Tinttiruokaa

Olen ruokkinut pikkulintuja kuukauden verran. Tinttejä on riittänyt ja välillä ruokintapaikoilla vierailevat myös harakka ja orava tai oravat. Automaatteja saa käydä täyttämässä harva se päivä ja kohta pitänee kipaista kauppaan ostamaan lisää siemeniä. Pussin pohjalla on enää tavallisia auringonkukansiemeniä. Muutaman päivän linnuilla näytti olevan kiirettä, kun sain naapurilta erilaisia pähkinöitä, manteleita ja muita siemeniä, joista tein sopivia coctaileja. Kyllä kelpasivat.

Kun siemeniä joutuu täyttämään usein, tulee myös miettineeksi ruokinta-automaatin anatomiaa. Vähitellen olen karsinut kaikenlaisia puisia härpäkkeitä, jotka ehkä miellyttävät ihmisen silmää, mutta joita on tosi vaikea pitää puhtaina ja joihin ruoka jämähtää kiinni niin sateella kuin pakkasellakin. Lisäksi automaatin tulee avautua ja sulkeutua helposti ja myös pysyä kiinni vaikka oravan siinä temppuillessa. Parhaiksi ovat osoittautuneet kuvien yksinkertaiset metalliset vekottimet, joissa linnut pääsevät helposti ruokailemaan, mutta eivät ruokaan tallustelemaan.

Vuosia vanha puinen lintulauta alkaa vedellä viimeisiään. Sitä on korjattu ja ruuvailtu uuteen uskoon monen monituista kertaa, mutta katto ei enää tahdo kestää korjauksista huolimatta. Katto on alunperinkin tehty tuollaisista kapeista listamaisista laudankappaleista, jotka eivät ole kestäneet katon nostamista. Pikkupakkasten aikaan tintit hyörivät tällä lintulaudalla milloin mitenkin päin ja siemenet vain lensivät ympäriinsä. Leudompien säiden palattua ruoka on saanut jäädä sateiden armoille, eikä se tässä pikkutalossa ole linnuille nyt kelvannut. Ongelma onkin ruoan liiskaantuminen puiseen rakennelmaan, jolloin se on jopa alkanut homehtua. Ehkä nämä tällaiset talot ovat enemmänkin ihmisen silmää varten tuotettuja. Lintujen ruokintaa ajatellen tämä ei ole laisinkaan hyvä ratkaisu.

Pari talvea sitten tuli virkattua näitä talipusseja juuttilangasta, mutta aikaa ne eivät selvästikään kestä. Tai aikaa ehkä, mutta eivät harakoita eivätkä oravia. Tämä pussukka oli vielä ehjä sen ripustaessani marraskuun puolivälin tienoilla, mutta sinnikäs harakka on siinä roikkunut ja jo yhden talipötkylän syönyt. Seuraava pötkylä saa luvan roikkua oranssissa muovipussissaan, kunnes ehdin väsätä jotain muuta tilalle.

Toinen talipötkylä riippuu marjakuusessa lähellä keittiön ikkunaa. Juuri ennen tämän kuvan ottamista näin oravan roikkuvan pussukassa, joka on kyllä aika surullisen oloinen.

Lintujen ja oravien touhuja on kiva seurata. Tämä kuva ei ole kotipihasta vaan erään kävelylenkin varrella näpätty. Vasta kuvia kamerasta purkaessani huomasin, kuinka orava näyttää tallustelevan koppi kainalossaan auton tuulilasia pitkin ylöspäin. Orava oli varsin tuhti yksilö, mutta tuskin sentään niin tuhti.

Linnuille ruokaa antaessani vilkaisin samalla myös autotallissa talvea viettäviä pelaguita. Olin jo kertaalleen kiikuttamassa niitä kellariin, mutta kun ei pakkasta ulkona muutamaa astetta enempää tullut, annoin kasvien toistaiseksi olla. Mittarin mukaan autotallissa on viidestä seitsemään astetta, joka on käsittääkseni ihan sopiva lukema pelaguille. Silloin tällöin käyn niitä vähän kastelemassa ja harson laitoin, kun ulkona oli parina yönä yli -5 astetta. Tänään huomasin, että harsottaminen on jäänyt vähän puolitiehen, vai olisiko tuo pelaguu innostunut kurkkimaan naapurin jouluvaloja.

Viime päivinä en ole juurikaan ehtinyt blogia päivittämään, enkä edes muiden blogeja lukemaan. Nyt kahlasin aikamoisen määrän postauksia, mutta loppua kohti huomasin kommentointikyvyn kummasti hiipuvan. Hyvätuurisia tällä kertaa siis ne, joiden blogit aukenivat nopeasti. Joulutouhuja näyttää olevan kaikilla runsain mitoin, mutta myös ihania kuvia menneestä kesästä. 

Monet murehtivat näiden joulukuun alun päivien harmautta ja valon puutetta. Tottahan tämä pimeys on, vaan minusta tuntuu, että selvästi ollaan jo voiton puolella. Juuri totesin Ukkokullalle, että lähempänä on se aika, jolloin ryhdytään miettimään siementen kylvämistä kuin menneen kesän tekemiset. tai tekemättä jättämiset. Joulu on hetikohta jo ovella ja sen jälkeen mennäänkin kohti valoa ja kevättä. Edellisten vuosien tapaan aika kuluu nytkin kuin siivillä.

Eilen erästä ilmaisjakelulehteä selatessani huomasin seuraavan uutisen, joka sopii hyvin jaettavaksi myös tällä foorumilla:

"Kulttuuria harrastava elää 2-3 vuotta kauemmin kuin ei-kulttuuria -harrastava. Kulttuuririennoissa käyminen pidentää siis elinikää enemmän kuin terveysliikunta tai laihduttaminen! Korkeakulttuurin lisäksi kulttuuria on myös yhteisöllinen harrastustoiminta, vaikkapa talkoisiin osallistuminen tai puutarhanhoito."

- Tietokirjailija ja neurologi Markku T. Hyyppä: Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim, 2013)

Rauhallista Itsenäisyyspäivää kaikille!