Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Leikkauspuuhia

Aroniapensaat

Rikkaruohoja ei vielä pääse puutarhassa kitkemään, eikä kukkiakaan istuttamaan. Tumput suorana pihassa ei kuitenkaan enää tarvitse seisoa, vaan monenlaisia huoltohommia voi aikansa kuluksi tehdä. 

Aroniapensas kaipaa välillä kohentamista. Vapaana kasvaessaan siitä tulee helposti risuinen ja se leviää suurelle alalle. Pari vuotta sitten leikkasin rinteen ylälaidassa kasvavat aroniat matalaksi. Aronia on nopeakasvuinen ja se kestää hyvin leikkaamista. Matalaksi leikkaamista seuraavana vuotena menetetään kukinta ja marjat, mutta toisaalta leikkaaminen saattaa parantaa marjomista myöhemmin. 

Hyvä leikkausaika aronialle on kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Koska aronia kasvaa reippaasti vielä loppukesänkin aikana, enkä halua tallustella kukkapenkeissä, olen ajoittanut aronian vuosileikkaamisen kevättalveen. 

Jos nyt saisin päättää, mitä tuohon rinteen yläreunaan istuttaisin, en todellakaan laittaisi siihen voimakaskasvuista aroniaa. Kasvin ja sen huoltotöiden kannalta olisi huomattavasti parempi miettiä etukäteen kasvuominaisuudet ja valita istutuspaikat sen pohjalta, kuin yrittää myöhemmin muokata kasveja halutun oloisiksi. Hiukan käy sääliksi, kun aroniat eivät saa olla villejä ja vapaita. No, muutama aroniapensas rinteen toisessa päässä saa sentään kasvaa ihan omaan tahtiinsa.


Talvileikkauksen etuna on se, että voi rauhassa tallustella lumen alla uinuvien muiden kasvien päällä. Viime talvena jätin oksanpätkät hankeen odottamaan kevättä. Nyt oli niin kaunis auringonpaiste, että hain haravan ja aloin kasata oksanpätkiä rinteen alaosaan viedäkseni ne sieltä kompostin päälle. Kyllä taas riitti kauempana kulkevilla koiranpissattajilla ihmettelemistä, kun minä haravoin lumivalkeaa hankea. Eiväthän ne oksanpätkät pitkälle näkyneet. Vain haravan kanssa valkealla hangella huitova eukko. 

Ruhjottua hangenpintaa katsellessani tuli mieleen eräs tuttava, jonka mielestä kotipihassakin hanki tulee olla sileää ja kaunista. Ehkä olisi pitänyt heittäytyä selälleen ja tehdä vaikkapa lumienkeleitä hankea kaunistamaan.


Myös kuusiaita sai kevyen kevätleikkauksen. Minimaalisen kokoisessa aidassa ei paljon leikattavaa ole, mutta pienenä se on niidenkin kouluttaminen aloitettava. Istutin kuuset kesällä 2012. Silloin ne olivat sellaisia pikkuruisia ruipeloita. Hitaasti nuo kasvavat, osa vielä muitakin hitaammin. Itse asiassa nyt suorastaan huvittaa ajatus siitä, että tuossa olisi joskus kunnollinen kuusiaita. Luultavasti kasvan itse koiranputkea silloin, kun noita voi kuusiaidaksi kutsua. Ajoittain mietin, josko siirtäisin pikkupuut toiseen paikkaan ja istuttaisin tilalle vaikka tuijia. Keväällä 2009 tien puolelle istutetut tuijat ovat jo talon korkuisia ja hoitavat tehtävänsä näkö-, tuuli- ja pölyesteenä erinomaisesti.

Kunhan tästä päästään maaliskuuhun, jatkan leikkuuhommia tuija-aidan parissa.

Kiemurapenkissä kimaltaa.

Hiihtolomaviikko on ainakin sään puolesta parasta a-luokkaa. Aurinko paistaa (postaus tehty tiistaina 21.2. ennen viimeisintä lumikaaosta ja kiristyneitä yöpakkasia) ja etelän puolella vesi tippuu räystäiltä. Varjossa on kuitenkin pari astetta pakkasta ja alapihan hangella kimaltaa lumitimantit. Nautiskellaan!

42 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa ne pihatyöt alkaa ja kohta vaihtuu jo maaliskuulle - ihanaa eikös..? Nautiskellaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, tosi ihanaa. Nautiskelen ihan täysillä jokaisesta pienestäkin hommasta, jonka tässä vaiheessa voi tehdä.

      Poista
  2. Sookki varahin aloottanu hoitohommat. Mä en taira tänä keväänä leikata ku angervoja ja runkotuijia pitää vähä pyäristää.
    Kuusiaita on arvokkahan ja hyvän näkööne ku hoitotoimet alootetahan kyllä varahin. Hitahasti se kuitenki kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kulkiessa näkee todella upeita ja hyvin hoidettuja kuusiaitoja. Arvostusta lisää se, kun tietää, että aidan hoitoon on panostettu aikaa ja voimavaroja.

      Poista
  3. Tosiaan kohta saa aloittaa leikkaushoidon omenapuille ja muille kevättalvella leikattaville. Se on yksi merkki, josta voi todeta tämän vuoden puutarhahommien alkaneen. Kyllä sitä jo sormet syyhyävätkin.

    Anoppini aikoinaan halusi myös haravoida lumet sileäksi lasten möyrimisen jälkeen, mutta minusta ne jäljet olivat täynnä elämää. Liukasta laskiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siirtynyt omenapuiden suhteen loppukesän leikkaukseen, joten kevättalven leikkauksia ei paljon tarvitse tehdä. Joku hankaava oksa ehkä. Täytyykin käydä arvioimassa tilanne.

      Tuttavan perheessä pihahangen koskemattomuus oli sikäli ongelma, että perheen lapsilla ei ollut mahdollisuutta leikkiä hangessa. Jokainen muistaa omasta lapsuudestaan, kuinka kiva siellä hangessa oli touhuta.

      Poista
  4. Hauskaa että jonkun mielestä hankin pitää olla sileää. Siitä tuli hassu ajatus että siihenhän voisi haravalla tai lumilapiolla kuvioita tehdä, niinkuin japanilaiset hiekka ja sora-alueille :D
    Kuusiaita pitääkin olla jo nuoresta asti hoidettu. Meillä on kotona tontin yhdellä laidalla hoitamaton järkyttävä kuusiaita yhteisenä naapureiden kanssa. On jo niin iso ettei leikkaamalla tule siistiä sitten millään. Olen sitä vähän yrittänyt kurittaa. Se on tuossa autopaikan vieressä, joten ei ihan keskeisellä kohdalla, mutta kuitenkin ei ole kiva katsella....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä järkyttäviä kuusiaitoja näkee tosi usein. Onneksi näkee myös huolella leikattuja ja hoidettuja. Sellainen on ihan meidän kylän keskustassa ja sitä ihailen joka kerran ohi kulkiessani. Vanhasta, ylikasvaneesta kuusiaidasta ei kaunista tahdo saada millään keinolla.

      Poista
  5. Meillä hanki ei ole ollenkaan sileää. Jos ei ole eläinten jälkiä, niin vähintään ihmisten jälkiä.

    Hyvä on päästä hommiin ja talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on meilläkin. Eläinten lisäksi minulla on tapana kiertää näin talvellakin ympäriinsä tutkimassa ja tarkkailemassa. Jälkiä jää väkisinkin.

      Poista
  6. Leikkelin eilen viiniköynnöksen. Ei ainakaan vuoda vielä mahlaa kuten viime vuonna, kun tein leikkauksen vasta paljon myöhemmin. Hyvin tuo silti on kasvanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän noudattaa kasveille annettuja leikkausaikoja. Monen kasvin suhteen olen tehnyt sen virheen, että olen nuorena jättänyt leikkauksen tekemättä. Ei sekään hyvä ole.

      Poista
  7. Puutarha puuhiin kohta jo pääseekin kiva seura mitä lumen alta paljastuu. Mukavaa laskiaissunnuntaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle mukavaa laskiaista!
      Näin ne pihapuuhat vähitellen käynnistyvät. Tuntuu tosi mukavalta.

      Poista
  8. Kuusiaidasta; omalla kylällä on talo vilkkaan tien vieressä. Istuttivat suojaksi pienistä taimista aidanteen viisi vuotta sitten. Nyt kuusiaita on melkein kahden metrin korkuinen, kaunis ja tuuhea. Eli kyllä se teilläkin alkaa kasvaa kunhan alkuun pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi lienee puu, joka tarvitsee asettuakseen oman aikansa. Siitä ei silti pääse mihinkään, että kuusi on aika hidaskasvuinen.

      Poista
  9. Nauroin ääneen tuolle sinun kommentille haravoinnistasi :D No, eiköhän se mene samaan piikkiin, kuin muu hulluus ja höyrähtäneisyys pihan ja kasvien suhteen ;)
    Hyvin hoidettu kuusiaita on pihan komistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan piikkiin menee. Eiköhän rajanaapurilla riitä touhuissani ihmettelemistä ja nauramista lähes ympäri vuoden. Välillä kuljen myöhään kesäiltana kylpytakissa keräämässä kotiloita etikkapurkkiin ja välillä makaan kamera kädessä jonkun puskan juuressa. Puhumattakaan sitten näistä haravointisessioista. Ihmiselle, joka ei ole kokenut puutarhahörhöyttä, saattaa meikäläisen käytös lähennellä hulluuden rajoja. Ihan rauhassa.

      Poista
  10. Lunta haravoimassa, taas saa puutarhaihmiset kunniaa ja mainetta :D
    Minun lomasuunnitelmiin kuuluu omenapuiden ja tien viereisten kuusien leikkaaminen. Ja jos vain lumitilanne antaa toimia niin siskonkin puut kaipaa leikkausta. Omat on niin pieniä että homma on tehty hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain ratsastetaan sen kunnian ja maineen harjalla. Lanseerataan vaikka lumen haravoiminen uutena talvipuutarhan hoitomuotona.
      Seuraavaksi täälläkin lienee myös omenapuiden leikkaukset. Ne meinasin jo unohtaa, mutta tuollahan ne pihalla muistuttavat olemassa olostaan.

      Poista
  11. Ihan totta, nythän pääsee kohta pensaiden leikkaushommiin. Talvi on tuntunut hirmuisen pitkältä ja meikäläisen koko puutarhainnostus tuntuu syväjäätyneen, mutta kyllä se tästä taas, kun hommiin pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ihan viime päivinä on alkanut tuntumaan, ettei talvi lopu koskaan. Pian on taas käsillä ne ajat, jolloin aika huristaa liiankin nopeasti.

      Poista
  12. Ilmoittaudun lumenharavoijiin! Ja yhtä kummastuneita katseita olen saanut osakseni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että meitä lumenharavoijia on useita. Ja mukavaa on järjestää ilonaihetta muille ihmisille.

      Poista
  13. Kunhan kuusiaitasi kuuset ovat kasvattaneet vielä noin vuoden pari juuristoaan niin kasvu lähtee kyllä sitten hyvin käyntiin ja tekemäsi keväiset leikkaukset vauhdittavat sitä vielä entisestään sekä aidan tuuheutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko, kuulostaa hyvältä. En minä mitään kymmenmetristä aitaa tuosta odottakaan. Kunhan siitä saisi sopivan tuuhean tuulen- ja näkösuojan.

      Poista
  14. On teilläkin paljon lunta pihalla niinkuin meiläkin Me leikattiin syksyllä monta pensasta. Viellä on muutama pensas leikattava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta riittää, varsinkin alapihalla. Tosin se on aika hötöä, joten plussakelit varmaan pudottavat hangen pintaa melkoisesti.
      Syksyllä minäkin leikkasin norjanangervoja. Aronioita nyt vain tasasin.

      Poista
  15. Meilläkin on lunta tullut juuri sopivasti hiihtoloman kunniaksi.
    Sinä kaipaat jo puutarhahommiin.
    Teillä on enemmän lunta kuin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihalla on aina lunta enemmän, kuin ympäristössä. Tuuli heittää ja kasaa sopivasti.
      Kyllä, kaipaan kovasti puutarhahommia.

      Poista
  16. Taisi olla mukavaa, kun pääsit jo hiukkasen fiilistelemään saksia nipsutellen :)
    Olisit tehnyt koiranulkoilutajia ilahduttaaksesi, sellaisia kuvioita niinkuin japanilaisissa puutarhoissa tehdään hiekkaan :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin voinut tehdä kauniita kuvioita lumeen. Tosin ne tuskin olisivat näkyneet kovin pitkälle. Sen sijaan minä punaisessa takissani mustan haravan kanssa näyin metsän laitaan tehokkaasti.

      Poista
  17. Pensaita ja puita pitäisi minunkin tosiaan tässä jonakin päivänä käydä leikkaamassa. Siitä ne kevätpuuhat puutarhassa alkavat. :) Mukavia helmikuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Monet tehtävät toistuvat tasaiseen tahtiin ympäri vuoden. Hoitoleikkaukset kuuluvat niihin ja kiva tuolla pihamaalla on lumessakin touhuta.

      Poista
  18. Puutarhaihmiset ja lapsenmieliset ovat sellaisia, joille naapurit eivät voi muuta kuin naureskella ja päätä pyöritellä, ovat oma lukunsa, haravoivat talvella, askartelevat lumiukkoja, tekevät enkelinkuvia... mutta uskon, että olemme himpun verran onellisempia kuin muu väestö:) Kevättä odotellaan..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa Sirkku! Olen usein ajatellut, että annos leikkimielisyyttä ihan jokaisella elämänalueella virkistää. Turha vakavuus vasta ikävää onkin.

      Poista
  19. Kiva, kun alkavan maaliskuun ja lähestyvän kevään myötä pääsee jo aloittamaan pihapuuhat leikkauksien merkeissä. Onhan tuota talvea jo kestänytkin ihan tarpeeksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin helmikuun lähestyessä loppuaan alkaa jo jonkinlaista talviväsymystä ilmetä. Yksikin aurinkoinen päivä, niin keväthuuma iskee täysillä.

      Poista
  20. Kyllä kuusiaita kasvaa kun alkuun pääsee. Meilläkin on jo liian iso, vaikka on latvojakin katkaistu.
    Eipä ole vielä puutarhahommia täällä, lunta tulee koko ajan lisää ja lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskuussa lunta voi tulla vielä täällä etelärannikollakin. Nyt on kyllä harmaata ja vetistä, mutta juuri radiossa todettiin, että lintujen kevätmuutto on jo alkanut.

      Poista
  21. Kylläpä teillä näyttää olevan paljon lunta, meillä on ehkä paljon vähemmän. Ei ole koko talvena tarvinnut monta kertaa lumitöitä tehdä. Tässä helmikuussa oli jo muutama päivä hyviä leikkaus ilmoja, minäkin tutustuin pariin tuijaan meidän pihalla ja päätin nyt, että ehkä ne pitää säilyttää ja katsoa mitä tapahtuu kun niitä leikkelen harvemmaksi. Jos eivät kasva, otetaan ne sitten pois. Tulee olemaan mielenkiintoinen kesä pihan suhteen, mitähän siihen saan aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen kävin Raumalla ja siellä suunnalla oli paljon vähemmän lunta, kuin täällä. Hyvin on vesisateessa hanki vajonnut, mutta vielä on keväällä sulatettavaa.

      Varmasti on jännää lähteä muokkaamaan uutta pihaa. Talohan teillä on niin hyvässä kunnossa, ettei sen suhteen tarvitse paljon päätään vaivata. Kaiken energian voi käyttää pihaan.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!