Meidän kylällä rakettien ampuminen alkoi jo ennen kuutta. Kuuden aikaan lähiseudulla oli jonkinlainen keskitys. Ilmeisesti pikkulapsien iloksi piti ampua muutama raketti, että nuorimmat lapset saatiin ajoissa unten maille.
Seuraava suurempi paukuttelusessio oli siinä yhdeksän aikaan ja sen jälkeen paukkui ja välkkyi tasaiseen tahtiin. Juuso-ressukka tuli ajoittain viereeni sohvalle tärisemään, mutta suuremmat pamaukset ajoivat sen sängyn alle piiloon. Yhdeltätoista paukuttelu oli jo todella runsasta, eikä kissaa enää näkynyt missään edes hetkittäin.
Monena uutenavuotena olen pohdiskellut rakettiloisteen kuvaamista, mutta aina se on jäänyt. Eilen sitten menin pihalle vähän ennen puolta yötä. Ulkona oli melko hyytävä sää, eikä pitkään ilman tumppuja tarjennut. Tumppukäsin taasen kameran säätäminen oli vaikeaa. Otsalamppu olisi myös ollut tarpeen, jotta pimeydessä olisi kameransa paremmin nähnyt.
Kuvista tuli mitä tuli, mutta tunnelma oli kyllä aika erikoinen. Ilma oli sakeanaan savun ja kemikaalien tuoksua. Tai pikemminkin hajua. Kaikkein intensiivisimmän paukuttelun ajan koko tienoo oli aivan punainen ja korvat menivät tukkoon korkeiden viheltävien äänien ja runsaan paukkeen johdosta.
Kamera oli jalustalla, joten sillä ei ollut hätää. Itse sen sijaan vaistomaisesti kumarruin kyykkyyn isompien rakettien alkaessa sataa tulisina pisaroina alaspäin. Leikkimökin edessä seisoessani mietin hetken, että mahtaako takkini materiaali olla kuinkakin herkästi syttyvää. Nimittäin pensaikkoon sataneet tulipisarat kytivät vielä lumiseen maahan pudottuaankin.
Muutamaan vuoteen en ole uutena vuotena mennyt ilotulituksen aikana ulos. Joko en ole ollut kotona tai sitten olen rauhoitellut tärisevää Juusoa sisätiloissa. Eilinen oli jotenkin hyvin voimakkaasti mieleen jäävä kokemus. Eikä välttämättä kaikkein positiivisimmassa mielessä. Olin juuri aiemmin illalla katsellut televisiosta ilmastomuutoksen aikaansaamia erikoisia sääilmiöitä eri puolilla maailmaa. En voinut välttyä ajattelemasta, millaisia vaikutuksia tällä ympäri maailmaa tapahtuvalla ylettömällä ilotulitteiden ilmaan ampumiselle kenties voi olla.
Meidän kylä oli kyllä aivan harmaana savusta ja kärventynyt haju leijui ilmassa vielä aamupäivällä lenkille lähtiessämme. Kokemuksesta tiedän, että keväällä kerään puutarhasta ja lähinurkilta ilotulitteiden roskia, vaikka meidän pihamaalla ei raketin rakettia tänäkään vuonna ammuttu.
Onhan se komeaa katseltavaa, mutta jotenkin tuli outo ja vähän pelottavakin olo.
Sitä elää loppuvuoden aina ikäänkuin joulua varten. Ajatukset ja suunnitelmat tyssäävät jouluun, kuin kynttilää polttaisi loppuun ennen uuteen vaihtamista. Nyt on joulu ja uusivuosikin saatu pois päiväjärjestyksestä ja on taas jonkun uuden alku. Puutarhajutut jo kutkuttavat mielen perukoilla ja niitä ravitsi alkuviikosta postilaatikkoon pudonneet pari puutarhalehteä ja yhden firman siemenluettelo. Ei muuta, kuin katse kohti uusia puutarhakujeita.