Satoisia suruja ja iloja

Kurpitsa kukkii

Kuivuudesta tätä kesää ei todellakaan voi moittia. Päinvastoin, meidän nurkilla vettä on tullut, vaikka toisille jaettavaksi. Harmi, etten hyvästä tahdosta huolimatta ole voinut lähettää sadepilviä niitä kaipaaville. Sillä sellaisiakin alueita tänäkin kesänä on riittänyt ihan täällä omassa maassa, monista muista maailman kuivuudesta kärsivistä paikoista puhumattakaan.

Sää on asia, josta riittää keskusteltavaa täysin tuntemattomienkin kanssa. Siitä ollaan myös montaa mieltä, mutta onneksi maailmaan mielipiteitä mahtuu. Minä tykkään auringosta, lämmöstä, valosta. Meidän kesämme on parhaassakin tapauksessa varsin lyhyt, joten minun puolestani saisi paistaa päivä toisensa jälkeen, enkä helteitäkään vastusta. Kyllä sitä pitkän ja pimeän aikana saa riittävästi palella. 

Kasvarimme kolmas kesä on ollut surkea. Tontillemme ei vaan aurinko paista tarpeeksi ja vielä vähemmän, jos aina sataa. Olen seurannut ilman kosteusprosentteja ja ne ovat olleet varsinkin heinä-elokuussa huikean korkeat. Aamuisin olen ensimmäisenä kipaissut avaamaan kasvarin oven ja vasta illalla sen käynyt sulkemassa, jotta kasvari tuulettuisi riittävästi. Kattoikkuna avautuu automaattisesti, kun lämpöä on tarpeeksi. Touko-kesäkuussa kasvu lähti hienosti käyntiin, mutta sen jälkeen on ollut jatkuvia ongelmia liian kosteuden vuoksi.

Edellisinäkin kesinä tomaattien kypsymisen kanssa on ollut ongelmia. Nyt ne eivät tunnu kypsyvän millään. Kävin ostamassa kypsymistä edistävää lannoitettakin, mutta toistaiseksi sillä ei ole ollut merkittäviä vaikutuksia. Lisäksi vaivana on sekä lehtihome että harmaahome. Tomaateissa ei kohta ole ainuttakaan lehteä, olen niitä homeisia poistanut. Minusta koko kasvarissa haisee enemmän home kuin se mukavan voimakas tomaatinlehtien aromi, josta niin kovasti pidän. Kastelu on ollut ongelmallista, sillä lämmössä multa kuivuu, mutta korkea ilmankosteus tiivistyy kasvien lehdille ja kaikille pinnoille. 

Chocolate Cherry

Kurkuista vain yksi taimi on tehnyt hedelmää. Muut kaksi ovat kyllä kukkineet runsaasti, mutta eivät kehity kurkuiksi. Kurkut kasvattivat mittaa vähän joka suuntaan valtavasti, kunnes älysin ryhtyä niiden sivuversoja leikkaamaan. Ehkä tein sen liian myöhään ja kurkut ehtivät käyttää voimansa hedelmien sijaan kasvuun. 

Olen kyllä tosi noviisi näissä hyötykasvitouhuissa, mutta ehkä vielä joskus opin. Kuten olen oppinut paljon koristekasvipuolellakin. Kirjoja ja oppaita löytyy pilvin pimein ja nettikin on pullollaan ohjeita. Mutta silti olen jotenkin surullinen, ettei minulla ole ollut ihmistä, joka kädestä pitäen olisi opettanut taitoja, joita itse puolestani voisin siirtää perimätietona eteenpäin.

Paprika sentään on tehnyt muutamia hedelmiä, minkä katson plussaksi tässä kokonaiskatastrofissa. Kahteen viljelylaatikkoon Ukkokulta laittoi syksyllä valkosipulia, jonka sato on jo korjattu. Ne sentään onnistuivat. Yhteen laatikkoon minä kylvin kahta erilaista lehtikaalia, pinaattia, paria salaattia ja retiisejä. Retiisit onnistuivat ja ne syötiin. Salaattiakin pääsin muutaman kerran poimimaan. Sen sijaan lehtikaalit pelastuivat kaalikoilta luultavasti harson vuoksi, mutta kotilot ja muut etanat tekivät niistä selvää. Enpä ole aiemmin nähnyt näin runsain määrin kaikenlaisia etanoita, kuin mitä tänä kesänä kasvimaalla ja oikeastaan koko puutarhassa on majaillut.

Kurpitsa on kiitettävän varma viljeltävä. Keltaisia kesäkurpitsoita on tullut tasaiseen tahtiin ja eilen viimeksi valmistin herkullista samettista kurpitsakeittoa. 

Punakaneli

Mikään maailmassa ei kuitenkaan ole pelkkää surua ja murhetta. Ei puutarhassakaan. Omenoita tulee tänä vuonna runsaasti. Huvitus ja valkeakuulas ovat jo syöntikunnossa, punakaneli vielä valmistautuu. 

Nyt huomaan, kuinka sittenkin olisi pitänyt enemmän karsia raakilevaiheessa, sillä runsaissa ryppäissä hedelmillä ei ole ollut tilaa ja voimaa kasvaa riittävästi. Monet sanoivat, että omenapuut karsivat itse itseään ja kyllähän noita raakileita putosikin. Ei kuitenkaan riittävästi, joten ihmisen apu olisi ollut tarpeen.

Åkero - ehkä

Syysomena, joka saattaa olla Åkerö (omppuja istuttaessa en ole laittanut niiden tietoja talteen) on vielä raaka. Syysomenan hedelmät olisivat isoja ja herkullisia, mutta joka vuosi se on hyvin rupinen ja sitä myöten siihen iskee myös muumiotauti. Olenkin vakavasti harkinnut koko puun kaatamista, sillä äärimmäisen harvoin sen tuotoksista jää mitään syötävää. Mutta toisaalta, kukapa voisi vastustaa keväistä omenapuun kukintaa. En minä ainakaan. 

Valkeakuulas

Minä rakastan omenia. Jo pikkutyttönä unelmoi pihasta, jossa voisi aamulla käydä keräämässä omenoita yöpaidan helmaan. Kerrostaloasukkina kadehdin niitä omakotitaloissa asuvia ihmisiä, joilla omenapuut notkuivat hedelmiä. Ja ihmettelin niitä, joissa omenat mätänivät vuosi toisensa jälkeen puiden alle. 

Lapsena kävimme kassien ja korien kanssa kolkuttamassa omakotitalojen ovia ja kysymässä, myyvätkö ylimääräisiä hedelmiään. Jotkut myivät, toiset antoivat ihan ilmaiseksi käydä poimimassa pudokkaita. Ja sitten oli niitä, jotka eivät antaneet tai myyneet paljostakaan. Vaikka usein juuri niissä puutarhoissa ne hedelmät sinne puiden alle mätänivät.

Huvitus

Omenoita on taas päästy rouskuttelemaan ja yksi piirakkakin niistä on jo leivottu ja syöty. Omenakausi on vasta aluillaan, mutta voin vakuuttaa, etteivät ne meidän puutarhassa nurmikolle pääse mätänemään. Ei niistä kyllä toistaiseksi riitä juuri annettavaksi tai myytäväksi. Sen verran persoa omenaporukkaa ollaan. Olenpa onnekas, että edes osa lapsuuden unelmista on elämässäni toteutunut.