Pitkäperjantain aamulenkki

Sepelkyyhky - kuva netistä

Pitkäperjantai alkoi hienosti. Juusoa ulos viedessä ei moottoritieltä kuulunut liikenteen jylinää, kuten normaalisti arkiaamuina, ei ihmisten ääniä missään. Vain rikkumatonta hiljaisuutta, jonka yhtäkkiä leikkasi metsiköstä kuuluva Sepelkyyhkyn huuto. Ensimmäisen kerran tänä keväänä sen kuulin. Joka kerran Sepelkyyhkyn huudon kuullessani muistan ne ensimmäiset keväät tällä kylällä asuessamme, kun kuvittelin pöllön huhuilevan lähimetsässä. No, ei ollut pöllö, vaan sepelkyyhky.

Taivaalla vellovista tummista pilvistä huolimatta lähdimme Ukkokullan kanssa lenkille. Miten vähän onkaan tämän talven ja kevään aikana ehditty yhteisille kävelyreissuille. Aina on olevinaan jotain menoa ja jollei ole, taivaalta tulee vettä tai räntää siinä määrin paljon, ettei viitsi suotta lähteä itseään kastelemaan. Hyvin ehdimme tepastella vakioreittimme läpi ja jonkin aikaa vielä kotonakin olla, ennenkuin sade ryöpsähti maahan.

Palokärki - kuva netistä

Aika lähellä kotia kuului Palokärjen ääniä. Emme sitä nähneet, enkä tuskin olisi pystynyt vakiolinssilläni sitä kuvaamaankaan. Pari kertaa olen nähnyt palokärjen oman pihan tuntumassa. Kunnollisen zoomin puutteessa lintujen kuvaaminen on jäänyt lapsipuolen asemaan. Zoomia toki kameraani haikailen, mutta ei minusta lintukuvaajaa tule sittenkään. Suotta sitä kaikkea yrittää oppia ja osata.

Kurki - kuva netistä

Hienot luontoelämykset eivät suinkaan palokärjen ääneen loppuneet, vaan lähemms isoa metsää päästyämme kuulimme Kurjen huudon ja näimme yksinäisen linnun lentävän pitkäperjantain taivaalle ääniä töräytellen.

Kodin jo siintäessä lähistöllä huomasin ojanpientareella nuppuisia leskenlehtiä. Tarkemmin katsoen niitä oli enemmänkin, mutta viileä sää pitää kukat nuppuisina ja hyvin maastoutuneina pientareen muihin väreihin.

Tulppaanin piippoja

Tunnin aamukävelyllä bongasin lisäksi yhden kaljapullon, yhden oluttökin ja viisi pölykapselia. Osa pölykapseleista roikkuin tienvieren puunoksilla, jonne ohikulkijat olivat niitä nostelleet mahdollisten etsijöiden löydettäviksi.

Omassa pihassa taasen löytyi uusia piippoja ihasteltavaksi. Hienosti ne pinnistävät itsensä ylös läpi lumen ja jään.

Narsissin piippoja

Lisäksi totesin aamulenkillä ympärilleni tähyillessäni, että kylän kaikki lumet näyttävät asettuneen meidän pihaan. Muualla oli likimain paljasta. No, myös rajanaapurin alapiha on vielä aikalailla lumipeitteen alla, joten ehkä se hiukan lohduttaa tätä ankaraa kevään odottamisen tuskaa. Onneksi tuota maassa lepäävää lunta ei enää ole kovin paksulti ja uskon muutaman aurinkoisen päivän haihduttavan sen nopeasti. Kunhan nyt tulisi niitä aurinkoisia päiviä.

Juusokaan ei pidä laisinkaan lumesta. Sen verran yläpihan kävelyalueet ovat lumesta sulaneet, että kissa löytää tassuilleen paljasta hiekkaa asteltavakseen. Satuin ikkunasta ulos katsoessani näkemään, kuinka Juuso oli löytänyt kukkapenkistä lumesta vapaan alueen ja siellä se kaivoi täydellä vauhdilla kunnon vessakuoppaa itselleni. Mielessäni jo saatoin kuvitella, kuinka pienet sipulit lensivät ilmojen halki uusiin paikkoihin Juuson tassujen antaessa niille mukavasti vauhtia.

Tässä kuvassa Juuso kulkee perässäni toivoen pääsevänsä nopeasti takaisin sisälle lämmittelemään polkuanturoitaan ikkunalaudalle. Häntä pörheänä mamman luo ja äkkiä taas kohti kotiovea. Poika sai tahtonsa läpi.