Sivut

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Ei enää vettä, please!

Valkoinen viiva kuvan keskellä on Juuson juoksunaru

Jos yhtenä päivänä paistaa, niin takuuvarmasti seuraavana sataa. Kovaa ja paljon. Jos aamulla paistaa, niin illalla sataa. Kovaa ja paljon. Jos illalla paistaa, niin aamulla sataa. Kovaa ja paljon. Puhumattakaan öistä, jolloin avoimesta ikkunasta kaikuu sateen ropina, lorina, suhina ja sen märkyyden suorastaan aistii tyynylle saakka.


Sateen keskellä, sitä ennen ja sen jälkeen on saatu myös kunnon ukkosia. Tiistaivastaisena yönä talon päällä rytisi siihen malliin, että kissa tärisi peloissaan sängyn alla ja salaman aiheuttama piikki ohitti ylijännitesuojan rikkoan yhden tietokoneen purkeista. Onneksi kotona oli varapurkkeja, eikä sentään tietokoneet hajonneet. Sen siitä saa, kun laiskuuttaan ei viitsi illalla käydä ottamassa nettiä pois päältä. Tosin tällä kertaa yöukkosta ei näkynyt ennusteissa.


Futiksen seuraaminen yömyöhäiseen on sekoittanut unirytmin ja muutenkin väsyttää niin vietävästi. Juuri, kun sain kaikki purkeissa istutusta jonottavat kasvit tungettua multaan, niitä tuli haalittua lisää. Vaikka jo useampaan kertaan olen päättänyt, että nyt täytyy vähän hillitä hankintaintoa ja keskittyä välillä vähän muuhunkin. Mihinkäs muuhun sitä nyt sitten keskittyisi?


Vaikka herukoiden poimimiseen, sillä tämän kuvan ottamisesta ne ovat merkittävästi lisää punastuneet. Ajattelin odottaa, että pensaat vähän kuivahtaisivat edellisten sateiden jäljiltä. Turha toive, sillä sadetta luvataan päivä toisensa jälkeen. Ei enää vettä, please!
 

43 kommenttia:

  1. Sama toive on minullaki. Ihan tarpeeksi on kyllä satanut täälläkin viime viikkojen aikana. Jospa ensi viikolla sää poutaantuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on sentään ollut hyvä päivä. Ei yhtään sadetta - vielä.

      Poista
  2. Sadetta on totisesti kyllä riittänyt. Meikäläisellä on kaksi viikkoa lomaa ja ensimmäinen viikko meni sadetta pidellessä. Tämä toinen viikko on hieman parempi sään puolesta ja aurinkokin on pilkahdellut. Mutta sadetta on kuitenkin ennustettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon sydämestäni lomaasi lisää aurinkoa, sillä sen voimalla jaksaa taas ensi talven pakertaa.

      Poista
  3. No voi hitsi! Meillä oli onneksi tullut maanantaina jotain 5 mm sadetta, niin täällä puolestaan kuivuudessa kärvistelevä puutarha sai edes jotain kostuketta. Ei mee lainkaan tasan nää hommat! Ja kun teillä on ne lehtokotilotkin, niillä on varmaan juhlat. Eikä Juusokaan viihdy ulkona, voi pientä, kun pelkäsi ukkosta.
    Heh, mihinkähän muuhun sitä keskittyisi kuin taimien hankintaan ja istuttamiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mene tasapuolisesti sateet, ei tosiaan. Mutta tällaista tämä ihmiselo kai on. Aina ruikutetaan jostain ja toivotaan sitä, mitä ei juuri tällä hetkellä ole. On tässä märkyydessä hyvätkin puolensa, mutta välillä ne unohtuvat.
      Juuso ressukka pelkää ukkosta ja menee sinä jyrinän voimistuessa sängyn alle. Ei se pienempänä piitannut ukkosesta yhtään.

      Poista
  4. Täällä on tämä viikko ollut ihan hyvä, yks pieni sade kuuro oli.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkokuja on siis nimensä veroinen: aurinkoinen.
      Huomasin arvontasi, mutta en nyt tarvitse kulhoja.

      Poista
  5. Ihan samaa mietin, vähemmän vettä kiitos! Vielä eilen luvattiin tälle ja huomiselle päivälle aurinkoa, mutta tänään aamulla säätiedotus on muuttunut ja sadekuurot ilmestyneet ennusteeseen :( Ukkonen jytisi täälläkin yhtenä yönä ja sähköt menivät hetkeksi kaikkien laitteiden piippauksista päätellen.
    Tuttua myös tuo hamstraus, kaikkialla myymälöissä on toinen toistaan houkuttelevimpia kasveja tarjolla, joita haluaisi kokeilla. Mutta kyllä kasveja mahtuu! (Tai jos ei mahdu, niin kaivetaan taas lisää penkkejä..) Talvella ehtii keskittyä muihin hommiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälle lataa niin paljon odotuksia ja sitten sateet sotkevat kaikki suunnitelmat. Kun tämä Suomen kesä ei muutenkaan niin pitkä ole. Toivoisi edes sen vähän olevan aurinkoinen ja lämmin.
      Hyvä pointti, aina voi perustaa uusia kukkapenkkejä.

      Poista
  6. Toinen tämmöinen kesä peräkkäin - ottaa päästä. Mattopyykillekin pitäisi päästä ja monta muutakin aurinkokelin hommaa odottaa. Odotellaan aurinkoa, kun muuta ei voida.

    Hauskaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä arvannut, että matot ja petivaatteet olisi pitänyt pestä toukokuussa. Silloin ne olisi saanut kuivaksikin.

      Poista
  7. Yhdyn tuohon toiveeseen täysin sydämin :)
    Tänään ei ole vielä tullut pisaraakaan...!

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei tosiaan ole satanut. Tällaisia päiviä lisää.

      Poista
  8. Älä muuta virka! Retiisin uudet taimetkin hautautui veteen :( Kyllä se alkaa kyllästyttää, kun koko ajan kaikki kastuu.. Nyt aurinko paistaa komeasti ja sain mustikoita kerättyä, tosin metsä oli märkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hukkuneet retiisit, sekin vielä. Sieniä sentään on kuulemma hyvin tulossa. Naapuri jo toi kantarellimaistiaiset.

      Poista
  9. Meilläkin on satanut, mutta maltillisemmin. Kastelu on ollut automaattista, mutta ilolla otan vastaan myös lämpimät sateettomat päivät. Äsken kävin sienessä, kanttarellit ainakin ovat kiitollisia sateesta ja lämmöstä. Mustikatkin saivat hyvin lisää kokoa kosteudesta, nyt vain poimintailmoja, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantarellit ja muut sienet tykkäävät näistä ilmoista. Sain eilen naapurilta ensimmäiset kantarellit maistiaisiksi. Aika paikallisia sateet ovat välillä olleet. Vaikka meillä sataa, 15 km:n päässä Espoon puolella ei tule tippaakaan.

      Poista
  10. Yhdyn tähän avaamaasi sadevalitukseen: siis niin saamarin tylsää ja päähän ottaa. Jotenkin puutarhainto on aivan lamassa. Mies yrittää maalata taloa - ei oikein edisty. Väsyttää ja kolottaa, mun lihakset ja nivelet ei tykkää kosteasta ja tuulesta. Meillä on ollut tosi vähän kotiloita, mutta nyt ne taitavat meillekin rynnistää. Pah, pah - mitäs vielä...

    Muuttaisin Espanjaan jos voisin!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö tekisi hyvää luille ja nivelille. Ja kyllä muutenkin lyhyt Suomen kesä voisi olla aurinkoinen ja lämmin. Jaksaisi taas pitkän talven paremmin. Minkäs teet, toivotaan parempaa.

      Poista
  11. Sama täällä. Joka himputin päivä sataa!

    VastaaPoista
  12. Vettä tosiaan riittää enemmän kuin tarpeeksi, ja etanoita samoin! Seuraavien kymmenen päivän sääenustekin näytti ikävä kyllä tismalleen samaa, lämpötila parinkympin tuntumassa ja sadekuuroja tiedossa joka ikinen päivä. Hankalinta on se, kun ei voi lainkaan tietää, mikä sää on vartin päästä, mahtaako sataa vai paistaa? Jotta kannattaako aloittaa joku ulkohomma vaiko eikö?
    No, runsaasti vettä kaipaavat kasvit varmasti menestyvät hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan pysty tekemään kovin pitkälle kantavia suunnitelmia, kun aina pitää varautua sateeseen ja työn keskeyttämiseen. Ja kotilot juhlivat. Harmittaa, kun tulevat märällä pihatiellä itsevarmana vastaan kuin maailmanomistajat.

      Poista
  13. Sama juttu täällä. Eilen oli tosi erikoinen sadekuuro, sillä näytti kuin joku olisi ruiskinut vettä teatraalisesti katolta. Valtaisat pisarat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pitääkin ryhtyä tarkkailemaan sateen erilaisia olomuotoja. Ehkä se auttaa paremmin sietämään sadetta.

      Poista
  14. Sama toive täällä. Viime vuoden heinäkuu oli jo ennätyssateinen ja pahalta näyttää tämäkin heinäkuu. Päälle vielä samanlainen talvi niin pessimisti minussa lyö puutarhahanskat naulaan. Ei tule mitään. Tilaan tonnin hiekkaa pihaan ja peitän kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonni hiekkaa on hyvä idea. Siinä jää asfalttiin nähden pieni takaportti. Jos aurinko kuitenkin yllättää, voi ajankulukseen ryhtyä kaivamaan haudattua puutarhaa takaisin.

      Poista
  15. Ihan näin hassusti ei täällä meillä kaupunkikodissa ole ja vasta viime sunnuntaina kuulin tänä kesänä eka kerran ukkosta ja sekin jyrinä kuului ksukaa ja ei oltu täällä kotosalla.
    Nyt sataa ja ukkostaa, mutta sekin on sellaista sateen esivalmistelua.
    Voi Juusoa, harmi kun ukkonen sillä lailla pelättää. Rapsutukset täältä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso kiittää rapsutuksista! Onneksi se ei pitkään ukkosta muistele, vaan kömpii mamman viereen hellittäväksi.

      Poista
  16. Täällä ei ole ollut ihan noin reipasta lotinaa, mutta kyllä kastelu saisi jo riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, ettei koko Suomi ole rankkasateiden kiusaama.

      Poista
  17. Jatkuva sade latistaa kyllä innokkaimmankin puutarhurin. Tällä viikolla on sentään vuorotellen paistanut ja satanut, eilenkin koko päivän 10 minuutin välein. Eipä siinä ennätä kuin ravata edestakaisin pihalle ja kiireesti takaisin sateen suojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä juuri tuo tekemisten pätkittäisyys ja ennustamattomuus harmittaa eniten. Aikaa menee turhaan olemiseen.

      Poista
  18. Teillä on tainut olla enemmän sateita kuin meillä. Saisi teille tulla jo poutajakso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksesta alkaen vesisateita on ollut ihan liikaa. Joku aurinkoinen päivä välissä, mutta ei taatusti kahta peräkkäin.

      Poista
  19. Ukkosilmoja ei meillä ole pahemmin ollut. Mutta sadetta on piisannut, voisin yhtyä sinun sanontaan, ei enään yhtään vettä, kiitos !!!
    Sulla on hienoja kuvia sateesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan kimpassa vähemmän sateita, jos siitä olisi jotain apua. Kesällä pitää paistaa ja olla lämmintä. Enimmäkseen.

      Poista
  20. Eiköhän kesäkukat ihmisten lailla tykkää enemmän auringosta kuin jatkuvista sateista. Kohta kai meikäläinenkin hukkuu, omalle pihalle.

    VastaaPoista
  21. Olen ihan samaa mieltä. Meilläkin on alkuviikko tullut vettä väärällään ukkosineen kaikkineen. Tänään oli poikkeus - ei yhtään pisaraa - ihanaa. Toivottavasti se ei kostaudu heti huomenna. Tänään olen saanut muutaman perennankin maahan, mutta pääasiassa sisähommia.

    VastaaPoista
  22. Täällä meilläkään sade ei ole ollut noin runsasta vaan sadekuurot ovat jääneet onneksi melko lyhyiksi. Nyt luvassa on lähipäivinä sateisempaa.

    VastaaPoista
  23. Kyllä on erilainen keli ollut Länsi-rannikolla. Sadetta tuskinlainkaan heinäkuussa.

    VastaaPoista
  24. On kyllä tosi hullu sadekesä ollut meilläkin. Voimia sinulle! Tänään pitäisi viimein auringon paistaa etelässä :) Ihanaa puutarhapäivää sinulle ja Juusolle toivottelen! Mukava kun olet futiksia seurannut, minäkin yritin, tulivat niin kamalan myöhään aina, haukotus.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!