Hönkäyksiä, huppuja ja hiiriä

Chilikylvökset ovat möllöttäneet mustina runsaan viikon. Tänään löysin ensimmäiset mullasta työntyvät versot. Ehdin jo manata, etteikö yksikään siemen idä. Kenties se manaaminen auttoi. Täytyy jatkossa manata vähän lähempänä mullan pintaa, jos vaikka ylimääräiset hiilidioksidihönkäykset edesauttaisivat itämistä.

Eksyin netissä Chilivaarin sivuille tankkaamaan lisätietoa idätyslautan toiminnasta. Moni muukin on sitä kokeillut, joten pitihän minunkin. Vielä ei aiheesta sen enempää. Kokeilu on vasta aluillaan. 

Plantsussa kävin muutama päivä sitten etsimässä vermikuliittia. Ei kuulu heidän valikoimiinsa kuulemma. Tyhjin käsin en kaupasta lähtenyt, sillä muutama pikkuinen verenpisaran pistokas tarttui mukaan. Ne pitäisi pikimmiten istuttaa isompiin purkkeihin, mutta koska pari viikkoa kestänyt räkätauti on sotkenut ohjelmiston niin tehokkaasti, menee moni asia väkisinkin istutushommien ohi. Ja sen vermikuliitin sain Plantsun viereisestä rautakaupasta.

Ilokseni löysin toisesta kellarissa talvehtineesta verenpisarasta ihan uutta eloa. Toin verenpisarat sisälle ma 6.2. Toisessa oli jo silloin vähän vihertävää versoa, joka tosin kuivui parissa päivässä. Ajattelin joutuvani sanomaan hyvästit raaskuille, mutta saattaapi olla, että ainakin toinen selviää. Aika näyttää.

En ihan ehtinyt niiden aurinkoisten päivien aikaan varjostusverkkoja havuilleni laittamaan. Nyt on viisi viime kesänä istutettua tuijaa verkotettu. Samoin kaksi hiukan vanhempaa tuijaa ja kaksi runkotuijaa. Suojasin myös viime talven ankaruudesta hiukan kolhiintuneena selvinneen mahonian ja muutaman rhodon. Isompia tuijia en ole enää muutamaan vuoteen suojannut ja hyvin ovat selvinneet. Viime talvestakin, joka kuritti havujakin ihan kunnolla.

Leikkimökin päädyssä kasvavissa syreeneissä riippuu linnuille niin siemenautomaatti kuin talipallotelinekin. Ihmettelin lumeen ilmestyneitä pyöreitä reikiä, kunnes yhtenä päivänä työhuoneen ikkunasta katsellessani huomasin pikkuisen metsähiiren kulkevan hangen pinnalla pudonneita siemeniä keräten ja vikkelästi takaisin koloonsa vilahtaen. Ihmekös Juuso välillä ryntää suoraan varaston ovelta kohti leikkimökin nurkkaa. Olen nähnyt Juuson nappaavan likimain koskemattomasta hangesta kynsiinsä hiiren. Sen sijaan leikkimökin alle kipittäessään hiiret ovat turvassa. Juuso kun ei sinne mahdu.

Auton takaikkuna kukki yhtenä pakkasaamuna

Ulkona talitintit laulavat jo kovin keväisesti. Aurinkoisella säällä voisi jo kuvitella olevan maaliskuu. Tähän saakka talvea on jotenkin jaksanut. Ihan sama, onko helmikuussa pakkasta viisi vaiko kymmenen astetta, kun ei kevät kuitenkaan silloin tule. Valon lisääntyessä ja maaliskuun lähestyessä kärsimättömyys kasvaa. Kevään toivoisi alkavan juuri nyt. Maaliskuu on oikeastaan kamalin kuukausi, kun silloin kevättä odottaa kenties eniten ja kuitenkin minä aamuna tahansa maa saattaa olla ihan kunnolla valkoisenaan lumesta. Vaikka kieltämättä pakkasaamut huhti-toukokuussa viiltävät sydäntä vielä maaliskuutakin enemmän.

Kuvassa ei suinkaan ole viherpeippoja. Ei, sen kaikki huomaavat. Ilahduin vaan niin kovin bongatessani meidän pihassa ensimmäisen viherpeipponi. Kahdesti peräti. Eihän viherpeippo mikään harvinaisuus ole ja varmaan niitä meidän pihassa on aiemminkin ollut. En vain ole huomannut. Vaatimattomat ovat meikäläisen huvit. Ei haittaa.