Hvitträskin joulumarkkinat

Nyt se on sitten avattu. Nimittäin joulumarkkinoiden ja -myyjäisten kavalkadi. Hvitträskin joulumarkkinoilla on hyvä aloittaa ja teinkin niin nyt kolmannen kerran. Tämä hieno museo on sopivalla etäisyydellä kotinurkilta, saman kunnan alueella.

Ensimmäisenä juutuin tutkimaan kivoja, valokuvaprintattuja tuotteita; kännykkäpusseja, meikkipusseja, sammutinpeitteitä. Pidän tällaisista tuotteista, joissa näkyy tekijöiden kädenjälki ja jotka ovat laadukkaita ja mikä tärkeää, joiden tekemisessä huomioidaan eettisyys ja vastuullisuus. 

Hevosprintti sammutinpeitteessä

Tuotteissa on kuvia moneen makuun. Tällaiselle kissa- ja puutarhahöperöllekin löytyi mieluisia aiheita. Yrittäjänaiset kuuntelevat asiakkaitaan herkin korvin ja luulenpa, että itämaisten kissakuvien lisäksi jatkossa nähdään myös maatiaiskissoja vaikkapa kännykkäpusseissa. 

 
 Liisa Summasen (tekstiilisuunnittelija) ja Kinttu Koipijärven (graafikko/valokuvaaja) Likiz -niminen yritys on mielestäni erinomainen idea tuottaa myyntiin kauniita ja omaperäisiä tuotteita, joilla on konkreettista käyttöä.

Niinikään hienoja olivat Blåvillan betonituotteet. Betoniaskartelu on nyt kovin muodissa ja itse kukin niitä raparperinlehtilaattoja on pihalleen väsännyt. Nämä näkemäni tuotteet ovatkin jo huomattavasti pidemmälle jalostuneita ja viimeisteltyjä vaikkapa lahjoiksi annettaviksi.

  
Niinikään perinteeksi on tullut käydä moikkaamassa näillä markkinoilla tuotteitaan esittelemään saapunutta ja meille puutarhahörhöille tuttua Saila Routiota. Elsan lempituolista samoja tuotteita voi käydä katsomassa ja tilaamassa, mutta jotenkin on kiva nähdä ihminen kaupan ja tavaroiden taustalla. 

Muutama viikko sitten ensikerran askartelussa leimailuun eli embossaukseen tutustuneena ostin Sailalta puisia leimasimia (ylävasemmalla). Mielessä häämöttää jo ystävänpäivä ja pääsiäinen, jolloin esimerkiksi tuollainen lumikellokuvio saattaisi kortissa säväyttää mukavasti. Koska joulu on kuitenkin jo ovella, ostin kaksi englantilaista lasijoulupalloa ja kymmenen kissan rivistön englantilaisine buddinglautasineen ripustettavaksi vaikka eteisen peiliin. Ja aina Sailalta pitää ostaa muutama ihana Ann-Louise Bäckströmin puutarha-aiheinen kortti.

Museon pihamaalla oli myös muutama teltta, joista yhdessä oli niin houkuttelevia kuppikakkuja myynnissä, ettei ostamatta ohi saattanut kävellä. PamCakes on kirkkonummelaisen Pamela Sinclairin yritys, joten sitäkin mukavampaa on tätä oman kunnan edustajaa kehua.

Paljon muutakin mielenkiintoista näillä markkinoilla oli. Niin syötävää kuin muuhunkin käyttöön sopivaa. Heijastimia, joulukoristeita, koruja ja villaista ylle ja alle. Päivä on ollut harmaa ja sisätiloissa oli vieläkin hämärämpää. Osa Hvitträskin päärakennuksesta on paketoitu remontin vuoksi, eikä ikkunoista siten päässyt vähäistäkään valoa. Ylipäätään museossa valaistusolot ovat varsin hämärät, joten kuvaaminen oli ns. haasteellista.

Vielä viimeiseksi ennen pois lähtöä oli pakko ihastella ihania havutöitä ja kransseja. Tarkoitus ei ollut enää mitään ostaa, mutta lähtipä kuitenkin kotiin tuomisiksi vielä tällainen sievä havusydän. Vielä en tiedä, mihin sen ripustan, mutta eiköhän tuolle paikka löydy. Ja ellei löydy, joku mukava ihminen sen sitten saa.

Olen laittanut linkit niiden yrittäjien kotisivuille, joilla sellaiset on ja joiden kanssa vähänkin enemmän jotain juttelin. Mitään etua enkä maksua nimien mainitsemisista ja linkittämisistä saa, mutta minusta on mukava kehua muillekin tällaisia oman käden taitajia ja itsensä työllistäjiä. Kaupat ovat näin joulun alla väärällään kaikenlaista krääsää ja ulkomailta rahdattua roinaa. Jos sitä pitää sukulaisille ja ystäville joululahjaksi jotain antaa, miksei samalla kilauttaisi muutaman roposen kotimaiseen tai parhaassa tapauksessa oman kylän edustajan palkkapussiin.
 

Lumi tuli, lumi meni

Kartiovalkokuusi - Picea glauca

Lumi tuli ja lumi meni. Sellaista tämä alkutalvi täällä etelärannikolla on miltei joka vuosi. Tänään on pilvistä ja pimeääkin pimeämpää. Tuulee aika navakasti, mutta ulkona tuntuu melko lämpimältä. Mittarissa on kuusi astetta plussaa, joten ei siis ihme, ettei näpit palelleet.

Tänään viritttelin jouluvaloja sisälle. Yksi kynttelikkö sanoi sopimuksensa irti, eikä ajastimia ollut riittävästi. En kuitenkaan lähtenyt kauppaan, sillä tänään on "älä osta mitään" -päivä. Ehtii sitä ajastimet hakkia ja jouluvaloja sytytellä myöhemminkin. Yksi päivä sinne tänne.

Posliinirikko - Saxifraga x urpium Auringon ihanat -blogin Inkalta

Kohensin myös alkuviikosta pihalle laittamiani jouluvaloja. Kameraa en viitsinyt sisältä hakea, sillä kuvaaminen ei nyt hämäryydessä innostanut. Sen sijaan ulkoilu sinänsä tuntui mukavalta ja niinpä hain kellarista lapion ja kanttasin päivänliljapenkin. Maa on sulaa, joten lapio upposi multaan vaikeuksitta. Joitakin kastematojakin oli vielä hereillä ja avitin niitä takaisin maan uumeniin laittamalla hitusen multaa itse kunkin päälle. Olivat ehkä hiukan jäykänoloisia verrattuna kesäiseen aktiivisuuteen.

Laivan jälkiruokatarjontaa - enkä ottanut edes joka sorttia

Keskiviikkona olimme päiväreissulla Tallinnassa. Koska matkassa oli mukana iäkkäät vanhempani, ohjelmassa mentiin heidän ehdoillaan. Kävimme katsomassa jouluisia kojuja Raatihuoneentorilla ja myös kahvilla siinä torin laidalla. Tallinnassa ei satanut, mutta aina siellä tähän aikaan vuodesta tuulee kylmästi. Lämmin juotava sulatti hyytyneitä jäseniä.

Valkosuklaalla päällystettyä juustotorttua mansikkakastikkeella

Tallinnassa kannattaa kipaista myös apteekissa. Koska tiesin, etteivät vanhempani jaksa kovin paljon kävellä, katsoin etukäteen netistä Raatihuoneentorin lähellä olevien apteekkien sijainnin. Itse asiassa Euroopan vanhin yhä toiminnassa oleva apteekki eli Raeapteek (suom. Raadinapteekki) sijaitsee aivan Raatihuoneentorin tuntumassa jo vuodesta 1422 lähtien ja siellä kävimme ostoksilla. Toimivan apteekin ohessa on myös apteekkimuseo, johon kannattaa tutustua. 

Voltaren emulgeel -geeliä kannttaa ehdottomasti tuoda Tallinnasta, jos sitä vain käyttää. 150 gramman tuubi vahvempaa versiota maksoi 15,67 €, kun Suomessa 100 gramman tuubi maksaa noin 24 euroa. Myös Compeed-laastareita kannattaa ostaa virolaisista apteekeista. Eivät ne sielläkään ihan halpoja ole, mutta edullisempia kuin meillä. Kaikkien Viron apteekkien osoitteet ja hinnat löydät tästä linkistä. 

Hinnat ovat toki nousseet melkoisesti Virossakin, mutta moni tuote on siellä edelleen merkittävästi meidän hintojamme alhaisempi. Ja virolaisissa apteekeissa saattaa olla myös tarjouksia. Kesällä ostin isälle Aspirin cardiota tarjousihintaan 4,20 €. Suomessa sama paketti maksaa noin 12 euroa.

Jos on kerran Tallinnan joulutorilla käynyt, ei sieltä välttämättä uusia yllätyksiä löydy. Virolaisia perinneneuleita, huovutettuja hattuja, keramiikkaa, joulukoristeita ja monenlaista syötävää. Katselimme kojujen tarjontaa hetken aikaa, mutta ostokset jäivät melko vähiin. 

Astuimme vanhaa kaupunkia kiertävään minijunaan ja teimme 20 minuutin sightseeing-reissun. Kierros maksoi 6 € per henkilö. Junassa sai hyvän käsityksen kaupungin kapeista kaduista ja vanhoista rakennuksista. Harmittelin, ettei ainakaan näin talviaikaan junassa ollut minkäänlaista selostusta tai opastusta. Hurjan paljon vanhoja rakennuksia remontoidaan, mikä on pelkästään iloinen asia.

Ostin joulutorilta kolme erilaista keramiikkakissaa. Yhden pöydälle seisomaan, toisen jonnekin roikkumaan ja kolmannen rintarossiksi. Eivät olleet kalliita ja nuori söpö miesmyyjä vetosi tällaisen tädin tunteisiin juuri sopivasti, että kukkaron nyörit aukesivat.

Laivamme saapui Tallinnan satamaan klo 14 ja pois se lähti jo klo 18. Koska meillä oli auto mukana ja ajoimme sen ulos laivasta, jäi maissaoloaika tosi lyhyeksi. Paluumatkalla satamassa unohdin vahtia huononäköisen isäni kulkua ja tokihan hän sitten kompastui katukiveykseen ja kaatui. Hän otti vastaan käsillään, jolloin oikean käden keskisormeen tuli oikein kunnon palkkeenkieli. Verta tuli ihan mahdottomasti. Käärin isän sormen auton ensiapupakkauksen sidetarpeilla, mutta se ei huoltani paljon helpottanut.

Rintarossikissa

Vanhojen ihmisten tapaan isäni vähätteli vammaansa ja paineli laivan hyttiin pesemään sormeaan kylmävesihanan alla. Verentulo ei vähentynyt laisinkaan. Laivoilla reissatessani olen nähnyt niissä sairaanhoitajan/ensihoitajan huoneen ja isälle mitään kertomatta kävin kysymässä laivan infosta, onko ko. laivassa sairaanhoitaja ja jos on, niin voisiko hän tulla vilkaisemaan isän sormea. Mieshoitaja saapuikin pian paikalle ja hän totesi heti, että haava vaati ompelemista. Sairaanhoitaja ohjasi meidät ysikannella sijaitsevaan hoitohuoneeseen, jossa hän leikkaussalivalaisimen loisteessa puhdisti, tikkasi ja paketoi isän sormen. Eikä edes ottanut siitä mitään maksua, vaikka ovessa oli käyntihinnaksi mainittu 15 euroa. Erittäin ammattimaista ja ystävällistä palvelua, josta laitoin kiittävää palautetta laivayhtiölle. Iso huoli putosi sydämeltäni, kun saatoin jättää illalla isän kotiinsa paikattuna.

Juuso nukkuu parhaillaan takkahuoneen nojatuolissa. Kuorsaaminen kuuluu tänne työhuoneeseen saakka. Kunhan myöhemmin illalla istahdan sohvalle kutimeni pariin, saan taas Juusosta seuraa. Sillä on tapana tulla ihan kylkeen kiinni ja siinä se sitten vaihtelee asentoaan nyhjäten mamman vieressä. Oma kissa on kyllä iso ilo.

Mukavaa viikonloppua ja pikkujoulun aikaa teille kaikille!
 

Sirpan pionikalenteri

Metsäruusussa on vielä keltaisia lehtiä tallella.

Usein olen meidän tien ensimmäisiä jouluvalojen virittelijöitä, mutta tänä vuonna taisin hävitä niukasti naapurille. Eihän niillä kiire ole, mutta yleensä minun valoni ovat rävähtäneet valaisemaan viimeistään pikkujouluna ja sehän on tulevana viikonloppuna. Tai miten sen nyt sitten ottaa. Yksi jos toinenkin kauppa ja katu on jo joulunsa avannut ja telkkaristakin joulumainoksia tulee joka ilta. Niin tai näin, illat pimenevät aikaisin ja kaikki valo on pelkästään plussaa.

Kaukasianpitkäpalko lumessa

Lunta meidän nurkilla on vain nimeksi. Se on pysynyt maassa pikkupakkasten johdosta, mutta luvassa on taas lämpöasteita, joten voinemme sanoa hyvästit näille lumille hetkeksi aikaa. Valoja viritellessäni ulkosalla tuli ajoittain jäätävää tihkusadetta. Ukkokulta käväisi Espoon puolella ja sanoi, ettei siellä ollut lunta sitäkään vähää, mitä meillä.

Norsun jalka. Ei sentään, kuusen tyvihän tämä.

Kävin Juuson kanssa metsässä käpyjä etsimässä. Kati 100% outdoor -blogista on luvannut vahtia, milloin saan kävyt hommattua. Huomatkaa, että pitää tarkoin miettiä, mitä blogissaan kirjoittaa tai jollekin kommentoi. Toteutumattomista lupauksista voi jäädä kiinni. 

Kuusenkäpyjä löysin runsaasti, mutta männynkävyt olivatkin kortilla. Sinänsä kummallista, kun tien toisella puolella on isoja mäntyjä pilvin pimein ja usein naapureiden pihat aivan täynnänsä käpyjä. Niinhän se aina tuppaa menemään, että etsimäänsä saa välillä hakemalla hakea, jollei sitä ota silloin, kun olisi helposti tarjolla. Nyt ne kävyt ovat autotallissa sulamassa. Katsotaan, pääsevätkö ne sieltä koskaan eteenpäin.

Joulukortit on askarreltu ja kuoriinsa jo laitettu. Postimerkit puuttuu, mutta nehän ehtii. Olenkohan koskaan ollut näin ajoissa joulukorttien suhteen? Tuskin.

Syyskuun alussa olin luontokuvauskurssilla, jossa tutustuin oman kylän puutarhabloggariin. Sirpa kirjoittaa 1003 puutarhaa -nimistä blogia. Tuon verran hienoja puutarhoja ympäri maailmaa hänellä on tutkittavanaan. Aika monessa puutarhassa hän on jo käynyt. Kuvia ja tarinoita puutarhamatkoilta löytyy hänen blogistaan.

Sirpa on innokas pioniharrastaja ja yhdessä muiden asiaan vihkiytyneiden kanssa teettivät kalenterin, jossa on heidän itsensä ottamia kuvia omista pioneistaan. Sirpa halusi antaa minulle yhden kalenterin ja kutsui minut sen tiimoilta tutustumaan puutarhaansa. Tähän aikaan vuodesta ei puutarhassa paljon katseltavaa ole, mutta kyllä meidän kierrokseemme runsas tunti upposi ihan kevyesti. En ottanut kuvia Sirpan puutarhasta, vaikka kamera mukana olikin. Jotenkin se vain jälleen kerran unohtui. Varmasti saamme ensi kesänä katsella kuvia lukea Sirpan upeista uusista pioneista ja lukuisista kärhöistä.

Kohta lumet saavat kyytiä, sillä ulkona vuoroin sataa kaatamalla, vuoroin paistaa aurinko Vaikka ei nyt mistään auringonpaisteesta voi puhua, kun päivä jo hiljakseen laskee metsän taa. Kunhan joitakin kalpeita säteitä heijastuu tummien pilvien reunaan. Lähdenkin tästä tsekkaamaan, ovatko jouluvalot jo syttyneet. Vai saanko käydä säätämässä ajastimia uudelleen, kuten yleensä tapahtuu.

Ensilumi satoi yöllä

Ensilumi satoi viime yönä. Vielä illalla satoi vettä, enkä osannut edes kuvitella, että maa olisi aamulla valkoinen.

Juuson tassunpainaumat

Kovin paljon lunta ei ole tullut ja pelkäänpä sen sulavan vielä ennen varsinaisen talven saapumista. 

Kolme oravaa temmeltää ympäri pihamaata, mutta niin vikkelästi, että ehdin kuvata vain niiden jälkiä lumessa. 

Pupujussit ovat taatusti käyneet puutarhassani ruokailulla muinakin päivinä, mutta nyt niiden käynneistä jää jäljet lumeen. Minttuja on käyty haistelemassa, mutta eivät ole kelvaneet syötäväksi. Ainakaan vielä.

Lumi tuottaa puutarhaan uusia kuvioita. Kivipolut saavat toisenlaisen kuosin lumen ansiosta.

Aika pimeää on edelleen, lumesta huolimatta. Raskaat pilvet kulkevat taivaan halki. Välistä pilkistää ajoittain sinistä taivasta lupaillen kirkastuvaa. 

Ystävä toi kimpun valtavan kokoisia, kirkkaanpunaisia ruusuja. Markettikukkia, mutta pitkiä ja kauniita. Vielä useamman päivän ikäisenäkin kimppu on erinomaisessa kunnossa.
 

Viikonlopun kynnyksellä

Miten minusta tuntuu, ettei näinä harmaina marraskuun päivinä viikossa ole muuta kuin maanantai ja heti sen perään perjantai. Viikot kulkevat hurjaa vauhtia ja tällä menolla kohta on joulu. Onhan siinä on se hyvä puoli, että pian joulun jälkeen alkaakin kevät.

Hämähäkin himmeli kenties

Pitkään saimme nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä syksystä. Viikon ajan on ollut sellaista normi-suomalaista säätä eli harmaata, sateista ja ennenkaikkea pimeää. Jos viikossani on vain maanantai ja perjantai niin päivässä on aamupimeä ja sen jälkeen iltapimeä. Erilaiset valohärpäkkeet kodissamme lisääntyvät hurjaa vauhtia, sillä en erityisemmin välitä pimeydestä. Pienikin valonlähde virkistää melkoisesti.

Ukkokulta ryhtyi vihdoin viimein siivoamaan talon kattoa. Siinä hommassa hänellä onkin jo kolmas päivä meneillään, sillä katolla on aivan hillitön määrä neulasia ja muuta moskaa. Mielestäni kattoa ei kevään jälkeen ole kertaakaan siivottu, mutta Ukkokulta on asiasta eri mieltä. En viitsi ääneen sanoa, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Eli jos jättää kerran tai pari väliin, taatusti riittää siivottavaa yllin kyllin. Neulaset on pakko säännöllisin välein putsata katolta, ettei tiilikate sammaloituisi niin paljon. Ja ne rännitkin vetävät paremmin, kun kesän lehtimoska on niistä poistettu. Ukkokulta on sellainen viimetipan toimija ja alkaa olla se viimatippa käsillä, sillä luvassa on kylmenevää. Jo ensi yönä.

Olen käynyt siivoamassa katolta purkautuvaa jätettä käytäviltä. Eilen kärräsin kompostiin peräti neljä kottikärryllistä, joten saatatte hyvin kuvitella, millaisista määristä on kyse. Sen lisäksi Ukkokulta kävi talon toisen puolen rännit käsin läpi ja niistä tuli muutama ämpärillinen mädäntyvää lehteä ja neulasta.

Siemenautomaattien täyttäminen on tuonut pihalle aikamoisen vilskeen. Jos jonkinlaisten tinttien lisäksi pihassa pyörii kolme oravaa. Päivästä toiseen ne roikkuvat aikansa tuossa siemenautomaatissa ja sen jälkeen kipittävät kilvan kätkemään saalistaan jonnekin. Ensin luulin, että kyseessä on yksi ja sama orava, mutta kyllä niitä kolme hyörii usein ihan samanaikaisesti. Ajavat toisiaan takaa ja hyppivät oksalta toiselle kuin apinat konsanaan.

Juusokin näyttää kyllästyneen tähän oravavaellukseen. Näitä takkahuoneen ikkunasta näkyviä napostelijoita Juuso katselee ikkunalaudalta käsin, mutta ei enää edes naksuta suullaan, kuten alkuun teki. Tänään katselin, kun sekä Juuso että oravat olivat pihalla samanaikaisesti vain muutama metri toistensa välillä, eikä Juuso edes katsonut oravia päin. Sen sijaan se se yritti kyllä kovasti viestittää ikkunan läpi, että kiireesti mamma hakemaan minut pois täältä vesisateesta.

Juuso viihtyy huomattavasti paremmin ikkunalasin sisäpuolella. Alla kun hohkaa patteri ja vieressä on pehmeä nojatuoli, johon voi aikansa ulos tiirailtuaan kellahtaa päikkäreille.

Ukkokulta on jo pidemmän aikaa vastannut meidän huushollin ruokahuollosta. Eli siis hän päättää, mitä syödään ja myös valmistaa sen. Ja käy pääsääntöisesti kaupassa sen ruoan hakemassa. Leipomukset ja mahdolliset jälkiruoat ja kaikenlaiset erikoisuudet ovat minun heiniäni. En valita laisinkaan. On todella mukava syödä jonkun toisen valmistamaa ruokaa. Joskus tietysti toivoisin, että chiliä olisi vähemmän, eikä sentään ihan kaikessa.

Tänään Ukkokullalla on mennyt päivä katonsiivoushommissa ja se tosiaankin pitäisi saada pian valmiiksi, sillä pakkasella ei kattoa ole hyvä pestä. Niinpä viikkosiivouksen valmiiksi saatuani päätin tehdä päiväruoan. Tämä ei ole alkuunkaan mikään ruokablogi, eikä tästä sellaista tulekaan. Kerron kuitenkin teille hyvän ja nopean ateriavinkin ja ilman kuvia, sillä ateria on jo popsittu parempiin vatsoihin.

Helppo ja nopea sosekeitto

kilon pussillinen kukkakaali-parsakaali-porkkana -sekoitusta

pari kasvisliemikuutiota

1,5 l vettä

maustettua tuore- tai sulatejuustoa 

Lisää liemikuutiot ja pakastepussillinen kiehuvaan veteen. 

Anna vihannesten kypsyä hetken. 

Lisää tuore- tai sulatejuusto. Soseuta sauvasekoittimella.

Vihannekset kypsyvät nopeasti. Jääkaapista löytyi lasipurkki, jonka pohjalla oli muutama marinoitu valkosipuli. Lisäsin ne keittoon kypsymään. Lopuksi lisäsin ruohosipuli-savuporo-Koskenlaskijaa melkein koko paketillisen. Keitto valmistui alusta loppuun hiukan yli puolessa tunnissa ja se maistui hyvältä ruisleivän ja piimän kera. Tällä annoksella keittoa riittää kahdelle ihmiselle seuraavallekin päivälle. Ja sitä voi muunnella ja maustella mielin määrin.

Jokohan sitä piakkoin pääsee ne ensilumikuvat tältä talvelta ottamaan. Sinänsä ei kiirettä, mutta olisihan se luminen maisema hitusen valoisampi, kuin tämä marraskuinen harmaus. Viikonloppu on alkamassa ja pimeyskin jo laskeutuu. Minä lähden sytyttämään kynttilöitä ja keittämään iltapäiväkahvia. Kuuluu Ukkokultakin lopettelevan kattourakkaansa.

Oikein mukavaa viikonloppua ja paljon kynttilänvaloa teille kaikille! 

 

Kuusi kuvaa kesästä

Pirjo Mökkipuutarhassa -blogista jatkaa uskollisesti perinteitään ja laittoi minulle jälleen "Kuusi kuvaa kesästä" -haasteen. Se kuulostaa ihan helpolta tehtävältä ja kuvittelisi, että sen voi hoitaa tuosta noin, ikäänkuin ohimennen. Vaan yritäpä ympätä koko kesän ihanuus kuuteen kuvaan. Eipä käy helposti, ei ainakaan minulta.

Minun kesäni alkaa käytännössä siitä, kun viimeiset lumikasat hiipuvat varjoisistakin paikoista. Silloin sinnikkäimmät sipulikukat ovat jo pinnistäneet kärkensä ylös kohmeisesta mullasta ja raparperikin punastelee kasvimaan reunalla. Puutarhassa ei siihen aikaan välttämättä vielä voi paljoakaan puuhata, mutta intensiiviset pihakierrokset on tehtävä vähintäänkin kerran päivässä, mieluummin kahdesti tai useamminkin. On ihan pakko kulkea silmät kohti maata ja sormella nostaa maassa lojuvia syksyn lehtiä nähdäkseen paremmin, josko sielä alta jotain kiinnostavaa pilkistäisi. Kukaan muu kuin puutarhaihminen ei voi ymmärtää sitä ilon ja hämmästyksen määrää, jonka millimetrin pituisen vihreän taimen löytyminen joka kerran etsijässään aiheuttaa. 

Tulipa Silver parrot

Viime kevät ja kesä olivat siinä mielessä erikoisia, että viileät säät pidensivät sipulikukkien kukintaa ennätyspitkäksi. Koskaan ei meidän puutarhassa tulppaanit ole kukkineet niin loisteliaasti ja pitkään, kuin menneenä kesänä. Istutin edellisenä syksynä erityisesti papukaijatulppaaneja ja ne kyllä laittoivat parastaan juhannusta edeltävälle viikolle saakka. Huikeaa oli.

Omena Huvitus

Omenapuiden kukintaa tulee joka kevät ja kesä odotettua ja vahdattua, kuin kuuta nousevaksi. Hedelmäpuiden ympärillä käyskennellessään sitä miettii ja toivoo, ettei enää tulisi kylmiä öitä ja tuulisia päiviä. Että lämpöä olisi ollut riittävästi herättämään kaikenmaailman pölyttäjäpörriäiset, jotta loppukesästä pääsisi poimimaan oman puutarhan hedelmiä. 

Edellisenä keväänä meidän omput kukkivat melkoisesti, joten ajattelin nyt olevan lepovuosi. Huvitus kuitenkin yllätti varsin innokkaalla kukkimisellaan. Eihän omppujen kukinta koskaan kauaa kestä, mutta nyt terälehdet varisivat ennätysajassa. Kesän kuluessa kävikin sitten ilmi, että pihlajanmarjakoit olivat tämän vuoden vitsaus. Omenoita tuli Huvitukseen ihan mukavasti, mutta joka ikinen hedelmä oli niin täynnänsä pihlajanmarjakoita, ettei niistä juuri syötävää ihmisille riittänyt. Punakaneli, valkeakuulas ja syysomena eivät montaa hedelmää tehneetkään.

Tämä pioni saattaa olla Duchesse de Nemours

Pionit kuuluvat pihan näyttävimpiin kukkijoihin ja niiden nuput pullistelevat pitkään ennen avautumistaan. Heinäkuun alkupuolella kukat avautuvat ja sitten vain toivotaankin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei tulisi rankkasateita - tai sateita laisinkaan. 

Viime kesällä ilmiömäistä oli monien kasvien rehevä kasvu. Pioneissakin riitti vartta selvästi normikesää enemmän ja tuennasta huolimatta painava kukinto tuppasi kumartamaan maata kohden. Tulihan niitä sateitakin sen verran, että varret taipuivat ja kukinnot alkoivat ruskettua. Kerrankin raaski käydä leikkaamassa komeita pioneja maljakkoon.

Rosa Lumo

Pensasruusujen suhteen viime kesänä minulla ei ollut kovin vaativia odotuksia. Olinhan myllännyt muutenkin uudempien pensaiden sijoituspaikkoja melkoisesti, joten arvelin kukinnan jäävän vaisuksi. Metsäruusu ja punalehtiruusu kukkivat tosi hienosti. Metsäruusu alkaa puutarhassani olla jo hieman riesa, sillä se yrittää kasvattaa lonkeroitaan vähän liian laajalle ja muutenkin sen kasvu on erittäin rehevää. 

Vattukärsäkäs on valitettavasti löytänyt ruusupensaani ja se näkyi mm. juhannusruusun kukkimisen vähäisyytenä. Katkaistuja nuppuja oli paljon ja jaloruusujen osalta kukinta meni vattukärsäkkäiden johdosta tyystin pieleen. Ilahduttavin pensasruusuista menneenä kesänä taisi olla Ritausma, joka kukki ja kukki ja kukki. 

Liljat ovat myös ehdoton kesän huippu. Uusia liljasipuleita en kovin montaa istuttanut, joten pitkälti mentiin vanhojen varassa. Minulla ei ole varsinaista liljapenkkiä, vaan olen laittanut niiden sipuleita muiden perennojen oheen. Niinpä parin viime kesän kukkapenkkimyllerrykset ovat olleet monille vanhoille liljoille tuhoksi, sillä ryhtyessäni jotain penkkiä kaivamaan, en välttämättä enää muista, millä kohdin sipulit sijaitsevat. Tästä viisastuneena uusimmat liljasipulini olen pyrkinyt keskittämään tiettyihin paikkoihin, joissa niillä on mahdollisuus olla ja elää pelkäämättä alituiseen minun lapioniskujani. 

Tähän päättyivät minun "kuusi kuvaa kesästä". Olkoon tuo ensimmäinen sormustinkukkakuva otsikkona aiheeseen, eikä sitä siis lasketa niihin kuuteen kuvaan. Eihän. Pakko oli laittaa edes yksi kuva sormustinkukista, sillä viime kesä oli niiden ilotulitusta. Niitä oli puutarhassani kaikkialla ja kaikenlaisia. Toivottavasti niin on tulevinakin kesinä.

Tiikerililja Sweet surrounder

Pitihän sitä löytää vielä pari ylimääräistä kuvaa, jotta postaus ei olisi pelkkää kirjainvilinää. Vasta nyt huomasin, etten viime vuonna laittanut tätä haastetta laisinkaan eteenpäin. Olinpas pöljä. Nyt täytyy korjata kömmähdys ja se tapahtuu siten, että haastan kolmen blogin lisäksi yhden ylimääräisen eli tämä "Kuusi kuvaa kesästä" -haaste lähtee seuraaville blogeille. Olkaa hyvä!.

Autuas olo

Kivipellon Saila

Kosmosta ja leijonankitaa 

Navettapiian puuhamaa