Talvituhotsekkaus omassa puutarhassa

Kenties jotakuta alkaa jo kyllästyttää tarinat viime talven aiheuttamista tuhoista puutarhoissa. Ehkä tartun aiheeseen kaikesta huolimatta vielä tämän kerran ja luultavasti myöhemminkin, sillä aihe on varsin ajankohtainen monella foorumilla. Ilman muuta harmittaa niin kauan puutarhassa kasvaneiden kuin uudempienkin istutusten menetys. Ehkä kaiken turhautumisen keskellä edes vähän lohduttaa tieto siitä, ettei itse ole tällä kertaa se suurin syyllinen, vaan luontoäiti on nyt koetellut meitä kovin käsin.

Eilen Yle uutisoi  "Puutarhoissa pahimmat kasvituhot miesmuistiin". Näin massiivinen kasvituho on edellisen kerran tapahtunut 1980-luvun lopulla. Talvi vei mennessään monia vuosikausia puutarhoissa kasvaneita perinneperennoja, mutta pahiten kasvit ovat kuulemma kärsineet viime kesänä perustetuissa penkeissä. Eivät ehtineet kunnolla juurtua. Sen tuhon näen omassakin puutarhassani, sillä etenkin pikkutalvion poistamiseksi kokonaan myllätystä Kiemurapenkistä ei näytä nousevan väriminttuja, ei palavaarakkautta, eikä montaa muutakaan.

Kahta mahoniaani olen jo ehtinyt surkutella täällä useampaankin kertaan. Kummassakin on joitakin vihreitä lehtiä aivan alaosassa. Sain hyviä vinkkejä malttaa mahonian suhteen ja totesinkin varsissa olevan eloa, vaikka kaikki lehdet karisivatkin kuivina pois.

Nyt pensaat ovat alkaneet puskea uusia lehtisilmuja useammasta kohdasta.

Mitään puutarhan komistuksia mahoniat eivät todellakaan tässä vaiheessa ole. Mahoniaressukan toipumisen seuraaminen onkin oiva paikka kasvattaa itsessään niin malttia kuin epätäydellisyyden sietämistäkin. Oikeastaan tässä on mielenkiintoista nähdä, kuinka mahonia selviää. Olen toki varautunut leikkaamaan pensaat mataliksi, mutta vasta sitten, jos se ei jaksa itseään lehteväksi uudistaa.

Ritausmaakin ehdin jo surra, mutta eilen sen rutikuivan näköisiin piikikkäisiin varsiin ilmestyi ruskeita silmuja. Sinne tänne.

 
Ritausman tyvessä on pari hennompaa oksaa, jotka ovat vihertyneet jo muutama päivä sitten. Ruusussa on siis eloa, mutta herääminen on ollut tosi hidasta. Luultavasti joudun jonkun oksan leikkaamaan, mutta nyt annan ruusulle aikaa.

Myös sammalruusun oksat ovat tosi kuivan näköisiä, eikä niissä näy ainuttakaan silmua (kuva oikealla). Sen sijaan ruusupensaan tyvessä on uusia vihreitä silmuja (kuva vasemmalla). Piti hetken kontata nämä löytääkseni ja nähdäkseni. En taida tehdä varsillekaan ihan vielä yhtään mitään.

Ilossa ei ole silmun silmua ja sen oksia leikkasin nähdäkseni, onko mitään eloa. Suurin osa oli täysin kuolleita, mutta alaosassa ruusussa on edelleen elämää, joten eletään senkin suhteen toivossa.

Lumo oli pari päivää sitten yhtä eloton, kuin Ilokin, mutta eilen löysin siihen tulleet silmut.

Kirjoapteekkarinruusu on samassa jamassa Ilon kanssa. Suurin osa oksista oli täysin kuivuneita sisältäkin, mutta tyvessä on vihreää. Tätäkään en siis vielä tässä vaiheessa ryhdy ylös kaivamaan.

Juhannusruusun surkea olomuoto harmittaa eniten. Se on Ukkokullan äidin lapsuudenkodista Hämeenkoskelta ja yksi ensimmäisiä pihaamme istutettuja kasveja. Se voi huonosti jo viime kesänä, joten talvi ilmeisesti vain pahensi tilannetta. Täysin kuollut se ei ole, sillä muutamia vihertyviä lehtiä sinne tänne siihen on tullut. Useimmat oksat ovat kuitenkin kuivaakin kuivempia ja vielä muutama vuosi sitten komea pensas on varjo entisestä. 

Mietin juhannusruusun kohtaloa jo viime kesänä. Miten pelastaa tällainen vanha pensasruusu? Juhannusruusu kasvoi aiemmin talon toisella puolella ja kun aloin sitä siellä leikkaamaan estääkseni sen kaatumista käytävälle, sepä suuttui ja ryhtyi tekemään kuolemaa. Kaivoin elinvoimaisen osan ylös ja istutin nykyiselle paikalleen alapihalle. 

Olen jostain kuullut, että juhannusruusu ei tykkäisi alasleikkauksesta vaan sen juuriverso pitäisi siirtää uuteen paikkaan. Pitäisikö koko vanha juurakko kaivaa ylös ja onko mahdollista istuttaa uusi pensas samalle paikalle? Mitä sanotte te viisaat ihmiset?

.
Monet kertovat menettäneensä myös maanpeiteruusunsa. Meillä kasvaa rinteessä kolme maanpeiteruusu Fairyä. Paikka ei taatusti ole ruusuille paras mahdollinen, mutta siinä riittää niille aurinkoa koko päiväksi. Yläpihan lumet kolataan rinteeseen, mikä toisaalta varmaan suojaa, mutta kolattuna lumi on myös satanutta tiiviimpää ja usein aika jäistä. Ilmeisesti fairyt eivät ole siitä pahaa tykänneet.

Pikkutalviota meillä on suorastaan riesaksi saakka. Se on juuri nyt aivan karmean näköinen ruskeana maassa makaava ruikale. Juuri tuo kuvassa näkyvä yksilö olisi saanut mieluusti heittää henkensä, mutta sepä on kuolettanut vain maanpinnalla näkyvän osuuden.

Ruskeasta pläntistä tulee kuin tuleekin vihreitä ja tanakoita versoja. Nyt pitäisi kiireenvilkkaa käydä leikkaamassa pahiten kuivuneet varret pois, jotta viherrys näkyisi paremmin.

Sulkaneilikka niinikään kuuluu niihin, jotka eivät viime talvesta pitäneet. Sammalleimun tapaan se on toki usein vielä tässä vaiheessa aika kuivan näköinen, mutta yleensä kuitenkin huomattavasti tanakammassa olomuodossa. Tänään löysin siitäkin jo pirteyttä, joten hengissä on.

Juuson mirrinminttupöheikkö on myös niitä talven kärsijöitä. Vain muutamia versoja nousee alueen laitamilta, mutta keskikohdan vanhimmat mintut ovat aivan elottomia. Mirrinminttu on kova leviämään, joten kunhan tästä kerkiän, muokkaan paikan parempaan kuntoon ja siirrän talvesta selvinneet verson jatkamaan kasvuaan ja toivon mukaan myös lisääntymään.

Talon päädyssä kasvavasta norjanangervorivistöstä yksi pensas on aivan hengetön. Sen leikkaan matalaksi heti, kun kerkiän. Katsotaan, jos se siitä virkistyy ja ryhtyy kasvattamaan uusia oksia. MIkäli niin ei tapahdu, aukkoon täytyy istuttaa uusi pensas. 

Perennoista menneitä ovat varmaan monet sellaiset, joita en nyt tässä vaiheessa edes osaa nimetä. Niin myös kuvan vuoritatar, joka ilahdutti viime kesänä upealla kukinnallaan. Päivänliljoja ja iriksiä istutin viime kesänä usempaa eri sorttia, niistäkään en vielä osaa sanoa mitään. Alapihalla kasvanut köynnöskuusama 'American B' on ilmeisesti heittänyt henkensä, samoin vieressä kasvava kelasköynnös. Zilgasta en vielä ole varma. Näyttäisi, kuin siinä olisi muutama elinvoimainen silmu. Kärhöistä ei tässä vaiheessa pysty paljon sanomaan. Ne ovat normikeväinäkin aika hitaita. Katsotaan, katsotaan.

Syksyllä istutetuista sipuleista osa jää selvästikin nousematta. Samoin monet jo aiempina vuosina multaan kätketyt ovat jääneet tulematta. Monet niistä narsisseista, jotka ovat nousseet, ovat harvalukuisia ja osin lyhytkasvuisia ja muutenkin vähän kärsineen oloisia.

Tein tämän postauksen oikeastaan itselleni jonkinlaiseksi yhteenvedoksi tilanteesta. Perennojen suhteen aika näyttää, mikä nousee ja mikä ei. Toki monien perennojenkin katoaminen hiukan harmittaa, mutta enemmän surettaa pensaat, joiden kasvuun ja kukoistukseen kuluu enemmän aikaa.

Kaikkien näiden menetysten rinnalla nousee runsaasti ilon aiheita, joista tulevissa postauksissa. Nyt on kartoitus tehty ja tämän jälkeen kaikki, mikä virkoaa ja vihertyy, tuottaa ylimääräistä plussaa ja hyvää mieltä. Huomiseksi on luvattu vesisateita ja jotenkin vain tuntuu, että sillä on hyvin posiviitinen vaikutus myös huonovointisten kasvien heräämiseen. Ja pitkän kuivuuden jälkeen varmasti myös koko luonnolle.

  
Juuso on viime aikoina loistanut blogipoissaolollaan. Se johtuu pitkälti siitä, että se tykkää nukkua varjoisissa lehvästöissä, joihin mamman putket eivät kunnolla ulotu. Kuorsaus vaan kuuluu, kun lähistöllä liikkuu.

Nyt me toivotamme kaikille oikein mukavaa viikonloppua!