Sivut

torstai 1. syyskuuta 2016

Helteiset päivät Berliinissä: 1. päivä

Brandenburger Tor

Upea viiden päivän loma Berliinissä on ohi ja pää täynnä hienoja kokemuksia ja muistoja. Lähtiessä tarkistin sääennusteet ja lämmintä oli luvassa. Yllätys oli kuitenkin, että mittari kipusi reippaasti yli +30 asteen ollen parhaimmillaan - tai pahimmillaan - +38 astetta. Jalat olivat kovilla ja vesipullo toisensa perään tyhjeni. 

"Kotiasema" metrolinja U6:n varrella

Meillä oli erinomainen hotelli keskeisellä paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Myös ilmastointia osaan arvostaa, sillä nukkuminen olisi ollut yhtä tuskaa, koska lämpötila ei öisinkään painunut alle +25 asteen.

Maailmankello Alexanderplatzilla

Olin reissussa Pojan kanssa, mutta hänellä oli omaa ohjelmaa likimain täyspäiväisesti. Saavuttuamme kaupunkiin kirjauduimme hotelliin ja lähdimme heti liikenteeseen. 

Ostimme jo lentoasemalta ABC-vyöhykkeillä (metro, kaupunkijuna, ratikat, bussit) kelpaavan viikkolipun (37,20 €), jolla matkustaminen sujui kitkatta. Lippu leimataan ensimmäisen kerran johonkin liikennevälineeseen mentäessä ja sen jälkeen saa ajella rajattomasti lipun kelpoisuusvyöhykkeiden alueilla. Ja kyllä minä ajelinkin. Lipuntarkastajia on liikenteessä usein ja minunkin lippuni tarkastettiin kahteen kertaan. Liputta ajamisesta seuraa sakko.

Metron eli Ubahnin sisäänkäynti Alexanderplatzilla

1. päivä: 
Friedrichstrasse - Alexanderplatz - Zoologischer Garten - Schloss Charlottenburg - Bismarckstrasse - Fehrnsehturm

Poika ajoi kanssani metrolla Alexanderplatzille ja antoi tärkeimmät vinkit julkisilla liikkumiseen lähtien sen jälkeen omille teilleen. Hetken pyörin outona vieraassa paikassa, kunnes löysin bussilinja 100:n lähtöpysäkin ja suunnistin yksikseni kohti uusia seikkailuja.

Charlottenburgin linna

Minkäs sitä puutarhahörhö karvoistaan pääsee - edes Berliinissä - ja heti ensimmäisenä päivänä suuntasin töppöseni kohti Charlottenburgin linnaa ja sen puutarhaa. 

Linna sai alkunsa 1695, jolloin Spree-joen rannalle rakennettiin vaaliruhtinas Fredrik III:n puoliso Sophia Charlottelle pieni huvimaja, joka puolestaan laajeni 1788 mennessä erääksi Euroopan upeimmista linnoista


Linna vaurioitui sodassa pahasti ja se jouduttiin restauroimaan sekä sisältä että ulkoa. Parhaillaankin osa linnasta on remontissa, joten sisätiloja pääsi kiertämään vain osittain. Kierros kyllä kannatti, sillä monien makuukamarien seinät on tapetoitu upein silkkitapetein ja samaa kuosia on käytetty myös verhoissa ja istuinten päällisissä. 


Hopeaa ja posliinia pääsee ihastelemaan vitriini toisensa perään. Maalauksia oli tietenkin seinät täynnä, eikä seinien koristelussa oltu kultauksia säästelty.


500 metriä pitkän rakennuksen takana aukeaa suuri barokkipuisto suihkulähteineen ja säännöllisine istutuksineen.


Tutkin istutuksiin käytettyjä kasveja ja sieltä löytyi runsaasti meillekin tuttuja kasveja, joita käytämme lähinnä kesäkukkina. Luultavasti osa niistä on Berliinin ilmastossa perennoja. Hämähäkkikukkaa, kruunuvuokkoa, monenlaisia samettikukkia, pelargoneja, kosmoskukkaa, malvikkia, astereita. Istutusalueet on rajattu täsmällisesti leikatulla puksipuulla. Toisinaan myös marjakuusta on käytetty leikattuna aidanteena.


"Kiehkurat" on muodostettu eri väristä hiekkaa tai pikemminkin soraa käyttämällä ja rajaamalla kiviaines leikatulla puksipuulla.


Siellä täällä oli joko maassa tai ruukuissa kasvavia, muotoon leikattuja puita. Kuvan ruskeasävyinen puu ei suinkaan ole kuiva, vaan neulasten väri oli todellakin hieman rusehtava.

Mausoleumi

Charlottenburgin linnan puistossa on kolme muuta rakennusta: Belvedere vuodelta 1788, kuningatar Luisen mausoleumi (1815) ja paviljonki. 


Mausoleumiin on haudattu kuningatar Luise, hänen puolisonsa ja heidän poikansa keisari Vilhelm I sekä tämän puoliso Augusta. 


Kierrettyäni sekä linnan että puutarhan, olin aivan naatti. Helle paahtoi täysillä, rakot jaloissa kivistivät ja jano raastoi kurkkua. Myös lyhyeksi jääneet yöunet varhaisen lennon vuoksi verottivat voimia. Aloin hissukseen ymmärtää, miksi niin moni turisti oli vuokrannut kaupunki- ja puistokierroksiaan varten polkupyörän. Minne tahansa tässä kaupungissa meneekin, aina on matkaa. Varsinkin puistoissa ja puutarhoissa mittakaava on valtava, eikä niistä löydy metroasemia tai ratikkapysäkkejä kulkijan matkaa helpottamaan. 

Harmittelin, ettei käytössäni ollut askelmittaria, sillä nähtävyydet oli viitoitettu ja usein niissä oli myös kuljettavan matkan pituus, joka usein oli enemmänkin satoja kuin kymmeniä metrejä. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka monta kilometriä mittariin päivittäin olisi kertynyt.

Spree-joki, vanha kansallisgalleria ja takana televisiotorni

Koska en ollut ajatellut nenääni pidemmälle, olin tepastellut sandaaleissani ilman sukkia. Oli siis palattava hotelliin laastaroimaan varpaita ja tietenkin myös suihkuun ja vaihtamaan vaatteita.

Siegessäule eli voitonpylväs

Illalla oli treffit Pojan kanssa ja lähdimme yhdessä kaupungille. Hyppäsimme eräällä Sbahn-asemalla pois junasta katsomaan Siegessäulea (1873). 69 metriä korkea maamerkki näkyy toki moneen paikkaan, mutta rakennusten, nosturien ja muiden esteiden vuoksi sitä on hieman vaikea kuvata. Pylvään huipulla on yli kahdeksan metrinen kullattu voiton jumalatar, Viktoria.

Pimeän jo laskeuduttua ajoimme takaisin Alexanderplatzille ja 365 metrin korkuiseen televisiotorniin eli Fernsehturmiin. Matka 203 metrin korkeudessa sijaitsevaan ravintolaan ja kahvilaan kesti hissillä 40 sekuntia. Sieltä oli huikeat näkymät ympäri kaupunkia.

Nähtävää Berliinissä on niin huikean paljon, ettei yksi reissu millään riitä edes pienen osan katsomiseen. Ei myöskään yksi postaus yhden reissun kokemusten jakamiseen. Niinpä jatkoa on tulossa...

 

34 kommenttia:

  1. Odotan mielenkiinnolla jatkoa... Noita katuja kuljin tyttäreni kanssa muutama vuosi sitten huhtikuussa ja tuuli kylmästi ja luonto vielä lepotilassa. Berliinissä riittää näkemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten tiedätkin, miten suuri kaupunki on ja miten valtavasti siellä on mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Kiva katsella kuvia paikasta, jossa on itsekin käynyt. Pääsee ikäänkuin uudelleen tuttuun paikkaan.

      Poista
  2. Siälähän oli viälä aivan täys kesä....enemmänki! Varmasti ihana reissu näiren sateeren jäläkihi.
    Kiva ku me muukki saarahan teherä kuvalline piipahrus Berliinihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinin sää olisi ollut passeli rantalomalle, kaupunkiin olisi vähempikin riittänyt. Mutta parempi lämpökin kuin kaatosade. Kesäistä oli ja lomalta tuntui.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kuvien laatu vähän mitä sattuu, mutta toimivat hyvin dokumenttina. Kaupunki oli kyllä todella mielenkiintoinen.

      Poista
  4. Voi, ihana Berliini ja monta tuttua paikkaa! Kävin eka kertaa Berliinissä v. 1981 (sen jälkeen 1982 ja -84) ja silloin kaupunki oli vielä jaettu itä- ja länsipuoleen. Itäpuolelle päästäkseen piti jonottaa kauan ja mennä monen tarkastuspisteen läpi ja rajan takana sitten odottikin ihan erilainen maailma. Mm. tuo maailmankello, Brandenburger Tor ja tv-torni olivat Itä-Berliinissä. Oli huikeaa päästä käymään kaupungissa 2000-luvulla ja nähdä, miten kaikki oli muuttunut. Kuka olisi uskonut silloin 80-luvulla, että muuri murtuu ja Saksa yhdistyy? Kiitos tästä kuvamatkasta! Ilolla odotan uusia postauksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunki on muuttunut valtavasti yhdistymisen jälkeen. Pojalleni matka oli vuoden 1998 jälkeen 10. kerta Berliinissä ja hän valitti minulle monia muutoksen kohtia, joten pystyin katsomaan kaupunkia monella tasolla. Berliini on yhä aikamoinen rakennustyömaa. Monet rakastuvat Berliiniin ja matkaavat sinne yhä uudelleen. Ymmärrän sen nyt hyvin. Voisin itsekin lähteä sinne toisenkin kerran.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Pysy kanavalla, sillä jatkoa seuraa. Ei vaan mahdu kaikki yhteen postaukseen.

      Poista
  6. Onpa Berliinissä ollut helteistä! Sait kokea vielä kuuman loppukesän viime aikaisten sateiden jälkeen. Mielenkiintoista lukea kokemuksiasi Berliinin matkalta ja katsella valokuvia. Kiitos kortista! Posti kulki niin nopeasti, että kortti taisi tulla samana päivänä kun palasit matkalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huikean hieno paikka, eikä yksi postaus riitä alkuunkaan. Antamistasi vinkeistä oli paljon hyötyä, kiitos kovasti.

      Laitan aina reissusta kortin myös kotiin, jotta näen niiden kulkuajan. Berliinin kortit tulivat harvinaisen nopeasti.

      Poista
  7. Kiva kun jaat Berliini-kokemuksia kanssamme. Berliini on upea kaupunki. Minäkin olen viettänyt runsaan puoli päivää tuolla Charlottenburgin linnassa ja sen puutarhassa. Aivan upea paikka! Mielenkiinnolla odotan Berliinin jatko-osia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea hienoa ja kaunista on vaikea edes kuviin taltioida. Ylimalkaisetkin kuvat tuovat muistoja sellaiselle, joka on itse käynyt samoissa paikoissa.
      Berliini on upea paikka ja niin myös tuo linna puistoineen.

      Poista
  8. Hienoja mielenkiintoisia kuvia Berliinistä Kiitos jakamisesta :)

    VastaaPoista
  9. En ole koskaan käynyt Berliinissä. Lapset ravaavat siellä alvariinsa.
    Kiva, kun minäkin pääsen nyt vähän "sisään tuohon kaupunkiin".
    Valtavia rakennuksia ja puistoja. Varmasti vaatii hyvä kengät, että tuolla pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä käytyään ymmärtää, miksi niin monet kaupunkiin ihastuvat. Se on hyvin monitasoinen ja mielenkiintoinen kaupunki. Jokaiselle löytyy jotain kiinnostavaa ja historia on totisesti läsnä ihan joka nurkalla.
      Olisi siellä vähemmälläkin kävelyllä pärjännyt, mutta kun piti nähdä juuri ne valtavat puistot ja puutarhat, joissa välimatkat olivat pitkiä.

      Poista
  10. Onpa kiva päästä mukaan kuvamatkalle Berliiniin!
    Hiertävät sandaalit ja vielä helle, ei hyvä yhdistelmä.
    Jatkoa odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuppaa jalkojen ja kenkien kanssa olemaan ongelmia joka matkalla, enkä siitä ikinä näköjään mitään opi.

      Poista
  11. Kiitos hienoista kuvista. Mukavaa syyskuun alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, samoin sinulle mukavia syyskuun päiviä!

      Poista
  12. Kiva kun näin pääsee näkemään uusia paikkoja. Vaikka ei käy kateeksi noita kävelyreissuja, vois olla rakoilla jalat itelläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtuaalimatkoilla ei onneksi rakkoja tule. Tervetuloa mukaan Emilie!

      Poista
  13. Hieno kuvamatka, kiitos! Odotan innolla jatkoa

    VastaaPoista
  14. Hienoja kuvia! Huh, onpa siellä kuuma.

    VastaaPoista
  15. Kiva päästä 'mukaan' matkalle -varsinkin, kun tuon helteenkin saa vain kuvitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähempikin lämpö olisi riittänyt, mutta en antanut kuumuuden lannistaa. Hieno reissu.

      Poista
  16. Hienoja näkymiä. Berliinissä en ole vielä päässyt käymään, joten oli mukavaa tutustua kaupunkiin matkatarinasi kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta oli minullekin. Ehkä ei viimeinen, sillä paikka on hieno ja näkemistä riittää moneksi kertaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!