Sivut

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kevät alkaa


Ens kevättären viestin toi 
tänne tyttö pienoinen,
tuo sinisilmä sievin 
ja sisko vuokkojen.
Toi sylin kukkakukkuran 
ja päivän riemun rikkahan.
Ja hangetkin jo häviää 
kuin koittais kevätsää.

"Kas vaan, jo päivä paistaa,
noin pilven päältä pilkistää."
- Näin Pohjan prinssi haastaa -
"En siksi tänne jää. 
Voi hyvin, pieni paiste mun,
taas vuoden päästä näen sun."
Vei hältä viime suutelon.
Nyt oikein kevät on.

- Lilli Thuneberg - 
Olavi Pesonen: Laulukirja (v. 1960)


24 kommenttia:

  1. Kaunis runo!
    On vietetty kaupunkilomaa tässä naapurikunnassa. Eilinen sää oli kyllä tosi keväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkasista huolimatta tuntuu oikein keväiseltä.
      Kaupunkiloma onkin mukavaa vaihtelua.

      Poista
  2. Voi, miten toivoa antavat kuvat ja runo!
    Viime päivinä ulkona on ollut jo ihana kevään tuoksu ja linnut laulavat jo aivan erilailla kuin muutama viikko sitten.
    Ihanaa maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut ovat totisesti heränneet kevääseen. Ulkona käydessäni oli metsässä aivan mahtava sirkutus.

      Poista
  3. Ihana runo!
    Onnellista kevään kulkua!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis kevättervehdys ihanan runon ja tippuvan räystään muodossa.

    VastaaPoista
  5. Ihana kevätruno, onko tuo laulu?
    Ihmeellinen aurinko, ihan kuin oltais herätty pitkästä talviunesta! Tekee mieli lähteä sauvalenkille, kurkistella ensimmäisiä sipulikukan nuppuja ja taidanpa leikkoa pelapuitakin.
    Riemullista maaliskuuta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runo on totisaankin laulu Olavi Pesosen laulukirjasta, jonka painos on 60-luvulta.

      Poista
  6. Tänään taitaakin olla kevään ensimmäinen päivä :) mukavaa maaliskuuta sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronja, vihdoin päästiin kevääseen. Kyllä tätä on odotettukin.

      Poista
  7. Ihanaa maaliskuuta sinulle Between. Ainakin täällä se alkaa lupaavasti: Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin täälläkin taivas selkenee ja aurinko paistaa ihanan lämpimästi.

      Poista
  8. Taas selvittiin talvesta, ihanaa kun on kevät. Aurinko jaksaa kiivetä jo aika korkealle ja lämmittää ikkunaruudun läpi. Iloista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Vaikka aika talviselta tänään vielä tuntuukin, valon määrä on huikea.

      Poista
  9. Tämä on parasta aikaa talvesta. Aurinko paistaa ja päivät pitenevät!

    VastaaPoista
  10. Kaunis ja niin ajankohtainen runo. Ihanaa, että nyt on vihdoinkin kalenterin mukaan kevät :)

    VastaaPoista
  11. Pitääkö nyt sanoa sitten talvelle hyvästit, niinkuin Pohjan prinssi.
    Voisin pyytää vielä pikkasen lisäaikaa kun innostuin hiihtämään :)
    Eihän kukaan suutu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka sanoisi hyvästit Pohjan prinssille tismalleen tällä hetkellä, lumien häviämiseen taitaa mennä ihan oma tovinsa. Hiihtele rauhassa, ei kukaan suutu.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!