Sivut

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Pysähtyneisyyttä


Minuun iski hirvittävä saamattomuuden, ellei jopa laiskuuden tauti. Mitä tahansa ajattelenkin kohta tekeväni, ei mihinkään etene. Ei tule edes aloitetuksi. Ajatuksetkin tuntuvat olevan tyhjyyttä täynnä. Ei huvita lähteä ulos, ei kaivaa kameraa esiin, ei lukea, ei edes kutoa. Kunhan olla möllötän vilkaisten välillä kelloa todeten viisareiden liikahtaneen vaivaisen minuutin verran.


Tekemistä kyllä riittäisi. Arkisten hommien lisäksi kaikenlaista vähemmän oleellista on pitkään ollut suunnitteilla. Alkavalla viikolla lienee myös kuukalenterin mukaisesti hyvät olosuhteet tomaattien kylvölle. 


Mitäpä sitä väkisin tekemään elämästään ongelmallista. Jollei huvita, niin ei huvita. Sieltä ne huvitukset tulevat aikanaan. Sillä välin taidan jatkaa viisarien vahtaamista. Ja kevään odottamista.

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!
 

50 kommenttia:

  1. Tuttu tunne, joskus sitä vaan väsähtää, pysähtyy ja jämähtää. Mutta sitten kun on aikansa juminut, siihen ei tarvita muuta kuin vaikkapa yksi auringonsäde mikä osuu sopivasta kulmasta silmään, lehtikuva, mukava juttu jostain lehdestä tai ihan jotain pientä, niin siitä se lähtee.. Itselläni iso muki kahvia aamulla ja muutama ihana blogipostaus luettavaksi niin vot.
    Mutta ajatellaan tuosta pysähtyneisyydestä että se on kuin laittaisi rahaa pankkiin ja sieltä ne sitten löytyy kun aika on. Mutta saisihan tuo aurinko tosiaan jo näyttäytyä ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pää ja kroppa välillä tarvitsevat olla möllöttämistä. Sitten taas jaksaa, kun vähän aikaa ottaa rennommin.

      Poista
  2. Pari aurinkoista päivää ja pihalle ilmestyvä ensimmäinen lumeton pälvipaikka tekevät ihmeitä :)

    Ihanat muscarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paljon pälviä näy, uutta räntäistä lunta vaan sataa. Mutta olkoon nyt sitä vanhan surmaa.

      Poista
  3. Samaa tautia poden minäkin...mikään ei innosta:)

    Mukavaa räntäsateista maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sen tietää, että saamattomuus on tilapäistä. Välillä näinkin. Ja sitä räntäähän nyt sataa...

      Poista
  4. Itselläkin joskus sama tauti. Siihen auttaa ainoastaan auringonpaiste. Sitä odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se tuosta väistyy. Auringonpaiste olisi tosiaan mainio idea...

      Poista
  5. Olisko luonnonmukaista tämä olotila - kun ulkonakaan ei tapahdu kevään etenemistä, sitä elää samassa tahdissa!? Kunhan saadaan ne ensimmäiset kevään aurinkopäivät, kyllä se siitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Kunhan se aurinko alkaa tiputtelemaan lumia räystäiltä, alkaa meikäläinen hyrrätä taas ihan uuteen tahtiin.

      Poista
  6. Tuttu tunne odotellaan aurinkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei jaksa, mutta onneksi se tunne on yleensä tilapäinen.

      Poista
  7. Sitä tautia tuntuu olevan liikkeellä. Täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen on yksi lääke ja se on aurinko. Eiköhän se tuolta vielä ilmesty.

      Poista
  8. Samansuuntaista lamaa ja tuskastumista täälläkin. Räntää, räntää ja vielä vähän räntää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sitä räntää onkin tullut. Olkoon nyt sitä vanhan surmaa.

      Poista
  9. Älä nyt vaan rupee tuntemaan huonomuutta siitä ettei mikään huvita eikä kiinnosta. Rentoudu. Ole ja möllötä. Nauti siitä, ettei tarvii tehdä mitään. Auringon myötä taas herätään horroksesta ja toimeliaiksi. Onhan sun kilpirauhanen kunnossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpirauhanen on ihan kunnossa. Arkipäivät ovat vaan usein niin hektisiä noita vanhuksia hoitaessa, että täällä kotona tuppaa vauhti hyytymään. Eiköhän tämä möllöttäminen ole jonkinlaista latautumista ja kohta taas jaksaa.

      Poista
  10. Kyllä täällä on silloin tällöin ihan samat tunnelmat. Töitä olisi hirmu pitkän listan verran ja tekisi mieli vetää peitto korviin!
    Auringolla on tosi iso vaikutus, samoin näillä blogeilla. Ihan on vierotusoireita,jos en heti pääse lukemaan.
    Kyllä se tästä, piristävää kevättä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, blogeilla on virkistävä vaikutus. Kuin myös auringolla. Nyt aurinkoa ei ole vähään aikaan näkynyt, mutta eiköhän se sieltä taas tupsahda esille.

      Poista
  11. Laiskottele rauhassa, kun siltä tuntuu. Kyllä se ohi menee, aivan varmasti. Nuo helmihyasintit on niiiiin keväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, laiskottelu on harvoin jäänyt pysyväksi olotilaksi.

      Poista
  12. Minulla on samaa vikaa ollut jo kauan aikaa - mukavaa alkuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onneksi yleensä aika tilapäistä oikein kunnon laiskotus. Kyllä se vauhti taas löytyy, kun on aikansa vähän latautunut.

      Poista
  13. Aika on touhuta ja ihan luvalla saa möllöttää ja se täytyy hyväksyä. Olisiko se möllötys akkujen latausta ja uusien tuulien keruuta tai inspiration luomista.
    Terkuin täältä.......ekat tukipultit terassin perustuksiin menevät huminalla maan sisään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, akkujen lataamistahan moinen aikaansaamattomuus on.
      Taitaa se teidän terassi kolmessa päivässä nousta. Tuntuu kivalta asialta ihan tänne saakka.

      Poista
  14. No nyt on kyllä sellainen vaihe, että kevättä vaan odotellaan. Mun on pitänyt aloittaa kövelylenkit talven jälkeen, mutta aina on joko pakkasta (yäk) tai taivaalta sataa jotain epämääräistä (yäk), joten lykkään ja lykkään... Ei kovin järkevää, mutta kun ei voi oikein pakottaakaan. Kyllä se kevät sieltä kohta tulee ja sitten pääsee pihahommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkumattomuus todellakin harmittaa. Tiedän, että kun lähden lenkille, saan siitä valtavasti hyvää mieltä ja iloa, mutta kun se lähteminen on niin vaikeaa. Lisäksi räntäsateessa kulkeminen ei ole mikään iloinen asia silmälasien käyttäjälle. Kastuvat ja menevät huurteeseen, eikä sitten näe tippaakaan eteensä. Niitä pihahommia tässä innolla odottelen. Kunhan tuo lumi alkaa kunnolla sulamaan, käyn sitäkin siirtelemässä aurinkoisiin paikkoihin. Sulaa nopeammin - naapurien mielestä näyttää kylläkin hölmöläisten hommalta.

      Poista
  15. Ihanat helmililjat sinulla. Väsymys johtuu varmaan kun on niin vähän aurinko paistanut Sinun täytyy nyt levätä, olet niin paljon tehnyt töitä. Kyllä piristyt kun saadaan aurinkoa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä täytyy tosiaan vähän levätä ja ladata itseään. Kyllä se siitä taas lähtee liikkeelle.

      Poista
  16. Kauniita helmililjakuvia sinullakin :) Energiaa kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energiaa tulee heti, kun aurinko pilkistää. Huomiseksi muistaaksen hiukan lupailtiin.

      Poista
  17. Kauniita helmililjakuvia sinullakin :) Energiaa kevääseen!

    VastaaPoista
  18. Kauniita kuvia! Kevät ja lisääntyvä valo tuovat varmasti energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisääntyvä valo on jo nyt virkistänyt kummasti. Ehkä nämä iänikuiset räntäsateet vähän lamaannuttavat.

      Poista
  19. Jos ei kerran huvita, nii ei sitte. Ikiliikkujaa ei oo viälä keksitty.....vai onko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan, ei ainakaan täällä ole ikiliikkujia näkynyt.

      Poista
  20. Tuttuja tunteita, mutta sallittuja ja aurinko sitten kohta herättelee, se on ihan varmaa! Ja olethan antanut itsestäsi niin paljon että on aika hiukan lataantuakin ja laittaa silmät kiinni ja haaveilla! Ihania helmihyasintteja! Piristys putkahtaa sitten jostain nurkan takaa yllättäen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi pieni lamaantuneisuus tulla, kun selasin kuvia viime keväältä. Oli silloin paljon pidemmällä juuri nyt. Ja sitten vielä alkoi sataa räntää. Mutta harvoin kovin pitkään jaksan möllöttää. Piristys tosiaan tupsahtaa nurkan takaa.

      Poista
  21. Mitäpä sitä väkisin tekemään! Tekee sitten, kun inspiraatio iskee. Näin varmaan käy kevään auringonsäteiden myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Möllöttäminen auttaa inspiraatioiden syntymiseen. Kun aikansa laiskottelee, alkaa väkisinkin kaivata jotain puuhaa.

      Poista
  22. Aina ei jaksa, eikä tarvitsekkaan olla tehokas. Tällaiset ikävän harmaat päivät ilman aurinkoa saavat energiavarat kyllä laskemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika tavallinen olotila tällaisena harmaana kevätpäivänä. Kunhan lumet alkaa sulamaan ja aurinko paistamaan, virtaa taas löytyy.

      Poista
  23. Arvelisin syyksi auringonpuutetta. Jospa luontoäiti laittaa meidät välillä nollamaan tilanteen :)

    VastaaPoista
  24. Minulla on ollut samaa tautia, mutta pystynpä köllöttelemään pitkään Neron patjana ja ainakin prinssi on tyytyväinen. Kunhan kevät koittaa ja päästään pihapuuhiin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissaa rapsutellessa verenpaine laskee eli ei yhtään hullumpi asia ottaa välillä rennosti ja toimia kissan patjana.

      Poista
  25. Between, tuttu juttu eli tuota on liikkeellä. Sen verran pelästyin, että kävin ostamassa hemmetin tyyriin Upiqinon kuurin normivitamiinien päälle, sillä olen siitä jsokus saanut avun uupumukseen. Olen niin väsynyt, että en enää tiedä mitä odotan...

    <3

    VastaaPoista
  26. Tekee hyvää välillä vain pötköttää. Toivottavasti inspis löytyy kun on köllötelty tarpeeksi :)

    VastaaPoista
  27. Kevät tuo kyllä uutta intosa. Sama on täällä. Ulkona kyllä kävelen mutta muuta ei.
    Lepoa sinulle uuden inspiraatiota odotellessa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!