Sivut

perjantai 25. syyskuuta 2015

Vihdoin ehdin eli koppi Kolme blogia -haasteeseen

Harjaneilikat - Dianthus barbatus

Sain kesällä haasteen sekä Kaupunkilaistyttö muutti maalle -blogista että Kesäkukalta Kosmosta ja leijonankitaa -blogista. Haasteen tarkoituksena on esitellä kolme kivaa blogia, jolloin haaste jatkaa matkaansa esiteltyjen blogien kautta. Kuinka ollakaan, kesä on vierähtänyt syksyksi ja haasteeseen vastaaminen on parempia aikoja odotellessa siirtynyt ja siirtynyt. Äärimmäisen laiskotuksen tänään iskiessä päätin istahtaa koneen ääreen ja toteuttaa kesäisiä lupauksia.

Sulkaneilikka - Dianthus plumarius

Nöyrästi kehuista kiittäen ja vilpittömästi niistä iloiten haluan osaltani esitellä ja haastaa kolme mukavaa blogia. Ryyditän haasteeni heinäkuisilla kukkakuvilla. Näin saamme tilaisuuden palata hetkeksi takaisin kesään ja ehkä kuvien avulla siivitämme unelmiamme kohti tulevaa kesää.

Juhannusruusu kukki tänä vuonna vielä heinäkuun puolellakin

Ihan jokainen meistä tietää, ettei puutarhablogeja kertakaikkiaan voi laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen tai järjestykseen ylipäätään. Seuraamieni blogien lista sen kun kasvaa ja kasvaa ja takuuvarmasti tiedän, että moni ihana blogi on vielä täysin löytämättä. Varsin usein on pakko tyytyä kommentoimaan vain muutamalla sanalla, koska kivoja postauksia on niin hurjan paljon ja jokaiselle tekisi mieli jotain sanoa.

Jalopähkämö - Stachys macrantha

Koska kehuttavia blogeja on niin paljon, pyrin siihen, että antaisin joka kerran tilaisuuden blogeille, joita en ole aiemmin haastanut. En ole pitänyt mitään listaa niistä blogeista, joita olen eri haasteissa nostanut esille, josta syystä toistoa saattaa tapahtua. Siitä saattaa vetää ainakin kaksi johtopäätöstä. Nimittäin, että ko. blogi on todellakin innostava seurattava ja toiseksi, että hatara muistini alkaa olla entistäkin reiällisempi.

Pikkulaukka - Allium

Mutta nyt siis asiaan eli kolmen kivan blogin esittelyyn.   

Navettapiika blogissaan Navettapiian puuhamaa kertoo puutarhastaan ja välillä vähän muustakin pohjanmaalaisella murteella pakinoiden. Satakuntalaisella murrealueella syntyneenä ja pääkaupunkiseudulla kasvaneena ja eläneenä on hauska lukea itselle täysin vierasta "kieltä". Navettapiian piha on huikean hienossa kunnossa, vaikka itse hän varmasti on asiasta eri mieltä. Käykää vilkaisemassa, miten huolella Navettapiika paneutuu istutusalueiden hoitoon ja mm. pihapolkujen rakentamiseen. Tällaisia pihapiirejä soisin näkeväni entistä enemmän suomalaisella maaseudulla.

Pioni - Paeonia Sarah Bernhardt

Sametti Hortensia kirjoittaa Pikkuinen puutarhani -blogissaan niin kauniin lämpimästi ja huumorilla pienestä pihastaan ja kasveistaan. Lueskelin hänen bloginsa alkumetrejä ja löysin sieltä samanlaista arkuutta kuvien ja tarinoiden julkaisemiseen, mitä itse koin oman blogini suhteen. Pikkuinen puutarha -blogi on vuosien aikana kasvanut aikuisen mittoihin, kypsynyt ja kehittynyt. Pidän siitä lämmöstä, jolla Sametti Hortensia elämäänsä puutarhan parissa kuvailee. 


Kärhö - Clematis Multiblue kiipeilee ja kukkii kriikunassa

Versoja Vaahteramäellä  -blogi on jo melko monelle tuttu. Ihana Riina, blogin omistaja, ansasitsee kaikki kehut. Tässä tapauksessa blogin mukavuutta lisää sataprosenttisesti se, että olen tavannut kirjoittajan. Miten voikaan nuoressa ihmisessä olla niin paljon vanhaa viisautta ja lämpöä. Puutarha-alan ammattilaisuus näkyy Riinan blogissa, mutta ei suinkaan ylimielisenä tietäväisyytenä vaan oman puutarhan hienoina kasvivalintoina ja kauniina pihapiirinä. Ja Riinan kuvat ovat niin kauniita. Toivon Versoja Vaahteramäelle -blogille runsaasti uusia lukijoita.

Omenaruusu - Rosa magnifica

Näin hurahti aika mukavan laiskottelun parissa. Tosin pikkaisen takaraivossa kaihertaa kaikki ne työt, jotka jäivät tällä välin tekemättä. Vaan eivät ne mihinkään karkaa ja nyt olen saanut taas vähäksi aikaa uutta energiaa.
 

14 kommenttia:

  1. Voi ihana Between, nyt kyllä oikeasti tirautin pari kyyneltä. Kiitos kauniista sanoistasi! Blogiystävän tsemppiä kyllä tarvitsee.
    Tässä bloggailussa on ollut ihaninta ehkä juuri teihin blogiystäviin, samanlaisiin hörhöihin, tutustuminen. Sinä taidat olla blogiystävistäni yksi useimmin tapaamistani, olisimmeko nähneet kolme kertaa? Mutta tuntuu kuin olisimme vanhat ystävät. <3
    Kiitos tästä haasteesta, nimittäin minulle kävi aivan samoin kuin sinullekin. Siskoni haastoi kesällä vai oliko se jo keväällä tällä samalla haasteella. Kun en heti vastannut, koko haaste unohtui. Ja totesin haasteen olevan tosi vaikea. Erilaisia mutta niin ihania blogeja on vaikeaa laittaa järjestykseen. Mutta nyt lupaan kyllä tsempata.
    Tykkään noista kahdesta muustakin mainitsemastasi blogista, tosin ne ovat minulle aika tuoreita tuttavuuksia.
    Samettihortensian kasvimäärä ja toistaan erikoisemmat lajikkeet hämmästyttävät joka postauksessa. Hänellä on todella viherpeukalo ja rakkaus kasveihin.
    Navettapiian blogin löysin itse asiassa vasta viime viikolla. Ihastuin siihen heti. Kauniita suomalaisia pihapiirejä on tärkeää vaalia.
    Käykää ihmeessä tutustumassa heidän blogeihinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, itse olet ihana! Ja unohdin tuon lämmön lisäksi mainita herkkyyden, jota ihmiset eivät kovin helpolla esille tuo. Kuitenkin se on ominaisuus, joka meissä monissa asuu ja joka tuo elämään väriä ja pehmeyttä.

      Poista
  2. Kauniita kukallisia kuvia <3

    - Maija -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Ja kiitos myös siitä, että kävit kommentoimassa. Näin löysin blogiisi ja heti kohta jään vakilukijaksi - kunhan ensin päästän oven takana naukuvan kissan sisään.

      Poista
  3. Ihana postaus. Minäkin tykkään Samettihortensian tapaa kirjoittaa ja kuvialla asioita. Riinan olen itsekin tavannut ja hän on kyllä superherttainen! Pitääpä kurkata tuota Navettapiian blogia tarkemmin. Tämä on kyllä ihan paras haaste. Olen lukenut jokaisen huolella, jonka vain olen nähnyt. Olen löytänyt uusia blogeja ja osaa katsonut tarkemmin sen jälkeen, kun joku sen on haasteessaan maininnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä haasteissa onkin juuri se ihana puoli, että löytyy uusia kivoja blogeja. Luultavasti juuri haasteiden kautta olen itse löytänyt suurimman osan seuraamistani blogeista. Silloin tällöin bongaan toisten blogien listoista ja toisinaan joku käy jättämässä kommenttinssa, jolloin jälleen avautuu uusia maailmoja.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! .....Ja mitä sanoja... oijoi! Mistäs tiäsit, että oon samaamiältä, että oon erimiältä pihan hoitamisesta ja istutuksista ;D Itte ku näköö kaikki sotkukki ja repsahtanehet kohorat, niitäki on. Kyllä puutarhanhoito pikkuhilijaa on rantautunu maaseurullekki. Enne ku tyät on tehty pääosin käsipelillä, ei siihen oo ollu aikaa. Ny ku on kaikki pelit ja vehkehet ja puutarha-asiat on ollu nousus, nii kyllä maallaki alakaa harrastus näkymähä. Naapurikylääne nimes tämän meirän kylän kukkaaskyläksi. Melekee joka taloos on istutuksia keskimääräästä enemmä ja jokaasella on oma tyyli...Oon saanu monia ireoota ja nähäny muiren plokiis lukemattoman määrän uusia kasvia, joista ei oo ollu mitää hajua. Plokkaamine ei oo ollenkaa hassumpi harrastus, vaikka isäntä ei sitä meinaa aina ymmärtääkkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sitten meidän isännät olla hiukan niinkuin samaa maata. Ei tuo Ukkokulta tahdo millään ymmärtää intoani kuvata ja sitten julkaista niitä kaiken maailman horinoiden ryydittämänä ja istua iät ja ajat koneella jorisemassa muiden samankaltaisten kanssa. No, onneksi maailmaan mahtuu erilaisia ihmisiä.
      Puutarhainnostus tuppaa olemaan leviävää lajia. Mukavaa kuulla, että se on levinnyt maatilojenkin piiriin. Jos nyt olisi mahdollisuus aloittaa aikuiselämä alusta uudelleen, muuttaisin jonnekin maalle, jossa olisi tilaa ja lääniä.

      Poista
  5. Kauniita kuvia. Ja kaikki blogit ovat minulle tuttuja, mukavia blogeja kaikki. Onnea heille valinnasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy seuraavassa haasteessa terästäytyä ja noukkia esille vähemmän tunnettuja blogeja.

      Poista
  6. Voi kiitos sinulle, kuten sanottu, tämä menee aina väärin päin. MInunkin pitäisi päästä lahjoittelemaan haasteita sinulle. Mutta kuitenkin ilahduin kovasti, ihana. Riina on herttainen ja niin olet sinäkin, navettapiika on minulle tuntematon vielä. Kivoja tosiaan nämä haasteet kun löytää uusia lukukokemuksia ja tuttavuuksia. Neilikkasi ovat suloisia. Vielä ehtii puuhastella ennen talvea, kiva tuo lisäenergiaboostaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein päin meni, ole hyvä vain!
      Pidempään postanneet bloggarit alkavat jo tuntea useimmat blogit. Aina kuitenkin on mahdollisuus löytää jokin uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus.

      Poista
  7. Voi että sinulla on kauniita kukkia! Tuo sulkaneilikka on pakko saada :) Ja oliko tuo omenaruusu se voimakkaan ja kauniin tuoksuinen? Niin kauniskikukkainen!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!