Sivut

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Viimeistä viedään - elokuusta ja kesästä



Virallisesti tämäkin kesä on nyt sitten lopuillaan. Miten ihmeessä aika rientää niin hurjaa vauhtia, ettei tavallinen ihminen perässä pysy? Vasta hetki sitten kuuntelin mustarastaan laulua ja odottelin puutarhan puhkeavan kukkaan. Ja nyt ollaan ajassa, jolloin on ihan pakko miettiä, heitänkö tuonkin kesäkukan tänään vai huomenna kompostiin.

Tämän kesän säät ovat olleet hyvin vaihtelevaiset. Juhannuksen tienoilla paleltiin villasukat jalassa ja ihmeteltiin, eikö kesä milloinkaan tule. Kohta jo paistateltiin päivä toisensa jälkeen niin mahtavassa lämmössä, että ihan ennätyksiä tavoiteltiin. Sitten seurasi pitkä sadejakso, jolloin ainakin täällä etelärannikolla vettä satoi jatkuvasti yli äyräiden.

Vaihtelevuus kuuluu Suomen kesään, eikä sen pidä estää kesästä nauttimista. Varmasti kuumat hellepäivät jäävät useimmille päällimmäisenä mieleen ja kun muutama vuosi vierähtää, muistelemme tätäkin kesää ihanan lämpöisenä. Muistot kultaa vuodet, vai kummin päin se menee.


Elokuun viimeinen viikko on ollut varsinaista hötäkkää ja niin tulee jatkumaan syyskuun alkukin. Puutarhatöistä laatimani rästilista ei ole juurikaan lyhentynyt, mutta yhtenä päivänä päätin uhmata jatkuvia sadekuuroja ja ehdinkin sitten leikata nurmikon parin sateen välissä. Sainpa jopa kantattua muutaman kukkapenkin. Joskin välillä täytyi käydä seisomassa metsänreunan suurien puiden alla pahimman kuuron ajan, ettei ihan litimäräksi kastuisi. Kameran kanssa ulos en ole kunnolla ehtinyt.

 
Elokuun lopulle sattuu aina merkkipäiviä ja niitä on nytkin juhlittu. Tänään tulee myös kuluneeksi 28 vuotta siitä, kun muutimme tähän taloomme. Taloon, joka jo monin paikoin kaipaisi pientä meikkausta, mutta joka Ukkokullan mielestä on ihan hyvä tällaisenaan. Osaavana ja kriittisenä rakennusalan ammattilaisena isäni valvoi, vaati ja teki itse työtä, joka kestää monin osin tiukentuneet ja muuttuneet tämän päivän normitkin. Se, mikä vaatii kohennusta, on enemmänkin pintasilausta. Mutta tällaiselle perfektionistin perfektionistiselle tyttärelle se pintasilauskin on tärkeää. 


Juhlat on nyt juhlittu ja kakut popsittu. Syksyn saapumisen myötä alkavat myös monet arkirutiinit, joista on kesän ajan saanut huilata. Tulevalla viikolla juostaan taas vanhusten kanssa lääkäriltä toiselle, mitataan paineita ja lääkitään silmiä. Onneksi aurinko paistaa ja luvassa on vähemmän sadetta. Heti, kun sopiva rako löytyy, pyrähdän pihamaalle. Pienet ne on onnen aiheet, mutta on se vaan mukava päästä möyrimään mullan kanssa.

Kesä on ihanaa aikaa, mutta voi siitä syksystäkin nauttia. Näin tehdään siskot ja veikot!
 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sateisten iltojen sukkia


Iltaisin on jo aika pimeää ja hämäryyden määrää lisää alituiset vesisateet. Sisällä tulee vietettyä yhä enemmän aikaa ja silloin kutimet istuvat sulavasti käteen. Ihan huomaamatta syntyy uusia sukkia vaikkapa merkkipäivälahjoiksi. Olen jo aiemminkin kertonut, että facebookissa on Voihan villaukka -ryhmä, jossa sukankutojat julkaisevat kuvia toinen toistaan herkullisimmista malleista. Samasta paikasta löytyy runsaasti ohjeita ja vinkkejä. Olen haastanut itseni opettelemaan uusia malleja ja viimeisimpinä ovat nämä kerrosrivinousu-sukat. Yleensä käytän 7-veljestä niin yksivärisenä kuin Raitaa ja Polkkaakin.


Ukkokulta kysyi, eikö olisi järkevää kutoa jotain muutakin kuin vain sukkia. Varmasti niinkin, mutta nyt olen hurahtanut tyystin tähän sukkaprojektiin, joten näillä mennään. Kymmenen vuoden ajan räpelsin jatkuvasti ristipistoja. Ompelin niitä tyynynpäällisiin, tein tauluja ja kortteja. Lahjoitin ristipistotöitä tutuille ja tutuntutuille eri olomuotoihin sovellettuina. Ristipistotöissä on vain se huono puoli, ettei niitä tehdä telkkaria katsellessa. Ristipiston tekeminen on kuin sanaristikon ratkomista. Jos teet virheen yhdessä kohdassa, se kertautuu ja kokonaisuus vääristyy.


Loppuviikolle on luvattu selkenevää. Onhan jo muutamina päivinä ollut aurinkoisia taukoja sateissa, mutta toisaalta on raivostuttavaa saada kaikki välineet raahattua kulloiseenkin työpisteeseen ja sitten alkaa kaatosade. Pienessä tihkusateessa vielä kaivelee ja kärrää, mutta kaatosateessa työskenteleminen on silkkaa kurjuutta. Silmälasit ovat huurteessa ja vesi tippuu otsalta nopeammin, kuin sitä ehtii pois pyyhkiä. Ei kiitos, odottelen mieluummin vähän kirkkaampia päiviä.
 

maanantai 25. elokuuta 2014

Pinuskin elonkorjuuhaaste

http://pinuski.blogspot.fi/2014/08/villa-victorian-elonkorjuuhaaste.html

Pinuski Villa Victoria -blogista laittoi liikkeelle elonkorjuuhaasteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Puutarhat ovat vielä täydessä kukassa ja hyötypuutarha tuottaa satoa. Miksi emme jakaisi tätä iloa ystäville, kavereille, työtovereille, naapureille, sukulaisille jne.? Haastan teidät bloggarit ja blogien lukijat ilahduttamaan ainakin yhtä henkilöä puutarhan sadolla.  Mukavinta olisi, jos jakaisit haastetta omassa blogissasi ja kertoisit, kuinka sinä olet muistanut jotakuta puutarhan antimilla. Haasteen voi napata kuka tahansa, vaikka sinua ei olisi nimeltä haastetukaan. Voit myös käyttää ylläolevaa kuvaa haasteessa."


Oikeastaan olen jakanut puutarhani antimia pitkin kesää lahjoittamalla jakamiani taimia ystäville ja naapureille. Eräs ystäväni muutti viime syksynä uuteen rivitaloon ja hänelle lupasin kaivaa kasveja omasta puutarhastani. Jakotaimia on riittänyt etenkin erilaisista maanpeitekasveista. Taponlehteä, sammalleimua, sulkaneilikkaa, hopeahärkkiä, maksaruohoja, kevätkaihonkukkaa sekä tietenkin akileijaa, joka on niin tehokas siementäjä, että sitä riittää kohta puolelle valtakuntaa. Myös töyhtöangervon lilliputtitaimia ilmestyy hiekkakäytävälle, jonka reunalla tuo töyhtöangervo  kasvaa. Niitä sitten kaivan pitkin kesää ja laitan purkkeihin kasvamaan. Myös metsäruusu on innokas luikertelemaan laajemmalle, kuin mitä sille sallin. Se lähtee hyvin kasvamaan, kun kaivaa riittävän syvältä juurenniskaa ja istuttaa purkkiin juurtumaan. 

Punaherukkaa meillä tulee joka kesä runsaasti yli oman tarpeen ja niinpä yhtenä kauniina heinäkuun lopun päivänä kutsuin naapurin niitä kanssani keräämään. Hän sai sekä itse että minun keräämäni marjat. Meillä on jo pakastin täynnä niin mehua kuin marjojakin.

Siirtäessäni kesän ruukuissa kasvaneita maanpeiteruusuja oikeaan rinteeseen, kaivoin ruusujen tieltä pois hopeahärkkiä ja rentoakankaalia. Niitä sitten kaivoimme yhdessä naapurin kanssa heidän rinteeseensä.

Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille


Haasteen saa toki ottaa kuka tahansa. Tämä on sellainen "laita hyvä kiertämään" -henkinen haaste, joka on helppo ottaa vastaan ja laittaa eteenpäin.



perjantai 22. elokuuta 2014

Perjantai on mielessäin

Huvitus punertuu

Enpä muista aikoihin eläneeni näin vetistä elokuuta. Etenkin viimeisen viikon aikana sadetta on piisannut aivan mahdottomia määriä. Joinakin päivinä rankkasateet ovat seuranneet toisiaan ja ukkostakin on ollut harva se yö tai päivä. Yhtenä päivänä jylinä jatkui tunnista toiseen ja palasi hetken tauon jälkeen aina vain uudelleen.

Hempeä hajuherne

Saadakseen jotain aikaan, on pihalle pitänyt rynnätä heti sateen vähän tauotessa. Ehkä tummien pilvimassojen vyöryminen taivaalla on saanut meikämammaan uutta puhtia, mutta valmistakin olen puutarhassa saanut lyhyistä hommapyrähdyksistä huolimatta. Sain vihdoin rakennetuksi pensasruusuja varten uuden istutuspaikan ja siirrettyä sinne aiemmin liian tiuhaan laitetut pensaat. Samoin olen istuttanut naapurin miniältä saatuja kukkia, joista suurin osa osoittautui maustekasveiksi.

Kärköholmion jatkeeksi rakentui Päivänliljapenkki

Viime syksynä kaivoimme kasvihuoneen pohjaa ja siitä tuli sen verran paljon maa-ainesta, että kärräsin sen nurmikolle rakentumaan uudeksi kukkapenkiksi. Kärhöympyräksi nimeämäni penkki sai jatkeeksi paikan päivänliljoille, jotka ovat odottaneet jakamista. Penkki muhi yli talven ja kesän ajan sanomalehtien ja pressun alla. Pahimmat rikkaruohot ja nurmikkojäämät penkkiä tehdessäni kiikutin pois, mutta suurin osa paikalla olleesta maasta jäi ja kasvien istuttamisen myötä laittamani lisämullan kera tuosta tuli ihan hyvänoloinen kohopenkki. Päivänliljojen lisäksi taidan istuttaa penkkiin vielä jotain maanpeitekasvia, etteivät rikkaruohot saa valtaa. Kuvassa kärhöjen ja jaloruusujen vasemmalla puolella on kapea nurmialue, joka muuttuu kivetyksi kannakseksi. Kiveys yhdistää Päivänliljapenkin Ruusukolmioon (penkki, jossa kasvaa Ritausma, Tornionlaaksonruusu ja Suviruusu. 

PS. Täytynee kohta tehdä kaikille kukkapenkeille omat nimikylttinsä. Tässä menee pian itsekin sekaisin näiden 'osoitetietojen' kanssa. Puhumattakaan muusta perheestä.

Kriikunapolku

Aurinkoisella säällä ei pitäisi ottaa kuvia; niistä tulee tällaista sekametelisoppaa, josta ei ota kukaan selvää. Rapskulehtilaatat johtavat (tai tässä tapauksessa tulevat) edellä mainitun Ruusukolmio-penkin suunnasta. Siinäkin välissä on tuollainen ärsyttävän pieni nurmipläntti, jonka leikkaaminen on vaikeaa. Tarkoitus on korvata nurmikko siitä rapskulehtilaatoilla ja kivillä. Nyt nuo kiveykset saattavat näyttää vähän hölmöiltä, mutta kunhan pensaat kasvavat, on kivipolkuja pitkin mukavampi kulkea. Ylipäätään on tärkeää puutarhaa rakentaessa huomioida kasvien hoitaminen. Meillä Juuso ei suostu ihan mistä vaan kiertämään ja sen perässä kulkiessa huomaa herkästi, missä olisi sopiva reitti ihmisenkin kulkea.

Varjoliljan siemenkotia

Alapihalla näyttää kohtalaisen siedettävältä. Nurmi vihertää ja kasvit könöttävät paikoillaan. Lähempi tarkastelu osoittaa, että rankkasateet ovat tehneet tehtävänsä. Korkeammat kasvit ovat tukemisesta huolimatta sinne tänne vinksallaan ja useimmat kukat melkoisen rähjääntyneitä. Yläpihalla tilanne taitaa olla vielä surkeampi, sillä käytävillä lojuu sateen ja tuulen alas tuomia puunlehtiä ja läjäpäin koivun siemeniä. Kukkapenkeissä on kauniisti sanottuna ruskean sävyjä, todellisuudessa pikemminkin mätänemisen esiasteita. 

Alppipiikkiputki - Eryngium alpinum

Jos mikä on tänä kesänä ilahduttanut, niin tuo alppipiikkiputki. En tiedä, voiko sitä sanoa kauniiksi, mutta aikamoinen katseenvangitsija se minusta on. Ainakin minun katseeni. Tykkään sen sinertävästä sävystä ja pitkästä kukinnasta. 


Minulla on tapana tehdä kaikenlaisista asioista luetteloita ja listoja. Asiat on jotenkin helpompi muistaa ja pitää tallessa, kun ne on laittanut järjestykseen paperille. Aiemmin tiesin hyvin kaikkien ruusupensaideni nimet, mutta nyt kun niitä on lyhyessä ajassa tullut hankittua monta uutta pensasta, katsoin tarpeelliseksi laittaa kullekin ruusulle nimikyltit. Aivan varmasti tulevaisuudessa tiedän, mikä ruusupensas missäkin kasvaa ja kukkii, mutta tässä "vauvavaiheessa" huomaan meneväni niiden kanssa sekaisin. Varsinkin, kun olen joutunut muuttamaan pikkupensaideni istutuspaikkoja. 

Kyllästyin keväällä leikkelemään jugurtti- ja broileripurkkeja taimilapuiksi ja ostin halvan laminointikoneen. En tiedä, kestävätkö kylttini erilaisia säitä ja ajan patinaa, mutta katsotaan. Nyt on jokaisella ruusulla oma nimilappunsa. Ukkokulta vielä pätki ja taivutteli sopivan tanakkaa rautalankaa kylttejä varten.

Syyshortensiat - Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise' ja 'Vim's Red'

Ja ihmiset, jos kaunista syyskukkijaa kaipaatte, niin syyshortensiat ovat kyllä vertaansa vailla. Vuosi sitten istuttamani Vanilla Fraise (Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise')  laittaa nyt parastaan. Sen suuret kukinnot ovat parhaillaan punastumassa. Oksat ovat painavia ja olen tukenut niitä, jotta sateet eivät hakkaa kauniita kukintoja maahan. Kuvan ylärivissä keskellä on pari viikkoa sitten istuttamani Vim's Red (Hydrangea paniculata 'Vim's Red'), jonka kukinnon pitäisi muuttua vähitellen voimakkaan purppuraiseksi. Pensas on vielä kovin matala ja nuo ostettaessa siinä olleet kukat ovat nyt avautuneet ja punertuneet. 

Etupihalla meillä kasvaa kaksi tavallista syyshortensiaa (Hydrangea paniculata 'Grandiflora'), joiden kukinnot nekin säiden viilenemisen myötä punertuvat. Toisen niistä järsi jänis aivan maanrajaan saakka muutama talvi sitten, mutta sinnikkäästi sekin on kasvanut ja kukkii myös nyt. Sen oksat ovat edelleen aika hentoisia, mutta eiköhän nekin vuosien aikana siitä vahvistu.

Netissä muuten Vanilla Fraise kirjoitetaan sekä vanilla että vanille. Kumpi lienee oikea muoto?


Niin halutessaan Juuso ei juurikaan sateesta perusta, mutta tuulisella säällä se on mieluummin sisällä. Helteiden ajan kissa köllötti päivät pitkät jossain heinikossa tai muuten varjossa. Sateiden saavuttua Juuso saattaa käydä vain vessareissulla ja palaa mielellään heti takaisin olkkarin pöydän alla olevaan koriinsa. Tänään se oli harvinaisen pitkään pihalla. Suurimman osan siitä talon reunustalla kasvavassa angervopöheikössä. Sieltä se katsoi minua alta kulmainsa sen näköisenä, että "eiköhän tämän päivän ulkoilut ala olla tässä". Nyt se on tyhjentänyt ruokakuppinsa ja makaa jälleen selällään ahtaassa korissaan. Ulkona sataa ja päivä on kääntynyt illaksi. Ehkäpä menen Juuson seuraksi olkkariin viettämään perjantai-iltaa.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!
 

maanantai 18. elokuuta 2014

Puutarhan pahiksia


Ilmeisesti paratiisissa pitää aina olla tasapaino hyvän ja pahan välillä. Kun aurinko on hellinyt viikkotolkulla ja kukat kukkineet entistäkin kauniimmin, ovat ötökät pitäneet huolta siitä pahapuolesta. Joka kesä kriikunoissamme on ollut noita pieniä pahkuroita, mutta tänä kesänä puiden lehdet ovat kauttaaltaan pahkuraisia. Ajattelin, että kyseessä olisi kirvojen vioitus, sillä kirvoja kriikunoissa tapaa myös olla. Aikani kirjoja ja nettiä selattuani olen päätynyt siihen, että kyseessä onkin äkämäpunkki. Sitä esiintyy myös luumupuilla ja kriikunahan on luumun lähisukulainen. Oivallista neuvoa punkeista eroon pääsemiseksi en kuitenkaan löytänyt. Käykö tässä niin, että joudun hävittämään kriikunapuunkin, kuten kävi äkämän valloittamille mustaherukkapensaille? Osaako joku neuvoa?


Myös humala on kärsinyt runsaasta kirvapopulaatiosta. Niitäkin humalassa on joka kesä, mutta tänä kesänä kasvi on selvästi jäänyt altavastaajaksi. Se on kasvanut huonosti ja lehdet ovat kellastuneet. Aikanaan humalaa istuttaessani en tiennyt, että se viihtyy paremmin hieman varjoisalla paikalla. Meillä humala kasvaa alapihalle johtavan portaikon yläpään puutarhaportissa, joka on kyllä ilmava paikka, mutta myös hyvin aurinkoinen. Jonkun kerran olen saanut perheeltä pyyhkeitä, kun "tappajaköynnös" on käynyt portista kulkijoiden hiuksiin tai vaatteisiin kiinni. Humalahan on aika karkea ja tosiaan tarttuu mm. hiuksiin. Humalamme on siis saanut siirtokäskyn, mutta pohdin, mihin sen istuttaisin. Tai paremminkin ne, silllä portin molemmin puolin kasvaa oma yksilö.

Ja kun humalat on kaivettu ylös, seuraakin kysymys, mitä tilalle? Kasvimaalla on pari villiviiniä odottamassa istutuspaikkaa. Ne voisivat tulla kyseeseen. Villiviinihän on aika nopeakasvuinen ja siinä on upea syysväritys.


Entäs sitten nämä punaiset paholaiset. Niitä on tänä kesänä ollut riittämiin. Välillä on ollut sormet punaisina, kun olen listinyt kukkoja paljain käsin. Alan jo oppimaan liljakukkojen metkuja ja osaan laittaa kouran alle lähestyessäni niitä. Eivät niin helposti pääse pudottautumaan selälleen mustaan multaan vaan tupsahtavat suoraan kämmenelle ja sitten se lähtölaskenta alkaa. Tuo kuvan liljakukko on kyllä totaalisesti eksyksissä, sillä se taapertaa villiviinin lehdellä. Siitä on pitkä matka liljoihin. Ainakin tälle yksilölle, sillä sen matka päättyi tuohon.


Viime kesän ällötyksiä eli kotiloita on niitäkin toki ollut, mutta huomattavasti vähemmän. Ilmeisesti vähäluminen talvi ei ollut otollinen niiden talvehtimiselle. Tai sitten pitkään jatkunut helle on saanut kaikki kotilot kaivautumaan märkiin onkaloihinsa ja kohta ne varmaan matelevat sankkana joukkona pihamaalle, kun vettä tulee taivaan täydeltä.

Vihdoin alkoivat myös alapihan kiemurapenkkiin istuttamani messuliljat kukkia. Olivat aika myöhäistä sorttia, sillä niistä ei näkynyt vilaustakaan edes silloin, kun muissa liljoissa oli jo nuppuja. Vaan yhtenä päivänä ohi kulkiessani totesin, että kas, täältähän on liljoja tulossa. Ostin liljasipuleita kevätmessujen irtomyynnistä. Enpä enää muista tarjouksen hintaa, mutta edullinen se oli. Myyjä laittoi eri väristen liljojen sipulit omiin pusseihinsa. Olisiko myyjillä menneet sipulit sekaisin, sillä vain kahdensorttisia liljoja näyttää sipuleista tulevan. Ostin kuitenkin viittä eri liljaa. Ei siis ole tarjoussipulin väriin luottamista. Mutta kauniita ovat nämäkin. Siinä mielessä olen ihan tyytyväinen.


Harmaata on ja vettä tulee aivan tajuttomasti. Välillä kuitenkin aurinko pilkahtaa jonkun paksun pilven reunalta paetakseen taas seuraavan taakse. Yhdessä sellaisessa kirkkaassa välissä kävin kaivamassa paikkaa, johon siirtää osan keväällä hankituista ruusupensaista. Kun en taas ajatellut asioita riittävän pitkälle, vaan istutin ne aivan liian lähelle vanhoja pensaita. Näin käy, kun mennään puska edellä eli ensin hankitaan kasvi ja sitten mietitään, mihin sen tyrkkäisi. 


Minulla suunnitelmallisuus näissä puutarha-asioissa kulkee kyllä jälkijunassa. Ihastelen teidän blogeissanne yhtä jos toistakin kasvia ja ryhdyn mielessäni pohtimaan, mistä sen hankkisin. Ja kun haluttu kasvi on hankittu, sille pitää äkkiä keksiä sopiva paikka. Näin toimien se sopiva paikka ei aina olekaan se paras paikka. En aio tästä paheestani kantaa kovin suurta syyllisyyttä, sillä useimmiten lopputulos on ollut parempi kuin voisi kuvitellakaan. Kun sitä hankkimaansa kasvia aikansa jossain kohtaa pihassa tuijottaa, se alkaa ikäänkuin puhutella ja tulla tutuksi. Tuttujen kesken onkin helppo tulla toimeen ja yhteisymmärryksessä kukin kasvi lopulta sujahtaa sille ominaiseen kuoppaansa.

Luvassa on sadetta viikon jokaiselle päivälle. Huomenna en edes ehdi puutarhaan, kun on jälleen omaishoitopäivä. Sopiva vire lapiohommille on kuitenkin saatu aikaan ja sormet syyhyävät päästä jatkamaan aivokopassa pyöriviä suunnitelmia. Aika kiva fiilis.
 

lauantai 16. elokuuta 2014

Projektihommia ja lehtivihreän ihailua

Kastelu hoituu

Helteet lähivät ja sen jälkeen onkin saatu sadetta. Joka päivä ja toisinaan tehostettuna kunnon ukkosella. Kun sataa, sataa sitten kaatamalla. Sääennustusten mukaan ensi viikollakin sataa joka päivä. Huomiseksi, sunnuntaiksi on luvattu aurinkoista ja siitä on syytä nauttia, sillä sen jälkeen kannattaa pitää sateenvarjoa tiukasti mukana. Sade on monin tavoin hyväksi, mutta poutaiset jaksot voisivat toki olla pidempiä. Ehtisi saada edes yhden projektin kerralla loppuun. Vaan ei ainakaan tarvitse kastella istutuksia. Se hoituu luonnollisin keinoin.

Kuraiset lantsarini

Aamulla paistoi aurinko ja lähdin reippaasti hommiin. Heti herättyäni oli päässä ajatus siitä, mitä tulen tekemään. Aion siirtää maanpeiteruusut piharuukuista oikeaan rinteeseen. Juuri tänään. Ehtivät juurtua kunnolla ennen talvea. Ja sitä menin pihamaalle toteuttamaan. Kottikärryt, lapio, sanomalehtiä, oksahaketta, toiset kottikärryt, pikkuinen hara, etikkaliemipurkki kotiloille, talikko, ämpäri, pari kastelukannua. Ja jalkaan saappaat sekä käsiin työhanskat. Aikamoinen roinamäärä tarvitaan, kun meikäeukko tekee istutushommia.

Oikean rinteen remppa alkanut

Oikea rinne, kuten olen nimennyt tämän alapihan portaiden toisen puoliskon, on kasvanut täyteen hopeahärkkiä. Se on ihan nättiä kukkiessaan, mutta muuten sitten tuollainen laikukas. Osa hopeahärkeistä kuivahtaa ja muuttuu joka kesä ruskeiksi. Niinpä aion vähentää sen määrää ja täyttää rinteen osittain muilla kasveilla. Sen projektin aloitin portaiden reunasta, johon siirsin kesän ruukuissa olleet kolme maanpeiteruusu Sommerwindiä. 

Maanpeiteruusu Sommeerwind

Rinne on lämmin ja aurinkoinen ja siinä on aika syvälti hiekkapitoista multaa. Kaivaminen oli helppoa. Suurin työ oli poistaa hopeahärkin juuret mullasta. Joukossa oli myös jonkun verran rentoakankaalia, jotka istutin putsatun alueen toiselle puolelle. Nyt kunnostetun alueen erotin muusta rinteestä muovisella nurmikkonauhalla, joka vähän jäi pilkottamaan, mutta se jää aikanaan kasvien alle piiloon. Laitoin kunkin ruusun alareunaan muutaman kiven pidättämään maan valumista sateen mukana. Tyrkkäsin samaan paikkaan myös ruukuissa olleet lewisiat ja kattomehitähdet. Mullan pinnan peitin sanomalehdellä ja sen päälle oksahaketta. Sitten alkoikin sataa varsin rankasti, joten viimeistely jäi toiseen kertaan.

Koristekurpitsan lehti

Eilen illalla kuljeskelin puutarhassa ja harmittelin loppukesän kukkijoiden vähäistä määrää. Toisaalta vihreää löytyy sen kaikissa sävyissä, mutta myös upeita lehtimuotoja. Kurpitsat rehottavat reippaasti yli kasvimaalaatikoiden ja niiden lehdet ovat huikean suuria. Koristekurpitsanlehti on tuollainen sahalaitainen kun taas kesäkurpitsalla on pyöreälaitainen lehti.

Kesäkurpitsan lehti

Punajuuri

Punajuuren lehdet ovat minusta tosi hienoja. Punainen lehtiruoti piirtyy komeasti vihreää lehteä vasten. Meillä tykätään kovasti punajuuresta ja näistäkin Ukkokulta tekee talveksi etikkasäilykkeitä.

Lehtikaali

Lehtikaalilla on hienot pitsisomisteiset reunat. Kävin runsas viikko sitten nyppimässä kaikki vähänkin kasvaneet lehdet ja tein niistä sipsejä. Uudet lehdet ovat kasvaneet nyt mittaa ja kohta voin käydä napsimassa uudet herkuteltavat uuniin laitettaviksi. Ohessa ohje, jonka löysin Turun Sanomista. Ohjeita on netissä lukuisia, mutta tämä oli riittävän yksinkertainen. Ulkonäkö saattaa pettää, mutta ovat todella suussa sulavia.

Lehtikaalisipsit
125 g lehtikaalia
2-3 rkl oliiviöljyä
suolaa oman maun mukaan

Laita uuni kuumenemaan noin 150 asteeseen.
Pese lehtikaali ja kuivaa hyvin (kosteina niistä ei tule uunissa rapeita). 
Poista lehtiruoti. Revi kaalista noin 7 cm pitkiä paloja (palat kutistuvat uunissa). 
Laita palat kulhoon, kaada päälle oliiviöljy ja suola. Sekoita käsin, kunnes kaikki palat kiiltävät öljystä. Huom! laitoin öljyn ja suolan syvälle lautaselle ja pyörittelin kaalit siinä.
Asette lehtikaalin palat uunipellille leivinpaperin päälle mahdollisimman väljästi. 
Paista uunissa noin 20 minuuttia, kääntele lehtiä puolivälissä. 
Huom. En käännellyt ja hyvin paistuivat.
Tarkkaile sipsjä, jotta ne eivät ruskistuisi liikaa. Niiden tulee olla hieman ruskeita reunoilta.
Lihavoidut tekstit omia kommenttejani.

Kukahan siellä mintuissa lymyilee?

Eilen poistin Juusosta kesän ensimmäisen punkin. Viime kesänä en löytänyt ainuttakaan. Olen käyttänyt Juusolla niskaan noin viiden viikon välein hierottavaa öljyä, mutta nyt olin unohtanut lisätä sitä ajallaan. Punkki oli ilmeisesti vasta tarttunut, sillä se oli vielä pieni ja litteä. Irrottaminen oli aika vaikeaa, sillä punkki oli tiukasti kiinni. Katsoimme sitä suurennuslasilla ja totesimme sen lähteneen kissasta kokonaisena.

Juusolla oli eilen alapihalla metsästyspuuhat menossa, kun menin sen touhuja häiritsemään. Palveluskunnan ajattelemattomasta keskeytyksestä huolimatta se onnistui saamaan hiirulaisen kiinni ja puri sen hengettömäksi. Jätin Juuson rauhassa nautiskelemaan iltapäiväherkkuaan, koska en ole erityisen innostunut katselemaan kissani hiiren syöntiä. Siitä kuuluu muuten aikamoinen rouske.

Punahattuni mun

Lauantaipäivän postaus on hyvä päättää ihanaiseen punahattuun. Jaksan joka päivä ihailla näitä ihanuuksia - joita ei tosin vielä montaa ole. On se vaan ihmeellistä laittaa siemenet multaan ja saada aikaan jotain näin hienoa. Sama kukka, eri kuva. Jos nimittäin joku kummastelee yhdenmukaisuutta edelliseen punahattuuni.

Ja sitten voisinkin lähteä keittämään iltapäiväkahvia. Näkyillään!
 

torstai 14. elokuuta 2014

Paluu normipäiviin ja -säihin

Syysleimu - Phlox paniculata

Nyt olemme sitten palanneet ns. normaaliin kesäsäähän. Mittari näyttää +20 astetta, taivas on pilvessä ja välillä tulee vettä kaatamalla. Kahtena yönä on ukkostanut niin railakkaasti, ettei moisessa kolinassa ole voinut nukkua. Runsas salamointi on tuonut makuuhuoneeseen erinomaisen discoefektin ja Juuso on piiloutunut kauhuissaan sängyn alle. Onneksi ehdin kuvata etupihan syysleimut ennen rankkasateiden alkua, sillä nyt ne makaavat kyljellään toinen toistensa päällä.

Vasemmalla uusi Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vim's Red'

Tässä lämpötilassa jaksaa jo jotain tehdäkin. Puuhalista onkin pitkän pitkä, sillä helteiden takia kaikki on jäänyt tekemättä. Sen sijaan aivotoiminta on ollut normaaliakin vilkkaampaa ja ideoita on sinkoillut otsalohkosta takaraivoon niin voimallisesti, että töitä riittää taas koko syksyksi.

Aloitin istuttamalla viime viikolla ostamani uuden syyshortensian. Sen kukintojen pitäisi muuttua valkoisesta vaaleanpunaisiksi ja lopuksi viininpunaisiksi. Pidensin tuota penkkiä, jossa myös Vanilla Fraise oleskelee. Väliin laitoin muovipurkeissa istutusta odottaneet Honkkarin viiden euron jalohortensiat. Jos ne siinä menestyvät, hyvä niin. Elleivät, saavat uuden paikan jostain muualta. Ajattelin, että olisivat hieman noiden isosiskojensa oksien varjossa, mutta kuitenkin valoisassa paikassa Syyshortensiat maistuvat jänöjusseille, joten syksyllä laitan vähän suuremman verkon näiden kaikkien hortensioiden suojaksi.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise'

Leikkasin vuosi sitten aroniapensaat miltei tapille, kuten teen muutaman vuoden välein. Meillä aroniapensaat kasvavat erottamassa yläpihaa ja rinnettä. Ne ovat saaneet kasvaa vapaana aidanteena, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla pensaiden muotoilemista. Niinpä leikkasin tänään yli puolet kesän aikana tulleesta kasvusta eli aika rankalla kädellä. Kevättalvesta on vielä mahdollisuus siistiä tätä elokuista leikkuujälkeä. Jotenkin on aina haikea leikata kasvista suurin osa pois, mutta toisinaan niin on pakko tehdä saadakseen tiiviin ja hyvin haaroittuvan pensaan. Tässäkin pätee sanonta: "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää".

Lilja Stargazer (luultavasti)

Minusta tuntuu, että meidän piha - erityisesti yläpiha - on harvinaisen räjähtäneen näköinen. Monet kukat ovat kesän aikana venyneet hurjasti pituutta ja nyt ne kaatuvat kuihtunein kukinnoin milloin mihinkin suuntaan. Kuivuus ja kuumuus verottivat elinvoimaa ja nopeuttivat kukintaa ja penkeissä näyttää olevan enemmän siemennysvaiheessa eläviä ruskehtavia varsia kuin mitään kaunista kukkivaa. Siis jälleen kerran taon takaraivooni syyskukkijoihin panostamista. Aukkopaikat on nyt erittäin helppo todeta, kun monien perennojen alaosat ovat kuivettuneita.

Joriini eli Daalia

Daalioita minulla on vain tuo yksi ainokainen. Niitä kannattaisi varmaan hankkia lisää, sillä monet niistä kukkivat näin loppukesästä. Ruukkuistutuksiin ne sopivat hyvin, koska juurakot ja mukulat on helpompi kaivaa ruukusta kuin kukkapenkistä talveksi kellariin. Ainokainen joriinini on kasvattanut huikean varren, joka tukeutuu pihapaviljongin nurkkaelementtiin. Kukka keinahtelee reippaasti pääni yläpuolella, eikä ole onneksi ollut millänsäkään rankkasateista. Lisää nuppuja on näkyvissä, joten tuo pilvisen päivän aurinko ilahduttaa minua luultavasti tulevinakin päivinä.

Päivänlilja - Hemerocallis

Eilen tein oikein paperilistan syksyn töistä. Oikeastaan tuo lista sisältää nyt lähinnä niitä hommia, jotka ovat jääneet tekemättä helteiden vuoksi. Siitä puuttuu kaikki normaaliin syksyyn liittyvät hommat, kuten sipuli-istutukset, haravoinnit ja sen sellaiset tavanomaiset touhut. Lista tulee siis vielä pitenemään ja jo heti aamusta lisäsin siihen päivänliljojen siirron. Istutushommissa ollessani totesin, että niin keltainen kuin punertava päivänliljani kaipaavat siirtoa väljemmille paikoille. Ne eivät pääse kunnolla vankistumaan ja kukkimaan, vaan jäävät mm. kurjenmiekan kaatuvan lehdistön alle. 

Mitä muuten teekke kurjenmiekan lehdille näin loppukesästä? Sidotteko niitä pysymään pystyssä vai leikkaatteko osan lehdistä? Kurjenmiekkapöheikkö ei ole välttämättä mikään kaunistus, kun se rojahtaa muiden kasvien päälle.

Jaloruusu 'Kimono'

Kimonot kukkivat nyt ahkerasti ja kauniisti. Päätin tänään, että siirrän kolme Kurgaanissa kasvavaa jaloruusua samaan ruusuympyrään, jossa kimonotkin kasvavat. Kurgaani on sen verran korkea, että sen jyrkillä rinteillä sadevesi uurtaa ruusujen jalostuskohdat esiin, mikä ei ole ruusuille hyväksi.  

Maanpeiteruusu Sommerwind

Tehtävälistalla on siis runsaasti lapiohommia, kun kesän ruukuissa kasvaneita monivuotisia kasveja on saatava syksyn aikana maahan juurtumaan. Myös pensasruusuni ovat yhtäkkiä roihahtaneet kasvuun ja jälleen kerran saatan todeta istuttaneeni ne liian tiheään. Miten sitä oppisi jättämään enemmän kasvuvaraa, jotta välttyisi sinne tänne istuttamiselta? Laittaisi vaikka jotain pientä täyttämään niitä alkuun liian suuria välejä, kunnes pääkasvit venyvät aikuisiin mittoihinsa. Vaikka kesäkukkia tai maanpeitekasveja.


Taas ollaan loppuviikossa. Huomenna pitäisi ehtiä imuroimaan ja luultavasti laitan vihdoin kesän aikana pestyt matot lattioille. Juuso oli hetken surkeana, kun vein olohuoneen maton pesulaan. Kissa kun tykkäsi loikoilla olkkarin pöydän alla matolla. Toin sille aluksi pienen räsymaton tilalle ja se kelpasikin hyvin. Valkoinen pikkumatto tuli hetkessä nuhruiseksi, kun Juuso pyöriskeli sen päällä illat pitkät. Ja nyhti kaikki tassuihinsa tarttuneet koivunsiemenet ja muut roskat matolle. 

Muutama päivä sitten keksin, että onhan Juusolla ihan oma korikin. Se ei nukkumismielessä ole juuri koskaan Juusoa kiinnostanut ja onkin lojunut takkahuoneen nurkassa ja toiminut siinä ohessa leikkihiirien ja pehmopallojen varastona. Tyhjensin lelut toiseen koppaan ja vein pehmeällä pyyhkeellä varustetun korin olohuoneen pöydän alle. Juuso ei miettinyt hetkeäkään tullessaan illalla sisään ja nähdessään korin. Sinne se kömpi ja siellä se nytkin kuuluu kuorsaavan. Juuson pitää olla siellä, missä palvelusväkikin, mutta tottahan se tarvitsee oman mukavan pesänsä. Hölmö mamma, kun ei ole sitä aiemmin tajunnut. No, alkuyö pitää kuitenkin nukkua mamman sängyssä. Poikittain, takajalat ja häntä mamman kainalossa tai selässä kiinni. "Mammalle riittää patjatilaa 20 senttiä", tuumaa Juuso.


Vuosi sitten olimme häissä. Tulevana sunnuntaina vietetään samojen nuorten pienen tyttären ristiäisiä. Tuleekohan lapsesta Tinttareeta Ninnuida Pikku-Myy? Sen kuulemme sitten.

Nauttikaahan elokuisesta kesästä ja tulevasta viikonlopusta!
 
 

maanantai 11. elokuuta 2014

Sadetta luvassa - puutarhan onneksi


Ei lainkaan hullumpaa aloittaa aamu tervehtimällä sammakkoa. Siinä se taas könötti terassilla, eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen mihinkään suuntaan. Meistähän alkaa vähitellen tulla hyvät tutut, tästä köriläästä ja siitä lukuisasta joukosta vähän pienempiä sammakoita, joita pomppii sekä alapihan nurmikolla, että kasvimaalla. Eilen oli jo vähän hankalaa leikata nurmikkoa, kun keskenkasvuiset sammakot eivät ymmärtäneet loikkia leikkurin edestä pois. En minä hennonnut niiden yli ajaa, joten aina piti kurottaa antamaan veitikoille vähän vauhtia. Kunnes taas oli reitillä uusi loikkija miettimässä, hyppäisikö tuonne tai tänne tai ylipäätään minnekään.


Tämä yläpihan sammakko taitaa asustella meidän vesialtaassa. Se taitaakin olla ainoa kostea paikka lähitienoilla. Ojissa ei ole kyllä vedestä tietoakaan. Kuivuus suorastaan rapisee joka paikassa. Tänään kävelin kirjastoon ja katselin matkan varrella, kuinka syreenien lehdet roikkuivat apaattisena kaikki alaspäin. Joissakin pienemmissä koivuissa lehdet olivat valtaosin kellastuneet ja jopa vuohenputket makasivat janoisina maassa pitkin pituuttaan. Aluskasvillisuus on paikoin kuivunut kokonaan pois ja tilalla on ruskeaksi kuivuneita korsia.
 
Punahattu - Echinacea purpurea

Kuivuudesta kärsivä puutarha jaksaa sentään välillä ilahduttaakin. Ihan itse siemenestä kasvattamani punahattu on avautunut. Tai niitä on kaikkiaan kolme kappaletta. Näitä täytyy laittaa ensi keväänä lisää ja vähän erilaisia, jotta saan sellaisen komean pusikon. Nyt penkki näyttää vähän höhlältä, kun vieressä on kukkimisensa ohittaneita ja kuihtuvia myskimalvoja ja maurinmalvoja sekä alppipiikkiputkia, jotka nekin alkavat olla parhaat päivät ohittaneita. Annan kukkineiden kukkien kuivahtaa paikallaan, jotta voin kerätä niistä siemeniä.


Leimut ovatkin nyt parhaimmillaan ja myös niitä kannattaisi laittaa lisää. Tämä on erinomaista aikaa kartoittaa puutarhasta paikkoja, jotka kaipaavat lisää kukkijoita ja tuuheutusta. Esimerkiksi jalopähkämöiden lomaan pitänee kehittää jotain syyskukkijaa, sillä ajat sitten kukkineet pähkämöt makaavat penkissään miten sattuu ja suorastaan huutavat täydennystä vierelleen. Syysleimuja minulla on oikeastaan vain talon sisäänkäynnin puolella, jossa ne loistavat värikkäinä taustallaan valkoisena kukkiva syyshortensia.


Vihdoin myös perinteinen oranssi tiikerinlilja on hyväksynyt kukkapenkin kukkimispaikakseen. Pitkän aikaa se sinnikkäästi nousi terassin vieressä olevan ruusupuskan alta ja tilan puutteessa kaatui heti hiekkakäytävälle. Edelleen sieltä ruusupuskan alta ilmestyy ainakin yksi oranssi yksilö, mutta tämä oli jo toinen vuosi, jolloin myös kukkapenkki kelpaa heille. Silmäilin kotiin saapuneita syyssipuliesitteitä ja harmittelin vähäistä liljojen valikoimaa. Olen tykästynyt noihin tiikerinliljoihin ja etenkin Sweet Surrenderiin, mutta vielä en ole löytänyt niitä verkkokauppojen valikoimista. Näyttävät olevan kestäviä, eikä ainakaan toistaiseksi tiikerinliljat ole kelvanneet liljakukoille.


Ruusupuskasta hiekkakäytävälle pyrkivä tiikerinlilja joutuu kumartumaan saadakseen kukkansa auki ja yleensä sen kohtalona on joutua Juuson flexinarun riipimäksi.


Tämä kesä on suosinut pelargonioita. Vähän sadetta ja paljon aurinkoa ja lämpöä. Istutin porttiruukkuihin kellarissa talvehtinutta Mårbackaa (sellaisena se minulle myytiin) ja läheiseltä kasvihuoneelta ostamaani riippapelaguuta. Joukossa on myös valkoinen poutapilvi, mutta se taitaa läkähtyä noiden pelaguiden alle. Mårbackan kukinnot ovat mahtavia ja nuppuja tulee kaiken aikaa lisää. Taitavat myös tykätä nokkoslannoitteesta, jota lirautan silloin tällöin kasteluveteen.


Ohikulkijat taitavat ajatella, ettei tuo eukko tee muuta kuin nyppii päivä toisensa jälkeen pelaguitaan. Tapaan nimittäin iltaisin kastelun ohessa jäädä hetkeksi ihastelemaan porttiruukkujani ja samalla nypin pois ruskeita lehtiä ja kukkineita terttuja. Se on mukavampaa puuhaa kuin monet saattavat ymmärtääkään. Ajatus lepää.


Kuinkahan monta kuvaa olen kesän mittaan ottanut näistä mustista petunioista. Eivät ne kuvissa näytä lainkaan mustilta, mutta luonnossa kyllä ovat lähes mustia. En ole käyttänyt salamavaloa, en vain saa kukkien tummuutta esiin. Tosi kiitollinen kukkija tämä on ollut. Kukat säilyvät pitkään hyvän näköisinä ja nyppimistä on ollut moniin muihin petunioihin verrattuna aika paljon vähemmän. Ei silti, nyppiminen sujuu ihan huomaamatta. Yllättäen sitä saa todeta taas seisovansa jonkun kukkapuskan ääressä vääntämässä ja kääntämässä ja tarkastelemassa kulloisenkin kasvin olotilaa. Mahtaako meikäläisen oikean käden kynnenalusta puhdistua jouluun mennessä, kun sillä on niin hyvä napsaista kuihtuneet kukat pois.

7veljestä ja 7veljestä Raitaa

Helteestä ja tahmeistä käsistä huolimatta olen iltaisin laittanut puikot suihkimaan. Facebookin "Voihan villasukka" -ryhmässä ihmiset julkaisevat toinen toistaan hienompia sukkamalleja, joita käyn säännöllisesti kuolaamassa. Olen ottanut tehtäväkseni opetella aina uusia kikkoja ja ilokseni voinkin kertoa, että ei ne niin vaikeita sitten olekaan. Alkuun tuntuu, että onpa monimutkainen, ei tuollaista ymmärrä. Joskus joutuu pähkäilemään vähän enemmänkin, mutta useimmiten ongelma ratkeaa ja valmista tulee. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy monenmoisia neuvoja ja ihan kädestä pitäen kerrottuja opasfilmejä. 

Ensimmäiset Olgani - langasta oli mahdotonta löytää samanlaista aloitusta molempiin sukkiin.

Vähän erilainen kerrosrivinousu. 7veljestä luonnonvalkoinen ja 7veljestä Polkkaa

Sään on luvattu nyt sitten viilenevän ja muuttuvan epävakaisemmaksi. Tänään on ollut todella hikinen päivä ja iltapäivästä alkaen taivas on ollut pilvessä. Pikkuruinen sadekuuro tuli viiden maissa, mutta sitä tuskin olisi kannattanut edes mainita. Kuuden ja seitsemän välillä on sääkarttojen mukaan luvattu alkavaksi suuremmat sateet. Aurinkoa ja lämpöä toki kesällä saa olla, mutta luonnon puolesta toivon jo sadetta tulevaksi. Vaikka yhden kokonaisen päivän sataisi, en panisi pahakseni. Kunhan ei sada viikkotolkulla ja kylmene kesäkuisiin lukemiin. 

Räyhä 13 vuotta, Juuson velipoika

Eläimellä aloitettiin ja eläimeen tänään lopetetaan. Kuvassa ei ole suinkaan Juuso, vaan hänen veljensä Räyhä. Velipoika on jonkin verran pienikokoisempi ja sirompi kuin Juuso. Siinä on myös vähemmän valkoista. Pentuna joku astui sen hännän päälle ja sen vuoksi Räyhän häntä on keskikohdalta vino. Monta vuotta Räyhä oli menevä tallikissa, eikä juurikaan viihtynyt sylissä. Nyt sillekin on tullut tarve saada isoja annoksia hellyyttä kerralla ja ollessani pari viikkoa sitten Räyhän kotitilalla kahvilla, se hyppäsi viereiseen tuoliin päivätorkuille kyhnättyään ensin aikansa jalkojani vasten. Ehkä Räyhä on osa-aikaeläkkeellä, sillä sen työpaikalla, hevostallilla on kaksi nuorta kollia huolehtimassa hiirestyksestä.

Klo 19 televisiosta alkaa ohjelma kissoista. Sitä on ehdottomasti mentävä katsomaan. Mukavaa alkanutta viikkoa ihan kaikille!