Sivut

tiistai 11. lokakuuta 2016

Suojaverkkoja ja viimeisiä kukkijoita

Kosmoskukka

Viimeinenkin kesäkukkaruukku on tyhjennetty ja kumolleen terassin nurkkaan laitettu odottamaan uutta kevättä. Kosmoskukat kukkivat yhä kasvimaalaatikossa, joten niitä en edelleenkään hennonnut katkaista.

Harjaneilikka

Samaisessa laatikossa harjaneilikat ovat kasvattaneet vankat lehtitupsut ja ne pitäisi vielä ennen maan jäätymistä siirtää paremmille kasvupaikoille Pihalle mennessä tuntuu, että teen nyt vielä tuon ja tuon ja sitten alkaa olla valmista. Silti niitä hommia löytyy aina uusia ja monet muistuu mieleen vasta sisälle palattua.


Hedelmä- ja koristeomenapuut sekä kirsikkapuu on verkotettu. Samoin mustikat. Kriikunoille ei riittänyt verkkoja, joten kaupoille on lähipäivinä mentävä. Syksyllä verkot tuntuvat aina niin korkeilta, mutta kunhan sitä lunta taas tulee, saa ahkeraan käydä polkemassa hangen pintaa, etteivät rusakot ylety alimpiin oksiin.

Neilikkaruusu – Rosa 'F. J. Grootendorst'

Neilikkaruusussa on vielä muutamia avoimia nuppuja ja avautuneekin säilyvät tuoreina pitkään. Josko tuleva talvi olisi ruusupuskille edellistä hellempi, niin toivon.

Peittoruusu - Rosa 'Sommerwind'

Myös rinteessä kasvavat maanpeiteruusu Sommerwindit ovat vielä täynnä nuppuja ja näyttävät ne jaksavan auetakin. 

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Nuokkuluppiokin avasi viimeiset nuppunsa, vaikka vähän sitä epäilin. Aurinko on paistanut ahkerasti, mutta päivä toisensa jälkeen on tullut kovaa ja kylmästi. Ehkä se ei ole nuokkuluppiota haitannut.

Tupastiarella - Tiarella wherryi

Tupastiarella kukkii pääasiassa kesäkuussa, mutta tämä minun yksilöni on kukkinut oikeastaan koko kesän. Nytkin siinä on taas muutama kukkavana. Istutin sen edellisenä kesänä ja hyvin on puska lähtenyt tukevoitumaan. Pikkupuutarhan kiven ja Viljaminkeltaruusun vierellä sillä ei ehkä ole paras mahdollinen paikka, mutta ehkä keksin ensi kesänä paremman. Silloin tämä tiarella on muutenkin jo sen verran vankkaa tekoa, että jaettuna siitä riittää isommalle alalle.

Tähtiputki - Astrantia

Eikä viileys näytä haittaavan liiemmin tähtiputkeakaan. Se kukkii ja kukkii. Minulla on vain tämä yksi ainokainen tähtiputki, eikä sen lähistölle ole vielä ilmestynyt siementaimia. Muistan jostain kuulleeni, että tähtiputki olisi kovinkin altis leviämään. Sen verran saisi tämä ainokainen levitä, että voisin sen taimia siirtää pariin muuhunkin paikkaan.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Sen sijaan reunuspäivänkakkara jatkaa valloitusmatkaansa pikkupuutarhassa. Loppukesästä kaivoin sen taimia ylös Pikkupuutarhan käytävältä ja siirsin reunustamaan Kiemurapenkkiä. Sinne ne kotiutuivat heti ja kukkivat vieläkin pienin valkoisin nappimaisin kukin. Kuvan reunuspäivänkakkara on ilmestynyt Viljaminkeltaruusun kainaloon. Ensi kesänä näitä löytyy varmaan sieltä toisestakin kainalosta.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Vaikka reunuspäivänkakkara onkin kova tekemään siementaimia, en koe sitä rasittavaksi - ainakaan vielä - sillä taimi lähtee helposti maasta irti ja yhtä helppo se on saada juurtumaan uuteen istutuspaikkaansa.

Tulikellukka - Geum coccineum

Auring*n ihanat -blogin Inkalta saatu tulikellukka on aloittanut uuden kukkimisvaiheen. On sillä hiukan yksinäistä, kun Kiemurapenkin muista kukista ei enää sille seuraa löydy.

Norjanangervo – Spiraea 'Grefsheim'

Elokuun loppupuolella leikatut norjanangervot ovat kaikki kasvattaneet uusia versoja. Yhtään ei harmita, vaikka aika lailla paljasta talon päädyssä nyt onkin. Keväällä ei ole tiedossa valkoista kukkapilveä, mutta kesällä sen sijaan tuoretta vihreyttä koko varren mitalla.


Sunnuntaiaamuna satoi sen verran vettä, että sitä saattoi sateeksi kutsua. Muuten täällä etelässä on ollut aurinkoinen ja kuiva syksy. Viime päivinä on tuullut kovaa ja kylmästi. Sateettomuutta ei näin omassa pihassa välttämättä huomaa, mutta kävellessäni viikonloppuna kylän keskustaan, saatoin todeta järveltä toiselle laskevan puron olevan vain pieni liru kivien lomassa. Keväällä ja runsassateisina aikoina sitä voisi veden määrän perusteella kutsua vaikka joeksi.


Hiukan tuntuu taas haikealta, kun tekeminen puutarhassakin vähenee oleellisesti. Vielä siellä riittää haravoitavaa useammaksikin kerraksi, kun vaahterat vähitellen tyhjenevät. Mutta äkkiäkös pihakäytävät on lehdistä putsattu ja sitten hyötyliikunta onkin lähinnä tontin ympäri tepastelua. Pitänee siis aloittaa kävelyretket kylille, kun oma piha ei enää tarjoa riittävästi liikuntaa.
 

50 kommenttia:

  1. Kosmoskukat ovat kauniita. Tekisi mieleni niitä ensi kesänä mökkipihaankin laittaa. Totta, että alkaa pihatyöt olla vähissä. Mitä nyt piha pitää lehdistä haravoida tai imuroida minun sorapihani kysessä ollen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkapintaisilta alueilta siivottavaa riittää niin pitkään, kuin puista lehtiä tulee. Kosmoskukka on kukkimisen aloitettuaan ollut ahkerana. Kyllä sitä täytyy laittaa ensi kesänäkin.

      Poista
  2. Mukavat kuvat ja kiva kirjoitus - sellainen syksyinen tunnelma, jossa katsetta käännetään jo tulveaan kesään. Tykkään kun laitat tieteellisetkin nimet näkösälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita!
      Niin monet hyvät vinkit olen toisten blogeista löytänyt, että haluan tarjota saman mahdollisuuden muille. Tulee samalla opiskeltua noita latinankielisiä nimiä, joita aika usein tarvitsee.

      Poista
  3. Kylläpä siellä on moni kesän kukkija innostunut uusintoihin. Tämä syksy on ollut aivan mahtava säiden puolesta, kuiva ja aurinkoinen.

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkkiä kukkia on vielä puutarhassasi. Meillä suojataan hedelmäpuita pistämällä pihlajanhuiskiloita maahan pystyyn rungon viereen. Tämä on vaarin perintökonsti: jänikset väistävät pihlajaa ja jättävät hedelmäpuun rungonkin rauhaan. On toiminut ihan hyvin. Samalla tulee napsittua metsäalueelle ilmaantuvat pikkupihlajat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet vanhat konstit ovat toimivia yhä edelleen. Teillä lyödään samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Näppärää.

      Poista
  5. Hienoja kuvia!
    Hyvä, kun muistutit! Suojaverkot pitääkin laittaa omppupuihin!
    Mukavaa tiistai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojaverkkoja ei kannata unohtaa. Siitä on karvaita kokemuksia, kun yhtenä talvena jänikset söivät nuoren kirsikan kuoliaaksi.

      Poista
  6. Tuo kosmos on niin kaunis. Vähiin nyt käyvät nämä sulostuttajat.
    Hommat pihalla vähenevät niillä, jotka ovat olleet ahkeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiäkös talvi on taas mennyt ja päästään jälleen ihailemaan uusia sulostuttajia. Ahkeruudesta en tiedä, mutta pihalla touhuaminen on vain niin mukavaa ajankulua ja samalla siinä ohessa hoituu kuntoilukin.

      Poista
  7. Ihanasti vielä kukkivat, vaikka ollaan jo lokakuussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisella ja lämpimällä syyssäällä lienee vaikutuksensa.

      Poista
  8. Jopas sinun pihaltasi löytyy vielä kukkivia! Meillä ei taida olla maksaruohoja kummenpia enää kukassa. Sain tädiltäni perennoja ja siinä taisi tulla tuota tähtiputkeakin iso taimi.
    Täälläkin on omenapuiden suojaus menossa, hain isoja verkkoja työpaikaltani uusiokäyttöön. Yllättävän leveälle ja korkealle niitä pitää levitellä. Mukavaa syksyviikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkijat alkavat olla yksittäisiä ilmiöitä. Sen verran on jo kylmää, että kohta nekin vain muistoja.
      Mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  9. Ihana kun sinulla on vielä kukkivia kasveja, vaikka lokakuu on jo lähes puolessa välissä. Minäkin laitoin tänään suojaverkon omenapuulle, eli nyt alkaisi olla piha alasajettuna talvea varten. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä riittää vielä vähäksi aikaa hommaa, sillä osa lehdistä on vielä tiukasti puissa. Muuten alkaa jo olla valmista.

      Poista
  10. Tykkään niin monesta kukasta mitä sinulla on. Nyt en jaksa kirjoitella kuin tän pätkän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jaksoit käydä kommentoimassa. Kuntoutuminen leikkauksesta on nyt tärkeintä.

      Poista
  11. Ihana tuo reunuspäivänkakkara. Täytyypä laittaa kasvi muistiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reunuspäivänkakkara on kiva kasvi. Pieni ja pippurinen.

      Poista
  12. Meillä jänisverkot ovat vielä asentamatta, mutta muuten pihatyöt alkavat olla hyvällä mallilla.
    Kivasti vielä kukkii pihallasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähiin käy kukkiminen täälläkin. Alkaa jo olla iltaisin niin pimeääkin, ettei pihassa pahemmin tule liikuttua.

      Poista
  13. Tykkään erityisesti sun tähtiputkesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtiputki onkin nätti ja ensi kesänä täytyy hankkia tummempi versio.

      Poista
  14. Meilläkin alkaa puutarha olemaan 'paketissa', verkot ja runkosuojat vielä laittamatta! Paljon vielä kukkii pihallasi kuitenkin!

    Edellisen postausken neuleet ovat niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Hyvin niitä verkkoja vielä ehtii laittaa. Lunta tuskin kovin paljon tässä vaiheessa syksyä ehtii tulla. Tosin puput liikkuvat pian puutarhassa, kun luonnon antimet vähenevät.

      Poista
  15. Minun tähtiputkella meni pari vuotta siihen että alkoi tehdä siementaimia. Nyt niitä sitten onkin ihan riittävästi, riittää jakoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtiputkikasvattamon tulevaisuus on siis taattu.

      Poista
  16. mun pihalla kukinta alkaa hiipumaan..sieltä löytyy vaikka mitä ihanuutta. Puutarha hommat vähenee mutt aina jotakin löytyy.
    Olen miettinyt että mitähän sitä iltasella sitten tekee kun pimeys tulee niin aikasin..tietysti on työ mut sentäs vapaataki joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi sitä on aina jotain hommaa keksitty, vaikka tässä vaiheessa ulkotöistä luopuminen tuntuukin oudolta.

      Poista
  17. Kylläpä sinulla vielä kukkii monenlaista. Tulikellukkakin! Enpä ole ennen nähnyt, että se syksyllä vielä kukkisi. Tänä vuonna tuplasti kukkijoita on kyllä ollut muitakin, esimerkiksi syreenit ja morsiusangervot tekivät saman tempun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin ja aurinkoinen syksy on kirvoittanut kukat uusimaan kukintaansa. Puutarhurin kannalta ihan mukavaa.

      Poista
  18. Your blog is wonderful. Looking forward to follow you. Such a beautiful atmosphere in your autumn garden.

    Jannicke

    VastaaPoista
  19. Joo, hyvä muistutus puiden ynnä muiden suojaamisesta! Nököhampaat hyökkäävät, ennen kuin pupua ehtii sanomaan! =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tekevät, joten paras laittaa verkot ennen, kuin sen pupun sanoo.

      Poista
  20. Voi mitä kauneuksia vielä siellä kukkiikaan! Täällä odotellaan jo talvea, ei kovin innolla tosin. Mutta minunkin oli pakko heittää pois auringonkukat ja muut kaunistukset, eivät ne enää aukea, kun on niin kylmää jo meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmäksi alkaa täälläkin vetää, joten pian on ne viimeisetkin kukkijat menneitä muistoja. Onneksi on uusi kesä taas edessä.

      Poista
  21. Miten voi olla vielä niin kauniin kesäistä, että kesäkukat kukkivat...ihanaa...upeat verkotukset, minä laitan niin hintsusti, että hyvä kun edes ympäri riittää. Pyh. Anna tähtiputken siementää, saat niitä pian lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihalla kulkee varsinainen pupujen valtatie, joten parempi varautua kunnolla. Hyvässä muistissa on mm. jänisten kuoliaaksi kaluama kirsikka.

      Poista
  22. Voi, sun nuakkuluppio o viälä nua hyvän näkööne. Mulla jo lurpottaa, mutta onneksi kerkes molemmat taimet kukkia. Son kyllä ihana. Pikkuhilijaa rupiaa olemaha pihatyät tehtynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen nuokkuluppio on jo kylmyyteen kohmettunut, mutta tämä yläpihan yksilö on edelleen ihan kaunis. On se tosi nätti kasvi.

      Poista
  23. Minä olen jo lähes muuttanut sisätiloihin;) Varmasti pihalla olis vielä tekemistä, mutta sohva jo kutsuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva kutsuu yhä enemmän. Varsinkin tämän kuun lopussa, kun talviaikaan siirtymisen myötä illan valoisa aika vain vähenee.

      Poista
  24. Minun harjaneilikkani ovat nyt toisen kesän jälkeen samankokoisia kuin sinun. Nyt pelkään, miten he selviävät talvesta, koska odotan niin kovin kukintaa.

    Uskomatonta, että tulikellukka ja ruusut kukkivat vielä tähän aikaan vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän jättää harjaneilikat kasvimaalaatikkoon ja siirtää ne vasta keväällä? Ehkä ne olisivat silloin vahvempia. Viime talvena menetin vähäiset harjaneilikkani, joten olisi kiva saada nämä menestymään.

      Poista
  25. Minulla alkaa kyllä into pihahommiin hyytyä. Kylmä on ollut täälläkin.
    Uskomatonta, että tähtiputki kukkii yhä. Minulla se on siementänyt sen verran, että taimia saa kiskoa pois vääristä paikoista kymmenittäin. Eiköhän sinunkin tähtiputkesi vielä aloita siementämisen. Voi olla jo keväällä kasa vauvoja, jos maltat jättää kasvin talventörröttäjäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan minunkin tähtiputkeni alkaa siementämään. Kunhan näin aluksi näyttää kovin kiltiltä.
      Tänään olisi ollut aikaa mennä pihalle, mutta enpä saanut itseäni motivoiduksi. Ja kylmyys oli vähintäänkin painava syy.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!