Sivut

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Arvonta 500. postauksen kunniaksi



500. postaus ja arvonta sen kunniaksi

Huomasinpa kirjoittaneeni perjantaina 500. postauksen. Aloitin tämän blogini 10.6.2011 kummityttöni innostamana. Hänellä oli oma lifestyle-bloginsa, jota luin ja kävin kommentoimassa säännöllisesti. Olin jo pitkään miettinyt, miten saisin ympättyä yhteen puutarhapäiväkirjan kirjoittamisen ja kukkien kuvaamisen, joten kummitytön kannustus tuli sopivaan saumaan. Tietokone on minulle tuttu työväline, eikä se siis asettanut kynnystä blogin aloittamiselle. Teknisesti blogin ylläpitäminen ei ole laisinkaan vaikeaa, joskin ajoittain hiukan kömpelöä. Ehkä sekin ajan mittaan muuttuu ja kehittyy.

Hansa-ruusun kiulukoita
 
Ajattelin blogin kirjoittamisen toimivan lähinnä omana kuvallisena muistikirjana. Siitä tuli kuitenkin aivan jotain muuta. Oman blogin kirjoittamisen myötä löysin uuden reitin puutarhatiedon maailmaan. Olen oppinut hurjan paljon uutta kasveista, niiden kasvattamisesta ja hoitamisesta. Olen löytänyt valtavasti uusia perennoja, pensaita, puita ja kesäkukkia, joista osa on jo saanut paikkansa omassa puutarhassani. Lukuisa joukko on kirjautunut hankittavien tai muulla tavoin tutustumista odottavien listalle. Olen oppinut hyödyllisiä niksejä ja taitoja.

Metsäruusun kiulukoita

Parasta, mitä olen tämän blogini kautta löytänyt, ovat ne upeat ihmiset eri puolilla Suomea, jotka ovat samalla tavoin innostuneita puutarhaihmisiä. Jotkut ovat selvästi ammattilaisia, oikeita ydinosaajia. Toiset taas itseoppineita harrastajia, joilla on viisi taitavaa multasormea kummassakin kädessä. Muutamilla luultavasti varpaatkin yhtä lahjakkaita. Joukkoon kuuluu myös harrastelijoita, jotka ovat vasta tiensä alussa, mutta niinikään täynnä innostusta oman puutarhansa rakentamisessa. Jokaisessa blogissa on oma viehätyksensä ja jokaisesta blogista tulee ammennettua vuorollaan pieniä ideanpoikasia. 

Punalehtiruusun kiulukoita

Blogin myötä olen oppinut paremmin hyväksymään oman rajallisuuteni myös puutarhan rakentamisessa. Myönnän, etten osaa tai jaksa ja välillä teen aivan idioottimaisia hölmöilyjä. Niin paljon kuin tykkään valokuvaamisesta, täytyy senkin suhteen todeta, ettei minusta taida koskaan tulla hyvää valokuvaajaa. On vain räpsittävä entistä enemmän kuvia sillä odotuksella, että takuuvarmasti jokin kuva onnistuu sen verran hyvin, että sen kelpaa julkaista. Enkä kuvaa kilpailleksani kuvien laadulla, vaan enemmänkin saadakseni parempia muistijälkiä puutarhani esiintyjistä; kasveista ja kaikesta, mitä kulloinkin puutarhassa tapahtuu. Tietenkin pyrin kuvaamaan mahdollisimman hyvin eli tavoitteena on oppia kuvaamisestakin aina vain lisää. 

Imukärhivilliviinin syysloistoa

Blogimaailma on saanut minut koukkuunsa. Enää ei riitä, että kirjoittaisin omista multatouhuistani, vaan yhtä innostavaa on käydä lukemassa muiden blogeja. Yllättäen sitä huomaa kaipaavansa jonkun säännöllisen bloggaajan postausta ja yhtä yllättäen voi todeta eläytyvänsä toisten iloihin ja murheisiin. Toisten blogien kommentoimista rajoittaa vain ja ainoastaan aika - niin ja joskus myös takkuavat nettiyhteydet. 


Vaikka blogini onkin pääsääntöisesti painottunut puutarha-asioihin, en voi enkä halua ohittaa muita elämässäni tärkeitä asioita. Sellaisia kuin kissamme Juuso, käsityöt, lukeminen, luonto ja milloin mikäkin. Elämää on vaikea pilkkoa osiin, eikä kai siihen ole tarviskaan. Sen vuoksi seuraan myös blogeja, joissa puutarha ei ehkä näyttele pääosaa, jos ollenkaan.


Minusta on kiva osallistua erilaisiin kilpailuihin ja arvontoihin, vaikka koen, etten ole mikään onnetarten suosikki. Olen myös välttänyt itse arvonnan järjestämistä, koska tarkoitukseni ei alunperinkään ole ollut kalastella runsaita määriä lukijoita blogilleni. Se, että olen odotuksista huolimatta saanut lukuisan joukon ihania lukijoita, kommentoijia, seuraajia, on ikäänkuin lisäbonus, joka kieltämättä tuntuu hienolta ja joista iloitsen kovasti.

Vuorimännyn syksyinen sulkasato

Nyt laitan elämän risaiseksi ja järjestän arvonnan tämän 500. postauksen kunniaksi. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijoiksi rekisteröityneet. Kukin arvontaan ilmoittautunut saa yhden arvan. Mukaan arvontaan ehtii ke 15.10. klo 24 saakka. Arvonnan palkintoina on ihan omin käsin kutomiani sukkia. Voittaja pääsee valitsemaan ensimmäisenä haluamansa sukat, sitten toinen ja kolmas saa jäljelle jääneet. 


Keltasävyiset sukat on kudottu 7-veljestä- ja 7-veljestä Raita -langasta. 
Mallina on kerrosrivinousu, vahvistettu kantapää. 


Nämä sukat on kudottu vaaleanpunaisesta 7-veljestä langasta. 
Malli on omasta päästä, vahvistettu kantapää.


Lilasävyiset sukat on kudottu 7-veljestä ja 7-veljestä Polkka -langasta, vahvistettu kantapää.



Arvonnan virallisena valvojana toimii Juuso. Eikä muu ole edes mahdollista, sillä tämä herra tapaa nykyisin köllötellä työpöydälläni aina silloin, kun teen töitä tietokoneella. Hän on sitä mieltä, että mamman mielessä ei voi eikä saa olla muuta kuin yksi karvainen kissa. Ja vielä siten, että mamman sormet rapsuttavat oikein mukavasti ja napakasti kissaherran pehmoista turkkia. Rapsuttamisesta mamma saa palkaksi korvia hivelevää hyrinää.

Nyt on sellainen tunne, että unohdin jotain arvontaan liittyvää, 
mutta minkäs teet, sama pää kestä talvet. 
Mukavaa alkavaa viikkoa ja syyskuun viimeisiä päiviä!  

51 kommenttia:

  1. Hei! Juusolle terkkuja ja me ollaan arvonnassa mukana, ja valitaan varmuuden vuoksi jo nyt järjestys :) eli 1. keltainen 2. lila ja 3. punainen.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  2. Onnea sekä runsaista postauksista että mukavasta määrästä lukijoita♥

    Ihan selvästi nuo vaaleanpunaiset, vispipuuronväriset, sukat ovat minulle eli mukana ollaan!

    VastaaPoista
  3. PS. Kuvaaminen kehittyy vähitellen. Otan nykyään sarjana ja tosi paljon. Sieltä sitten väkisinkin löytyy 1-2 kelvollista. Tuo sun neloskuva on tosi, tosi hyvä!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut 500. postauksesta! On tämä blogistania vain kiva paikka, mekin tapasimme ja jo oikein livenäkin :)
    Osallistun lämpimään arvontaan, valinta tuottaisi vaikeuksia, mutta valitsisin keltaiset, ne ovat niin lämpimän näköiset ja kauniit. Iloisia postaamisia edelleen ja Juusolle silityksiä.

    VastaaPoista
  5. Onnea kovasti!
    Vaikken ole pienen puutarhani kanssa oikeastaan erityisesti puutarhaihminen, niin tykkään kovasti seurata blogiasi ja ajatuksiasi, myös Juson mietteitä!
    Keltasävyiset sukat ovat niin ihanat!

    VastaaPoista
  6. Onnea viidestäsadasta :) Hyvin samanmoisia ajatuksia bloggaamisesta ja blogistaniasta on mullakin. Lähetän paljon rapsutteluja Juusolle <3
    Mukaan arvontaan tottakai, Kaikki sukat ovat hurmaavia mutta laitan nyt toivejärjestykseen keltainen, lila, vaaleanpunainen.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut 500. postauksesta ja Juusolle rapsutuksia. Keltaiset sukat on lempparit.

    VastaaPoista
  8. Joo, tämä blogimaailma vie kyllä mukanaan. Muiden bloggareiden juttuja odottaa, ja ihan parasta on ollut nähdä joitakin teistä ihan livenäkin:)
    Kivassa arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut huikeasta postauslukemasta! kuvasit niin hienosti sitä mikä minutkin on saanut jatkamaan putarhabloggaamista, vaikka elämässä on ollut muuten mutkia ihan omiksi tarpeiksi ja ylikin.
    Ennenkaikkea minullekin blogi on päiväkirja, johon saan laittaa kuvia puutarhastelusta ynnä muusta, jotka muuten hautautuisivat kovalevyn uumeniin. Mutta yhtäpaljon tämä on sitä että iloitsen muista puutarhabloggaajista ympärilläni, että saan jakaa itselle rakasta harrastusta muiden samanmielisten kanssa.

    En ollenkaan tiedä, olenko rekisteröitynyt lukijaksesi. myönnän että aivoni on umpiluuta kun tulee tämänkaltaisiat asioista puhe - en taida osata rekisteröityä... mutta jos sinulle sopii, niin mielellään osallistun arvontaan ilman rekisteröitymistä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kyllä sinä mielestäni olet rekisteröitynyt, joten olet arvonnassa mukana.

      Poista
  10. Oi niin mukavasti jälleen kirjoittelit!! Onnea jo saavutetusta taipaleesta. Bloggaaminen antaa paljon. Kommentteja oikein odottaa ja sitten kun niitä ei tule, mulla se ainakin pistää miettimään, mitä voisin tehdä paremmin. Kyllä on huomannut blogimatkan aikana että lukijat arvostavat mm. hyviä kuvia, se saa tulemaan ainakin takaisin. En tiedä mikä muu vetäisi lukijoita tai jättää joskus tulematta.. Puutarhaihmisistä sanoisin yhden kuvauksen vielä; peukalo keskellä kämmentä... No itseeni
    ehkä sillä kuitenkin viittasin. En muita tarkoittanut. :) Välissä se sormi voi mennä suuhun vaikka ois kuinka oppinu ja ei oo niin tullu käytettyä oppimaansa. Toki myös opinlaatu vaikutta ym... Onnea vielä! Mietin että mahtuukohan nuo sukkaset mulle, ehkä valitsisin lilat. Paljon oli tekstissä sellaista mikä sopii minuunkin. Aina pukiessani sukkaset jalkaani, muistan aima tämän kivan blogin ja kommentointisi. :) Niin ja sehän minun piti vielä sanoa että ite olen huomannu ehkä sen että välttämättä arvonnoista ei kuitenkaan tartu mukaan uusia lukijoita, en tiiä sitten miten näin kun vain lukijat voivat osallistua. On paljon sellaisia jotka osallustuvat vain arvonnan vuoksi! Mukavaa alkavaa uutta viikkoakin sulle ja Juusollekin! :)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut huikeasta määrästä postauksia! Ahkera olet ollut :) Kovasti samanlaisia ovat minunkin ajatukseni blogimaailmasta.

    Ja niin kivan arvonnan järjestit, että on ihan 'pakko' osallistua!! Kauniita ovat kaikki sukat ja varmasti lämpöisiä myös. Toivottavasti pääsen valitsemaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Marietta! Tulit arvonnassa toiseksi ja pääset valitsemaan haluamasi sukat heti Molleyn jälkeen. Laitatko värivalinnan kommenttina ja yhteystietosi s-postiosoitteeseen betweenland@gmail.com.

      Poista
  12. Paljon Onnea! Kyllä harmittaa kun tässä kesän aikana en ole käynyt paljon lukemassa kaikkia blogeja, ihan tuntuu ...vaikka miltä. Tuota ihanaa Juusoakin on jo ikävä. Mutta yritän nyt lomaviikon aikana parantaa "tapani" :)
    Melkein toivon huonoja kelejä, jotta saisi enemmän aikaa istua sisällä ja aloittaa joku käsityökin, ja lueskella netissä blogeja.
    Sukkasi ovat kaikki ihania ja jos voitan, niin valitsen sitten. Yhdet sukat olen voittanut ja muistan niiden neulojaa joka ilta kun laitan ne jalkaani :)

    VastaaPoista
  13. Voi tuota ihanaa Juusoa ♡...on niin söötti.
    Onnitteluni postausmäärästä ! Minä pidän kesälläkin villasukkia jalassa...joten ilman muuta osallistun arvontaan. Sukkasi ovat upeita !

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon komeasta blogitaipaleesta!

    Ilman muuta osallistun mukaan arvontaan!
    Vaikka itsekin teen talvisin käsitöitä, sukat menevät aina muille, itselle ei juuri tee tehtyä. Sukkasi ovat todella kauniita :-)

    VastaaPoista
  15. Hei, sinulle oikein paljon onnea. Kirjoituksiasi on ollut ilo lukea ja sitten kun vielä kuulee Juuson kuulumisia niin se piristää kummasti.
    Arvonnassa tietysti mukana ja villasukat, kaikki käy jos onni on arvonnassa myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Molley, tulit arvonnassa ensimmäiseksi ja saat myös ensimmäisenä valita haluamasi sukat. Laitatko vastauksesi blogini kommenttikenttään ja yhteystietosi s-postiosoitteeseen betweenland@gmail.com.

      Poista
  16. Onnea viidestäsadasta postauksesta :) Kirjoitit taaen niin ihanasti..pidän paljon sinun blokistasi Olet järjestänyt mukavan arvonnan olen mukana arvonassa. Ihania sukkia kaikki, olet ollut ahkera
    Rapsutuksia Juusolle. Ihania syksyisiäpäiviä :)

    VastaaPoista
  17. Hyvää jatkoa blogille seuraaviin viiteensataan postaukseen. :) Ja tottakai yritän saada sukat minäkin.

    VastaaPoista
  18. Onnittelut postausmäärästä, niitä onkin ollut mukavaa lukea sen jälkeen, kun löysin blogisi.
    Kuvasi ovat myös kauniita ja hyvin kuvattuja.
    En muuten löytänyt lukijalistaa sivultasi, mutta olen kyllä lisännyt blogisi omaan lukuluettelooni ja seuraan julkaisujasi. Kommentointi on jäänyt ihan sen takia, että en jaksa taistella tämän bloggerin toimimattomuuden kans. Omat postaukset ovatkin harventuneet sen takia. Onneks nyt pääsin toisen koneen kautta osallistumaan ihanaan arvontaan. Sukat ovat kaikki kauniita ja ottaisin mitkä vaan. Toivottavasti suloinen Juusovalitsee minut :) Rapsutuksia sille ja mukavaa alkuviikkoa sulle :)

    VastaaPoista
  19. Onnittelut postausmäärästä!

    Mukana arvonnassa, todella ihanat palkinnot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Sussi! Tulit arvonnassa kolmanneksi ja saat omat sukkasi heti, kun Molley ja Marietta ovat tehneet valintasi. Laitatko yhteystietosi s-postiosoitteeseen betweenland@gmail.com. Pääsen posittamaan sukat sinulle.

      Poista
  20. Osallistun myös arvontaan, lilansävyiset ovat kauneimmat mutta lämpimiä varmasti kaikki :)
    aanesinkka(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana ollaan.Kaikki sukat on hienoja joten värillä ei ole väliä.

    Tanjap
    pikkunen78[at) gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukavaa, että arvot nuita sukkia, ilmoittaudun mukaan.
    Tarvisin uudet villasukat, mutta en millään saa aikaiseksi kudottua itselleni, vaikka muuten sukkia kudonkin. Nuo keltasävyiset olis omat suosikkini :) Onnittelut postausmäärästä. Siinä on jo jokunen tunti mennyt niitä tehdessä :)

    VastaaPoista
  23. Onnittelut postausmäärästä ja hyvää jatkoa blogillesi! Voisin myös osallistua arvontaan. Ihania sukkia :)

    VastaaPoista
  24. Onnin kanssa täällä lähetellään sinulle paljon Onnea 500 postauksen merkkipaalun saavuttamisesta.
    Pitkälti minulla on samanlaiset ajatukset ja kokemukset bloggailusta kuin sinullakin. Olen havainnut blogin myös hyväksi paikaksi varastoida reseptejä ja käsityöohjeita, paperien arkistointiin ei oikein riitä innostusta ;D
    Oikein mukavaa syksyä sinulle ja Juusolle ja paljon uusia päivityksiä blogiisi :)
    Onnin kanssa myös mietittiin, että emme osallistu nyt arvontaan,vaikka kauniita sukkia onkin voittoina. Meillä kun on kotona niin paljon sukkia :) Toivotaan, että voitot osuvat sellaisille, jotka eivät itse harrasta sukkien kutomista!

    VastaaPoista
  25. Taas upeita kuvia blogissasi. Tykkään niistä yleensäkin tosi kovasti ja jaan kirjoituksesi blogimaailman mukavuudesta ja tiedonjakamisesta.'
    Toki olen mukana myös arvonnassa. Rapsuja Juusolle<3

    VastaaPoista
  26. Onnittelut! Ihan ällistyin, kun huomasin etten olekaan kirjautunut! Äkkiä kirjautumaan! Säännöllisesti luen sinunkin blogiasi. Tämä blogimaailma tosiaan koukuttaa ja minäkin luen paljon muutakin kuin puutarhoista kertovia. Kaikki sukat ovat upeita, mutta ehkä kauneimmat ovat nuo syksynkeltaiset...

    VastaaPoista
  27. Onnittelut isosta postausmäärästä! Osallistun tietenkin arvontaan, keltasävyiset sukat olisivat kauneimmat!

    VastaaPoista
  28. Tottakai mukaan arvontaan, vallankin kun itsellä on peukalo keskellä kämmentä kutomisen suhteen. ;) Minulle kävisi nuo kaikki, värillä ei väliä.

    VastaaPoista
  29. Mukavaa syksyä :) vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnitteluni pitkästä bloggauksesta, niin se aika kuluu kuin siivillä nykyään. Totta että bloggaamisesta saa paljon itselleen, ja oppii uutta, saa uusia tuttuja, mutta totta myös että se vie aikaa. Itselläni valitettavasti on aikapula, varsinkin nyt kun vuorotteluni päättyy. Tietääpä mitä tehdä sitten eläkkeellä, tekemistä riittää ;) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  31. Onnea uutteralle bloggaajalle. Blogiasi on kiva lukea. Arvonnassa mukana ollaan!

    VastaaPoista
  32. Mukana ilman muuta! Blogiasi on niin mukava lukea!
    Kerronpa vielä tässä että laitoin polku blogin jäähylle ja palasin tuttuun Mökkipuutarhassa-blogiin. Voi kamalaa, mitä sohlaamista ja päättämättömyyttä täälläpäin ilmassa..Tuu mukkaan jos kestät moista sekoilua :D

    VastaaPoista
  33. Osallistumpa minäkin tähän arvontaan, kun villasukat kuluvat jaloissa yötä päivää. Ottaisin mieluiten nuo siniset :) Olipa muuten lohdullista nähsä, että jonkun muunkin vuorimännyllä on sulkasato. Onnittelut tasasatapostauksesta!

    VastaaPoista
  34. Juuson valvomaan arvontaan on mukava osallistua. Ihania sukkia kaikki. Ehkä ottaisin nuo keskimmäiset, vaaleanpunaiset ihanuudet.

    VastaaPoista
  35. Onnittelut postausmäärästä! Osallistun mielelläni arvontaan.

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Viisisataa postausta on aika paljon. Onnea ahkeralle! Ahkera olet kutojanakin. Osallistun arvontaan. Minun makuuni on keltainen sukkapari, sitten vaaleanpunainen ja sitten sininen.

    VastaaPoista
  37. Vanha villasukkaihminen täällä näki heti suosikkinsa sukissasi, jotka tosin ovat kaikki ihania - villasukkia kun ovat! Osallistun siis ilman muuta arvontaan. Onnea nyt ja tulevillekin bloggauksille!

    VastaaPoista
  38. Onnittelut 500 p0stauksesta.
    Olet alkanut samana vuonna kuin minä. Kiva on ollut seurata blogiasi.
    Onnea vaan jatkossakin bloggaamiseen.
    Ai niin, tietysti haluan osallistua arvontaan. Kaikki sukat ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
  39. Onnea kunnioitettavasta postausmäärästä!
    Tykkään kovasti blogistasi ja kuvistasi (jotka ovat muuten hienoja!). Minusta tämä blogiystävyys ja ideoiden ja ajatusten vaihto on parasta. Tässä ei ole väliä onko ammattilainen, pitkänlinjan harrastaja tai aloitteleva multasormi, kaikilla meillä on aina jotain uutta opittavaa ja myöskin annettavaa. Se on tämän puutarhahoidon yksi hauskuus.
    Osallistun mielelläni arvontaan, nytkin villasukat jalassa tätä kirjoittelen.

    VastaaPoista
  40. Onnea onnea vaan..kyllä niitä tekstejä syntyy upeasti! Mukana keikun arvonnassa kun itse en osaa kutoa ja sukat kaikki niin kauniita ja tuo kudonta käsiala tasaista!!
    Kyllähän se ajatusten vaihto blogien kesken on kivaa ja mukaansa tempaavaa. Ja jokaisesta blogista löytyy jotakin kivaa tai jää ajatuksiin muhimaan.

    VastaaPoista
  41. Rutkasti onnea! Villasukkia ei ole koskaan liikaa, varsinkin noin nättejä :) itse en saa niitä värkättyä, tai jos saan, niin teen aina muille ja itse jään ilman :(.

    VastaaPoista
  42. Onnea ja ihana Juuso. :)
    Mukana arvonnassa, kauniita ovat kaikki nuo sukat!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Ai, että täällä ollaan villasukkia vailla. :) joten mielelläni osallistuisin arvontaan peukut pystyssä ja varpaat kanssa.

    VastaaPoista
  44. Kiitos viidestäsadasta kauniista postauksesta!
    Latasin toiseksi selaimeksi Chromen; nyt kommentointi näyttää vihdoinkin onnistuvan kaikissa blogeissa ja ehdin vielä osallistua arvontaasikin. Kaikki sukat ovat hienoja, mutta ehkä liilanväriset olisivat kaikkein hienoimmat...
    Rapsutuksia ihanalle Juusolle!

    VastaaPoista
  45. Villasukat tulisi tarpeeseen kylmäjalkaiselle! Onnea blogillesi...löysin tänne vasta pari päivää sitten, kun muistaakseni Vironperällä suositeltiin :).

    VastaaPoista
  46. Onnittelut kivasta blogistasi. Osaat ottaa kauniita kuvia, ja pitää tämän hyvin monipuolisena :) Johan kävi tuuri, että löysin tällaisen arvonnan. Olen myöhästynyt niin monesta arvonnasta. Ja nyt mulla tosiaan on sukkien puute, hih, jospa saisinkin tästä. Siis ekaks haluasin keltaiset, tokaks nuo roosat ja kolmanneksi violetit :)

    VastaaPoista
  47. Todella kauniita sukkia! Nuo kerrosrivinousulliset olisivat mun valinta. Toivottavasti mahtuisivat koipeeni...
    Onnea blogillesi, ja terveisiä komealle Juusolle :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!