Sivut

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ensiräntä


Tänään se sitten alkoi eli muutaman kuukauden kestävä vesi-räntä-lumikausi on täällä taas. Hyvin säätiedotukset ovat viime aikoina pitäneet paikkansa. Tällaista luvattiin ja tällaista saatiin. Mittarissa on yksi lämpöaste, eikä pakkasia vielä tänne ole luvassakaan, joten eihän nämä ensimmäiset hiutaleet maahan jää. 

Clematis Ville de Lyon

Kävin vaihdattamassa autoon talvirenkaat ja ruuhkaa oli. Moni muukin oli herännyt säätiedotusten lumivaroituksiin ja kiirehtinyt renkaanvaihtoon. Ihan hyvin näillä meidän leveysasteilla on kesärenkailla pärjännyt marras-joulukuunkin, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että aamuvarhaisella liikenteeseen lähtiessäni joudun liukkauden vuoksi ojanpohjia kyntämään. Itse asiassa karmeimmat ajokelit olen kokenut alijäähtyneen vesisateen liukastamalla asfaltilla aikana, jolloin lunta ei ole ollut vielä laisinkaan. Siinä kelissä on tiellä pysymistä kunnon talvirenkaillakin.

Köynnöshortensia - Hydrangea petiolaris

Perjantain-lauantain puhaltanut todella kylmä myrskytuuli on tyhjentänyt puut lehdistä aika tehokkaasti. Kriikunoissa ja omenista Huvituksessa on vielä runsaasti lehtiä. Syreenien lehdet menivät parissa yössä ruskeiksi ja kippuraisiksi, mutta osa on edelleen tiukasti kiinni oksissa. Sunnuntaiaamuna alapiha oli keltaisenaan lehtiä, joita kävin haravoimassa. Yläpihan käytäviä joudun vielä siistimään, sillä norjanangervot ovat toki muuttuneet keltaisiksi, mutta eivät ole lehtiään pudottaneet.

Neilikkaruusu – Rosa 'F. J. Grootendorst'

Nyt on sitten käsillä ne ajat, jolloin puutarhassa ei ole pahemmin katseltavaa. Ihan sama, vaikka joka ilta kiertäisi kukkapenkit ja puskanurkat. Ei sieltä mitään mielenkiintoista ole nousemassa. Ei muutamaan kuukauteen. Päivän valoisa aika vähenee huimaa vauhtia ja katse suuntaa väkisinkin kohti joulua. 

Clematis Ville de Lyon - edelleenkin puutarhan silmäteräni juuri nyt

Onneksi kaikensorttiset tintit ovat tulleet ilahduttamaan ja keräämään puutarha-asioista vapautuvaa kiinnostustani. Eilen leikkimökin päädyn lintulaudalla oli vilisevä joukko tali- ja sinitiaisia. Yksi käpytikka naputti talipötkylää ja leikkimökin katolla tilannetta seurasi orava. 

Parasta kuitenkin, että maassa putoavia siemeniä oli nokkimassa kaksi punatulkkua. Edellisestä oman pihan punatulkkuhavainnosta on jo useampi vuosi. Olin ja olen edelleen kovasti otettu moisesta kunnianosoituksesta. Mustarastaita pihassa pyörii säännöllisesti ja myös pari punarintaa niiden lisäksi. Täytynee kaivaa lintuhavaintovihko ja lintukirjat ylipäätään esiin ja aloittaa kotipihassa kyläilevien siivekkäiden bongailu.


Lokakuu lähestyy loppuaan ja viikonloppuna siirrymme jälleen talviaikaan. Ajelkaa varovaisesti. Mukavaa viikkoa kaikille!
 

44 kommenttia:

  1. Naapurin katolla on hieman valkoista mutta maassa ei. En kaipaisi vielä vähään aikaan lunta. Menin renkaanvaihdon ohi, kasa äijiä pukeutui valkoisiin, muuten kaikki oli vain maan tasalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohimenevää tuo valkoisuus täälläkin on. Illalla tuskin maassa on enää mitään. Hyvä niin, sillä kyllä sitä talvea riittää ilman aikaista luntakin.

      Poista
  2. Hyi olkoon, ja joulukin vielä - plääh.
    Kaipa tästä päästään pian kevääseen... Onneksi mulla kukkivat syyssahramit, niistä on suuri lohtu, kun voi jo silmissään nähdä ensimmäiset keväiset sahramit, niiden serkut. Se on sentään mukavaa tässä ankeudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, hyi olkoon. Täytyy varmaan kantaa lumikola talon nurkalle. Sillä on usein ollut lumisateita estävä vaikutus.

      Poista
  3. Taitavat nuo lumikuurot olla aika paikallisia, kummityttö tuli talkoisiin kasvimaata kunnostamaan, kylillä satoi räntää, meillä ei! Nyt tosiaan ei puutarhassa tapahtumia paljoa ole, paitsi linnut, niistä onneksi iloa riittää! Viikonloppuna meille vaihdettiin jo renkaat, onneksi, se on suuri ihme kuinka talvi suomalaiset niin usein yllättää! ...niin ja pian on joulu, kivaa!

    Onneksi aika kuluu siivillä ja pian on kevät...vajaa kaksi kuukautta talvipäivän seisaukseen ja sitten :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisia ovat, eivätkä tosiaankaan vielä talvea tee. Nyt jo kaikki on sulanut pois.
      Miten muuten lintujen katseleminen voikaan olla niin rauhoittavaa. Luulisi, että sitä hyörinää seuratessa menee vähintäänkin pää pyörälle, mutta ei. Päinvastoin.

      Poista
  4. Meillä ei ihan noin valkoiseksi maa tullut, jonkin verran kuitenkin tuota räntää sateli.
    Ei olisi vielä kiirettä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä enää näy valkoisesta hituakaan. Silkkaa vettä sataa parhaillaan taivaalta.

      Poista
  5. Luinkin uutisista että etelässä saadaan lunta näinä päivinä. Toivottavasti teillekin tulisi valkea kaunis talvi, eikä vain sitä loskaa. Totta, jouluun ovat kääntyneet jo ajatukset. Mutta pimeän aika on inhottavaa ja kellojen kääntäminen mielestäni turhaa, mutta näin on vain tehtävä että pysyy samassa ajassa muiden kanssa. Hyvää alkavaa marraskuuta sinulle! Toisaalta nautitaan nyt ensin lokakuu loppuun, hyvää loppuviikkoa ja lokakuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luminen talvi olisi paljon parempi, kuin vetinen ja harmaa loska. Tosin mitään jättihankia en toivo, sillä jonkun on nekin lumet pihalta kolattava. Kellojen vekslaaminen on turhaakin turhempaa. Kunpa siitä jo luovuttaisiin.

      Poista
  6. Voi että, teillä satoi jo räntää! Meillä on tällä hetkellä +4 astetta, eikä mistään sateesta tietoakaan. Loppuviikoksi on luvattu vieläkin lämpimämpää ja vesisadetta. Vettä saisi kyllä vähän tullakin.
    Luntakin sitten vähän myöhemmin suojaamaan kasveja, toinen viime talven kaltainen katastrofitalvi olisi jo ihan liikaa!
    Onneksi tosiaan ovat linnut tuomassa iloa syksyn pimeneviin päiviin. Kissatkin viihtyvät keittiön ja mun työhuoneen ikkunoilla seuraamassa lintuja. Niitä on nyt tosi paljon pyörimässä ruokintapaikoilla. 5 kg auringonkukan siemeniä kuluu hujauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan toista samanlaista talvea enää perään. Lunta sopiva kerros ja pikkupakkasta, jonka jälkeen taas kevät.
      Kävin ostamassa linnuille 25 kg:n säkin siemeniä, sillä niitä pikkupussukoita saa muuten hakea alituiseen. Juuso myös istuu ikkunalaudalla naksuttamassa. Kevääseen mennessä se yleensä kyllästyy, mutta lintuteatteri on nyt taas niin uutta ja jännittävää.

      Poista
  7. Täälläkin tuli vähän jotain lumennäköistä. Kyllä ne renkaatkin pitäisi vaihtaa pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena tuokin määrä lunta olisi ilahduttanut. Nyt ei sanottavammin mieltä nostanut.

      Poista
  8. Kyllä tuo valkoinen puutarha on kaunis. Täällä sataa vettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisateeksi se on meilläkin muuttunut. Poissa kaikki valkeus taas tältä erää.

      Poista
  9. Täällä meilläkin tuli ihan vähän lunta, mutta aamusta Helsinkiin päin ajaessa lumesta ei ollut vielä tietoakaan.
    Meilläkin lintulaudalla vierailijoita on ollut ennätyksellinen määrä. Lieneekö syynä aika aikaisin aloitettu ruokinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pikkulintuja ilmestyi pihaan ja ne koputtelivat ikkunoihin ja tallustelivat porukalla ikkunalaudoilla. Pakkohan niitä oli alkaa ruokkimaan. Laittoivat tarjoilusta huhun kiertämään ja kaveritkin saapuivat osingolle.

      Poista
  10. Teidän puutarhassa räntäsadekin näyttää niin kauniilta! Meilläkin vähän satelee räntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Aamulla näyttikin ihan nätiltä, mutta nyt tulee silkkaa vettä taivaalta ja kaikki valkoisuus on tipotiessään.

      Poista
  11. Talvirenkaat on meilläkin jo alla, yön pimeinä hetkinä kun ajelee töihin niin kaikki varovaisuus renkaista myöten on oltava mukana.
    Lintulaudan elämää on hauska seurata, tikka ei ole vielä löytänyt talipötkylää mutta eka orava oli tänään tinttien seurana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi vaihtaa talvirenkaat mieluummin liian aikaisin, kuin liian myöhään. Liukkaudessa on tekemistä ilman kesärenkaitakin.
      Totta, lintuja on tosi kiva seurata. Viikonloppuina aamupala venyy, kun samalla pitää vahtia lintuja.

      Poista
  12. Oho, siellä on lunta tullut maahan asti! Täällä tuli aamulla räntää vähän , mutta ei maahan tullut mitään... Lintulaudalle minäkin laitoin siemeniä jo muutamia päivä sitten. Kovia ovat syömään ja kivoja katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi-\räntäsateet ovat olleet kovin paikallisia. Meidän kylällä sataa aina ja näköjään myös aina ensimmäisenä lunta. Nyt lumet ovat jo sulaneet ja sade on silkkaa vettä.
      Tällä menolla olen keväällä konkurssissa lintujen ruokkimisen takia. Jatkuvasti saa olla automaatteja täyttämässä.

      Poista
  13. Meillä täällä Keski-Suomessa oli yhden asteen pakkasen puolella, lumi jäi maahan. Mutta plussan puolellehan se kääntyy, joten lienee lyhytaikainen ilo tuo ensilumi.
    Muuten viimeksi kun kommentoit että on ulkohommien jälkeen mukava tulla sisälle syömään uunissa hautunutta kaalilaatikkoa, niin pitihän minukin sitä viikonloppuna tehdä :D ja tosiaan tulla sitä sitten ulkopuuhien jälkeen syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varmasti maistui kaalilaatikko hyvältä. Uuni- ja keittoruoat ovat parasta syötävää puutarhureille. Helppoja, maukkaita ja vain paranevat seuraavana päivänä lämmitettäessä.

      Poista
  14. Ihanat kuvat! Satava lumi on kyllä tunnelmallista näin syyspuoleen. Kevättalvella vastaava ilmiö sylettää. Sama efekti kuin kevään ekassa voikukassa :D Ekoja tervehtii riemulla ja loppuja kiroaa, varsinkin jos löytää niitä pionien juuristoista.

    Ja ajoissa vaihdetut talvirenkaat on paras vakuutus. Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit syksyisen lumisateen oivallisesti. Noin se menee ja pätee siihen voikukkaankin.
      Talvirenkaat ja myös se heijastin takin liepeessä. Autoilijakin kävelee välillä.

      Poista
  15. Meillä myös täällä isolla kirkolla herättiin räntäsateeseen joka muuttui vedeksi. . Tästä se alkaa taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa, alkaa. Tuskin tässä vielä hetkeen lumitöihin joutuu, mutta kaipa se lumikola on talon seinustalla piakkoin haettava.

      Poista
  16. Lumiräntää ei meillä vielä ainakaan aamupäivällä satanut, siis kesäkodissa. Matkalla tänne kotiin satoi alkumatkasta hieman räntää, mutta ihan tänne kotiin pääsimme kuivassa kelissä. Nyt jotain pientä on tuolla ulkona satanut, mutta ei se missään näy.
    Kesäkodissa syyshommat on tehty ja sinne se mökki jäi syvän hiljaisuuden valtaan, samoin toivon Fannylle lempeitä unia sireenipuskan alla.
    Tuo viimeinen kuva pihastasi on mielestäni kaunis valkoisen lumirännän hunnuttamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä olikin tällä kertaa tavallista haikeampi lähtö kesäkodista. Fannylla on varmasti hyvä olla uusilla hiirestysmailla, mutta ihmisen ikävä vie oman aikansa. Juuso oli muutama päivä sitten hiukan omituinen ja ehdin jo pelästyä. Ongelma poistui ja kaikki on taas hyvin. Kun kissalla on ikää jo yli 15 v, on pakko varautua sairauksiin ja luopumiseen. Hyviä vuosia voi olla vielä muutama, eikä etukäteen kannata murehtia. Silti pelkkä ajatuskin alkaa itkettämään ja luettuani Fannyn poismenosta pelko Juuson vähenevistä vuosista konkretisoitui todella voimakkaasti.

      Poista
  17. Talvirenkaat on heitetään minun autoon aina ajoissa ku työn tähden joutuu ajelee kelissä kuin kelissä. meillä ei räntää vielä ole kuulunut vaikka pikkasen lupailtiin. Kaunistahan tuo valkoinen on mutta....ei vielä kiitos. hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta on yleensä vaihtanut renkaat ja se tapahtuu aina viime tipassa. Päätin, etten jaksa aiheesta kinata ja stressata, vaan vaihdatan liikkeessä. 30 e ei ole kova hinta vartin työstä ja pestyistä renkaista. Ehkä teen näin jatkossakin, niin talossa pysyy rauha ja renkaat vaihtuu ajoissa.

      Poista
  18. Lumiräntää on tullut, mutta meillä ei, ehkä huomenna.
    Sä oot löytänyt hienoja kuvauskohteita, hyvä kuvaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Ehken niin hyvä kuvaaja kuitenkaan, vaan kun ottaa riittävän monta kuvaa, aina joku niistä onnistuu.
      Lumiräntää luvattiin huomiseksikin, joten toivottavasti aamulla ei ole liukasta.

      Poista
  19. Lumiset kuvat puutarhastasi ovat todella kauniita. Täällä Satakunnan alueella ollaan vielä säästytty räntäsateelta. Punatulkkuja on pyörinyt jo täälläkin päin, enteileekö se lähestyvää talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisia nämä räntäkuurot taitavat olla. Eilen kaikki suli pian pois, mutta illalla sitä tuli lisää. Huomiseksi on taas luvassa vettä, joten vaihtelua riittää.

      Poista
  20. Auringonpaistees istutin viimmeeset tulppulöyröt. Lumisateesta ei tiatuakaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Maa on vielä sulaa, joten vielä ehtii lisääkin istuttaa. Pitäisiköhän tänään kotimatkalla kipaista sipuleita katsomassa......?

      Poista
  21. Näyttää tosi kauniilta, vaikkei tuo räntäsade kovin hauskaa olekaan. Varsinkaan, jos joutuu ulkona työskentelemään.
    Mutta hauska toisaalta tuo kontrasti, kun on vielä ruskaisia lehtiä ja valkoista lunta.
    Tämä aamu ei tunnu valkenevan koskaan, vaikka onkin valkoista lunta maassa. Kuinkahan pimeää on ensi viikolla, kun kelloja on siirretty talviaikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin eilinen räntäsade oli kylmää ja erittäin kastelevaa. Päivä oli totisesti pimeä ja tästä näyttää tulevan samanlainen. Täytyy elää niillä aurinkoisen ja lämpimän syksyn muistoilla.

      Poista
  22. Minä vein viikonloppuna linnuille ruokaa ja pian siellä oli tinttejä ja punatulkkujakin useampia! Lintuja on kyllä mukava seurata olohuoneen ikkunan takana istuskellen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä linnut suosivat eniten leikkimökin päädyssä olevaa ruokintapaikkaa ja sinne nähdäkseni joudun kurkottamaan huonossa asennossa nähdäkseni edes jotain. Kummasti tinttejä seuraillessa saa aikaa kulumaan.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!