Sivut

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Missä mukulasi kasvavat?


Nyt, kun pelaguut ja verenpisarat on saatu onnellisesti ikkunalaudoille ahdettua, onkin aika ryhtyä miettimään kaikenlaisten mukulakasvien tulevaisuutta. Kellarissa on daalioita, japaninihmekukkaa, lukinliljaa ja tuoksumiekkaliljoja. Uusia daalioita olen tilannut, mutta taitavat tulla vasta vähän myöhemmin.

Inspire Pink aikoo jo kukkia

Aiempina vuosina olen laittanut mukulat multaan ja pitänyt ruukkuja alkuun pimeässä kellarissa. Kun ilmat ovat vähän lämmenneet, olen siirtänyt ruukut autotalliin. Siellä ei ole lämmitystä, mutta valoisaa kuitenkin. Joitakin ruukkuja olen tuonut sisälle, mutta tänä vuonna siihen ei ole tilaa. Eikä niitä isoja ruukkuja ole kyllä kovin hauska sisällä katsellakaan. Esimerkiksi japaninihmekukan porkkanamaiset mukulat ovat niin kookkaita, ettei niitä mihinkään pikkupurkkiin edes laiteta. Daalioitakin olen istuttanut isokokoisiin, perennojen myötä kotiin tiensä löytäneisiin muovipurkkeihin, joista sitten kesän myötä olen kasvit siirtänyt piharuukkuihin tai joskus suoraan maahan. 

Miten toimitte isojen piharuukkujen kanssa silloin, kun istuttatte niihin jotain sellaista, joka vaatii esikasvatuksen tai ainakin kukkii nopeammin esikasvatettuna? Minun ruukkuni ovat isoja ja painavia, varsinkin mullalla täytettyinä. Siksi ne viettävät talvenkin talon seinustalla (tyhjennettyinä ja kumolleen asetettuina). Joskus olen laittanut mukuloita piharuukkuihin, jotka olen raahannut autotalliin nokkakärryillä. Tällöin ruukut eivät kuitenkaan saa kovin hyvin valoa korkealla olevista ikkunoista ja lattian rajassa on kylmempää. Siksi esikasvatan ruukkuihin tulevat mukulakasvit pienemmissä astioissa ja siirrän myöhemmin piharuukkuihin.


Vielä ei tietenkään ole kiire. Viime vuonna näihin aikoihin daaliat ja muut mukulat olivat kellarissa alkaneet jo työntää versoa. Nyt en ole uskaltanut edes käydä katsomassa, mutta helmikuussa verenpisaroita sisälle tuodessani japaninihmekukan mukuloissa oli jo valkoiset pullistumat. Olen huomannut, että siinä vaiheessa, kun mukulat alkavat versoa, ne on paras laittaa multaan. Eivät ainakaan meidän olosuhteissamme tahdo kestää istuttamattomina.


Miten te menettelette mukuloidenne kanssa? Siis näiden kasvikakaroiden. Ihmismukulani ovat jo aikuisia, joten heidän kasvatukseensa en enää oikein voi vaikuttaa.

43 kommenttia:

  1. Sisällehän sitä yritin daaliat saada sopimaan, vaan on kyllä pakko luovuttaa niiden suhteen...Ei meillä ole kertakaikkiaan tilaa. Sais olla pikkutönössä yksi huone (isoilla ikkunoilla) lisää. Mitenkähän unohtui silloin kotitönöä etsiessä tuo :D
    Luin viime vuonna blogistaniasta että useimmat istuttavat daaliat suoraan ulos, ehkä siinä minulle ratkaisua jos niitä haluaisin kasvatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, jos taloa lähtisi ostamaan, kriteerit olisivat minullakin vähän toisenlaiset. Mistäpä sitä aikoinaan tiesi, mihin vuosien myötä hurahtaa. Ja ainahan ei ole edes mahdollista valita.

      Kaipa minäkin toimin daalioiden kanssa, kuten aiempinakin vuosina. Eli esikasvatan niitä hetken kellarissa ja sen jälkeen autotallissa ennen ulos siirtämistä.

      Poista
  2. Minulla on daaliat kellarissa ja nakkaan ne suoraan ulos kesän alussa. Hyvin on toiminut. Uusia en ole kasvattanut, joten en tiedä miten niiden kanssa toimisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkokasvatukseen taitavat joutua minunkin daaliani. Ajattelin, että josko tulisi jotain uusia ja käyttökelpoisia vinkkejä.

      Poista
  3. Mukula asiaan ei ole oikein mulla sanottavaa. Olen luopunut daalioista. Mielessä kyllä elää toivoo, että taas istuttaisin jotain mukulakasveja... Aikanaan just luovuin, kun ei ole tilaa säilytellä. Mutta pakko on ihailla näitä pelargonia kuvia<3 Aivan ihania ja suloisia yksilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Kasvien kanssa tuppaa käymään niin, että niitä rohmuaa itselleen, vaikka olosuhteet eivät parhaat mahdolliset olisikaan. Niin on käynyt minulle.

      Poista
  4. Minä pidän kovin daalioista. Ne asuvat tällä hetkellä suuressa pärekorissa porstuan pöydän alla. Siellä on nyt koko talven ollut noin 10 -14 astetta. Ehkä käyn kurkkimassa tänään tai huomenna, miltä siellä näyttää. Yleensä otan ne esiin huhtikuun tietämillä ja istutan muovisiin pesusoikkoihin. Kannan ne lämmittämättömään pikkukasvariin. Sieltä ne pääsevät toukokuussa kukkapenkkeihin ja suuriin ja painaviin saviruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Juuri tällaisia hyviä vinkkejä kaipasin eli nytpä minäkin hyödynnän kasvaria daalioideni kasvatuksessa.

      Poista
  5. Minä olen istuttanut daalian mukulan suoraan maahan, kun kelit ovat suotuisat ja maa lämmennyt. Kannan juurakon toin sisälle, samoin pasuunakukkaruukut, joten kohta täällä kuljetaan sivuttain...

    Ihania pelargonikuvia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähemmän harrastanut daalioiden kasvattamista suoraan maassa. Siksi tässä kyselenkin erilaisia mahdollisuuksia. Mukavia vinkkejä on tullut useita. Kiitos sinullekin!

      Poista
  6. Itse istutan mukulat näihin aikoihin muovipurkkeihin lasitetulle kuistille ja siitä siirrän sitten toukokuussa maahan. Jos ovat tulossa suureen ulkoruukkuun, laitan ne suoraan sellaiseen kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinullakin on lasitettu kuisti. Sellainen olisi kyllä kasviharrastajalle varsinainen aarre.

      Poista
  7. Jep, juuri tilaongelman takia meillä ei ole daalioita tai muita vastaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaongelmista huolimatta meikäläinen aina uskoo ja kuvittelee, että jospa sittenkin...

      Poista
  8. Mulla ei ole mukuloita, sipuleita on. Ne aion panna suoraan maahan.
    Eikä niitäkään montaa ole. Mulla on melko vähän kukkia, kesäkukkia enemmän, sitten kun niiden aika on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuleita taitaa tulla meillekin, kunhan tästä taas kevätmessuille päästään.

      Poista
  9. Daalian juurakot ovat minulla kaikki kesäkodin kellarin hyllyillä ja sieltä olen ne viime vuosina kaikki kantanut suoraan multapenkkiin. Olen myös osan esikasvattanut ja sitten verranut kasvutulosta. Jos on hyvin lämmin kevät ja maa on hyvin lämmennyt eipä siinä mene kuin muutama viikko kun suoraan kellarista tuodut daaliat ovat saaneet esikasvatetut kaverinsa kiinni.Tämä kaikki on niin keväästä kiinni ja myöskin joinain vuosina daaliat ovat tavallaan virkeitä kasvuun lähdön kanssa ja joskus tuntuu, että ne heräävät talvihorroksestaan hyvinkin myöhään.
    Ensi viikolla menemme kesäkotiin ja sitten se selviää miten daaliani ovat kellarin pimennossa talvehtineet, toivottavasti hyvin.
    Ehkä muutaman juurakon tuon kuistin pöydän alle ja jokusen voin raahata vinttikamariin, ehkä?
    Täällä kotona minulla on yksi pieni daalian juurakko ja kävin äsken sen tilannetta katsomassa, juurakko on kuiva käppänä mutta se jo lykkää kahta melko vahvaa versoa, voi sentään. Istutan sen ruukkun sitten kun olemme käyneet kesäkodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin kesäkodissa upeat daaliat. Multaan ne on aina perinteisesti istutettu, mutta minulla ei ole oikein sopivia multapenkkejä, joten olen kasvattanut daalioita isoissa saviruukuissa. Mihin laitat nyt jo versoa työntävän daaliasi siellä kesäkodissa?

      Poista
    2. Se yksilö jää tänne kotiin ja täällä istutan sen ruukkuun ja yritän pitää sitä terassilla vaikka aluksi hyvin suojattuna jos vielä näitä pakkasia on varsinkin öisin. Mutta ihan liian aikaisin tuo onneton aloitti uuden kasvun.

      Poista
  10. Tilaongelma on ikuinen. Mulla on juurakot kellarissa, kun hiukan lämpenee, tuon ne heräämään navettaan (siis joskus toukokuun alkupuolella), istutan ne sitten avomaalle suoraan, siis pellolle. Ruukuissa niitä harvemmin enää kasvatan. Mullakin on mahdottoman suuret saviruukut, kantoapua aina tarvin niiden kanssa ja saanutkin vielä hyvinkin. Hyvin daaliat ovat aina ehtineet kukkaan ja kestävätkin paremmin, kun eivät kasvata honteloa vartta vaan jämäkät kasvustot heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinpa nuorempi, niin hankkisin peltoa ja kenties navetankin. Ja tietenkin ison kasvihuoneen ja sitä sun tätä...
      Nokkakärryt ovat oivallinen apu painavien ruukkujen siirtämisessä. Ukkokulta kun kärsii selkävaivoista, avun saaminen voi olla kortilla.

      Poista
  11. Viimevuonna laitoimme osan daalioista suoraan maahan ja sisälle otimme aikaisin osan. Sisälle otetut kasvoi niin pitkiksi. Leikkasimme latvat ja istutimme ruukkuun ja sitten ulos.jNe kukkivat ensimmäisinä Ja mikä ihme niihin tuli syksyllä mukulat. On se sellaista kantamista jos haluaa aikaisin kukkimaan. Mutta kyllä ne kerkiää vaikka laittaa suoraan maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpäs oiva juttu, jota voisi kokeilla. Kiitos Sylvi!

      Poista
  12. Kyllä tuo tilan puute meilläkin vaivaa. Mutta lapsimukuloiden tyhjät huoneet täyttyvät nyt tilapäisesti daalianmukuloista... Ja edestakas sisälle ja ulos kantelen toukokuussa, kun ei vielä voi maahan istuttaa. Kellarissa sitten viettävät talvet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lapsimukuloiden huoneet on jo valjastettu muuhun käyttöön, eikä niiden lämpötila ja valo-olosuhteet muutenkaan käy kasveille. Ulos-sisään -kantamista riittää keväisin täälläkin.

      Poista
  13. Minä olen onnellinen omistaessani lasiterassin, joka lämpenee jo aikaisin keväällä. Sinne olen viime vuosina saanut siirrettyä daalian juurakot esikasvamaan huhti-toukokuun vaihteessa. En minäkään daalioita suoraan istuta lopullisiin astioihin vaan istutan juurakot huhtikuun lopulla ruukkuihin joihin mukulat juuri ja juuri mahtuvat. Hallavaaran jälkeen kasvunsa aloittaneet pääsevät lopullisiin astioihin/maahan kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen lasiterassin omistaja! Siitä on varmasti paljon iloa ja hyötyö etenkin näin keväisin.

      Poista
  14. Minulla juurakot,sipulit ja mukulat ovat kaikki autotallissa. Onneksi mieheni ei ole vastustanut niiden säilytystä siellä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kasvimaailma meilläkin laajentanut reviiriään myös autotalliin. Kun siellä ei autoa säilytetä, mahtuu minunkin purkkejani siellä olemaan.
      Kiitos, samoin sinulle mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  15. Isot joriinin juurakot majailevat kellarissa, ei puhettakaan, että esikasvattaisin niitä. Hankin nykyisin muovisia pyttyjä, vaikka painavat nekin hurjasti, tai semmoisia pyttyjä, jotka voi jättää talveksi pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovisia piharuukkuja on jo ihan mukavan näköisiä ja niiden etu on juurikin keveys ja edullisempi hinta.

      Poista
  16. Olisipa tila, missä saisi tehdä kasvatuksia ja talvettaa. Ainoa puute, mitä kodistani keksin. Kerran toinen kyllä Englannista huikeita daalianmukuloita, jotka suoraan ulkoruukkuihin laitoin, mutta ei niistä mitään syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa brittidaaliat eivät ymmärtäneet suomea ja englantia odotellessaan jättivät nousematta mullan pintaan.

      Poista
  17. Ei ole kokemusta minkään sortin mukuloista. ;)))
    Hieno tuo kuva 'pelakuun' nupusta kaikkine haituvineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguun nuput ovat minusta niin ihastuttavia. Kiva, että tulee taas kesä ja pääsee niitäkin ihailemaan enemmän.

      Poista
  18. Minäkin yritän sinnitellä daalioiden kanssa tuonne toukokuun alkupuolelle, sitten siirrän ne kasvihuoneeseen kun muutkin taimet. Kesäkuun puolella istutan sitten maahan. Kukintahan siinä myöhästyy, mutta luotan siihen aina että kun syksyllä muut kukkaset ovat jo lakastuneet, daalia saa loistaa viimeisenä kukkijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jo toinen kasvarivinkki tässä postauksessa. Sitä meinaan kokeilla. Kyllä tämä blogimaailma on sitten antoisaa.
      Kyllä niitä syyskukkijoitakin tarvitaan. Daaliat ovatkin siinä suhteessa mestareita.

      Poista
  19. Upeat kuvat <3 itse olen niin onneton kukkien kanssa etteivät kasva minun hoidossani :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään mikään mestari ole, mutta kun riittävästi yrittää, aina joku onnistuukin.

      Poista
  20. Minulla on gladiolukset ja daaliat talven yli pahvilaatikoissa talvetushuoneessa. Miekkaliljojen kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta daaliat ovat vähän oikukkaita enkä niiden kanssa jaksa pelata joka vuosi. Molemmat istutan yleensä keväällä huhtikuun alkupuolella ruukkuihin, muuten kukinnasta ehtii nauttia niin kovin vähän aikaa. Tarpeeksi suurien ruukkujen löytämiseen sain avun yllä olevista kommenteista: pesuvadit! Niitä siis pino hankkimaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on taas tullut hyviä vinkkejä. Kiva, että sinäkin sait itsellesi apua.

      Poista
  21. Mulla on joriinit kellaris. Haen ne terassille muavisaavihin toukokuun alakupualella. Pohojalle pari senttiä vettä ja harso päälle. Sitte ku elonmerkkiä näkyy, kaivan ne maahan, harsojen alle. Uuret daaliooren juurakot istutan ensi sisälle muavipurkkiihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tuli sinulta päteviä vinkkejä, joista on minulle hyötyä. Kiitos!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!