Sivut

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Ruusu(pensaista) juhannuspäivää

Metsäruusu - Rosa majalis

Vihdoin näyttää alkavan ruusupensaiden kukinta. Yleensä ensimmäisenä kukkaan ehtii Juhannusruusu, mutta tänä vuonna se on edelleen nuppuinen, joskin jo pikkainen aavistus avautumisesta näkyvissä. Metsäruusu ehti ensimmäiseksi ja se on minusta kauneimmillaan silloin, kun yhä uusia kukkia avautuu ja ne tuoksuvat pensaan ohi kävellessä. Tätä hetkeä pitänee vielä odotella, sillä sateinen pilvisää tuskin houkuttelee nuppuja avautumaan.

Puutarhassani alkaa olla metsäruusua vähän joka nurkalla. Se tekee runsaasti juurivesoja, joita olen istutellut eri paikkoihin pihalle. Pääpensas kasvaa nurmikolla, jolloin voin lyhentää mahdolliset juurivesat nurmikonleikkuun yhteydessä. Sen sijaan pikkupuutarhaan istuttamani taimi on saanut vesoa tehokkaasti. Siellä metsäruusulla on tilaa ja saakin olla vähän villinä.

Juhanusruusu - Rosa pimpinellifolia 'Plena'

Tänä vuonna juhannusruusuni on kovin kärsineen oloinen. Talven aikana siitä oli kuollut useita oksia ja jäljellä on vain muutamia pitkiä oksia, joihin kyllä on tullut nuput. Myös vattukärsäkäs löysi pari vuotta sitten tiensä puutarhaamme ja se peijakas käy järsimässä nuput siististi poikki, kuin veitsellä leikaten. Ensimmäisen kerran ilmiöön törmätessäni ihmettelin kovasti, kuka kumma tekee tämmöisiä ilkitöitä. Googlettamalla ilkimys selvisi. Aika vaikea tätä on yksinään torjua, kun ympäristössä on runsaasti luonnonvadelmaa, joka kuulemma houkuttelee vattukärsäkkäitä.

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet

Teresanruusun istutin toukokuussa ja se on tehnyt jo yhden nupun, jonka avautumista odottelen innolla. Aina välillä ruusupensaita tutkiessa tulee sellainen tunne, että kannattaako näiden kaikkien ötököiden ja ruusutautien kanssa tapella. Vaan kyllä se kannattaa. Yksikin kukka saa mielen nousemaan jonnekin ihan uusiin ulottuvuuksiin ja sitä ainokaista täytyy käydä ihailemassa joka suunnasta. Puhumattakaan siitä mahtavasta ilosta, kun pensas kasvaa ja kukkia puhkeaa toinen toistaan upeampia.

Punalehtiruusu - Rosa Glauca

Punalehtiruusuunkin on jo nuput ilmestyneet. Pidän kovasti punalehtiruususta. Sen kukka on melko vaatimaton, mutta lehdistö aivan ihana. Ja syksyllä tulevat hienot kiulukat.

Hansaruusu - Rosa rugosa 'Hansa'

Hansaruusun olen istuttanut aivan puutarhamme ensimmäisinä vuosina. Silloin tunsin huonosti kasveja ja ruusuistakin tutumpia olivat jaloruusut. Jaloruusut ovat toki kauniita, mutta minusta ne vaativat aika paljlon enemmänt työtä ja ovat alttiimpia menehtymään talven aikana. Lisäksi jaloruusupenkki on minusta liiankin pitkään keväällä autio, ellei sitten täytä ruusujen välejä vaikkapa maanpeitekasveilla. Pensasruusut kiinnostavat vuosi vuodelta enemmän ja nyt niitä onkin alkanut tupsahdella puutarhaani vilkkaassa tahdissa.

Tove Jansson - Rosa 'Tove Jansson'

Tove Janssonin istutin Pikkupuutarhaan vuosi sitten keväällä. Silloin jo se teki muutaman kukan. Pensas on vielä aika pikkuinen, mutta tomerana siinä on jälleen nuppuja ja luultavasti lähiaikoina pääsen näkemään kirkkaanpunaiset kukat avonaisina.

Muissakin ruusupensaissa on jo nuppuja, joiden avautumista odottelen innolla ja esittelen niitä myöhemmin lisää.

Akileija - Aquilegia vulgaris 'Petticoat Pink'

Viime kesänä kasvatin siemenistä akileijoja, mutta eiväthän ne silloin vielä kukkineet. Olin jo unohtanut nämä hienohelmat, joten yllätys oli iloinen nämä nähdessäni kukkapenkissä.

Sormustinkukka - Digitalis purpurea

Sormustinkukka on viime kesänä siementänyt todella vallattomasti. Sitä nousee miltei jokaisesta kukkapenkistä ja myös niiden ulkopuolelta. Omenapuiden juurelta, kasvimaalta ja sieltä sun täältä. Joillekin sormustinkukka on inhokki, joka kitketään oitis pois näkyvistä, mutta minä pidän siitä. Alan yhä enemmän tykästyä tällaisiin villikoihin, jotka haluavat itse päättää kasvupaikkansa. Aikanaanhan kuvittelin, että akileijat, sormustinkukat, varjoliljat kaikki tyynni täytyy istuttaa ja saada pysymään niille määrätyillä paikoilla. Eivät pysyneet ja se oli erinomainen opetus tällaiselle perfektionistille, ettei luonnon kanssa sovi ryhtyä kilpasille. Viime kädessä luonto aina päättää.


Myös unikot kuuluvat niihin villikoihin, joita ei näköjään parane mennä määräilemään. Vuosi toisensa jälkeen ne tykkäävät eniten kasvaa pionien ja aroniapensaiden välissä. Paikassa, joka aronioiden kasvettua suuriksi jää lähes näkymättömiin. Aikani siirtelin unikoita omaan paikkaansa ja sen seurauksena niitä jokunen siinä edelleen on. Valtaosa kuitenkin päätti kasvaa ja kukoistaa aronioiden juurella, joten siellä saavat olla. Portaiden yläosasta niitä voi käydä kurkistelemassa ja näkyväthän ne hyvin alapihalle.


Alapihalle johtavat portaatkin ovat muuttuneet kukkapenkiksi. Aina välillä kitken kaikki kasvit pois portaikon hiekkapitoisesta maasta, mutta yhä uudelleen niitä sinne ilmestyy. Hyvinhän tuosta pääsee pujottelemaan, akileijojen, sormustinkukan ja taponlehden välistä. 


Eipä ollut juhannusaatto kovin lämmin, eikä paljon paremmalta näytä tämä juhannuspäiväkään. Vettä on tullut taas ihan kaatamalla, mutta nyt näyttäisi hiukan kirkastuvan. Ainakin hetkellisesti säätietojen mukaan.

Mikäs tässä on ollessa. Villasukat jalassa ja vino pino kirjoja luettavana. Ruokaakin on niin mahassa kuin kaapissa ja kissa kuorsaamassa olohuoneen pöydän alla olevassa korissa. Juhannuksia tulee ja menee ja varmasti niitä aurinkoisiakin kesäpäiviä vielä tulee. Niitä odotellessa voidaan vaikka vetää vähän lonkkaa.


Ronja Ryövärintytär, Kati, Johanna ja Vanilja, olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin.


17 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa Juhannuspäivää, oli niin kiva tavata viikko sitten!

    Onpa Sinulla paljon ruusuja, ihanuuksia! Aina joku kukka ehtii avata nupun ennen kärsäkkäitä tai muita tuholaisia, saamme niistä ainakin vähän nauttia! Metsäruusua kaipaan, sitä kasvoi vanhassa kodissa jo ennen rakentamisaikaa, sen tuoksu on niin ihana. Upea akileija Sinulla, hyvin kaunis! Meilläkin putkahtelee sormustinkukkia sieltä ja täältä, mutta ne ovat ihania ja annan niiden kasvaa!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa! Toivottavasti saamme aurinkoakin!

    VastaaPoista
  2. Mun juhannusruusu on kärsinyt samaisista vattukärsäkkäistä jotka syövät nuput poikki. Tänä vuonna tein testin, ja myrkytin omenapuiden myrkyttämisen yhteydessä myös juhannusruusun, aineena oli Sun E7. Ei yhtään syötyä nuppua ruusussa! En tiedä auttoiko vai oliko vain sattumaa. Ensi vuonna teen saman tempun, sitten ei voi enää olla sattumaa jos ötököitä ei tule.

    Akileija on mielettömän upea!

    VastaaPoista
  3. Olet oikeassa, ruusut ovat tosiaan mielen nostattajia. Hitsi, vattukärsäkkäät ovat inhottavia. Joskus on omastakin juhannusruususta syöty nuppuja, tuo Katjan vinkki onkin varteenotettava. Tai sitten teen sitä peurakarkotelitkua kananmunasta ym., ehkä sekin voisi auttaa.
    Ihanat kukkarappuset, tokihan sitä nyt muutaman akileijan ja sormustinkukan mielellään kiertää - itse ainakin. Vieraista ja miehistä (sekä tutuista että vieraista) en ole niin varma :-D

    VastaaPoista
  4. Meilläkin juhannusruusut pysyivät tänä kesänä juhannuksena nupulla. No tuoksuvaa kukintaa on luvassa jo varmasti ensi viikolla, kun jään lomalle :) Ihanat kukkivat portaat!

    VastaaPoista
  5. Meilläkin ruusut ovat vielä pienillä nupuilla, mutta onneksi muut kasvit kukkivat runsaina. Vähän erilainen kimppu maljakkoon juhannuksen kunniaksi. Minäkin annan sormustinkukan vallata pihaa niin paljon kuin haluaa! Se on niin kaunis, samoin salkoruusu.
    Onneksi meillä oli eilen poutapäivä, samoin tänään, aamun sateen jälkeen kirkastui. Ai että, oikein odotan syksyä kun mullakin on aikaa ottaa hyvä kirja käteen!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä siellä on jo paljon kukkia ja ihania ruusunnuppuja. Meillä on tänään ollut tähän asti aivan ihana, melkein ensimmäinen kesä-päivä, jolloin on jo hiki vaatteet päällä ulkona :)
    Mulla sormustinkukat peittää toivottavasti narsissit, mutta muualla olen kyllä yrittänyt kitkeä, jotteivät peittäisi ihan kaikkia kukkia. Ukonkello näkyy myös leviävän innokkaasti ja liikaa.
    Ihana tuo sinun akileija.
    Täällä odotellaan vielä juhannusruusujakin, ei vielä ole edes hyvin isot nuputkaan. Mut hienoa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Minulle hansaruusu on yksi rakkaimmista, sillä se kukkii vielä pakkasillakin, kukat ovat kauniit, suuret, kerrotut ja hurmaavan tuoksuiset.

    Me kusumme ristinummiruusuamme villiruusuksi. Se kukkii samaan aikaan kuin juhannusruuus, leviää paljon, ja saakin levitä eli on laitettu sellaisen paikkaa, voi kukkia kaksi viikkoa kauemmin kuin juhannusruusu ja vaikka kukat ovat yksinkertaiset, ne ovat suuret.

    Onpa kaunis akileija <3 Ne saavat meillä kukkia missä ikinä haluavat ja olen istuttanut lehtomme akileijojen joukkoon valkoista japaninakileijaa sekä alppiakileijaa, jote mutnatteja luvassa. Akileijat tuovat keijut puutarhaan.

    <3

    VastaaPoista
  8. Unikot ovat niin kauniita tykkään niistä kovasti. Tänä vuonna ovat kovin myöhässä ruusun kukinta
    mutta eiköhän ne kerkiä kukkia myöhemminkin . Kauniita ovat ruusun nuput ja akilea on kaunis .
    Hyvää juhannus jatkoa :)

    VastaaPoista
  9. Pensasruusut ovat upeita. Minäkin olen niitä alkanut istuttelemaan.
    Minusta pensasruusuilla saa sopivasti tuota nurmikkoa pois ja tilalle pensaan ja sen kukinnan.

    VastaaPoista
  10. Minulla on sormustinkukat samalla asteella kuin sinulla. Viime kesänä otin siemeniä ja taimia luonnosta. Siemenet eivät itäneet, mutta taimet voivat paksusti. Toivottavasti siementävät ja leviävät uusille alueille. Varjolilja kasvaa niittyalueella villisti siellä täällä. Olisihan se ihana, kun muodostaisivat yhtenäisen kasvuston, mutta se taitaisi olla liljakukon paratiisi...

    VastaaPoista
  11. Antaa kaikkien kukkien kukkia!
    Juhannusruusuntuoksuaika on vielä edessäpäin, sopii minulle!
    Mukavaa juhannusviikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  12. Mukava nähdä, että muillakin on "karkulaisia". Ehkä on parasta antaa kasvien levitä sinne, missä ne parhaiten viihtyvät :)

    VastaaPoista
  13. Mitä ihanuuksia! Mukavaa, että teresanruusussasi on jo nuppu, sen avautumista lienee mukava odotella :) Sormustinkukat ja akileijat ovat meillä innostuneet nyt leviämään kovasti. Inhottavia nämä kaikki tuholaiset ja taudit, jotka pyrkivät haittaamaan harrastustamme!

    VastaaPoista
  14. Minustakin villikkokukat ovat ihania.

    VastaaPoista
  15. Pitäisi kasvattaa joka kesä uusi akileijalajike. Kun joskus jää vuosi väliin, niin seuraavana harmittelen, kun en näe mitään uusia kukkalajikkeita. Hauska tuokin.

    Melkoinen lajitelma ruusuja sulla. Ne vaativat kyllä valtavasti tilaa. Teresanruusu on yksi suosikeistani. Samoin juhannusruusu.

    VastaaPoista
  16. Onpas sinulla montaa erilaista ruusua. Itse en ole lainkaan ruusuihminen, mutta viikolla tilasin ensimmäisen ruusuni, pensasruusu 'Saharan'. Muutama ruusu tontillani on jo vanhastaan, niitä en ole saanut tapettua, joten jääköt sitten.

    Olipas herttainen akileija, tuollaista en ole koskaan nähnyt, kuin vaahtokarkki :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!