Hyvänolon feromonit

En ole ehtinyt kirjoittamaan postauksia, en kuvaamaan pihalla enkä missään muuallakaan. Enkä kyllä ole ollut laiskanakaan. Mihin lie kaikki aika valunut, mutta jotain sentään on tullut tehtyäkin. Talon kaikki ikkunat on pesty. Tai ei nyt ihan kaikki, sillä autotallin kaksi pikkuikkunaa on yhä pesemättä. Ovat kyllä listalla, mutta eivät ihan ensimmäisinä, kun on niin paljon muutakin.

Leikkimökin katto höyryää kylminä aamuina auringon sitä lämmittäessä

Pihalla olen hiukan haravoinut, mutta paljon enempää ei voi, koska lehdet istuvat edelleen tiukasti kaikissa syreeneissä, omppupuissa ja pitkälti myös vaahteroissa. Useimmat pensaatkin ovat edelleen ihan vihreänä. Yhtenä päivänä laitoin pitkät tikkaat autotallin nurkalla olevaa vaahteraa vasten ja sahasin siitä alimpia oksia pois. Oksat kun roikkuivat vasten talon kattoa, eikä se taida olla ihan suotavaa. 

Suurin osa perennanvarsista on jo leikattu ja pilkottu kompostiin, mutta maksaruohot ne senkun kukkivat ja kukkivat. Pakkasaamuina ne ovat olleet kohmeisia ja huurteisia, mutta auringonpaisteessa sulavat ja jatkavat kukintaansa. Olen kerännyt niitä maljakkoonkin ja sielläkin olla möllöttävät päiväkausia laisinkaan lakastumatta. Ihmekukkia tosiaan.

Ville de Lyon rupsahti pakkasessa

Uskomattoman hieno syksy tämä säiden puolesta on kyllä ollut. Sadetta ei viikkokausiin ja aurinko se paistaa päivä toisensa jälkeen likimain pilvettömältä taivaalta. Yöpakkasia meillä oli tasaiseen tahtiin viikon verran, mutta nyt muutama yö on ollut selvästi plussan puolella. Mistään hienosta syysruskasta ei ole voinut puhua, sillä värit ovat meidän nurkilla kyllä enimmäkseen ruskeita. No, ruskaa kai sekin on. Vaahteroissa ei juurikaan näy keltaisen ja punaisen eri sävyjä, vaan ensin niiden lehdet vihertävät ja sen jälkeen käpertyvät ruskehtaviksi rutuiksi leijaillen sellaisina maahan.

Juuson kanssa käveltiin yhtenä päivänä viereisessä kunnan metsikössä. Juuso tykkää siitä kovasti, mutta minua otti lähinnä raskaasti päähän. Kuulin nimittäin, että kunta on siirtänyt ensi vuodelle alkavaksi suunniteltua kunnostusprojektia jälleen vuodella. Ei siis edelleenkään kunnollisia katuvaloja ja hidasteita meidän kadulle. Metsikön puut jatkavat pystyynlahoamistaan ja sinne tänne kaatuiluaan ja ennenkaikkea varjostavat pihaamme entistäkin pahemmin. Nopeusrajoituksista ja alueen lapsista välinpitämättömät autoilijat paahtavat täyttä vauhtia mutkaisella tiellä. Alueen kunnostaminen oli tarkoitus alkuperäisen suunnitelman mukaan aloittaa 2005, mutta sitä on siirretty vuodesta toiseen ja näköjään siirretään jatkossakin.

Kun kunnalla on vähän rahaa erilaisiin projekteihin, olisi kunnallisen demokratian kannalta oikeudenmukaista, että kunnan eri osa-alueita kohdeltaisiin samoin säännöin ja perustein. Ettei jotain tiettyä projektia siirreltäisi vuodesta toiseen hamaan tulevaisuuteen, vaan odotusvuoro siirtyisi vuorollaan jollekin toiselle kohteelle. Tämä ei liene yksistään meidän kunnan ongelma, mutta täällä meidän kylällä tällainen epäsuhta koetaan jo selkeäksi veronmaksajien väärinkohteluksi. Rahojen siirto tämän kylän projekteista kunnan eteläosiin kun näyttää olevan päättymätön vakiokäytäntö. Epäoikeudenmukaisuus saa aina mieleni kuohtahtamaan. Asiassa kuin asiassa.

Onneksi kaikki potutukset haihtuvat taivaan tuuliin, kun edes hetkenkin touhuaa oman kissan kanssa. Metsikössä kävellessä se löysi mieluisia tuoksuja joka ikisen suuren puun tyvestä ja kiehnäsi itseään puun juurissa ja havunneulasissa. Sitten se jäi tyytyväisenä köllöttelemään ajatellen ilmeisesti, että kyllä mammakullalla on aikaa polulla seisoskella.

Ulkona se ei pitkään viihdy, mutta mamman touhutessa pihalla, Juuso ottaa päivätorkut auringon lämmittämällä patiolla. Ja jos vain mamma yhdenkin askeleen suuntaa kohti kotiovea, on kissa taatusti siellä ensimmäisenä odottamassa, että pääsisi sisään.

 

Mitä vanhemmaksi Juuso tulee, sen hellyydenkipeämmäksi se muuttuu. Sille on tullut tavaksi, että iltaisin sen pitää saada oma rapsutustuokionsa. Siinä ei auta, vaikka mammalla kuinka olisi kutimet kädessä ja villasukka valmistumassa. Sinne vain kutimien väliin kissa itsensä tunkee ja sitten rapsutellaan puolisen tuntia, kunnes Juusolle riittää. Se hypähtää pois sylistä ja ryhtyy pesemään pois rapsutuksen irrottamia karvoja. Ja sen jälkeen taas uni maistuu.

Mitä lie hyvänolon feromoneja näistä rapsutussessioista irtoaakaan, mutta niin siinä kevenee mamman mahdolliset potutukset kuin kissankin päivän hellyysannos.

Rapsutelkaa rakkaitanne. Mukavaa viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti!