Sivut

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Vakka-Taimesta Vuorelaan


Lauantaina taisi olla yksi tämän kesän huippukohdista, sillä osallistuin Suvikummun Marjan ja Kivipellon Sailan järjestämään bloggaajatapaamiseen Raumalla. Lauantaipäivä alkoi hiukan pilvisenä ja koleana, mutta mieli oli odotusta täynnä. Ja päivän mittaan sääkin parani. Tai sitten oli vain niin mielenkiintoista ja mukavaa, ettei säähän kiinnittänyt liiemmin huomiota. 


Poimin Oravanpesän Katin Rauman linja-autoasemalta kyytiini ja huristelimme suoraan Vakka-Taimeen Pyhärantaan. Pääsimme tutustumaan Vakka-Taimen hengästyttävään lajikirjoon Vesa Muurisen johdolla. Valtaviksi kasvaneita puuharvinaisuuksia, mielenkiintoisia erikoisuuksia ja toinen toisensa perään avautuvia kasvien muodostamia tiloja. Muurisesta välittyi meille puutarhaharrastajille tuttu intohimoinen innostuneisuus kaikkeen kasvavaan. 


Latinankieliset nimet lennähtelivät kohti latvustoja, kun Muurinen kulki edellämme esittelemässä onnistumisensa tuloksia. Ryhmäläiset esittivät runsaasti kysymyksiä ja saivat niihin myös vastauksia. Useampikin kaivoi kassistaan kynää ja paperia tallentaakseen lukuisia mielenkiintoisia tiedonjyviä myöhempää käyttöä varten. Paljon meni ohi korvien, mutta paljon jäi myös mieleen. Kokemus oli vertaansa vailla. Mielihyvin ottaisin siitä toisinnon ammentaakseni lisää tietoa.


Useimmat olivat tehneet ennakkoon kasvitilauksen, mutta kierroksella tuli vastaan monia kiinnostavia kasveja, joita oli sitten mahdollisuuksien mukaan lisättävä taimikassiin. Harvoin sitä miltään puutarhalta kotiin pääsee pelkästään ostoslistan mukaisin tuomisin. Vielä vaikeampaa se on, kun tarjolla on harvinaisuuksia, joita ei juuri muualta saa. 


Vakka-Taimesta ostin seuraavat kasvit:

Rosa gallica 'Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu
Clematis mandshurica - Mantsuriankärhö
Glaucidium palmatum - Sinikämmen 2 kpl
Paeonia veitchii - Ruusupioni
Pulsatilla rubra - Tarhakylmänkukka, punainen
Trillium erectum - Punakolmilehti
ja bonuksena niin monen muunkin bongaama Fritillaria camtschatcensis eli Tummapikarililja

Pioni Red Charm

Vakka-Taimeen on ihan helppo mennä, jos vain siellä päin liikkuu. Ja on se kyllä ihan oman retkensä arvoinenkin paikka. Etenkin, jos kaipaa harvinaisuuksia, joita ei joka taimistolla ole tarjolla. Odottaessamme pysäköintipaikalla muita ryhmäläisiä, ostoksille saapui vanhempi pariskunta Ahvenanmaalta. Eli jos joku näkee niin paljon vaivaa, että tulee laivamatkan takaa hyvään taimitarhaan kasviostoksille, miksei itsekin voisi ajella välillä vähän kauemmaksi. 

Kiitos vielä Vakka-Taimen Vesa Muuriselle mielenkiintoisesta esittelyretkestä ja muutenkin mukavasta kohtaamisesta.


Seuraavaksi vierailukohteeksi oli sovittu Suvikummun Marjan työpaikkana toimiva Vuorelan puutarha. Sinne meillä oli jo kiire, sillä Vakka-Taimessa aikaa kului yllättävän paljon, vaikka pidempäänkin siellä olisi vielä voinut olla. 

Vuorelan puutarha on perustettu 1942 ja toimii nyt jo kolmannen polven hoivissa Rauman Vasaraisissa.  Aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyi esimerkilliseen järjestykseen. Kasveista löytyi kuva ja muut tiedot hintoineen. Lisäksi kuvan vieressä oli pieni lokero, josta sai ottaa taimilapun ostamaansa kasviin. Tosi kätevää. Vuorelaan voisivat tehdä opintomatkan monet pääkaupunkiseudun taimikauppiaat.


Taimet olivat hyväkuntoisia ja helposti löydettävissä selkeän sijoittamisen ansiosta. Kiireisestä aikataulusta huolimatta saimme hyvää palvelua ja toinen omistajaveljeksistä tuli esittäytymään ja juttelemaan. Mukava kaveri.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ostoskassini ollut muhkeampi, mutta nämä ehdin haalia Vuorelasta mukaan:

Hemerocllis lilio-asphodelus - Keltapäivänlilja 2 kpl
Geranium pratense 'Dark Reiter' - Kyläkurjenpolvi
Anemone multifida 'Rubra' - Amerikanvuokko
Aquilegia culturum 'Rotstern' - Akileija, punavalkoinen
Aquilegia culturum - Akileija, valkoinen


Päivän päätteeksi oli tarkoitus vierailla Suvikummun Marjan puutarhassa jakamassa kokemuksia ja puhumassa puutarhaa. Lupasin viedä Katin Vuorelan puutarhasta Rauman linja-autoasemalle ja edellisyön valvomisen vuoksi olin kahden vaiheilla, jaksanko enää ajaa takaisin Marjalle. Kati oli tuonut itse kasvattamiaan pelargoneja jaettavaksi muille ja ne jäivät minun autooni. Niinpä päätin sittenkin hurauttaa takaisin muiden joukkoon jakamaan Katin pelaguut ja se kyllä kannatti.

Kaikki Suvikummun Marjan blogia seuranneet tietävät, että hän on erittäin monitaitoinen ihminen. Marjalta sujuu sukan kutominen, herkkuruoat ja valokuvaaminen erinomaisten viherpeukalo-ominaisuuksien lisäksi. Saimme ihailla hänen kaunista puutarhaansa ja nauttia suussa sulavista tarjoiluista. Kissojakin päästiin rapsuttamaan tai vähintäänkin vähän kauempaa niiden menoa seuraamaan. 


Mukana oli joukko ihania bloggareita, joista osan olen tavannut jo useampaan kertaan. Nyt oli ilo tutustua myös uusiin ihmisiin. Naurua, iloista puheensorinaa ja mielenkiintoisia keskusteluita. Niitä olisi riittänyt useammankin tapaamisen verran. Kiitos Marja ja Saila, upean tilaisuuden järjestämisestä ja kiitos rakkaat puutarhaystävät, teitä on aina ilo tavata.

sekä Leena, Eija ja Titta


Missä puutarhaihmiset tapaavatkaan, siellä myös vaihdetaan kasveja. Vaihtopöydälle ilmestyi purkki poikineen. Olimme sopineet, ettei kotiloalueilta tuoda vaihtotaimia ja niinpä minun purkkini jäivät suosiolla koti(kotilo)pihalle. En sitten aikonut mitään itsellenikään ottaa, mutta kun hetki ennen lähtöä jäljellä oli pöydällä edelleen joukko Kivipellon Sailan kasvattamia pikkuruisia esikon taimia, muutama komeavaleunikko ja jokunen punahattu, uskalsin ottaa yhden kutakin. Komeavaleunikoista olen erityisen iloinen, sillä niitä olin etukäteen tilannut Vakka-Taimesta, mutta Muurisella ei enää ollut valmiina yhtään.


Kuvasaldoni jäi vähän valjuksi, sillä valtaosassa kuvista vaeltaa jokin omituinen viiru. Muutamista kuvista sain sen rajattua näkyvistä, mutta vähiin kävi käyttökelpoiset kuvat. Miksiköhän tällaista tapahtuu juuri silloin, kun käsillä on jokin ainutlaatuinen tilaisuus? Onneksi monet kasvit ja näkymät pääsivät varsinaisen kuvaustulvan kohteiksi ja toinen toistaan upeampia kuvakoosteita pääsette ihailemaan muiden tapaamiseen osallistuneiden blogeissa.

Hiukan on vieläkin väsynyt olo, eikä selkäni näköjään tykkää yhtään pitkistä ajomatkoista. Edessä on vielä reissusta hankittujen taimien istuttaminen, mutta niitä multaan kaivaessa voikin sitten muistella kivaa tapaamista. Sen voimalla elää taas pitkään kevyesti.
 

41 kommenttia:

  1. Olipa mukava ja mielenkiintoinen tapaaminen samanhenkisten ihmisten seurassa. Ja toivottavasti se selkäkin siitä tokenee.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mukava tapahtuma. Eiköhän selkä tästä tokene, kun se saa monipuolisempaa liikuntaa.
      Kiitos samoin, mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Ja varmasti mieleenpainuva kokemus tuo (puutarha-"hörhöjen")tapaaminen ja vierailu noissa mielenkiintoisissa puutarhoissa. Mielenkiintoisia kasveja olit löytänyt. Toivottavasti ne kasvavat hyvin; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva tapahtuma.
      Vakka-Taimen kasvivalikoima on mittava. Kovin erikoisia kasveja en hanki, jotta ei tule liikaa pettymyksiä.

      Poista
  3. Beautiful photos!!! :) Greetings from Montreal, Canada.

    VastaaPoista
  4. Varmasti kiintoisa reissu! Hiukan huilia, sitten vaan on mielessä mukavat muistot!

    Mikä on tuo ihana persikkainen amppelikukka kuvassa, jossa on vihreitä laseja? Joku begonia? Todella kaunis & erikoisempi sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Begonia se on, mutta lisätiedot täytyy kysyä Suvikummun Marjalta. Kukka on kuvattu hänen kasvihuoneessaan. Sävyn lisäksi kukinnon muoto on viehättävä.

      Poista
  5. Olipas kiva reissu, ainakin niin päättelin. Hienoja kukkia löysit.

    VastaaPoista
  6. Kivat ostokset, kirjoapteekkarinruusu on minun hankintalistalla. Ilmeisesti sitä ei ihan jokapaikasta saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli parin kesän ikäinen kirjoapteekkarinruusu, joka ei selvinnyt talvesta. Metsästin sitä monesta paikasta ja löysin nyt Vakka-Taimesta. Oulujoen taimistolla on hyvä ruusuvalikoima. Tosin nyt en heidän tilannettaan katsonut. Tilasin sieltä viime kesänä Hurdalin ja Montebellon. Lähetys tuli Matkahuollon kautta ja palvelu oli loistavaa. Suosittelen.

      Poista
  7. Teillä on ollut mukava tapaaminen!
    Niin upeita kuvia! Ihania kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mukava tapaaminen. Niihin kannattaa osallistua, jos vain on mahdollisuus.

      Poista
  8. Yhtää en oo kade tuosta tapaamisesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan kannttaa olla kade, sen verran hieno tapaaminen oli.

      Poista
  9. Oli niin kiva tavata jälleen ja jutella, puhua puutarhaa ja ihastella kasveja oikein porukalla! Aika kului siivillä ja jo Vakka-Taimessa olisi kulunut aikaa pidempäänkin, ehkä viikko :D Olen samaa mieltä kanssasi tuosta Vuorelasta, täältä Tampereen seudulta voisi tarhurit tehdä sinne myös tutustumisreissun, niin monipuolinen ja siisti taimitarha on!

    Päivästä sai niin paljon hyvää mieltä ja ajatuksia, oli niin kivaa, kiitos kuuluu kaikille osallistujille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakka-Taimi ja Vuorela ovat aivan erilaiset kohteet, mutta kumpikin omassa lajissaan todella hienoja ja käymisen arvoisia.
      Jäi kyllä tosi mukavat muistot ja hyvä mieli tapaamisesta. Sillä elää taas pitkälle eteenpäin.

      Poista
  10. Kiitos kyydistä ja seurasta! Oli aivan huikean ihanan päivä. Harmitti vietävästi lähteä aivan liian aikaisin kotiin, mutta kotioven takana itkevä kissa oli paras syy lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä palasin vielä jatkamaan päivää Marjan luo ja se kyllä kannatti. Sinun pelargonisi löysivät uudet kodit, mutten katsonut, kenelle ne päätyivät.
      Murusen kannalta oli kyllä hyvä, että mamma tuli ajoissa kotiin.

      Poista
  11. Päivänne kuulosti niin ihanalle. Mielenkiintoista ohjelmaa ja ihanaa seuraa. Ja vielä mahtavia tuliaisia. Mahtavaa että tällaisia päiviä järjestetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli todella antoisa. Tapaamisia voi itse asiassa järjestää ihan kuka haluaa. Tässäkin järjestäjinä olivat yksittäiset bloggarit. Tokihan järjestelyt vaativat hiukan ajankäyttöä ja voimavaroja, mutta ovat ehdottomasti sen arvoisia.

      Poista
  12. Olipa huikea päivä! Vakka-Taimi on mahtava paikka, siellä tulee käytyä varmasti toistekin. Vuorelassa oli helppo tehdä ostoksia vähän kiireessäkin. Marjan herkut kruunasivat päivän ja puutarhureiden seura oli taattua A-luokkaa. Minäkin olin hurjan väsynyt, mutta onnellinen kotiuduttuani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakka-Taimessa olisi varmasti vierähtänyt toinenkin tovi, joten sinne täytynee tehdä uusintaretki. Näissä tapaamisissa on sekin hyöty, että tulee harrastettua kotimaan matkailua. Hyvä syy lähteä katselemaan paikkoja kotiseutua kauemmas.

      Poista
  13. Sun kuvat on taas niin hyvät, ei näissä mitään viiruja näy. Vieläkin pakahduttaa tänä päivä, todellinen kesän huippuhetki. Ajelin vielä eilen Espooseen ja tänään tuntui kropassa siltä, että pakollisen osuuden jälkeen kaaduin selälleen lepoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kesän huippuhetki. Kylläpä sai taas puhua puutarhaa ja nauraa vatsansa kipeäksi. Ihanaa porukkaa!

      Sain osasta kuvia rajattua viirut pois. Ilmeisesti kamerassa on joku roska, mikä on helpotus. Selviän puhdistuksella, joka ei maksa maltaita. Pelkäsin jo, että joudun hankkimaan uudet välineet.

      Tuli sinullekin ajamista sitten kilometri poikineen. Vaikka tykkäänkin ajella, on pitkät matkat kyllä aika puuduttavia.

      Poista
  14. Niin kyllä päivämme oli tosi onnistunut mutta ihmeen väsynyt minäkin olin vaikka en yhtikäs mitään koko päivänä tehnyt, olin vain ja nautin kaikesta.
    Tänään sain taimeni maahan ja tarhanpiha alkaa kummasti siistiytyä.
    Oli tosi kiva tavata, mutta eipä siinä paljon ehdi puhella kun ohjelma ja mukava väki hyörii ympärillä.
    Juhannusta kohti mennään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että kun ympärillä on paljon kivoja ihmisiä, ei yksittäisten henkilöiden kanssa ehdi juurikaan ajatuksia vaihtaa. Mutta yhtä kaikki, tosi kiva päivä oli.

      Minun taimeni odottavat istuttamista. Odotan sadetta tai vähän viileämpää. Ja osan kanssa täytyy vähän taas mietiskellä sijoituspaikkaakin.

      Juuri tänään totesin Ukkokullalle, että juhannus on sitten ensi viikolla. Ensin kesä tuntui hurjan pitkältä, mutta hujauksessa aika taas kuluu. Mukavaa sentään, että tuli lämpimämpää.

      Poista
  15. Apua, mä en meinaa ehtiä töihin, kun luen teidän kaikkien ihanien blogeista lauantaista! Oli ihana päivä ja ihana katsoa mitä muut vangitsivat kameralleen! Onneksi ei kaikkea tarvitse löytää omista kuvista, niin paljon tuli nähtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Välillä meinasi kuvaaminen unohtua kokonaan, kun oli niin paljon nähtävää, kuultavaa ja jaettavaa muiden kanssa. Onneksi kamerat ovat räpsyneet ahkerasti ja se, mitä on itseltä jäänyt kuvaamatta, löytyy toisten postauksista.

      Poista
  16. Upeita kuvia! Ihanalta tapaamiselta näyttää ja kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, sinäkin olisit varmasti nauttinut Vakka-Taimen Vesa Muurisen kierroksesta. Hieno persoona ja hieno paikka.

      Poista
  17. Onneksi se viiru ei kuitenkaan ole kaikissa kuvissa. En olisi huomannut mitään kummallista näissä kuvissa jos et olisi kirjoittanut. Mutta jos olit suunnitellut laittaa blogiin tiettyjä kuvia ja ne ovat sitten viirullisia, niin se harmittaa.
    Hieno raportti päivän tapahtumista ja niin tarkasti olet merkinnyt muistiin kasvien latinankieliset nimet. Itselläni ei ollut muistiinpanovälineitä mukana.
    Tuo Marjan pelargonia on sitten niin hienostuneen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiru on kaikissa kuvissa, mutta osasta sain rajattua sen pois. Kamerassani on ilmeisesti roska, mikä on helpottava tieto, sillä selviän puhdistuksella. Pelkäsin jo joutuvani hankkimaan uudet välineet.

      Google on erinomainen apu kasvien nimien selvittämisessä. Muurista kuunnellessa vakuutuin taas siitä, kuinka tärkeää olisi opetella kasvien latinankieliset nimet. Silloin selviää helposti kasvin sukulaisuussuhteet. Pyrin omiin tietoihini aina merkitsemään kasvin nimen sekä latinaksi että suomeksi. Siitä on pitkän päälle paljon apua.

      Marjan kukka taitaa olla begonia ja upea sellainen. Täytyykin kysyä häneltä begonian nimi vastaisuuden varalle.

      Poista
  18. Voi ihanuuden ihanuus miten mukavaa ja inspiroivaa meillä jälleen olikaan. Tuota muurista olisi kyllä kuunnellut mieluusti pidempäänkin, harmi ettei ollut muistiinpanovihkoa mukasalla. Nuo latinankieliset nimet suorastaan viuhuivat ja tietoa oli niin valtavasti =) Kaikkinensa kerrassaan upea päivä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, että puutarhaliikkeeseen pitäisi ottaa kynä ja paperia mukaan. Nyt ne olisivat olleet tarpeen. Kaiken kaikkiaan hieno päivä ja kokemus.

      Poista
  19. Meillä oli kyllä mahtava päivä!
    Vieläkin enemmän tarvis aikaa että ehtis kaikkien kanssa jutella:)
    Nähdään taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokopäivä puuhaa tavata ihania puutarhaihmisiä. Aika menee kuin siivillä, eikä riitäkään.

      Poista
  20. Ihastuttavia kuvasi ovat ihan mahdottoman hienosta päivästä!
    Kaikki oli niin supermukavaa. Koko päivä oli huippuhieno, parasta A-luokkaa.
    Juusolle terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso kiittää ja aikoo esiintyä lähiaikoina postauksessani.
      Päivä oli tosi mukava ja kiva oli tavata sinuakin.

      Poista
  21. Oli taas niin mukava nähdä sinua ihana Between! <3
    Mä en nää mitään viiruja, hienoja kuvia, tunnelmia ja kuvakulmia.
    Meillä oli kyllä niin ihana päivä, toivottavasti nähdään taas pian uudelleen!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!