Sivut

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Melkein kuin purkkiruusu


Mönkään menneestä hääpäivämuistamisesta viisastuneena sanoin jo hyvissä ajoin Ukkokullalle, että marketin tusinaruusun sijasta voisin ottaa äitienpäivälahjaksi jotain järkevämpää. Lasten puolesta hän on yleensä jonkun "narinapuskan" minulle kotiin kantanut. Koska talouteen tarvitaan joka tapauksessa uutta ruohotrimmeriä, sen voisi hankkia äitienpäivälahjana - kun nyt ei ihan heti muita merkkipäiviä ole lähellä.


Ruohotrimmeriä meidän tontilla tarvitaan lähinnä kadunvarren ojien siistimiseen. Muutaman kerran kesässä siistin ojat voikukista ja ties mistä rikkaruohoista. Ruohonleikkurilla ei kivisiä ja syviä ojia pysty ajamaan. Tähän saakka olen kiskonut perässäni pitkääkin pidempää sähköjohtoa, johon olen liittänyt jatkojohdon. Välillä jatkojohto irtoaa keskeyttäen hikisen homman ja manaillen olen käynyt sen kiinnittämässä takaisin. Vanhaan trimmeriin on ollut vaikea löytää sopivia siimakeriä, joten uusi kahden akun trimmeri oli enemmän kuin tarpeellinen. Kovin innostunut en ole erilaisia härpäkkeitä varastoihin keräämään, mutta trimmerille löytyy kyllä aktiivikäyttöä. Olen siis uuden ruohotrimmerin onnellinen omistaja.


Eilen kävin kaupassa hakemassa äidille ja anopille kukkaset ja samalla ohi ajaessani päätin katsastaa monitoimitavaraliikkeen (tunnetaan lähinnä B:llä alkavana auto- ja rakennustarvikeliikkeenä) varaston. Josko sinne olisi jo tullut sytytyssäleitä, joita parikin ihmistä on täällä blogimaailmassa ideoinut taimikylteiksi. Viimeksi ne olivat loppuneet. Myyjä kertoi, että sytytyssäleet ovat sivutuote, jota saapuu kauppaan tietyin välein, mutta päivämäärää he eivät pystyneet silloin sanomaan.


Nyt säleitä löytyi ja pussi olikin isompi, kuin olin osannut ajatellakaan. Viiden kilon säkki maksoi vaatimattomasti kuusi euroa ja nyt riittää taimikylttejä ties kuinka moneksi vuodeksi. Taimitikut ovat sen verran pitkiä, että ne kannattaa pätkiä puolikkaiksi, ainakin kevään taimi-istutuksiin. Ei siis tässä huushollissa enää kertakäyttöveitsiä tai -lusikoita eikä rautakaupan värikkäitä muoviliuskoja. Ei myöskään laminoituja tietokonetekstejä, vaan ehtaa takassa tai saunanpesässä poltettavaa puumateriaalia, joka on kaiken lisäksi varsin hyvännäköistä.

Narsissi Ice King

Äitienpäivä alkaa olla juhlittu ja aurinkoinen päiväkin on mennyt muisto vain. Kakkukahveilta kotiin ajaessamme auton tuulilasiin satoi jo lautasen kokoisia pisaroita. Huomenna olisi tarkoitus tehdä jotain pihassa, mutta siihen vaikuttaa pitkälti sää. Luvassa on aika epävakaista ja loppuviikoksi melko viileääkin. Ulkona on pilvisyydestä huolimatta kuitenkin niin huikean keväistä ja hento vihreys on vallannut maat ja mannut. Peipposet livertävät ja mustarastas lurittelee aamuvarhaisella ja iltamyöhäisellä. Niin on kaunista, ettei voi olla nauttimatta.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

PS.
Paristakin blogista on tullut kysymyshaasteet, joihin ilolla vastaan lähiaikoina. Kiitos vain.
 

 

30 kommenttia:

  1. Oikein hyvän äitienpäivälahjan olet saanut Samaan sarjaan kuuluu minunkin lahjani,, sain Fiskarssin voikukkaraudan kun sellaisen halusin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskarssin voikukkarauta on erinomainen vekotin. Viimeksi tänään kävin sillä nyhtämässä voikukkien lisäksi rönsyleinikkiä. Hyvin lähtivät.

      Poista
  2. Noita sytytyssäleitä minäkin yritin metsästää taannoin, eipä ollut silloin. Kiva tietää että niitä ilmestyy kauppaan silloin tällöin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt säleitä tosiaan löytyi ja heti ostin pussillisen mukaani. Niitä on täällä kovin kehuttu, joten olin tyytyväinen löydöstäni.

      Poista
  3. Hienon lahjan olet saanut. Minulla ei tuollaista ole, monesti olen kyllä tätä miettinyt, mutta kerrohan kokemuksista sitten kun olet laitetta testannut. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo vuosia käyttänyt sähköllä toimivaa trimmeriä, jonka huonona puolena on sen pitkän johdon kiskominen perässä. Uskon, että akkukäyttöinen tuo helpotuste ojien siivoukseen. Ihan vielä trimmeri ei pääse töihin, mutta kerron, kun se on päässyt työmaalleen.

      Poista
  4. Hyvää äitienpäivää <3 Ja onnea uudelle trimmerille, kuulostaa että tuli tosi tarpeeseen. Millä ajattelit noihin säleisiin kirjoitella? Mä olin tosi pettynyt, kun "raahasin" Englannista puisia nimitikkuja joista permanenttussin teksit lähti heti ja tikukkujen pintakin meni huonoksi. NUo näyttää kyllä tosi hyviltä tikuilta. Tarvis varmaan hakee sytytystarkoistukseen säkillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan tekstin juurikin permanenttussilla. Cheri tuossa alempana kehuu säleiden kestävyyttä ja hyödyllisyyttä. Minullakin oli vuosi sitten puutarhaliikkeestä ostettuja puisia nimitikkuja, jotka homehtuivat, mätänivät ja menivät tyystin pilalle ihan muutamassa viikossa. Lisäksi permanenttussin teksti muuttui lukukelvottomaksi. Tikkujen pinta oli hyvin huokoinen, kun taas noissa sytytyssäleissä pinnassa on hiukan liukkautta. Katsotaan, miten pelittävät, mutta paljon on kehuja tullut. Ja lopuksi ne voi käyttää sytykkeinä, kuten on alkuperäinen tarkoituskin.

      Poista
  5. Ihan paras äitienpäivälahja =) Kunnon trimmerillä ilman jatkojohtohässäkkää on mukava ajella. Ja vautsi - heti siis B:llä alkavaan autotarvikeliikkeeseen - kiitos siis vinkistä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sytytyssäleet ovat niin hienoja, että ehkä joku kehittää niille muutakin hyötykäyttöä. Sinne vain B:n tiskille.

      Poista
  6. Minulla on aina lahjatoiveena jotain kytännöllistä. Tänä vuonna sain kesäkukat, aika symbolista lahjomista kylläkin, valitsin ja maksoin kukat itse :D
    Trimmeri olisi tarpeen meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että kertoo lahjatoiveensa ääneen. Kun niitä kesäkukkia ja kaikenlaisia vekottimia on kuitenkin ostettava, miksei sitten lahjaksi.

      Poista
  7. Hyötylahjat ovat ihan parhaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marliska, niin ovat. Olen tosi iloinen uudesta trimmeristäni.

      Poista
  8. Äitienpäivälahja voi olla kätännöllinenkin. Sytykkeet ovat olleet kovassa käytössä ja merkit pysyvät hyvin kasvimaalla ja perennapenkissäkin. Kävin viikonloppuna kahdessa kylässä ja molemmissa esiteltiin vinkistäni hankittuja B:n puusäleitä. Käytön jälkeen niitä voi käyttää vaikka sytykkeinäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaikki lahjat voivat olla käytännöllisiä. Parempi niin, kuin jotain turhakkeita nurkat täyteen.
      Moni on kehunut noita säleitä, joten olin iloinen vihdoin löytäessäni niitä kaupasta. En yhtään tykkää muovisista kertakäyttöaterimista purkeissa ja puutarhassa.

      Poista
  9. Minulla on juuri tuollainen trimmeri. Ja voin suositella, olen tyytyväinen. käytössäni on ollut monenmonta härpäkettä mutta tämä on paras. Lautaukseen kannattaa aina käytön jälkeen laittaa jos vaikka kerran viikossa tarvitsee. Minulla yksi lataus kestää ihan pakolliset kuviot keskeisemmällä alueella, mutt mun puutarha on hehtaarin kokonen. Jokaisella ajokerralla kylläkin kuluu noita "siimoja" jos käy kiveen se on selvää menoa. Hyvä lahja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että Ukkokullan valinta osui hyvään vekottimeen. Olen niin tuskastunut kiskomaan sitä pitkää johtoa perässäni ja varomaan, etten trimmaa sitä puolikkaaksi. Ajattelinkin, että varmaan niitä "siimoja" kuluu, joten täytynee huolehtia, että niitä on aina varastossa. Vekottimen mukana tuli kaksi pakettia, joten niillä pääsee alkuun.

      Poista
  10. Nuo sytykkeet näyttävät oikein kauniilta ja toimivilta. Valkoisista muovilätkistä ei voi sanoa samaa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Näin kevätaikaan valkoiset muovilusikat ja -veitset näkyvät pitkälle ja paistavat kuin kuu-ukot kasvimaalla.

      Poista
  11. Hieno lahja! Ja kauniit säleet. Noilla kelpaa pihaa merkkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta lähdenkin pätkimään osan säleistä puolikkaiksi. Pieniin purkkeihin on parempi laittaa vähän lyhyempi säle.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Täältä blogimaailmasta nousee hyviä ideoita. Täältä minä tuon säleideankin bongasin, joten ihan vapaasti sen saa ottaa itselleen.

      Poista
  13. Hyvän ja hyödyllisen lahjan oletkin saanut. Itse harkitsen pientä sähkökäyttöistä trimmeriä itselleni, joskus aikoinaan sellainen oli mutta hajosi. Polttomoottorikäyttöinen joka meillä jo on, on minulle liian raskas. Kiva idea nuo puusäleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, että trimmeri ei saa olla liian raskas. Yllättävän nopeasti työskentely alkaa käydä selälle ja käsille, jos vekotin painaa paljon.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Säleet ovat niin siistin näköisiä, että niille voisi joku kehittää muutakin käyttöä. Viiteen kiloon mahtuu aikamoinen määrä säleitä.

      Poista
  15. Mä sain vastaavan 30-vuotislahjaksi. Mies on tottunut näihin mun perinaisellisiin toiveisiin. Autolastillinen multaa on myös aika vakio. Viime vuonna hän säväytti ja sain lahjaksi katsuran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta on tosi surkea keksimään mitään lahjoja omasta päästään, joten olen jo vuosia antanut hänelle ennakkovinkkejä. Miksi ihmeessä ei voisi toivoa jotain hyödyllistä, kun se on kuitenkin hankittava. Multakuorman minäkin sain yhtenä vuonna ja oli niin hieno lahja, että vieläkin olen siitä tyytyväinen.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!