja sen lisäksi yhdessä tai useammassa uudessa paikassa. Ja toisaalta, löydettyäni hyvän ja helpon kasvin, ryhdyn monistamaan sitä saadakseni vehreyttä useammalle alueelle. Siksipä esimerkiksi pikkutalviota, kevätkaihonkukkaa, töyhtöangervoa, vuorenkilpiä ja monia muita kasveja on vähän siellä sun täällä.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Pidän järjestyksestä, mutta puutarhassa se ei onnistu. Jokunen vuosi sitten ajattelin, että olisi mukavampaa, jos akileijat ja sormustinkukat sekä varjoliljat kasvaisivat kaikki omilla alueillaan. Ryhdyin toteuttamaan ajatustani kaivamalla näitä kukkia sieltä täältä ja istuttamaan niille tarkoittamilleni paikoille. Arvaahan se, miten hölmö tuollainen ajatus on ja mikä oli lopputulos. Sormustinkukista ainutkaan ei viihtynyt sille osoittamallani paikalla ja akileijatkin jatkoivat vaelteluaan pitkin poikin puutarhaa. Silloin päätin, että kun tämä minun puutarhani on jo alun alkaen lähtenyt menemään omaan sekasortoiseen suuntaansa, on sitä tässä vaiheessa ihan turha enää pysäyttää. Jos haluaisin kukkani täsmällisiin riveihin, olisi paras tilata Lemminkäinen asfaltoimaan piha ja jättämään vain muutama aukko istutuksia varten.  

Huoltopolku marjakuusen alla

Talon ja tien väliin jäävä osuus oli aikanaan nurmikkoa, jonne olin sinne tänne istuttanut joitakin kasveja (marjakuusen, syyshortensiaa, rhodoja). Paikalla kasvoi myös muutamia huonokuntoisia kuusia ja pari honteloa mäntyä. Jossain vaiheessa kuuset saivat kaatotuomion ja se toinen mäntykin. Siirsin toisaalta puutarhasta norjanangervoita ja kaivoin systemaattisesti nurmikkoa pois. Nyt paikalla on Pikkupuutarhaksi nimeämäni alue, jossa ei kasva yhtään nurmikkoa. Pikkupuutarhassa on kapeita kivituhkapäällysteisiä polkuja, joita reunustoilla kasvavat pikkutalviot ja kevätkaihonkukat sekä taponlehdet kesän mittaan yrittävät umpeuttaa. 

Maanpeitekasvit ovat saaneet rauhassa rehottaa Pikkupuutarhassa aina siihen saakka, kun taas keksin sinne uusia kasveja tai kehittelen jotain muuta muutosta. Pari viikkoa sitten kyllästyin Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin, jonka hoitaminen on ollut tosi vaikeaa sen suuruuden vuoksi. Aina yksi tai kaksi voikukkaa löytää tiensä vuorenkilpien väliin ja lumimarja yltyy rehottamaan tien reunalla kasvavien tuijien tilaa kaventaen. Silloin on päästävä kitkemään ja leikkaamaan tallomatta olemassa olevia kasveja. 

Pikkupuutarhan uusi polku krikunan ympäri valmisteilla

Kaivoin kriikunan ympäri uuden polun. Mullat pois, alle maanrakennuskangas ja päälle kivituhkaa. Polun ja multapenkin väliin laitoin muovista reunusnauhaa, joka kokemukseni mukaan jää aika pian kasviston lomaan, eikä siis häiritse silmää. Se on edullista ja helposti asennettavaa. Kivituhkaa pitänee kantaa vielä vähän lisää polulle ja siistiä kasvustoja. Vuorenkilpiä lähti aimo kasa, mutta niille on jo uusi paikka katsottuna. Nyt tuohon kriikunan alle syntyi oikeastaan ihan oikea istutuspenkki, jota on tarkoitus parantaa, kunhan tässä keksii. Kovin syvään siinä ei voi kaivaa vahingoittamatta kriikunan juuria ja sen vartta pitkin kasvavaa Multi Blue -kärhöä. 

Ylemmissä kuvissa on toinen polku, jonka tein ison marjakuusen alustalle. Marjakuusen juurien vuoksi maata ei juurikaan voinut kaivaa, mutta kitkin polun kohdalta maanpeitekasvit pois, laitoin tilalle märkää sanomalehteä aika paksulti ja päälle oksahaketta sekä pyöreitä betonilaattoja astinkiviksi. Nyt pääsen huoltamaan sisäänkäynnin edessä olevaa kukkapenkkiä sen taustaltakin käsin. Minusta nuo polut ovat kivan näköisiä ja helpottavat tosiaan puutarhan huoltohommia. Nyt ei enää tarvitse tuollakaan puskassa varoa tallomasta jotain tärkeää ja toisaalta voimakkaasti varjostava iso marjakuusi on saanut sopivaa somistusta alleen.

Kärhö Multi Blue - Clematis

  
Ja tämän postauksen lopuksi kuva Pikkupuutarhan kriikunapuun juurella kasvavasta Multi Blue -kärhöstä, joka on vihdoin innostunut kasvamaan oikein tosissaan. Viime vuonna siihen taisi tulla yksi ainoa kukka, mutta eipä ollut kärhöllä paljon mittaakaan. Saapa nähdä, miten käy tänä kesänä?

Sitten vain iloisin mielin kohti kesäkuun viimeistä kokonaista viikkoa - ja uusia jännittäviä futismatseja.

Ajatusten selkeyttämistä juhannuspäivänä

Taivas näytti synkältä eilen juhannusaattona, kuten se on näyttänyt jo useita päiviä juhannusta ennenkin. Sää sisältää niin sadetta ja pilvistä kuin auringonpilkahduksiakin. Mutta ei pahemmin lämpöä. Alapihalla on lämpömittarin mukaan öisin alimmillaan +2 astetta, mikä ei järin kesäiseltä tunnu. Ei kyllä vajaan 12 asteen päivälämpötilatkaan. Jos nyt jotain positiivista tästä etsii, niin ei sentään ole lunta satanut viime aikoina.

Juhannusaattoa vietettiin enimmäkseen sisätiloissa, mutta täytyihän sitä alkuillasta sen verran ulos vääntäytyä, että päästiin grillaamaan. Söimme pihapöydän ääressä viltteihin kääriytyneinä ja villasukin varustautuneina. Ukkokulta keksi järjestää kokonkin eli hän poltti muutaman kalikan vanhassa pallogrillissä. Kokkotulen hiipumista sitten katseltiinkin olohuoneen ikkunasta pihamaalle vilkuillen. Kun ei vaan varustuksesta huolimatta tarjennut ulkona istua.

Juhannusruusu alkaa jo lopettelemaan kukintaansa. Viime päivien rankat sadekuurot ovat toki edistäneet kukkimisen lopahtamista. Yllä olevassa kuvassa kukinta on vielä aluillaan ja pensaassa on paljon nuppuja. Tässä samassa penkissä juhannusruusun lisäksi on Punalehtiruusua ja Hansaruusua. Maanpeitekasveina Pikkutalviota, jokunen Vuorenkilpikin on sinne eksynyt ja oikeassa kulmassa kohta talvion nujertama Vuorimänty. Pensaiden alustalle on pesiytynyt myös ahomansikkaa ja lemmikkiä. Ruusupensaiden takana on betoninen kaivonkansi, jonka pensaat tuppaavat peittämään alleen. Kaivan kannen säännöllisesti esiin, sillä saattaa tulla tilanne, jolloin kaivoon on syystä tai toisesta päästävä. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen kaivovettä on käytetty meillä lähinnä kasteluvetenä ja auton pesuun.

Muutama kesä sitten päätin aloittaa nurmikonvalloitusprojektin. Sen tarkoituksena on vähentää radikaalisti nurmikon määrää ja muuttaa alapiha enemmänkin runsaskasvuiseksi viidakoksi, jossa vain polut kiemurtelevat. Luultavasti projektin edistyminen ja lopullisen tavoitteen saavuttaminen tulee viemään valtavasti aikaa ja siihenkin mahdollisuuteen on taivuttava, etten ehkä koskaan näe valmista työtä. Tai edes sitä vaihetta, jolloin ruohonleikkurin voi kaupata torilla.

Valloitusprojektin aloitin perustamalla tuon kasvihuoneen edessä olevan, Kiemurapenkiksi nimittämäni kukkapenkin ruusupensaiden jatkeeksi. Hölmöyksissäni kaivoin nurmikon pois ja ryhdyin näin syntyneelle alueelle istuttamaan kasveja. Nyt tekisin kohopenkin. Kaikkien kasvien ylöskaivaminen ja uudelleenistuttaminen on sen verran työläs prosessi, että ainakin toistaiseksi se saa odottaa.

Seuraavana kesänä alkoi syntyä tämä Kriikunapenkiksi kutsumani istutusalue. Tuolla takimmaisena on Metsäruusu ja siitä tänne eteenpäin perennoja, pari pientä havua, minimaalisen pieni kirsikkapuu (tahi pensas), jonka sain naapurini miniältä. Siitä oli nimilappu kadonnut ja se oli vähän kärsinyt, mutta ainakin tänä vuonna se on lähtenyt terhakkaasti tekemään uusia lehtiä. Tuossa päässä on Syyshortensia 'Vanilla Fraise'. Taustalla Kriikunapenkki tekee haaran oikealla ja siinä päässä on Kriikunapuu, välissä pikkuhavuja.

Viime kesänä rakensin noiden haarojen keskelle ruusupensaspenkin. Siinä kasvavat Ritausma, Sointu, Sävel, Lumo ja Tornionlaaksonruusu. Ne saattavat olla liian lähekkäin, joten joudun ehkä tekemään siirtoja. Välissä on tylsä nurmikkokaistale, jonka suhteen olen vähän epävarma. Tilalle olen miettinyt raparperilaattapolkua, mutta jos nuo ruusupensaat versovat, voisi olla järkevämpää jättää alue nurmelle, jolloin voisin ajaa leikkurilla versot nurin. 

Pyöreä Kurgaani (Mamajevin kurgaani) syntyi vahingossa, kun Pikkupuutarhaan polkuja rakentaessani syntyi ylimääräistä maamassaa, jolle en tiennyt kippauspaikkaa. Kärräsin mullat ruohoineen kaikkineen tuohon kasaan ja peitin kasan joksikin aikaa märillä sanomalehdillä ja isolla pressulla. Kun sitten löysin kaupasta Riippahernepuun, alkoi päässä hahmottua suunnitelma.

Peräkamaripojalla oli inttiajat vielä tuoreessa muistissa, joten hän nimitti keskellä nurmikkoa nököttäneen kasan ensin Pioneerikukkulaksi. Muistutti kuulemma jotain armeijan telttarakennetta. Kun sitten istutin riippahernepuun kukkulan laelle, se saikin nimekseen Kurgaani. Poika kun on opiskellut maantiedettä ja poliittista historiaa, siirtyvät tiedonmuruset näköjään vähitellen mamman puutarhaan.

Olisihan Kurgaanin tietenkin voinut peittää harkiten suunnitelluilla perennoilla, mutta minulla on aina kiire saada valmista ja budjettikin asettaa useimmiten omat kriteerinsä. Niinpä sitten Kurgaanin laelle asettui oman pihan kasveja, jotka eivät ole oikein löytäneet silmään sopivia asuinsijojaan. Myös samaan aikaan työn alla ollut Vasemmanrinteen kunnostus tuotti taimia uudelle kukkulalle istutettavaksi.

Kurgaanin rinteet ovat täyttyneet Peittokurjenpolvesta, Pikkusydämestä, muutamasta jaloruususta, muutamasta pionista, sammalleimusta ja taitaa siellä olla vähän ketoneilikkaakin. Nuo vasemmalla puolella näkyvät jaloangervot eivät oikein viihtyneet Kurgaanissa, joten tänä keväänä siirsin ne muualle ja tilalle laitoin kaksi Himalajanesikkoa ja pari tarhakylmänkukkaa. Katsotaan, miten ne lähtevät asettumaan. Pionien suhteen olin vähän epävarma, mutta nepä vasta tykästyivät paikkaan. Ovat kovasti pörhistyneet ja nupullaan kaikki. Oheinen kuva on kyllä viime kesältä. Ylimmäinen Kurgaani-kuvan sen sijaan tältä kesältä.

Rajamännyn luokse istutin pari vuotta sitten Töyhtöangervoja, jotka tekevät yläpihan hiekkakäytävälle runsaasti siementaimia. Niitä onkin hyvä siirtää muualle kasvamaan. Rajamäntypenkki on kuivaa aluetta ja männyn juuret estävät isommat kaivuhommat. Männyn takana on naapurin puolelta levinneitä tuoksuvatukoita, jotka peittävät kesän myötä sopivasti näkyvyyttä ja menestyvät muuten aika köyhässä maassa. Pitääkseni vatukat meidän puolella kurissa, ajan niiden taimia nurmikon ohessa surutta nurin. Akileijaa meillä tuntuu kasvavan joka paikassa, mutta ei haittaa, pidän siitä. Kokeeksi olen istuttanut tuonne myös suikeroalpia ja keltakärsämöä. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy hiukan Punakanelin oksia.

Istutusalueita väsätessäni olen vihdoin oppinut, ettei yksittäinen kukkapenkki voi olla kovin suuri. Tai ainakin sinne on sijoitettava kiviä tai muita askelluksen kestäviä rakenteita kasvien huoltoa ja rikkaruohojen kitkemistä varten. Ihmisellä on myös tapana etsiä oikopolkuja, joten rakentamalla kivisiltoja ja ohituskaistoja, ei perheenjäsenet niin helposti loiki istutuksia tallomassa. Meillä on myös huomioitava Juuson kulkeminen. Koska se kulkee valjaissa ja flexissä, on se silloin tällöin voitava päästää pinteestä. Aika harvoin Juuso mihinkään itsensä sotkee, mutta silloin tällöin kuitenkin. Raparperilaatat ja monenlaiset kivipolut sopivat mielestäni hyvin kukkapenkkeihin ja niiden lomaan. Niitä pitkin kulkien ei vahingoita kasveja ja ne tuovat mukavaa eloa puutarhaan.

Alapihasta tuskin tulee viidakkoa ilman uusia pensaita ja pikkupuita. Niitä olen tässä mietiskellyt ja suunnitellut. Ei näköjään kannata pitää kiirettä, sillä parhaat ideat tulevat vasta pienen kypsyttelyn jälkeen. Tai ainakin siten pääsee vähemmällä työllä, kun ei tarvitse kaivaa samaa kasvia multaan moneen kertaan.

Tällaista jorinaa näin juhannuspäivänä; sadetta pidellessä ja villasukissa laiskotellessa. Hiukan jo mieli poukkoilee uusiin lapiohommiin, mutta josko nyt vähän välillä lomailisi puutarhatöistä.

Mukavaa juhannuksen jatkoa kaikille!