Sivut

perjantai 11. syyskuuta 2015

Takakesä vaiko intiaanikesä


Voi, mikä ihana lämpö meitä helliikään. Auringon paistaessa päivän mittaan lämpömittari nousi +24 asteeseen. Kiirehdin heti aamusta pihamaalle, sillä vielä oli muutama kasvi istutettavana. Toissapäivänä kotimatkalla piti vain pikaisesti käydä vilkaisemassa, mitä mahdollisesti puutarhaliikkeessä on tarjolla näin syksyiseen aikaan. 

Heti portista astuin perennamyymälälään, jossa oli kasveja 30-70 %:n alennuksella sekä joitakin tarjouksia. Alennuskasvit olivat kyllä luvattoman surkean näköisiä, mutta rohkenin silti ostaa Törmäkatkeron (Gentiana septemfida), jossa alennus oli -30 %. Maksettavaa jäi silti 4,86 €, mikä tuntui paljolta surkeasta kasvista. Mutta, kun minulla ei vielä ole törmäkatkeroa. Ei minkäänlaista katkeroa.

Syysvuokko - Anemone hupehensis 'Splendens'

Tarjouksessa taasen oli kolme syysvuokkoa kympillä. Valitsin kassiini Anemonen, Anemone hupehensis 'Splendens'in ja Anemone hybrida 'Hadspen Abudance'n. Erona näillä lienee lähinnä kukan värissä. Tänään nuo uutuudet piti sitten kaivaa maahan, sillä en halua jättää niitä odottamaan paluutani Lontoosta. Ties millaiset säät silloin ovat ja hommaa puutarhassa riittää ilman istutuksiakin.

Köynnöshortensia - Hydrangea petiolaris

Ja kaivoin tänään maahan myös viime viikolla ostamani kaksi köynnöshortensiaa, joiden hinta oli puolitettu eli neljän euron taimia olivat. Köynnökset laitoin rajamännyn kupeeseen. Josko aikaa myöten kiipeäisivät puun runkoa ylös. Pidän kyllä kovasti männynrungosta sellaisenaankin, joten vähän on kaksijakoinen olo köynnösten istutuspaikan suhteen. Tämä on taas näitä "kun halvalla saa" -ostoksia, joille on pakko löytää istutuspaikka, kun kerran kasvit on tullut hankittua.


Pidin niin kovasti tänä keväänä papupaijatulppaaneista, että rohmusin niitä myös nyt. Osan sipuleista tilasin nettikaupasta ja muutaman pussin ostin puutarhamyymälästä.


Vielä on saapumatta toisesta nettikaupasta tilatut sipulit. Siinä satsissa pitäisi olla lähinnä muita, kuin tulppuja. Kerrotut Abigaile-tulppaanit (tumma tulppaani yläkulmassa) sain ystävältä lahjaksi. Samassa kuvassa on myös nettikaupan bonustulppupussi.


Puutarhamyymälästä ostin myös pussillisen kuvan mukaisia kerrottuja oransseja tulppaaneja. Kuvan muhkean aurinkoiset kukat houkuttelivat, vaikka oranssi värinä ei yleensä innosta laisinkaan. Kukissa ja kasveissa lempivärikäsite näyttää venyvän ja paukkuvan vuosi vuodelta yhä laajemmaksi.

Sormustinkukka - Digitalis purpurea

Kukkien värikäs runsaus alkaa olla sanan varsinaisessa merkityksessä menneen kesän muistoja. Siellä täällä on joitakin ihan aikataulunsa mukaisia syyskukkijoita ja sitten joitakin, jotka ovat ilmeisesti lämmön vaikutuksesta päättäneet ottaa vielä viimeiset rippeet kesästä irti.


Ketoneilikka - Dianthus deltoides


Keijuangervo - Spiraea japonica


Tahajuoru - Tradescantia Andersoniana -ryhmä 'Red Grape'


Tiikerinlilja - Lilium lancifolium


Syysleimu - Pholx paniculata 'Europa'


Keltainen päivänlilja kera kotilon


Punatähkä - Liatris spicata


Reunuspäivänkakkara -  Tanacetum parthenium


Rosa Fairy

Tämän jälkeen lupaan olla ostamatta uusia taimia - siis tänä syksynä. Nyt saa kasvien istutushommat olla tässä ja loppuenergia säästyköön sipulien istuttamiseen ja puutarhan syyssiivoukseen. Kieltämättä tässä vaiheessa vuotta alkaa mieleen ja kroppaan hiipiä tietynlainen väsähdys alituiseen kaivamiseen ja jatkuviin työvuoroihin pihamaalla. Monta projektia on toki toteuttamatta ja osan niistä soisin jaksavani ja ehtiväni vielä syksyn aikana. Mikään niistä ei kuitenkaan ole niin tähdellinen, etteikö niiden siirto kevääseenkin onnistuisi. 


Mutta nyt siirryn viettämään viikonloppua. Koti on siivottu ja pyykkikonekin kohta aloittaa linkouksen. Pyykin ripustamisen jälkeen olen kirjaimellisesti hetken aikaa vapaalla.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!



Sulo Heinola, Suvi K ja Ruusunmekko, 
olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin.
 

22 kommenttia:

  1. Kiva, että löysit jotain halvalla, minä en. Mutta kyllähän sulla vielää kukkiikin pihamaalla :)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sinulla on ihanaa kukintaa tiedossa keväällä. Nuo papukaijatulppaanit näyttävät varmasti upeilta. Narsissitkin varmasti kukkivat kauniisti.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia vielä kukkii sinulla. Ja ihanat tulput!! Yksi tuttukin sieltä alanurkasta löytyy. Herkkuvärejä olet valinnut. Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  4. Niinpä, päätin kieltää itseltäni tuon Sun Lover -tulppaaniin, vaikka olisin sitä tarvinnut, sillä sitä kerrottua oranssia Tulip Orcaa ei saa minstään ja niiden kukinta oli todellakin jotakin.

    Voit onnitella itseäsi edullisista köynnöshortensioista! Ne oikein rakastavat kiivetä mäntyä, mutta meillä ne mäntyäkin paremmin syleilevät jättimäistä kiveä ja kiipeävät pitkin kivitalomme seiniä. Joos goolaat köynnöshortensia ja sitten mun nimi, niin näet yhden lainakuvan, jossa on komein köynnöshortensia ikinä, jonka olen nähnyt mäntyä kiipeävän ja se kukkii siinä, mulla kukkivat muut, mutta ei se joka kiipeää mäntyä. Ehkä siinä on vain huono maaperä. Taidan ensi vuonna lannoittaa sitä ykislöä kunnolla.

    Ostin pilkkahintaan vain yhden karviasipensaan lisää, vaikka teki mieli ostaa laventeleja, mutta kun ne ovat talvehtineet meillä ulkona vain kerran ja nyt niitä on taas kaksi talven armoille jäämässä.

    Ihanat, ihanat kelit: Tämä on Suomen syyskuu! <3

    PS. Onko Rosa Fairy jaloruusu vai pensasruusu vai mikä? Tosi kaunis...<3

    VastaaPoista
  5. Kauniita tulppaaneja, erityisesti Pimpernel kolahti minuun, tykkään kun kukasa on myös vihreää. Omaa tulpaannisuosikkia on vaikea sanoa, tuntuu että kaikki ovat kauniita.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa tämmöinen takakesä, sais mun puolesta jatkua vaan! Alennuksella toki kannattaa kasveja haalia :) Köynnöshorteniat olet saanut halvalla, eikä syysvuokotkaan kalliit olleet. Niin tuttua on tuo paikkojen etsiminen sitten niille haalituille, hih.
    Upeita tulppaaneja, oikein odotan jo kevättä, että pääsee ihastelemaan taas kaikkia ihanuuksia <3
    Mukavaa reissua :)

    VastaaPoista
  7. Voi mitä kaikkea kaunista kukkii vielä pihallasi ja nuo ihanat tarjouslöydöt. Täälläkin vielä muutama taimi odottelee istutusta, mutta ei mahdotonta määrää kuitenkaan, vain jokunen! Sipulikukat kun saadaan maahan, niin melkein kohta sitten voimme siirtyä kutomaan sukkaa ja odottamaan joulupukkia! Ja sitten on taas kevään aika, en ole tulppaani-ihminen, kauniita ne ovat silti! Papukaijoista tykkään erityisesti :D

    VastaaPoista
  8. Kaunis kokoelma erilaisia sipulikukkia. Toivottavasti nämä hienot säät jatkuvat pitkään.

    VastaaPoista
  9. Haa, mun on pitänyt pitkään tehdä hitti vai huti -postaus eli onko palstaltani löytämäni kukka rikka vai ihan oikea kukka. Taas on yksi mysteeri vähemmän, kiitos sinun! Tuo reunuspäivänkakkara, mietin jo viime vuonna onko rikka, mutta jätin sen kasvamaan, kun oli niin hauskan näköinen. Tänä vuonna näin samaa kasvia naapurillakin, niin aloin varmistua ettei se rikka ole, mutta nytpä sain sille myös nimen. Parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain reunuspäivänkakkaran elokuussa käydessäni Kotkassa Syrjäkadun Kukka ja Kurpitsa -nimisessä pihapuutarhamyymälässä. Kasvattaja kertoi, ettei kasvin menestyminen maassa talven yli ole varmaa, mutta hyvällä tuurilla se saattaa onnistuakin. Katsotaan siis.

      Poista
  10. Kun huomenna olen menossa kaupunkiin, pitäisköhän käydä taimimyymälöissä;)

    VastaaPoista
  11. Moon kans istuttanu jo kaikki ostetut taimet. Lujasti oon päättäny olla ostamatta lisää....ny syksyllä. Ei saisi lähtiä maitokauppaa kauvemmaksi, nii se vois onnistuakki. Hianoja tulppuja tulos keväällä. Tuallaasia ei taviskaupoosta löyrykkää.

    VastaaPoista
  12. Nyt on hyvät kelit istuttaa, kun maa on märkää ja aurinko lämmittää istuttajan selkää.

    VastaaPoista
  13. Mulla on tuo hauskuus vielä edessä, monen monta perennaa odottaa istuttamista. Suurin osa menee kyllä työpaikalle uusiin penkkeihin. Eilen ostin kolme kärhöä kympillä ja yksi niistä pääsee kotiin. Mun entiset kärhöt on tosi huonoja tänä vuonna, jospa ne tuosta paranisi ensi kesänä.
    Todellakin ihanaa kesäkeliä vielä, olen saanut matonpesu-urakankin kohta tehtyä.
    Oikein hyvää lomamatkaa sinulle, minulla on sekin ihanuus vielä edessä.

    VastaaPoista
  14. Heh! On tainnut sielläkin vähän mopo karata kukkasipuleiden kanssa, mutta niin sen on tarkoituskin tehdä! ♥

    Tuo on muuten hauska homma, kun mainitsit, miten lempivärien käsite venyy ja paukkuu vuosi vuodelta. Naapurillani oli aivan mahdottoman upeat kerrotut & keltaiset tulppaanit viime keväänä. Kukkien kokoluokka oli samaa kuin pioneilla!

    Keltainen ei olisi minulle tulppaaneissa se ykkösväri, mutta nyt taisi niitäkin, naapurin tulppaanien ansiosta, eksyä ostoskoriin. =)

    VastaaPoista
  15. Intiaanikesältä tuntuu meilläkin :)

    VastaaPoista
  16. Nyt on mukava touhuta puutarhassa. Öinen kosteus virkistää vielä kasveja ja taimia.
    Köynnöshortensia on todella upea käynnös mutta kasva alkaa muutaman vuoden päästä..tekee ensin tuota juuria.

    VastaaPoista
  17. Säät ovat suosineet pihapuuhia. Kivaa viikonlopun jatkoa ja hyvää Lontoon matkaa, ettei unohdu toivottaa. :)

    VastaaPoista
  18. Onpa upeita tulppaaneita! Keväällä olisi sitten mukava nähdä niistä kuvia.

    VastaaPoista
  19. Olen pari kertaa käynyt puutarhamyymälässä ihan vähän ajan sisällä ja nyt tiedän minne saa rahansa kulumaan :)
    Mutta, mikä määrä iloa ja silmänruokaa siihen taloudelliseen menetykseen sisältyykään :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!