Sivut

lauantai 16. tammikuuta 2016

Jänisten herkkukattaus

Ruusuangervoa on naposteltu kiivaaseen tahtiin

Illalla liiketunnistinvalo räpsi taas siihen malliin, että ajattelin jänisten loikkivan pihamaalla. Kävin aamulla katsomassa, millaisen reitin ovat yön aikana lumeen tallanneet. Jälkien seurailu oli helppoa, sillä yöllä oli satanut hento lumikerros edellisten kolausten päälle.


Pikkutalviot näyttävät olevan sopivaa talviruokaa, sillä niitä on möyritty lumesta esiin useista eri paikoista.


Toinen jäniksille kelpaava vihreä tuntuu olevan sulkaneilikka.


Ruusupensaiden alla oli mellastettu oikein urakalla ja ensin pelästyin jänisten ryhtyneen ruusuja napostelemaan, mutta itse asiassa sielläkin oli syöty lähinnä pikkutalviota.


Syreenien alla ja sivussa on iso keskittymä ruusuangervoa, joka kelpaa erinomaisesti jäniksille. Sinänsä se ei haittaa, sillä tapaan leikata kasvustot keväällä matalaksi muutenkin. Nytpä säästyin siltäkin hommalta.


Kurgaanin laella kasvaa myös sulkaneilikkaa ja joitakin jaloruusuja. Ruusut ovat toistaiseksi jääneet rauhaan, mutta sulkaneilikka on kelvannut hyvin.


Kiitokseksi puutarhan hoitajalle on jätetty sinne tänne papanoita. 


Olopihan kukkapenkissä on kaivettu oikein olan takaa versojen esiin saamiseksi. Ei haittaa tässäkään tapauksessa niin kauan, kuin kasvien juuret saavat olla rauhassa.


Mielenkiintoista nähdä, mitä rinteessä on keväällä jäljellä. Sen verran touhukkaasti jänikseet ovat siellä kerta toisensa jälkeen peuhanneet.


Välillä on käyty leikkimökin terassilla. Onkohan siellä vain pysähdytty suunnittelemaan seuraavaa kohdetta, vai onko kenties joku yksilö miettinyt sisämajoitusta kireimmän pakkasen ajaksi?


Olopihan kukkapenkkiin on kolattu lunta ja siksi siinä hangen korkeus alkaakin olla muita pakkkoja korkeampaa. Jänikset joutuvat jännittämään lihaksia tavanomaista enemmän saadakseen loikkaansa voimaa ja pituutta. Se ei silti estä niitä tallomasta syreenien edustalle vakioreittiään.


Jälkiruokaa on näköjään metsikössäkin tarjolla, sillä talvi on tehnyt sinne mukavan kattauksen dippipäärynöistä.


Ja olopihalla kumpuilee kukkapenkillinen uuniomenoita - kenties.


Juusosta ei tämän pysähtyneisempää kuvaa ulkosalla nyt saa. Kiire on kaivaa pissakuoppa, peittää se ja samantien hurjaa vauhtia kohti kotiovea. Siinä on mammankin laitettava töppöstä toisen eteen kiireesti ehtiäkseen kissansa perässä.


Eilen kävin ihan vain katselemassa muun asioinnin lomassa, olisiko kauppoihin siemeniä jo saapunut. Oli ja ei ollut. Plantagenissä oli tosi vaisu valikoima, mutta sen naapurissa eli Bauhausissa Lord Nelsonin siemeniä oli jo ihan mukavasti. K-Raudassa lordnelsonit olivat vielä muovikääreiden ympäröiminä ja muualla en siemeniä sitten nähnytkään. Hyvä niin, sillä mitään ei nytkään pitänyt ostaa. Jokunen pussukka väkisinkin lähti mukaan.


Tänään tehtiin kahden tunnin päivälenkki. Lähtiessä aurinko paistoi upeasti ja timantit kimaltelivat hangella. Ajattelin, että kuvaan niitä paluumatkalla. No, silloin aurinko olikin vetäytynyt raskaaseen pilvimassaan. Läheisen järven jäälle on jo aurattu tiet hiihtämistä ja kävelyä varten. Jokunen ihminen jäällä tepasteli, mutta meidän naamaa pisteli jo siihen malliin, että suuntasimme töppöset kohti kotia.

Mukavaan viikonloppua kaikille!
 

47 kommenttia:

  1. Meidän pihassa ei jäniksiä eikä jänisten jälkiä näy, lie varmaan syy koiran hajussa, Elmo ja kaverinsa ovat sinne tuoksu jälkiä jättäneet... Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattavat tosiaan kaihtaa koirien hajuja. Pitäisiköhän lainata naapurin koiraa muutamaksi päiväksi meidän pihaan pyörimään.

      Poista
  2. Ihanat dippipäärynät ja uuniomenat :-)
    Aika muhkea siemensaalis, etenkin sellaiseksi, joka ei ollut varsinainen siemenostoreissu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli "pakko" ottaa useampi pussi, kun tarjouksena "ota viisi, maksa neljä". Eikä pitänyt ostaa mitään. No, ainakin oli huomattavasti terveellisempi ostos, kuin että olisin sortunut suklaaseen. Siemenpussien ostamiseen sisältyy usein vielä jonkin verran kuntoilua. Jos nimittäin pääsee kasveja joskus maahan kaivamaan.

      Poista
  3. Aijai, vihollinen nähty. Näin kauniisti tuota otusta kutsun, kuten myös peuroja. Itselleni oli uutta, että himoitsevat noin paljon pikkutalviota. En ole huomannut. Pyrin suojaamaan herkkusuilta puut, mutta vuuosi sitten kävi huonosti. Jänis latvoi juuri istuttamani Tuuren pihlajan pensaan muotoon. Arvaa harmittiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatusti harmitti. Meiltä jänis kalusi aikanaan kirsikkapuun, enkä vieläkään ole saanut uutta hankituksi. Näköjään pikkutalviokin kelpaa. Sinänsä se ei harmita, sillä sitä on meillä jo aivan liikaakin. Jos vain jussit tyytyisivät noihin maanpeiteperennoihin...

      Poista
  4. Meillä ei ole vielä pupuset hyppineet, mutta joka kevät niiden jälkiä näkyy. Joskus liikkuvat päivän aikaankin pihalla.
    Omenapuut olen suojannut verkoilla, mutta muille olen tehnyt vain hiuspussukoita hajusteeksi. Joskus ne ovat angervojen kimpussa olleet, mutta aika hyvin olen säästynyt.
    Mun lenkkini jäi tänään ihan pihan putsaamiseen. Jospa huomenna pääsisi kauemmaksi? Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenkille lähtiessä mittari näytti -17 astetta, mutta ei se tuntunut laisinkaan liian kylmältä. Hetken jo kuvittelin, että aurinko lämmittää, mutta taisi olla pikemminkin henkistä lämpöä katsella auringonvaloa hangella.

      Poista
  5. Jäniksiä piisaa pihassa. Monena vuotena pitkäkorvat ovat syöneet hedelmäpuut. Suojat laitettu, mutta ei tarpeeksi ylös asti. Kantapään kautta opittu, että kasvit pitää suojata ylös asti. Riistakamerassa näkyy pupuja syömässä kauralyhdettä. Haudalla jänikset syövät neilikat ja marketat, saman tien kun kukkia vie haudalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt noita jänisten jälkiä tuntuisi olevan erityisen paljon. Onkohan niillä ollut hyvä poikasvuosi? Puut olen suojannut, mutta pikkuhiljaa alkaa epäilyttämään, mitä tuhoja jänikset vielä ehtivätkään tehdä. Kevääseen on sentään aikaa.

      Poista
  6. Hei pupuset, tulkaa syömään minunkin talvioni. Ensi kesänä se saa joka tapauksessa kyytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yhtään en talvioitani sure. Sitä on jo nytkin liikaa. Viime kesänä tyhjensn yhden kukkapenkin talvioista ja siinäpä olikin urakka.

      Poista
  7. No jo on pupuja ollut teillä. Täällä ei paljoa pupun jälkiä lumessa ole ollut edellisistä talvista poiketen. Ovatkohan ne löytäneet jonkun muun pihalta parempia ruokapaikkoja, kun minun puutarhassani taitavat kasvit olla niin hyvin suojattu, etteivät pääse niihin käsiksi.
    Aikas muhkea siemensaalis sinulla tosiaan. Siemeniä ostellen ja tulevaa puutarhakautta suunnitellen tämä talvi kuluukin paljon nopeammin ja kohta on kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama siemenpussi lähti mukaan, kun kaupassa oli "ota viisi, maksa neljä" -tarjous. Osa ihan vakio-ostoksia, kuten kehäkukka, jota ei enää ollut laisinkaan omissa kätköissä.

      Poista
  8. Riku ajaa meillä puput pois, mutta yöllä ne meilläkin aterioivat etupihalla, ja kaikki kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin netistä tietoa jäniksistä. Meidän pihalla mellastavat luultavimmin rusakot. Kaikki kelpaa niillekin, vaikka nettitietojen mukaan olisivat ronkelimpia kuin metsäjänikset.

      Poista
  9. Yhyret pupunjälijet oon pihas tänätalvena nähäny. Eivät oo meillä vakio viarahia. Ku on nua koirat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan kohta mennä lainaamaan naapurin koiraa. Sen verran tiiviisti viime päivinä meidän pihamaalla on trampattu.

      Poista
  10. No on teillä puput jylläneet asutteko metsän lähettyvillä. Me asumme aivan metsän reunassa kaikki pensaat on suojattava jälkiä on meilläkin. Ihanaa pehmeää valkoista lunta kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä isot metsät aivan naapuritalon takana. Sinne se isoin rusakkokin meidän pihalta aamuisin tien yli loikkii.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Jäljistä päätellen aikamoiset pidot viime päivinä.

      Poista
  12. Meilläkin pupuset vierailevat joka talvi ja niin ovat tehneet nytkin. Etenkin nuoria puita joudumme verkottamaan joka syksy talttahampailta ja tuota Eevireginan konstia pupujen karkoitukseen on myös kokeiltu.
    Sulkaneilikat ovatkin kuuleman mukaan suurta herkkua jäniksille ja ne kannattaakin mahdollisuuksien mukaan suojata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut on meilläkin suojattu, mutta perennapenkkeihin ei ole tullut mitään verkkoja laiteltua. Perennoissa on se hyvä puoli, että vaikka pintakasvillisuus tulisikin syödyksi, juuret useimmiten ovat tallessa. Toivotaan ainakin.

      Poista
    2. Näin on. Meilläkin mylläävät myös perennapenkeissä, mutta mitään haittaa siitä ei näytä olevan.

      Poista
  13. Kyllä syö pitkäkorva täälläkin pensasangervoja! Hurjasti jälkiä, kun ei ole enää koiraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten muista näin runsasta pupujen jälkimäärää meidän puutarhassa.

      Poista
  14. On teillä ollut oikein jänisten sukukokous. Meillä niitä jäniksiä käy lähinnä yksi kerrallaan ja melko harvoin. En tiedä, pitkääkö lähistön koirat vai kettu jäniksiä loitommalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukukokous nimenomaan. Tänään kävin alapihalla, jossa on kaiketi ollut oikein kunnon tanssit.

      Poista
  15. Oletpa ollut reipas ja ulkoillut pakkasessa pari tuntia. Jänöt mellastavat siellä, voi ei, mutta ei niistä yleensä pahaa haittaa ole välttämättä onneksi. Täälläkin syödään kyllä, mutta kaikki toipuu ihan ok. Puita en anna mutustaa. Jasmiketta olivat ensimmäistä kertaa syöneet. Neilikka kelpaa tosiaan hyvin. Ihania siemeniä olit jo löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli reippailtua isompi annos kerralla. Joka päivä kun ei millään ehdi ulkoilemaan.
      Jokatalvinen ilmiö tuo pupujen mellastus on. Onneksi aniharvoin on mitään kovin lopullista tuloa tullut.

      Poista
  16. Täälläkin oli ennen pupuja, mutta nykyään ne on muuttanu pois. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaks. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
  17. Teillä on siis ollut tassudisko diskovalojan kera pihalla ja pientä naposteltavaa siinä välissä otettu lumen alta! Onpa ollut vilskettä! Meidän takapihalla ei ole onneksi käynyt vielä kuin yksi pupu, mutta varmaan tulossa on tassudisko tännekin!

    Nyt on ollut mukavia ulkoilusäitä, aurinkoakin. Siemeniä Sinulla onkin jo monta pussia, niitä on kiva helistellä ja kiva on myös haaveilla kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diskopa hyvinkin. Iltaisin liiketunnistinvalo vilkkuu siihen tahtiin, että jänöillä on kova meno päällä. Mielenkiintoista, että harvoin niitä onnistuu kuitenkaan näkemään. Yksi rusakko tapaa kulkea samaa reittiä postilaatikolle ja sen olen aamuisin välillä nähnyt.
      Eikös olekin jännä, miten 10 asteen pakkanen tuntuu ihan leudolta kireiden pakkasten jälkeen. Tänäänkin oli ihan pakko mennä siirtelemään lunta pihamaalle, jotta sai annoksen raitista ilmaa.

      Poista
  18. Kunnon rusakkofestarit teidän pihassa! Eikä edes mitkään yhden illan bileet!
    Meillä ei ole näkynyt ensimmäistäkään jälkeä ainakaan vielä, vaikka täällä metsässä asutaankin. Ehkä ne karttavat kissanhajujakin. Tai ovat huomanneet jo lumettomaan aikaan, että meillä on kerrankin kaikii verkotettu viimisen päälle tarkasti.
    Täällä on tänään ollut oikein mukavan leuto keli, ainoastaan -7 astetta.
    Useampi tunti tuli vietettyä Eurassa kosken rannalla, kun kerrankin ei palellut yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähiaikoina taitaakin olla odotettavissa hienoja kielikuvia. Oletko Kauttualla, paperitehtaan nurkilla?
      Päivällä oli täälläkin mukavasti vajaa -10 astetta, mutta äsken vilkaisin mittaria ja se näytti jo -16. Nouseva kuu varmaan vaikuttaa.

      Poista
    2. Unohdin taas seurata tabletin sanamuodostusta, joten tuo 'kielikuvia' -sanan pitäisi olla koskikuvia.

      Poista
  19. Voi ei, toivottavasti eivät rusakot tee pahasti tuhoja teidän pihalla!!! Täälläkin on jälkiä näkynyt, mutta eivät sentään ole penkoneet mitään.

    Minä olen yrittänyt hillitä siemenhankinnat ihan minimiin, katsotaan, pysynkö suunnitelmissani. Vielä en ole yhtään pussia ostanut, kaikki kylvöt on tehty vanhoista siemenistä ja siemenkirjeiden siemenistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minun oli tarkoitus käyttää vanhat siemenet, mutta näin taas kävi. En kyllä uskalla mennä minkään sienmenfirman sivuille, ettei houkutuksen pääse iskemään. Sähköpostiin tuli Viherpeukaloiden mainos ja mitä ihanuuksia siellä olikaan. Joka kerran päätän, ettei enää kasveja sieltä, kun en oikein ole niihin tyytyväinen, mutta kuvat ovat niin herkullisia...
      Aina meidän pihalla on noita jänisten jälkiä, mutta viime päivinä on tuntunut, että niitä on tavallista enemmän. Syököön nyt pikkutalviot ja ruohovartisten perennojen maanpäällisiä osia, kunhan se sitten siihen jäisi.

      Poista
  20. Onneksi löydät jotain positiivistakin pupujen vierailuista;)
    Meilläkin ne ovat joskus aronioita tuuheuttaneet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aronia onneksi kestää pientä parturointia. Kunpa ei nyt ruusupensaisiin iskisi.

      Poista
  21. Voi ei, miten pahaa jälkeä jänikset ovat tehneet :( Jänikset eivät ole meillä koskaan syöneet pikkutalvioita, mutta yllättävää kyllä, piikkiset ruusunvarret ovat kelvanneet useampana talvena.
    Puutarhaystäväni kävi tänään ihmetelemässä siemenpussieni määrää. En ole edes innokas taimien kasvattaja siemenistä, mutta siemenpusseja "tarttuu mukaan" matkoilta lähes itsestään koska ne mahtuvat aina matkalaukkuun.

    VastaaPoista
  22. On aikas kylmä keli ulkoilla, kävin koiran kanssa pienellä lenkillä metsässä.
    Ihanaa kun huomaa päivän jo pidenneen :)

    VastaaPoista
  23. Tuore vastasatanut lumi paljasti, että meidänkin pihamaalla taitaa olla öiseen aikaan aikamoiset jänisten kokoontumisajot meneillään.... Luonnonjäällä luistelu ja hiihto on talven parhautta!

    VastaaPoista
  24. Johan on pupuilla ollut tekemistä pihalla. Sentään lannoittavat!
    On se jännää, miten siemeniä jotenkin vaan tarttuu kaupoista mukaan :)

    VastaaPoista
  25. Tänä talvena on lähes kaikki kelvannut jäniksille. Syksyllä heti alkoivat syödä alasleikatun Jasminin versot, sitten maksaruohot ja vanhaan tapaan maanpeiteruusut. Huippuna, mitä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin - laakakatajan latvukset sai lähtimet.
    Keväällä tietysti krookusten kimppuun ja tulppaanit sen jälkeen.
    Perinnenarsissit (60 vuotta vanha kanta) jättävät kuitenkin rauhaan.
    Erehdyin jo ostamaan neilikoita istutettavaksi, mutta kiitos tiedosta ne päätyvät amppeliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jänisten herkuttelusta olen kuullut kommentteja monilta. Ehkä leuto talvi edesauttoi jänistuhoja - ainakin eteläisemmässä Suomessa. Meillä tosin peurat ovat myös löytäneet puutarhani ja ne saavat vielä villimpää tuhoa aikaan.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!