Sivut

tiistai 8. joulukuuta 2015

Juuso ja pikkulinnut ilahduttavat


Tämä päivä meni täysin harakoille ja näyttää siltä, että niin menevät seuraavatkin. Aina ei elämä ole kivaa, vaikka kuinka niin haluaisimme. Pikkaisen ahdistaa, kun joulu lähestyy hurjaa vauhtia, enkä saa itseäni minkäänlaiseen joulufiilikseen ja rakentamaan puitteita juhlimiseen. Täytyy vain elää siinä toivossa ja uskossa, että innostusta edes vähäisessä määrin jostain löytyy. Milloinkaan en ole perheelle pelkkää valmismaksalaatikkoa joulupöydässä tarjonnut, vaikka ennenkin on käynnistysongelmia ollut.


Juuso sentään jaksaa ilahduttaa ja naurattaa. Aivan kuin se vaistoaisi, että mamma on alamaissa ja niinpä se yrittää nostattaa mielialaa. Katja blogissaan Päivänpesän elämää postasi juuri tänään näistä kissanomistajan kääntöpuolista eli karvoista ja kuraisista tassunjäljistä. 


Minkäs sille mahtaa, että kissa rakastaa puhtaita pyykkejä ja pehmoisia soppeja. Samalla ovenavauksella, kun vein vastasilitetyn pyykkipinon kaappiin, sinne mönki Juuso itseään pesemään ja pöllyttelemään. Mustat t-paidat ne vasta mukavia onkin kissankarvoilla somistettuina. Ehkä siinä olisi kierrätysidea ensi vuoden linnanjuhlia silmällä pitäen. Ei kahvikapselileninki tai videonauhasta ommeltu mekko vaan iltapuku maatiaiskissan karvoista. Varmaan kelpaa rotukissojenkin karvat. Uskoisin.

Vihertikka marjakuusessa kuvattuna ikkunan läpi

Sitten kun Juuso on kyllästynyt mamman viihdyttämiseen ja siirtynyt nojatuoliinsa torkkumaan, voinkin siirtyä katselemaan keittiön ikkunasta sitä mahtavaa lintujen kirjoa, joka ruokinta-automaatin ympärillä päivittäin pyörii. Tänään laskin peräti viisi mustarastasta, kaksi harakkaa, yhden käpytikan ja lukuisan määrän erilaisia tinttejä sekä närhen ja kolme kurrea. Ja muutama päivä sitten nauliinnuin ikkunan ääreen tuijottamaan vihertikkaa, joka ilahdutti käynnillään. Voisi tietenkin kuvitella tylsäksi ajankuluksi, mutta kyllä siinä yksi jos toinenkin tovi vierähtää lintujen touhuja seuraillessa.

Kampin kauppakeskus Helsingissä on paketoitu joululahjaksi.

Nyt on kuitenkin jo pilkkopimeää ja ulkona tihkuttaa vettä. Eipä uskoisi joulukuuksi, kun lämpötila on lähellä viime kesäkuun mittarilukemia. Hetki sitten radiossa kyllä hiukan lupailtiin jouluksi viilenevää ja ehkä myös lunta tänne eteläänkin. Kyllä kiitos. Johan sitä vettä ja tuulta on tässä saatukin.
 

25 kommenttia:

  1. IHANA kuva harmaapäätikkakoiraasta :D Voi kun täälläkin kävis koiraita.. - nuo koiraat on niiiin paljon komeampia :) täällä ruokinnalla käy vaan yksi naarastikka

    VastaaPoista
  2. Hieno tuo harmaapäätikka. Olen nähnyt jo muutaman kerran ja viime vuonna näin kerran. Hyvä tavat suloisella Juusolla, pehmeä alusta.

    VastaaPoista
  3. Juusolla on kissin päivät :) Aivan tuntematon tikka. Tuskin täälä viihtyykää. Allekiriootan täysin sen, että lintuja on mukava kattella.

    VastaaPoista
  4. Hieno tikka, en ole koskaan nähnyt tuollaista. Kissat pitävät kaikenisista kolosista, Akukin nukkui milloin missäkin, komeroissakin karvoittaen kaikki vaatteet ja muut pöytäliinoista lähtien. Blogistani voit lukea meidän kissakuulumiset( nyyh) Joulufiilistä minäkin yritän nostattaa. Onneksi meillä on sentään hieman lunta.

    VastaaPoista
  5. lintuja onniin kiva seurata vaikkaki taitaa meikäläisellä tulla perikato niitten ruakkimises..syövät aivan valtavasti. Härmaapäätikka on melko harvinainen meillä vain joskus piipahti.
    Meillä kissat tykkäät makoilla sukkalaatikoissa..argh. Minkäs teet..

    VastaaPoista
  6. Ihana Juuso :-)

    Ja harmaapäätikka on upea löytö, en ole itse vielä koskaan nähnyt. Mutta lintujen seuraamisessa vierähtää aika kuin siivillä, olet oikeassa :-)

    Joulu tulee, vaikkei olisi niin fiilistäkään vielä, joten älä huoli ;-) Meillä ollaan sovittu, että tänä vuonna ei hössötetä eikä vouhoteta. Sopii NIIN mainiosti minulle :-)

    VastaaPoista
  7. Kyllä kiitos lumelle :) Juuso siellä vain silittää puhtaita pyykkejä, ja oikoo laskoksia. Voi siinä muutama karva jäädä matkalla muistoksi. Meillä nuo samaiset punaisen verkkopussin talipötkylät on tikkojen suosiossa. Välillä tulee oikein riita mikä yksilö pääsee herkuttelemaan.

    VastaaPoista
  8. Ai että teillä on nyt hienoja karvapaitoja! Ne lämmittää hyvin näin talvisin ;)

    VastaaPoista
  9. Niin se meni.. taas, mullaki. Aina joku loppuu, aloinpa sitten leipomaan tai nyt, vasta, joulukorttien askartelun, niin liima loppu. :( Aikomus oli jo tällä viikolla viedä kortit postiin.. Ois ollu mukava askarrella kortteja enemmänki. No ehkä myöhemmin vielä ehtii, kait sekin päivä jo kohta on kun kortit pitää pistää menemään (14.12). Myöhään heräsin taas tähän touhuun.. Kyllä harmitti kuitenkin! Täällä on tänään ensimmäinen kovempi pakkanen, vai oisko nyt toisen kerran, peräti -14, tuntu kylmältä silti, nyt on ollut niin lauhaa. Mukavaa viikon jatkoa, myös Juusolle! :)

    VastaaPoista
  10. Hienoa kun lintuja on noin paljon. Täällä ei oo näkynyt. No ehkä olen syöttänyt liian vähän aikaa vasta.
    Hieno idea juhlavaatteeksi :)
    Vaan ei ole fiiliksiä täälläkään joulua laittaa vielä, vaan jospa ne jostain löytyy nekin fiilikset vielä :)

    VastaaPoista
  11. Pari viikkoa ja päivä alkaa pidetä! Kyllä se pimeys siitä taittuu.
    Vilkasta kuuluu olevan lintulaudalla. Lintujen seuraamisessa on samaa taikaa kuin akvaariokalojen katselussa tai tuleen tuijottamisessa.

    VastaaPoista
  12. Onpa siellä teillä tosiaan runsaasti siivekkäitä lintulaudalla vierailijoita ja vielä kurret päälle. Meillä on ollut jonkin aikaa lintulaudalla melko rauhallista. Lienevätkö tintit menneet naapurin pähkinäapajille.

    VastaaPoista
  13. Nyt on yhtä lämmintä kuin juhannuksena ja vähemmän lunta kuin toissa juhannuksena. Minullakaan ei ole vielä joulufiilis noussut pintaan, paitsi jotain lahjapaketteja olen jo laitellut, se onkin kivointa. Kohta voisi hakea joulukoristeet esille, ehkä se siitä lähtee. Vihertikka on komea lintu, täälläkin sen näkee silloin tällöin.

    VastaaPoista
  14. Lintujen seuraminen on kivaa. Meillä kävi kerran yhtä aikaa rasvapötkössä
    harmapäätikka pari naaras ja uros sain kyllä kuvan siitä.se oli mahtavaa. Hienon kuvan olet saanut harmaapääntikasta Juuso rakastaa puhtautta ja pehmeyttä:)

    VastaaPoista
  15. Katsele vaan noita lintuja. Ovat nuo ilo silmälle.
    Kyllä se joulufiilis sieltä vielä tulee ja vanhalla rutiinilla laitat joulun suit sait sukkelaan. Ei sitä enää kaappeja siivota - ainakaan meillä.

    VastaaPoista
  16. Joulu on hieno asia ja se tulee ihan varmasti ja joskus vain tuntuu,että se pääsee yllättämään.
    Meillä täällä on vielä sekin asia epäselvää mennäänkö jouluksi kesäkotiin vai ollaanko täällä kaupunkikodissa.
    Ollako kuin kissa ja vain nauttia hetkestä, siinäpä visainen juttu.
    Rapsutellaan kissoja ja kyllä se siitä sitten taas käynnistyy.

    VastaaPoista
  17. Yritän ottaa tämän tulevan joulun ajan mahdollisimman rennosti... Joskus tein hiki päässä joulusiivoja kotona, pitkien työpäivien jälkeen ja töissäkin oli sitä jouluruokien laittoa saavikaupalla!
    En edes leivo paljoa, vähän jotakin maistiaisia ja kevyttä ruokaa.
    Kynttilöitä ja jouluvaloja on jo joka puolella ja kohta haen loputkin koristeet esille. Tulee se joulu hössöttämättäkin!

    VastaaPoista
  18. Onneksi on noita ihania asioita, mitkä tuovat hyvää mieltä vähän synkempäänkin päivään <3

    VastaaPoista
  19. Lintujen seuraaminen on erinomaista viihdettä, niin ihmisille kuin eläimille. Meilläkin harrastetaan... Vihertikkasi on komea, mutta vielä komeampi on Juuso.

    VastaaPoista
  20. Luulen, että joulutunnelman puuttuminen johtuu säästä. Kun ulkona on harmaata, välillä sataa vettä tai tuulee, niin joulutunnelmaa ei löydy mitenkään. Aivan toiset tunnelmat olisivat, jos lumi narskuisi kenkien alla kirpeässä pikkupakkasessa auringon paistaessa.
    Onneksi Juuso tuo piristystä päivääsi ja upea vihertikka.
    Meillä pikkulintuja ei ole näkynyt vielä kovin paljon, mutta orava ja harakat käyvät sitäkin useammin pikkulintujen ruokintapaikalla.

    VastaaPoista
  21. Meidän Sissi-missiltä terveisiä Juusolle! Sissiä kismittää kun kauluria pitää sietää vielä muutama päivä leikkauksen takia :((
    Upea tikka! Tuommoista en ole meillä nähnyt, käpytikka vain vierailee...
    Ei näillä säillä oikein joulutunnelmiin pääse :(( Viimekin yönä peltikatto rymisi. Mutta kyllä se tunnelmakin vielä löytyy, usko pois!

    VastaaPoista
  22. komea kuva tikasta! Ihana tuo Juuso:)

    VastaaPoista
  23. Hui hai, kohtahan se joulu on jo ohi. Meillä on jo monena vuonna puhuttu joulun perinneruokien vaihdosta, mutta koskaan se ei ole toteutunut. Tänä jouluna on ensimmäinen kerta, etteivät kaikki lapset pääse jouluksi kotiin. Niinpä suunnittelimme paistavamme kinkun jo pari päivää ennen joulua vanhimman poikamme kunniaksi. Jouluaattona savustamme kalaa tyttäremme herkuksi. Illallispöytien herkut rakennamme kaikkien toiveiden mukaisiksi ja joululaatikoista ei ole mukana kuin porkkanalaatikko. Jo pelkkä ajatus tuntuu virkistävältä :)

    VastaaPoista
  24. Juusokin varmaan tykkää seurata lintujen edesottamuksia. Meille on vastikään tullut kissanpentu, Jesse, joka ehtii joka paikkaan ja rakastaa niin lintujen tarkkailua kuin myös tietokoneen kursorin pyydystämistä näytöltä! Blogissani nyt vastauksia puutarhakysymyksiin. Ritva

    VastaaPoista
  25. Ihana Juuso :)
    Meillä taas löytyy koirankarvaa joka puolelta. Joskus vitsailen että samat karvat kiertää vaatteissa pesukoneeseen ja sieltä edelleen muualle huusholliin :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!