Ei tylsää eikä yksitoikkoista

Lilja On Stage

Yritän tiukasti pitää kiinni ajatuksesta, että yhä on kesä. Elokuuhan on kesäkuukausi ja lämpötilakin sallii edelleen paitahihasillaan kulkemisen ulkosalla. Kesäajatuksesta kiinni pitäminen on kyllä joltisenkin hankalaa, kun navakka, puiden latvuksia taivuttava tuuli pudottelee puista keltaisia lehtiä pitkin pihakäytäviä ja koivunsiemeniä on patio jatkuvasti täynnä, vaikka kuinka niitä kävisi luutimassa. Päivittäin myös vettä ripsii säännöllisin välein, joten missään vaiheessa puutarha ei pääse liiemmin kuivumaan. Äkkipäätä pihamaalle katsoessa syksy hiipii väkisinkin mieleen.

Clematis Ville de Lyon

Pohdiskelin pihalla touhutessani, että kuuluuko puutarhurin mielenlaatuun jatkuvasti pienoinen tyytymättömyys. Sellainen aivojen takaosassa leijaileva ajatus, ettei joka paikka ole ihan just jetsulleen siten, kuin sen toivoisi olevan. Kun on toteuttanut jonkun isomman projektin, on hetken ihan rauhallinen olo ja sen rauhallisen olotilan vallassa pitää oikein käydä tepastelemassa tehdyn työn ääressä kerran jos toisenkin. Vaan kohta rauhallisuus on jälleen mennyttä vain ja päässä myllertää uudet ideat ja ajatukset.

Clematis Purple Dream

Hankalin minusta on vaihe, jolloin ei ole saanut itselleen täysin hahmotettua, missä nimenomaisessa kohdassa puutarhaa se tyytymättömyyden aihe sijaitsee. Onko kyseessä joku yksittäinen kasvi, joka aina ohi kulkiessa pistää oudosti silmään, jolloin sen siirtäminen ratkaisee pulman. Vai rehottaako rikkaruohojen armeija jossain puutarhan osassa kovin innokkasti, eikä ole ollut aikaa sen kitkemiseen. Vai pitäisikö kenties myllätä kokonainen kukkapenkki uuteen kuosiin. 

Clematis Pink Fantasy

Pari-kolme kesää olen ahertanut aika intensiivisesti alapihan kimpussa. Toki yläpihallakin on kaikenlaista tullut tehtyä, mutta vähemmän keskittyneesti ja suunnitelmallisesti. Kun käyttää kaiken aikansa ja voimavaransa johonkin tiettyyn kohtaan tai alueeseen, luonto tekee sillä aikaa kujeitaan muualla. Kasvit kasvavat ja levittäytyvät ja näkymät muuttuvat. Yhtäkkiä sitä vain havahtuu, että kappas, tuokin penkki alkaa olla käsittelyn tarpeessa. Joskus yksinkertaisesti tulee sellainen tilanne eteen, ettei enää pelkällä yksittäisten kasvien nyppimisellä saa hyvää lopputulosta, vaan on ryhdyttävä jakamaan ja siirtämään vanhoja istutuksia.

Clematis Nelly Moser

Olopihan puutarhaportin vasen puoli on jo pitkään vaivannut minua. Olen kuitenkin kiiruhtanut sen ohi ja siirtänyt ongelman ratkaisua jatkuvasti eteenpäin. Tänään tartuin sitten härkää sarvista, vaikka mitään kovin suurta en vielä ole saanut aikaan. Aloitin ongelman ratkomisen kaivamalla penkin takaosaan ison kuopan ja siirsin siihen kesän isossa piharuukussa viettäneen Nelly Moser -kärhön. 

Kärhö oli kasvattanut hurjan määrän juuria purkkiin ja pelkään nyt vahingoittaneeni niitä vähän liikaakin, sillä kärhö ei millään halunnut pois ruukusta, enkä minä halunnut rikkoa isoa ja mieluista ruukkua. Kärhön latvuksissa oli muutamia uusia nuppuja, jotka ruukkutaistelussa vaurioituivat. Leikkasin kärhöstä muutaman pisimmän oksan kokonaan pois, koska ajattelin, että sen on parempi käyttää voimansa uuteen paikkaan juurtumiseen kukkimisen sijaan.

Oranssi päivänlilja - mikä lie nimeltään?

Kärhön istuttamiseksi jouduin tallomaan vähän liikaakin rehottavaa kurjenpolvea ja kaivamaan ylisuuria aluevaltauksia tehneitä irispaakkuja pois. Alkoi satamaan ja olin jo tehnyt yhtä sun toista, eikä muutenkaan enää ollut aikaa jatkaa pihahommia. Homma siis jäi totaalisesti kesken ja nyt tuo kukkapenkki tai pikemminkin istutusalue on entistäkin rumempi. Kumma kyllä se ei haittaa minua laisinkaan, mikä johtunee siitä, että vihdoin sain konkretisoitua tyytymättömyyden kohteen. Olen jälleen kerran laittanut yhden tapahtumavyöryn alulle ja se tulee päättymään, kun istutusalue on mieleiseni. Tai ainakin sinnepäin. 

Tällainen päivänlilja - eikä ole nimeä tällekään.

Olen monta kertaa yrittänyt hahmotella kukkapenkkisuunitelmia paperille, mutta minulla sellainen työskentely ei näköjään toimi. On vain mentävä lapion kanssa kohteen viereen ja hetken pyörittävä aloituspaikkaa etsien. Siitä se kuitenkin aina lähtee. Lopulta lapio uppoaa maahan ja alkaa tapahtumaan. Kasvit nousevat ja laskevat sen mukaan, onko niiden tarkoitus tulla vai lähteä. Kokonaisuus hahmottuu pala palalta työn edetessä. 

Harvoin mikään yksittäinen paikka valmistuu ilman dominoefektiä. Kun ryhdyn tekemään jotain tiettyä istutusaluetta, oli se kuinka pieni tahansa, se poikii kaivamista ja istuttamista useimmiten myös yhteen tai useampaan toiseen paikkaan. Jo tässä vaiheessa, vaikka olen vasta muutaman lapionpiston uuden projektin eteen tehnyt, dominopalikat kaatuilevat niin, että kolina käy. 

Pilkullinen tiikerililja

Yhtään ei harmita, vaikka ehdin vasta aloittaa kukkapenkin kunnostuksen. Suuret voimat on laitettu liikkeelle ja päässä risteilee erilaisia mahdollisuuksia ja toteutuksia. Ehkä on parempikin, ettei kerralla kerkeä tehdä hommia alusta loppuun, sillä näin niille jää aikaa jalostua ja lopputulos saattaa muuttua melkoisesti siitä, mihin alunperin kenties tähtäsi.

Monta päivää vaivannut tyytymättömyys on tipotiessään. Toimintatarmo nakuttaa takaraivossa ja kädet odottavat pääsyä jatkamaan alulle laitettua projektia. Ei ole putarhurin elämä tylsää ja yksitoikkoista. Ei todellakaan.