Joululahjat on hankittu ja enin osa jo paketoitukin. Kerrankin koen onnistuneeni joululahjoissa ja niiden hankinnan ajoituksessa. Ystävät saavat sukkia, punaherukkahyytelöä, sinappia ja jotkut myös taatelikakun. Eipä ole liiemmin tarvinnut tungeksia kaupoissa ja hermoilla hyllyjen äärellä.
(Blogger taas levittelee rivinvaihtoja ihan itsekseen, eikä taivu ulkoasun muokkaamiseen sitten millään.)
Näissä Suvikummun Marjan ohjeella tehdyissä nappivarsisukissa meni vähän useampi ilta, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Punaisissa sukissa kudoin tavallisen resorin tilalle valepalmikkoa. Sehän on yhtä joustavaa. En myöskään ulottanut tuota helmineuleista nappilistaa resoriin saakka.
Läheisilleni en sukkia kudo, sillä äiti on huolehtinut vuosikaudet siitä niin tehokkaasti, että kaikilla taitaa olla villasukkia viikon jokaiselle päivälle omansa. Tärkeimmät ihmiset saavat lahjakortin parturiin, kulmakarvojen nyppimiseen tahi johonkin muuhun tarpeelliseen. Ylen määrin ei ole ollut rahaa käytettävissä, joten se on tietenkin melkoisesti rajoittanut valinnanvapautta.
Nämä lilasävyiset ruttusukat saa ystäväni. Ruttusukka ei välttämättä sovi pitkävartisten saappaiden kanssa käytettäväksi, sillä sukan varresta tulee melko paksu. Luulin, että varsi joustaisi pituussuunnassa, mutta sitähän se ei tee, koska silmukat kudotaan kiinni alemman kerroksen silmukoihin.
Pari pikkuihmistä on lähisukuun nyt tullut, joten heille kudoin tiikerisukkia. Yhdestä kerästä tuli kevyesti kolmet sukat ja hujauksessa. Näitä oli kiva tehdä. Idean löysin facebookin Voihan villasukka -ryhmästä.
Monet sanovat, etteivät aio lähettää yhtään joulukorttia. Minusta korttien lähettäminen on kaunis tapa. Kuinka mukava onkaan itse saada kortteja. Miksi ei jakaisi sitä iloa vaikka vain kerran vuodessa. Lähetän kortin sukulaisille, ystäville ja muutamille sellaisillekin tuttaville, joita tapaan harvoin. Joukossa on muutama ihminen, joita en ole tavannut vuosiin, mutta haluan kortilla osoittaa, etten ole heitä unohtanut. Elämä vain menee niin, ettei mitenkään ehdi edes kaikkiin tärkeisiin riittävästi yhteyttä pitämään. Ehkä tulee aika, jolloin on jälleen näiden taustalle jääneiden ihmisten vuoro.
Aika monta vuotta olen jo tehnyt joulukortit itse ja nyt sitä tapaa on varsin hankala lopettaa. Tulee sanomista, jos lähettää kaupan kortin. Kymmenen korttia, ehkä jopa kaksikymmentä jaksaa ideoida erilaisina. Mutta kun kortteja on kuusikymmentä, on paras luoda yksi malli, jonka sitten toteuttaa monistettuna. Tänä vuonna tuossa kortissani oli useampi työvaihe ja siksi korttitehdas pyöri harvinaisen pitkään pöydällä. Kerrankin olen ollut materiaalien suhteen kaukoviisas ja värillistä kartonkia lulkuunottamatta kaikki löytyi omista varastoista.
Maanantaina kortit lähtivät postiin ja pöydällä on enää vain postinkantajan kortti. Meillä on niin hyvä, mukava ja monivuotinen postinkantaja, että laitan hänelle joka joulu pienen kukkarahan kiitokseksi kuluneesta vuodesta.
Minusta on tullut varsinainen taidemesenaatti, sillä ostin taiteilijaystäväni Helena Laurikaisen maalauksen Kauneimmat salit, joka oli osa Sinikka Paavilaisen Samaa unta -kirjan pohjalta tehdyn teatteriesityksen (Espoon kulttuurikeskuksen Louhisali 2013-2014) visualisointia. Maalaus on aika kookas ja sijoitin sen olohuoneen isomman sohvan taakse. Helenalta aiemmin hankkimani maalauksen siirsin omaan makkariini.
Helena on luova ihminen kaikkinensa. On mielenkiintoista, miten joku ihminen pelkästään ensisilmäyksellä pystyy näkemään jossain meikäläistä täysin puhuttamattomassa esineessä jotain ihan uutta ja muuntamiskelpoista. Maalaamisen lisäksi Helena on uskomattoman taitava tuunaamaan mistä tahansa kirpparivaatteesta itselleen upeita luomuksia ja kierrätyskeskuksen ilmaistavaroista hän loihtii helposti uusiokäyttöön niin esineitä kuin vaatteitakin. Sitä vain haukkoo vieressä henkeään ja ihastelee toisen kekseliäisyyttä ja taitavuutta. Helenan kodissa taitaa olla aivan olemattoman vähän mitään kaupasta uutena hankittua, sillä toisten hylkäämä esine saa hänen käsissään täysin uuden mahdollisuuden ja ulottuvuuden.
Joulukuinen sää jatkuu samassa harmaudessa kuin marraskuukin. Eilen sentään aurinko jonkin aikaa paistoi ihan siniseltä taivaalta,mutta tälle päivälle on jälleen luvattu sadetta. Lunta on satanut parikin kertaa ja viimeksi sellainen ohut valkea peite oli maassa muutaman päivän. Viikonlopun vesisade vei viimeisetkin mennessään.
Tuleva viikonloppu taitaa olla joulumyyjäisten sesonkiaikaa. Ainakin Lohjalla on Menneen ajan joulumarkkinat ja pääkaupunkiseudulla lukuisia muita myyjäisiä Helsingin Tuomaanmarkkinoista puhumattakaan. Usein olen hakenus Lohjan perinteisiltä joulumarkkinoilta niitä viimeisiä joulutunnelman avaajia, mutta vesisateessa se voi olla entistäkin hankalampaa.
Sinänsä pimeys ja harmaus ei kovasti harmita, sillä näkyvätpä jouluvalot ulkona ja ikkunoilla paremmin. Kun joulu on ohi, tulee kevät ja valoisat päivät yhdessä hurauksessa.
Otetaan lokoisasti Juuson lailla tulevatkin päivät.