On ihan pakko hehkuttaa äidiltä saamaani valkoista amaryllistä. Tai pikemminkin koko asetelmaa, joka on rakennettu joulunpunaiseen peltiastiaan.
Kukan tuodessaan äiti pyyteli kovasti anteeksi sen vaatimattomuutta ja muistutti, että olin toivonut nimenomaan valkoista amaryllistä. Sainkohan äidin vakuuttuneeksi, että kukka ilahdutti minua jo sen saadessani ja ilahduttaa päivä päivältä enemmän. Pidän kovasti amarylliksen nupuista. Ihan samoin, kuin kesällä liljojen nupuista. Niiden pullistumista on hauska seurata ja niiden avautumista kukiksi.
Jouluisissa kukka-asetelmissa on sekin mukavaa, että yleensä niistä jää jokin muisto. Kori tai pieni koriste, jonka nähdessään muistaa koko asetelman ja sen antajan. Tiedän jo, että tuo punainen pelti-astia tulee löytämään uusiokäyttöä kodistani. Ehkäpä muulloinkin kuin vain jouluna.
Parasta asetelmassa on kuitenkin upeat, kerrotut kukinnot, jotka ovat alkaneet avautua toinen toisensa jälkeen. Kahden avautuneen lisäksi kaksi vanaa on vielä täysin nupulla ja niiden välissä näyttää olevan nousemassa kolmas vana, joka takaa kotiimme iloa pitkäksi aikaa. Taidanpa ihastua yhä enemmän tähän valkoiseen amaryllisunelmaan.
Auringon jo lähestyessä laskeutumisaikaansa, kävin pihalla sytyttämässä lyhtykynttilöitä. Kummastelin, kuka on peuhannut alapihan kukkapenkeissä ja lähdin oikein lähempää asiaa tutkailemaan.
Jänöjussihan se siellä on etsinyt ilmeisesti syötävää itselleen. Pikkutalviot eivät ole kaiketi kelvanneet, mutta sulkaneilikka sitäkin paremmin.
Jussikka jätti vielä muutaman papanan merkiksi käynnistään. Olipa hyvä, että muistin suojata ajoissa omenapuut ja muut jänöille maistuvat kohteet. Pupupolkuja kulkee meidän alapihalla niin tiuhaan, että joko siellä vierailee kokonainen lauma tai sitten se yksittäinen jänöjussi risteilee työkseen puutarhassamme.
En tiedä, kelpaako syyshortensia jäniksille, mutta muutama talvi sitten joko myyrä tai jänis oli kuitenkin kalunnut yhden vanhemman syyshortensian juuresta aivan kuorettomaksi. Leikkasin sen ihan alas ja kyllä se siitä elpyi, mutta isoksi kasvamiseen näyttää kuluvan muutama vuosi. Nyt laitoin alapihan Vanille Fraisen ja Wim's Redin ympärille verkon, jotta eivät tulisi jänisten syömiksi ihan helpolla.
Flunssa on vielä sen verran ärhäkkä, etten lähtenyt hienosta säästä huolimatta päivällä kävelylle. Aurinko paistoi kyllä ihan kauniisti ja hetken jo mietin, lähtisinkö sittenkin ulos kuvaamaan. Jänön tekemisiä myöhemmin alapihalla tutkiessani aurinko oli jo painumassa mailleen ja se näkyi meille vain metsikön läpi kuulottavana pikkupallona. Valon vähenemisen huomasi kyllä jo aiemminkin lähinnä kameran objektiivin läpi, sillä ISO-lukuja piti yhtenään pyörittää ylöspäin ja sittenkin automaattitarkennus alkoi tarjota eioota.
Takassa palaa tuli ja vatsa on täynnä, mitäs muuta kuin edelleen niitä jouluruokia. Seuraavaksi istahdan sohvalle ja kaivan sukankutimet esiin. Eilen tosin huomasin, että resorineuleesta tuli epätasaista, kun jouduin yhtenään köhimään. Jäipä sitten jälki jouluflunssasta niihinkin sukkiin, vaikka virus tuskin tuleviin käyttäjiin niistä tarttuu.
Tulihan se joulu meille ja tuli myös flunssa. Ukkokulta kaatui sänkyyn jo sunnuntaina. On tainnut potea vuosikymmenen kuumetautia. Aattona hän kömpi ruokapöydän ääreen laulaakseen meidän kanssamme Porsaita äidin oomme kaikki ja todetakseen vanhemmilleni, ettei hän ole jaksanut nostaa lusikan vertaa jouluruokien valmistamiseksi.
Koti on ollut koko joulunalusen harvinaisen hiljainen, kun minä olen yksikseni touhunnut keittiössä ruokia valmistamassa ja iltaisin istunut telkun ääressä sukkia kutomassa. Aatonaattona muistin, ettei linnuille taida olla tallessa ainuttakaan talipötkylää ja lähdin niitä auringonlaskun aikaan kävellen hakemaan lähikaupasta. Nautin aivan suunnattomasti ympärillä olevasta hiljaisuudesta ja rauhasta. Missä lie kaikki ihmiset? No, paljastuihan se kaupalle päästyäni, sillä kassalla kiemurteli pitkä jono. Kummasti muuten linnunruoka painaa repussa, vaan pitikö minun ahnehtia kahden kilon säkin kuorittuja auringonkukansiemeniä ja kolme kilon painoista talipötkylää.
Linnuista olen iloinnut aivan erityisesti. Ensimmäisen kerran olen nähnyt pihassamme töyhtötiaisen. Ensin huomasin sen marjakuusessa lumitöitä tehdessäni ja toisen kerran kurkistin keittiön ikkunasta ja siellähän se töyhtis katseli minua ikkunan takaa tuijan oksalla keinuen. Kyllä voikin pienet asiat saada ihmisen hyvälle tuulelle.
Aattoaamuna katselin olohuoneen ikkunasta, kuinka harakka ja orava olivat kummissaan, kun eivät enää päässeetkään roikkumaan talipötkylään. Laitoin sen nimittäin talipalloja varten ostamaani metallihäkkyrään. Ilmeisesti harakan suuri koko esti sitä samanaikaisesti keikkumasta metallissa ja syömästä talipötköä. Sen sijaan orava keksi lopulta roikkua takajaloistaan naapurioksalla ja etujaloilla metallista kiinni pitäen sai naposteltua talia.
Poika on ollut viettämässä hiljaista jouluaikaa kanssamme, mutta tytär ei jaksanut ajaa lumimyräkässä aattona luoksemme. Hänkin on rajun flunssan jäljiltä toipilas. Käväisi sentään joulupäivänä.
Nuorempana tuskailin joulujen rasittavuutta, kun piti ehtiä jokaisen sukulaisen luo ja välillä jakaantua suorastaan kahtia miellyttäkseen kaikkien vaatimuksia ja toiveita. Mitä vanhemmaksi tulen, sen paremmin ymmärrän, ettei kerta kaikkiaan kaikkia pysty koskaan samanaikaisesti ilahduttamaan. Etenkään kärsimättä siitä itse. Jouluun latautuu niin valtavasti sanattomia traditioita ja itse kunkin vakaita ajatuksia siitä, kuinka joulu KUULUU viettää. Kun perheessä ei enää vuosiin ole ollut pikkulapsia, tuntuu aikuisten joulu usein hiukan teennäiseltä. Vaikka pidänkin joulun rakentamisesta ja joulusta kaikkinensa, alan yhä enemmän miettiä, voisiko aikuisten joulun järjestää jotenkin toisin. Lähtemällä vaikkapa perheen kesken tai vain aviopuolison kanssa muutamaksi päiväksi jonnekin. Kokonaan toisiin maisemiin. Siitä nyt keskustelimme ja päätimme laittaa aiheen muhimaan.
Aaton vastaisena yönä näin hassua unta. Olin eräässä kukkakaupassa, mutta en suinkaan kukkia ostamassa vaan aikomuksenani kuvata kaupan tarjontaa blogipostausta varten. Kuten unissa usein, oikein mikään ei tuntunut olevan kohdallaan. Ensin en saanut lupaa kuvata ja vihdoin luvan saatuani kaupassa ei yksinkertaisesti ollut mitään kuvattavaa. Myyjät totesivat, että he ovat siivonneet kaikki joulukukat pois, kun ne olivat niin huonossa kunnossa eivätkä menneet edes kaupaksi. Lopulta pyysin saada kaupan hauskan oloisen logon kuvattavaksi, mutta yllättäen sitä ei löytynyt mistään. Kauppias kyllä vannotti, että kaupalla on yli satavuotiset juuret ja heidän logonsa on pysynyt alusta saakka samana, vaan ei sitä mistään löytynyt. Unessa oli ihan mukava tunnelma. Se ei ollut laisinkaan painajaismainen, eikä siitä jäänyt epämiellyttävää tunnelmaa. Enemmänkin aamulla huvitti.
Eilisaamuna heräsin itse yskivänä ja pää humisevana. Minua ei helposti mikään tauti sänkyyn kaada, joten lähdimme iltapäivällä sovitusti vanhimman veljeni luokse syömään. Olin luvannut toimia kuskina ja kyyditä myös vanhempani sinne vieraisille. Ukkokulta jäi edelleen kotiin potemaan. Oli kiva olla vierailulla, mutta iltaa kohden olo kyllä muuttui yhä surkeammaksi. Viime yö olikin sitten varsinaista takomista ja tuntui, että olen kääntynyt itseni ympäri vähintään miljoona kertaa. Lopulta nousin ylös, koska henki tuntuu siten kulkevan helpommin.
Juuso tykkäsi kovasti aattovieraista ja taisi kietoa isäni karvaisen häntänsä ympärille kellahtamalla isän jalkojen päälle venyttäen itsensä samalla pitkäääääääkin pidemmäksi ja kiehnäämällä oikein kunnolla. Ulkona Juuso ei sen sijaan ole viihtynyt laisinkaan ja usein vessamatkat ovat typistyneet suoraan varaston ovelta tehtyyn syöksyyn syreenipuskien alle pikakuopan kaivuuseen ja asioinnin jälkeen saman tien sisälle. Aatonaattona koitin kuvailla sitä lumisessa luonnossa, mutta Juuso lähinnä naukui ja nosteli vuorotellen tassujaan ilmoittaen siten, että nyt mamma äkkiä flexi irti juoksunarusta ja sisälle.
Etupäässä Juuso on viettänyt aikaa omassa nojatuolissaan - tuolissa, johon muilla ei nykyisin ole asiaa laisinkaan. Tai sitten välillä ikkunalaudalla maaten. Siinä alla kun sähköpatteri huokuu mukavasti lämpöään. Nytkin Juuson kuorsaus kuuluu takkahuoneen puolelta äänekkäänä. Ehkä kissa sieltä ponkaisee mukaani keittiöön, sillä se tietää jääkaapissa olevan herkullista kalkkunaa.
Tänään olisi ollut ihanteellinen ulkoilusää, sillä välillä aurinko pilkottaa pilvien takaa ja pakkanenkin on lauhtunut alle viiden asteen. Maailma on kääritty valkoiseen vaippaan, joten voisiko jouluinen luonto enää kauniimpi olla. Taidan kuitenkin pysytellä sisällä, sillä vilunväristykset kulkevat pitkin selkäpiitä ja pää on kuin Haminan kaupunki (mistä lienee sanonta tulevan?). Onneksi ei ole mitään luvattuja tapaamisia, ei edes toivottuja. Voin ihan hyvällä omallatunnolla juoda kuumaa glögiä ja kaivautua sohvan nurkkaan odottamaan flunssan häipymistä. Niin tulee aikanaan tapahtumaan, joten eihän tässä ole mitään valittamista.
Koska en jaksa lähteä ulos kuvaamaan, eikä minulla ole lintukuvaamiseen sopivaa kalustoakaan, aion silloin tällöin kurkistaa ikkunoista ulos ja katsella, josko joku uusi lintulaji eksyisi minua lasin läpi tiirailemaan. Ja jatkuva yskän takominenkin taitaa voimistaa löystyneitä vatsalihaksia eli kinkunsulatusjumppa hoituu itsestään..
Ystävät rakkaat, pienestä syntyy usein suuret ilot. Kokeilkaa vaikka!
Kaikilla on niin ihania kuvia ja postauksia joulusta. Lueskelin niitä ja ensimmäisiin laitoin kommenttejakin, mutta sitten totesin siinä hommassa kuluvan loppupäivän. Ja muutakin tänään vielä pitäisi tehdä, huomisesta puhumattakaan.
Niinpä siis toivotan kaikille oikein mukavaa joulunalusaikaa. Koska vahvasti näyttää siltä,. etten ehdi tietokoneelle vähään aikaan, laitoin myös jouluntoivotukseni tuohon kuvaan. Se on tarkoitettu kaikille tasapuolisesti. Nautiskelkaa ystävät!
Ulkona hipsii hiljakseen lunta. Saisimmeko sittenkin vähän valoisamman joulun myös ulos. Pakkasta on ainakin luvassa tulevalle viikolle.
Sattuuko teille koskaan niin, että juuri kun ajattelette jotain asiaa, se toteutuu tavalla tai toisella? Mietin juuri yhtenä päivänä, kuinka en ole vuosiin nähnyt ainuttakaan jouluista tulppaania. 70-luvulla niitä tuotiin vieraisille mennessä hyasinttien ohessa paljonkin. Pari päivää sitten ovikello soi ja eräs lähistöllä asuva Ukkokullan sukulainen toi meille jouluisen kukkatervehdyksensä. Ruukussa on kaksi pientä kirkkaanpunaista tulppaania. Aivan kuin joku olisi lukenut ajatuksiani.
Pari viikkoa sitten ostin tarjouksesta aivan tiukalla nupulla olevia hyasintteja. Niistä viimeinenkin on jo aivan avoinna ja luultavasti saan sen vielä ennen aattoa siirtää odottamaan kevättä ja multaan pääsemistä. Hyasintin tuoksu kuuluu jouluuni, mutta nämä pikkuiset ovat tuoksuneet tosi vaisusti.
Viimeisetkin lahjat pääsivät eilen pakettiin. Kovin paljon meillä ei ole lahjoja osteltu. Kaikki ovat aikuisia ja useimmat kykenevät hankkimaan sen, mitä tarvitsevatkin. Jotain pientä tai tarpeellista itse kullekin. Villasukkia en anna joululahjaksi omalle väelle, sillä äitini on edelleen innostunut kutomaan ja tiedän niitä tulevan lahjana tänäkin jouluna. En halua pilata vanhan ihmisen antamisen riemua.
Kaikki se, mitä voi etukäteen tehdä, on tehtynä. Nyt vain tuijotellaan seinällä kävelevää vaaksiaista ja odotellaan aatonaaton tohinaa, jolloin käynnistän ruoanvalmistuksen.
Juusokin on hiukan levoton eilispäivän siivoustalkoista. Tässä se kyllä tuijottaa silmä tarkkana syreenipuskaan ripustetussa talipötkylässä keinuvaa oravaa. Ai niin, pikkulinnutkin ovat jälleen ilmestyneet siemeniä syömään. Vesisateisina päivinä niitä ei juurikaan ole näkynyt.
Jatkakaamme siis jouluvalmisteluja. Edelleen ilman sen suurempia paineita, eikös niin.
En enää laisinkaan osaa istua telkkua katsomassa neulomatta samalla sukkia. Harvoin tulee mitään niin kiinnostavaa ohjelmaa, että sen vuoksi täytyy laittaa kudin sivuun ja keskittyä katsomiseen. Kudon aivan omaksi ilokseni, ilman mitään paineita. Pikkasen täytyy kuitenkin asettaa itselleen haasteita, ja niinpä pyrin välillä opettelemaan jotain uutta. Tällä hetkellä ajatuksena on oppia kirjoneuleita.
Kuplasukat on tehty 7-veljeksestä ja 7-veikka Polkasta. Kantapää on ristiinvahvistettu ja tuonne resoriin ompelin Itse tehty -tekstin. Löysin tuollaisen tekstirullan Eurokankaasta. Vinkin tekstirullaan löysin varmaankin facebookista tai mahdollisesti jostain blogista.
Vaaleanpunaisiin sukkiin neuloin resorin valepalmikolla ja kantapää on niinikään ristiinvahvistettu. Lankana 7-veljestä harmaana, luonnonvalkoisena ja vaaleanpunaisena. Puikot 3,5. Laitoin tuohon varteen 13 s puikkoa kohti ja kavensin ennen kantapäätä yhden silmukan jokaiselta puikolta. Minulla tulee edelleenkin hiukan liian tiukkaa tuo kirjoneulekohta, joten siksi teen varren runsaamalla silmukkamäärällä.
Nämä sukat on kudottu vaaleanharmaasta ja punaisesta 7-veikasta. Sukkia kuvatessa huomasin, että kerrosten vaihtumiskohta (ei näy tässä kuvassa) kannattaisi jättää 1. ja 4. puikon väliin, jolloin se jäisi jalan alle. Tosin tällä hetkellä puikoilla olevassa sukkaparissa kokeilen kahden värin vaihtokohdassa kikkaa, jossa kudotaan ensin seuraavan puikon ensimmäisen ja ja vasta sitten edellisen puikon viimeinen silmukka. Siten pitäisi välttyä porrastukselta eri värien vaihtumiskohdassa.
Keräsin syksyllä puutarhasta kissanminttua ja kuivasin ne. Nyt ompelin muutaman pussukan fleecekankaasta ja täytin pussit kissanmintulla. Ompelin vielä kulmaan juuttinarusta lenkin. Ehkä pusseihin olisi kannattanut laittaa vielä jotain muutakin painon lisäämiseksi, mutta testikissa Juuso ainakin totesi tuoksut oivallisiksi ja minttupussi on jo useampana iltana saanut kyytiä oikein kunnolla. Ensi vuonna täytyy tätä ideaa jalostaa vähän pidemmälle.
Eilinen päivä meni rattoisasti isän kanssa silmäklinikan kuntoutusyksikössä apuvälinearvioinnissa. Isä saa valkoisen kepin, sillä glaukooma ja silmänpohjarappeuma ovat vieneet hänen näkönsä sille tasolle, että kulkeminen alkaa olla hankalaa. Arviointikäyntiin kuului myös sosiaalityöntekijän tapaaminen. Tämän tarkoituksena oli valistaa meitä erilaisista vanhuksille ja vammaisille kuuluvista etuisuuksista. Tässä tapauksessa lähinnä näkövammaan liittyen. Monia sosiaalietuisuuksia on olemassa ja osa niitä, joita tuskin osataan edes hakea. Aika monen etuisuuden kohdalla vastaan tulee kuitenkin joko tuloraja tai vamman prosenttiaste. Tulorajat ovat varsin alhaisia ja vaadittavat vammaprosentit melkoisen korkeita.
Elin toivossa, että saisin isän sairauden perusteella invapysäköintitunnuksen, mutta siihen isän prosentit eivät vielä riitä. Se olisi helpottanut huomattavasti kahden vaivaisen vanhuksen kuskaamista eri palvelujen piiriin. Alkuun innostuneen tuntuinen sosiaalityöntekijän tapaaminen kuihtui sitä mukaa, kun hänen esittämistään etuisuuksista yksi toisensa jälkeen osoittautui todennäköisyydeltään likimain mahdottomiksi. Vaikka olen tässä omaishoitajan roolissa vielä kohtalaisen noviisi, alkaa jo olla aika hyvä tuntuma siihen, kuinka mahdottomassa byrokratian viidakossa saa vanhustensa puolesta jatkuvasti seikkailla. Miten selviävätkään sellaiset vanhukset, joilla ei ole ketään puhumassa puolestaan ja avittamassa käytännön elämässä.
Ollaan silti iloisella mielellä ja jatketaan joulun valmistelua ilman sen kummempaa hampaiden kiristelyä.
Kävin eilen Lohjalla, perinteisillä Menneen ajan joulumarkkinoilla. Markkina-alueelle saapuessani kello oli jo reilusti yli kahden, mutta väkeä oli edelleen runsaasti paikalla. Kuvaaminen ilman mukaan sattuvia katselijoita oli aika vaikeaa, joten yksityiskohtaisia esinekuvia tuli varsin vähän. Loppua kohti valon määrä väheni totaalisesti, vaikka ihan pienen hetken ajan jopa aurinko pilkahti pilvien lomasta.
Minun piti käydä lähemmin tutkimassa, mitä olivat nuo pari lehtipuuta, jotka edelleen hehkuivat punaisina. Etenkin auringon säteiden lehtiin osuessa. Unohdin, mutta olisivatko olleet tammia?
Näillä Lohjan joulumarkkinoilla mukavinta on kojujen ja myyjien ulkoasut, joihin on panostettu huolella. Paikalta puuttuu muovi ja metrilaku tyystin.
Eniten myynnissä oli tietenkin kaikenlaista käsityötä sukista hattuihin, joulukortteja ja -koristeita, kransseja, keramiikkaa, koruja ja tietenkin monenmoista syötävää leipomuksista liha- ja kalatuotteisiin.
Tässä kojussa myytiin Kristiina Keramiikan (Visuvesi) taidokkaita keramiikkalyhtyjä ja muita tuotteita. Vaikka ei erilaisilla markkinoilla mitään ostaisikaan, voi aina pyytää yhteystiedot ja palata valmistajan kanssa asiaan myöhemmin. Elämä jatkuu joulun jälkeenkin ja hyvät lahjaideat ovat aina tarpeen.
Juttelin muutamien myyjien kanssa, ja kuulin, etteivät joulukoristeet oikein käyneet kaupaksi. Talouden kireys näkyy mm. siinä, että ihmiset ostavat enemmän hyödyllistä tavaraa, kuin pelkkiä koristeita.
Tuollakin kurkkii jokunen keppihevonen.
Villasukkia oli todella monessa kojussa niin näillä kuin muillakin joulumarkkinoilla, joilla olen käynyt. Enimmäkseen näkyi tavanomaisia perusvärejä raidoilla höystettynä. Joko erikoisemmat kirjoneuleiset olivat jo tässä vaiheessa käyneet kaupaksi tai sitten sukkamyynnissä luotetaan perinteiseen.
Keppihevosia oli monessa kojussa. Osa oli tuunattu vanhoista sukista ja jääkiekkomailoista, osa oli alusta lähtien suunniteltu ja ommeltu.
Lohjan Pyhän Laurin kirkon on Suomen kolmanneksi vanhin harmaakivikirkko ja sen vanhimmat osat ajoittuvat 1400 luvulle. Joulumarkkinat levittäytyvät kirkon vierustalle, joten niille on helppo suunnistaa oudoimmankin kulkijan.
Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat pystytettiin tänä vuonna 20. kerran, joten niillä alkaa olla jo melko pitkä perinne.
Pois lähtiessäni pysähdyin katselemaan patsasta, jolla on aika hauska ilme. Googlettamalla löytyi tiedotkin eli Laurentius-salin edustalla on Veikko Haukkavaaran romurautaveistos, Kaverukset, vuodelta 1987.
Kotimatkalle lähtiessäni taivaalla näkyi vielä laskevan auringon kajastus.
Ensi viikolla onkin sitten joulu, mutta vielä ehtii hyvin tehdä kaikenlaista. Tai olla tekemättä. Mukavaa viikkoa kaikille!
