Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2015

MINUA ONNSTI ARPAJAISISSA!!!


Surkea räntäpäivä saikin aivan IIIIIHANAN illan. Voitin nimittäin Tylsän Mörököllin arpajaisissa "Kevätihmisen puutarhakirjan" ja sen lisäksi hienon laatan, jonka Mörökölli on ihan itse tehnyt. Katselin tuota kirjaa kirjakaupassa ja kevätmessuilla, mutta näin loppukuusta budjetti alkaa olla aika ohuenlainen, joten jätin ostamatta. Olen vähän väsynyt viime aikojen hässäkästä ja monista vähemmän mukavista uutisista. Pakko myöntää, että tämä arpajaisvoiton osuminen kohdalleni liikutti ja herkisti minua kyyneliin saakka. Tällä kertaa onneksi ilon kyyneliin.


Koko päivä on kulunut kuskatessa isää labraan pään ultrakuvauksiin ja sitten kauppaan takkiostoksille. Äidinkin kanssa kipaistiin markettiin hakemaan päivän kahvitarjous. Saatuani heidät kotiin, käytiin vielä lääkkeet ja isän silmätipat läpi ja kirjasin viestiä huomenna vanhempien luokse tulevaa kotihoidon väkeä varten. Isällä on niin valtavasti kaikenlaista terveyteen liittyvää ohjelmaa seuraavan kahden kuukauden ajan, että hänellä alkaa jo olla vaikeuksia mieltää, minne kulloinkin ollaan menossa.


Täällä etelärannikolla on satanut koko päivän, ihan aamusta alkaen erittäin märkää räntäistä lunta. Kesärenkailla ajaminen kyllä sujui, mutta aikamoista sohjoa kaikki tiet olivat täynnä. Tuossa äsken piipahdin pihamaalla Juuson kanssa ja kuuntelin mustarastaan laulua. Taitaa olla ressukalla aika kosteat oltavat. Lintulautakin on peittynyt lumen painosta maata kohti kaartuvien marjakuusen oksien alle.


Ei anneta tuon rännän ja lumen ja takatalvelta näyttävän sään masentaa meitä. Radiossa ihmiset kertoivat lukuisia positiivisia näkökulmia kurjalle säälle. Elämässä voi itse kukin päättää, onko se juomalasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Itse olen päättänyt, että minun lasini on aina puoliksi täynnä.


Elämä kantaa, kuten kuvan herrasmies neitoaan. Mukavaa pääsiäisviikkoa!


 

33 kommenttia:

  1. Kiva voitto, piristi varmasti arjen kiireiden keskellä. Sulla on siellä kyllä täysi työ, kultaakin tärkeämpää. Tsemppiä loskan keskelle, oikealla asenteella selviää.

    VastaaPoista
  2. Ihana että voitto osui kohdallesi! Onnea sylintäydeltä! ...ja jaksamista sinne arkeen, eipä tuo lumi sitä eloa helpommaksi tee mutta onneksi mustarastas lauloi Sinulle kevätlaulua, kohta alkaa huhtikuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Kyllä jaksetaan, välillä tuppaa ahdistamaan, mutta aina sieltä loskasta noustaan.

      Poista
  3. Onnea arpavoitosta! Se meni oikeaan osoitteeseen :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut arpajaisvoitosta, olen samaa mieltä, että voitto meni oikeaan osoitteeseen!!
    Pian tästäkin loskasta on vain kuvat muistona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Tänään lumisade on muuttunut vedeksi. Hyvä.

      Poista
  5. Onnea! Haasteellista ja voimia vaativaa henkisestikin varmasti on hoitaa omia vanhempiaan, voimia arkeesi! Ei suinkaan sitä kesätassuilla uskalla, huh! Toki jos siellä on sulaa, mutta kappas ompas tullut paljon lunta. Tarkkaavaisuutta liikenteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu! Kyllä vain, ehdin jo vaihtaa kesätassut. Onneksi täällä etelärannikolla lumisateesta huolimatta sää oli plussalla ja vilkkaasti liikennöidyt tiet olivat sulina, joskin loskaa riittiä. Hyvin pysyi tiellä, kun muisti olla kaahailematta.

      Poista
  6. Onnittelut voitosta, kirja tuli aivan oikeaan paikkaan. Ulkona on näyttänyt kurjalta, pysyttelen sisätiloissa, märkä kissa silloin tällöin hyppää syliin kertomaan, että kurjuus jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Meidän Juuso suostui menemään ulos vasta äärimmäisessä hädässä ja sitenkin parin metrin päähän ulko-ovesta. Sitten pikapikaa takaisin sisälle.

      Poista
  7. Oikke pali onnee täält kahelinkulmaltaki! Räntää täälläkin sataa mutta olen siivoillut kaappeja yms. rästihommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Erinomaista ajankäyttöä räntäsateella.

      Poista
  8. Onnittelut voitosta! Tällaisella säällä onkin mukava lukea tuollaista kirjaa ja antaa ajatusten lentää kesään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustakissa! Innolla odotan saavani tuon kirjan käsiini. Sitä odotellessa tutustun kuun vaikutukseen puutarhanhoidossa.

      Poista
  9. Onnittelut arpavoitosta Kyllä sitä räntää ja lunta on tullut meilläkin päin kovasti. no tämä kuuluu kaikki kevääseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Parempi lumi- ja räntäsade nyt kuin vappuna tai juhannuksena.

      Poista
  10. Onnea kivasta arpajaisvoitosta ja kaikkea hyvää muutenkin!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, että juuri sinä voitit arvonnassa! Joskus tuollainen pieni iloinen asia voi piristää yllättävän paljon.
    Minä olen yleensä positiivinen ihminen, mutta eilen väsyneenä tuntui kuin taivas tulisi niskaan kun oli niin harmaata. Nyt hyvin nukutun yön jälkeen tuntuu taas elämä kuitenkin voittavan.
    Voimia kaikkeen arkeesi ja omaishoitotyöhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Hyvin nukuttu yö auttaa moneen vaivaan ja murheeseen. Positiivista asennetta voi ja kannattaa myös opetella. Se helpottaa kummasti elämää.

      Poista
  12. Onnea voitosta!

    Voimia vanhempien kuskaamiseen, tiedän hyvin, kuinka siinä on tehtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Tiedän, että ymmärrät. Olen ajatellut, että elämä on nyt tällaista, eikä se surkuttelemalla muuksi muutu. Eikä tuo omaishoitajuus aina pelkkää raskasta raatamista ole. Suhtautuminen omiin vanhempiin muuttuu ja heistä tulee tavallaan kuin omia lapsia, joista kantaa samalla tavoin vastuuta, kuin aikanaan lapsista. Iloa ja hyviä hetkiä mahtuu arkeen yllättävän paljon ja usein.

      Poista
  13. Onnea voitosta! Minulla on tuo kevätpuutarhakirja ja tykkään siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaupunkilaistyttö! Olen kuullut voittamaani kirjaa kehuttavan paljon, joten siksi iloitsen siitä sitäkin enemmän.

      Poista
  14. Minäkin olen iloinen, että voitto meni juuri sinulle. Olet sen ansainnut. En ole itse vielä tutustunut kirjaan, mutta lukulistalla on.
    Ihanaa ja onnellista pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  15. Onnea, ihanaa, että voitit! Oikeaan osoitteeseen meni :) Lumi ei innosta kauheasti, täällä tuli ja paljon, mutta onneksi pääsiäistunnelmat voittavat.

    VastaaPoista
  16. Onnea voiton johdosta! Joskus pienetkin asiat piristää kummasti mieltä :). Itsekin ajattelen eilisestä lumimyräkästä että se oli vain talven viimeinen mielenilmaisu, voimaton sellainen. Nyt maa on lähes sula ja kevät saa tulla.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!