Sivut

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Mistä hyvät kesäkukat ja hyötykasvit?


Taimikasvatuksesta puhuttaessa moni on ilmoittanut ostavansa taimet valmiina. Kertokaapa, mistä hankitte hyötykasvinne ja kesäkukkanne? Itse asun Pohjois-Kirkkonummella, joten tietenkään en voi lähteä taimiostoksille Ouluun tai Kuopioon. Kaipaan kuitenkin hyviä vinkkejä niin pääkaupunkiseudulta kuin oikeastaan koko Uudeltamaaltakin. Koska puutarhablogeja luetaan ympäri valtakuntaa ja itse kukin saattaa reissata hyvinkin laajasti, kokemukset ihan mistä päin maata tahansa ovat tervetulleita.


Perennataimistoja löytyy kohtalaisen helposti googlettamalla. Niiden lisäksi kevään tullen sinne tänne avataan taimistoja, jotka ovat keskittyneet etupäässä kesäkukkiin. Hyötykasvikauppiaista tietoa näyttää olevan tosi vaikea löytää. Parhaat vinkit saa useimmiten toisilta harrastajilta. Kalastaja ei kerro parhaita kalapaikkojaan, mutta jaatko sinä tiedon hyväksi havaitsemastasi kasvikauppiaasta? Niin toivon.

56 kommenttia:

  1. Totta kyllä, että hyötykasveja ei ole laajasti myynnissä. Kesäkukat haen yleensä Pirilän kukkatalosta, jossa on kohtuulliset hinnat. Toisaalta ei ehkä mitään ihan huikeita valikoimia. Joitakin hyötykasvejakin olen tuolta bongannut. Lähin kukkatalo taitaa kuitenkin jäädä Pohjois-Kirkkonummelta melko kauas.
    Viime syksynä tutustuin ensimmäistä kertaa Taimimaan taimistoon Espoossa ja ensimmäinen mielikuva oli melko hyvä - mutta suosittelu vaatii vielä laajempaa tutustumista. En esimerkiksi osaa sanoa mitään heidän kesäkukkavalikoimista, koska syksyllä niitä ei tietysti pystynyt tutkailemaan.
    Jään mielenkiinnolla seuraamaan postauksesi kommentteja, jospa täältä tulisi uusia vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä!
      Pirilässä olen joskus käynyt, eikä se suinkaan ole mitenkään mahdottoman matkan päässä. Sen olen täysin unohtanut, joten mukavaa, että se nousi esiin. Taimimaata joku kehui viime kesänä, joten sekin täytyy käydä katsastamassa.

      Poista
  2. hankin yleensä taimet paikalliselta kauppatorilta ja myös puutarhamessuilta -

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukkia puutarhamessuilta ei oikein voi hankkia, ellei ole paikkaa, missä niitä kuukauden-pari säilyttää. Hyötykasveja voisinkin nyt messuilla katsella, joten oikein iso kiitos vinkistä. Enpä tullut sitä edes ajateelleeksi.

      Poista
  3. Arvaat varmaan, mistä minä hankin kesäkukkani😉.
    Uudellamaalla sijaitsevista puutarhamyymälöistä ei minulla ole kokemusta, parhaimmat taimet löytäisi varmasti puutarhalta, jossa ne taimet kasvatetaan itse. Mitä pidempi matka ja aika kasveja joudutaan kuljettamaan, sitä enemmän tästä aiheutuu taimille stressiä. Kyllä, kasvitkin kokevat stressiä! Kannattaa myös tarkkailla, millaisella hoidolla kasvit ovat siellä myymälässä. Markettien ym. vastaavien kesäpihoilla kasveista huolehtimiseen ei useinkaan ole panostettu melkein ollenkaan.
    Hyötykasvien taimia taitaa olla vielä vaikeampi löytää, meilläkin töissä oli aikoinaan kaikki mahdolliset kaalit ja purjot, nykyään enää kurkkua, kurpitsaa ja tomaatteja ja vähän yrttejä.
    Hyötykasvien taimia löytää parhaiten vielä ehkä toreilta.
    Puutarhamessuilta voi tehdä myös hyviä löytöjä suoraan kasvattajilta.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pääkaupunkiseudulla toritoiminta on mennyt surkeaksi. Espoossa torikauppiaat kiertävät eri päivinä eri toreilla, joten täytyy tarkkaan tietää kunkin paikan toripäivä. Kukkia niissä on harvoin edes myytävänä. Meidän kunnassa toreilla on lähinnä markkinapäivät muutaman kerran vuodessa ja silloin tarjolla on enemmän pölypusseja ja metrilakua, kuin ainuttakaan kukkaan. Harmillista!

      Meidän lähellä on taimitarha, joka kasvattaa kesäkukkia muiden myytäväksi. Sieltä olen hakenut useimmiten kesäkukkani, mutta hyötykasveja heillä ei ole ja kesäkukkavalikoimakin aika suppea. Esimerkiksi keijunmekkoa en ole sieltä koskaan saanut. Nyt on kohtalaisen uusi yrittäjä vaihtanut tomaattiviljelynsä kesäkukiksi. Hänellä on upeat ja isot taimet, joskin aika kalliit ja valikoima pienten tilojen vuoksi suppea. Eikä hyötykasveja juuri laisinkaan.

      Markettien kesäpihoilta saatan ostaa kasvin tai pari, mutta enimmäkseen käyn surkuttelemassa niiden huonoa hoitoa. Pitäisi varmaan perustaa kesäkukkien suojeluryhmä ja mennä osoittamaan mieltä vaikkapa paikallisen Honkkarin ulkopihan portille. Kunpa edes kastelisivat niitä rullakoihin runnottuja kukkia. Pyörittävät hommaa liian pienellä porukalla. Tuskinpa siellä edes kovin kummoista kasviosaamista löytyy. Sääli.

      Puutarhamessuja jo tuolla ylempänä tarjottiin. Taidankin katsella tulevilla messuilla hyötykasveja. Kesäkukkia on vähän vaikea maalis-huhtikuussa ostaa, sillä missäpä niitä säilytät touko-kesäkuuhun?

      Poista
    2. Toivottavasti lähi Honkkarisi petraa tänä kesänä kukkien hoidossa, sillä kouluttamiseen on hieman talvella satsattukin. Tietenkään resurseille ei mahdeta mitään ja harmittavan vähän esim. rullakoiden tulo tahtiin. Terveisin erään honkkarin puutarhuri

      Poista
    3. Mukava kuulla, että henkilökuntaa koulutetaan asian tiimoilta. Ymmärrän hyvin, ettei liian pienellä henkilökunnalla joka paikkaan ehdi. Resurssiongelmaan törmää nykyään joka paikassa. Ilahduin viime keväänä, kun kevätmessuilla Honkkarin standilla oli firman oma puutarhuri, jonka julkaisuja oli myös mainoksissa. Puutarha on nykyisin iso bisnes ja se on ilmeisesti teidänkin firmassa huomattu. Lähihonkkarissa tulee usein käytyä, joten toivon tosiaan kasvipuolenkin kohentuvan. Valikoimaa on yleensä runsaasti, mutta kasvien hoito surkeaa.

      Poista
  4. Hyvyydestä en osaa sanoa mutta omat kesäkukkani olen ostanut järkyttävän edullisesti Byggmaxista. Jos oikein muistan niin samettiruusun tai vastaavan taimen on saanut 0,25 eurolla tai allekin. Hyvin kasvoivat niinä parina vuonna joina olen ostanut. Menevät vain nopeasti kaupaksi joten saa olla heti ostoksilla kun mainos tulee kotiin. Taimet tulevat ulkomailta joten jos haluaa tukea kotimaista taimistoa niin sitten Byggmax ei ole oikea paikka. Itsellä se on aiheuttanut huonoa omaatuntoa.
    Hyötykasvit olen kasvattanut itse, muutamia olen ostanut Lahden torilta tai taimitoreilta, yksittäisiä tuonut Virosta Türista kun olen siellä käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötykasvit olen minäkin valtaosin kasvattanut itse, mutta joitakin harvinaisuuksia ja erikoislajeja voisin hyvinkin ostaa taimina.

      Kyllä minunkin omatuntoni on alkanut tehdä kotimaisuutta suosivia valintoja, joten luultavasti kesäkukkaostokseni kohdistuvat oman maan taimiin. Sen verran kaukana lähin Byggmax on, että bensahinnoilla taidan ostaa lähempää. Kiitos kuitenkin vinkeistä. Tarkoitus olikin, että myös muut saavat mahdollisuuden uusiin osoitteisiin.

      Poista
  5. Kasvatan aika paljon hyötykasvien taimia, nyt taimettumassa tomaatit ja paprikat, basilika pääsee isompaan ruukkuun. Meillä omalla kylällä on Ylisen kauppapuutarha, josta ostan lisätaimia hyötypuutarhaan sekä kaikki perinteiset kesäkukat. Tämä puutarha on meidän onni.Puutarhassa on myyntiä ympäri vuorokauden. Tammelan tori Tampereella on toinen taimien ostopaikkani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa kuulla, että toritoimintaa löytyy vielä perinteisessä mielessä usallakin paikkakunnalla. Meillä torit ovat lähinnä muutaman kerran vuodessa tapahtuvaa markkinahumua eli pölypusseja ja metrilakua. Helsingin Kauppatorilla toki kukkia olisi, mutta sinne on hankala mennä omalla autolla niin lähelle, että kantamukset saisi helposti autoon.

      Poista
  6. Eikös Kallen kukkatarha myy kesäkukkien taimien lisäksi myös hyötykasvien taimia. (On vuosia auennut keväisin täällä Kirkkonummen keskustassa tai nykyisin kai 51-tien varrella.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna en ole nähnyt ainuttakaan Kallen kukkatarhan mainosta. Viime vuonna hän markkinoi etukäteen nettimyyntiään ja sehän menikin sitten enemmän tai vähemmän pieleen. Tilauksia tuli enemmän, mitä hän pystyi toimittamaan. Minäkin erehdyin tekemään netissä tilauksen ja maksamaan sen. Lopputuloksestä jäi huono maku.

      Poista
    2. En tiennyt heidän nettimyynnistään. Oma puutarhani on lähellä Oulua, joten taimet ostan siltä paikkakunnalta. Tarjonta on suppea ja hinnat sen mukaiset.

      Poista
  7. Toivottavasti löydät ja että vinkkejä tulee alueeltasi "kukkakaupoista". Tiedän tuon tunteen kun ihmiset eivät kerro kalapaikkojaan, se on niin kummallista ja turhauttavaa, ihan niin kuin ne kalat siitä vedestä loppuis. Mutta minä ostan torilta kesäkukat. Meillä lähin taimisto on kuusamossa n. 1,5tunnin ajomatkan päässä ja minusta niilläkään ei ole kuin perennoja. Rovaniemellä kahden tunnin ajomatkan päässä on kesäkukkataimistojakin. Tosin sitten Kemijärvellä tunnin ajomatkan päässä halpahallit ja rautia myy kesäkukkia, niistäkin joskus kesäkukat pihaani löydän. Mutta kun tosiaan meillä ei ole lähellä mitään kesäkukkataimistoa niin kullan arvoinen on torimyynti. Torille tulee kesäkukkamyyjä ja niitä on ollut nyt kaksi, mutta Nevalaisen puutarha, lieksasta muistaakseni, se on hyvä, niillä on laaja valikoima. Eikö teillä ole kesäkukka torimyyntiä kesäisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole enää perinteistä toritomintaa ollenkaan. Muutaman kerran vuodessa on markkinat, mutta harvemmin siellä on kukkia myyty. Espoossakin torikauppiaat kiertävät eri keskusten toreilla eri päivinä. Ja usein paikalla on vain yksi halpavaatekauppias, vähemmän nykyisin kukkakauppiaita. Ehkä markettien kesäkukkamyynti on syönyt torikaupasta kukkamyynnin kokonaan pois. Valitettavaa.

      Poista
  8. Tätä mietin usein itsekin. En ole toistaiseksi ostanut taimia muualta kuin Lystilän puutarhalta (Kuusisto, Kaarina, Varsinais-Suomi), johon olen kyllä ollut hyvin tyytyväinen toistaiseksi. Taimet ovat olleet kohtuuhintaisia, hyväkuntoisia ja kestäviä. Joitain taimia olen kyllä ostanut myös ihan Turun toriltakin satunnaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni näyttää ostavan kesäkukkansa torilta. Tosi mukavaa, että perinteistä toritoimintaa harrastetaan niin laajasti. Täällä pääkaupunkiseudulla torit ovat kuivahtaneet olemattomiin. Pitäisi mennä Helsinkiin Kauppatorille, jos oikelle torille haluaa.

      Poista
  9. Kunnollisten kesäkukkien taimet ovat kultaa ja mulla on tiedossa yksi paikka...meinaan sinne tänäkin vuonna mennä, vaikka isäntä ei taida olla kanssani samaa mieltä...laatu on ainakin hyvä...hankin siis taimet samasta paikkaa kuin Marja, arvaa siis mistä, suosittelen lämpimästi, sopiva kevätretkipaikka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjan paikka olikin aivan esimerkillinen taimisto. Sellaisia soisi löytyvän laajemminkin. Aika kivoja vinkkejä täällä jo on tullut, vaikka osa tietenkin liian kaukana. Vaan mikäpä tosiaan estää tekemästä retkeä kesäkukkien merkeissä...

      Poista
  10. Kyllä jakaisin jos tietäisin. Mä ostan paikkakuntani omasta kaupasta yleensä taimet. Kannatan pienen kuntani paikallisia yrittäjiä.
    Hyviä taimia heillä on, minusta kohtuuhintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähituotantoa kannattaakin ihan ehdottomasti suosia. Mukavaa, että sellainen löytyy teiltäkin.

      Poista
  11. Ostan kesäkukat ja hyötykasvien taimet muutamalta puutarhalta tästä lähiseudulta. Omalla paikkakunnalla on huippuhyvä Salon puutarha, josta saan tosi isot ja hyvät kesäkukat. Ostan sieltä myös yrttejä, tomaatin, paprikan ja kesäkurpitsan taimia. Joskus olen ostanut kurkkua, sipulia ja kaalin taimiakin.
    Myös lähikaupungin tarjontaa käytän hyväkseni. Pari hyvää puutarhamyymälää ovat Taimitaikurit ja Puutarhakeskus Lindvall. Myös Ouluntiellä sijaitseva kesämyymälä myy tosi hyviä muratteja, tähtisilmiä ja pelapuita. Joskus ostan myös Terrasta, HongKongista ja Mini-Manin puutarhamyymälöistä, mutta niissä on usein aika surkeita kasveja. Hoidon puutetta. Syksyllä löysin Hankkijan myymälästä paljon alekasveja, joten sinne aion mennä keväälläkin ostoksille. Ostan aika paljon kasveja työpaikalle ja kotiinkin, joten haluan että niissä on hinta-laatusuhde kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Salon puutarha kuulostaa todelliselta aarteelta, kun siellä on noin monipuolinen tarjonta myös hyötykasveista.
      Honkkarit ja muiden kauppojen kesäpihat ovat toki mahdollisia ostospaikkoja, mutta niissä kasvit ovat usein niin huonolla hoidolla, ettei niitä raaski ostaa edes säälistä. Valitettavasti.

      Poista
  12. Mä ajattelin tilata netistä tänä vuonna mahdollisimman paljon, koitan kai välttää sen, että mopo karkaisi niin pahoin käsistä... Vähän on vielä hakusessa, että mitä ja mistä, kun kaikkea ei tunnu saavan samasta paikasta, kun haikailen yrttejä ja monivuotisia vihanneksia. Hyötykasvien eliittiä on hyötykasviyhdistys, jolla on Annalassa Pk- seudulla myös myymälä (en tiedä tarkempaa paikkaa, osoite löytynee nettisivuilla). He tosin myyvät netin kautta vain siemeniä, taimia heiltä ei löydy, kai. Korpikangassiemen-frö on mun kestosuosikki, siemenillä nopea toimitus, ja pienet perennan taimet on olleet aina priimaa. Viherpeukaloilta en ole saanut kovin hyviä taimia enkä juurakoita, liljan sipulit ovat heiltä tilattuina hyviä. Kodin kukkien tomaatin taimet oli yhtenä vuonna tosi hyviä, tulivat pieninä, ja edellyttivät että itse kasvatan loppuun. paratiisin taimitarhasta olen kuullut paljon hyvää, kaikki postin kautta tulleet taimet on kuulemma olleet priimaa, itse en ole vielä kokeillut.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukissa en ole juurikaan käyttänyt nettiä. Kodinkukkien mainoksen pudotessa postilaatikkoon harkitsin asiaa hetken, mutta netissä oli aika paljon negatiivisia kokemuksia. Viherpeukaloilta olen jonkun verran tilannut perennoja ihan kohtuullisin tuloksin, mutta pääasiassa heiltäkin tilaan sipuleja ja mukuloita mieluummin, kuin varsinaisia kasveja.

      Kesäkukkien nettitilauksissa on juuri se ongelma, että niitä täytyy usein kasvattaa hetki vielä omissa tiloissa. Kesäkukissa kaipaan ehkä kuitenkin valmiit kasvit, jotka voin samantien istuttaa paikoilleen.

      Poista
    2. Joo, tuo kotona kesäkukkien kasvattelu ei kyllä aina onnistu ajan- ja tilanpuutteen vuoksi. Parina vuonna tein niin että istutin suoraan parvekelaatikoihin, joita sitten pidin ulkoeteisessä kunnes kylmyys hellitti, oli se aika työlästä. Melkein kuitenkin minäkin mieluummin istuttelen valmiit taimet suoraan ulos. Ja kesäkukakaupoilla on ihanaa, kun saa sommitella niitä kukkia ihan siinä ostoksia tehdessä!

      Poista
  13. lisään vielä, että meillä ei paikkakunnalla ole kovin hyviä taimimyymölöitä, agrimarketin vieressä on joku myymälä, mutta hyötykasveja siellä on niukahkosti, ja siemenet on turkasen kalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä tilaaminen onkin perusteltua, jos taimimyymälöihin on pitkä matka. Miten Pinsiön taimisto? Sehän oli siellä teidän nurkilla. Eikö heillä ole kesäkukkatarjontaa?
      Usein harvaan asutuilla paikoilla hinnat nousevat korkeiksi, kun ei ole kilpailua.

      Poista
    2. No juu, Pinsiössä on aika hunajaiset hinnat, varmastikin koska sitä kilpailua ei juurikaan ole. Silti sieltä aina joku koristekasvi-ihanuus tulee ostettua, kun valikoima on vertaansa vailla.. Jos käyn hyötykasvitaimiostoksilla, niin käyn Hongiston taimistolla, joka kasvattaa itse kesäkukat ja hyötykasvit. Sieltä suunnittelin ostavani yrtit. Sillä on myymälä ihan Tampereen kupeessa. Se on vähän niin, että jos kerran lähtee pitkälle, niin voi ihan hyvin ajaa pidemmällekin. ;) Täältä maalta on joka tapauksessa aina lähdettävä autolla. Tampereella tulee kyllä käytyä aika usein muissa toimissa, joten samalla voi piipahtaa taimistollakin.. :)

      Poista
  14. Nämä minun suosikkini ovat sinulle varmasti jo tuttuja. Parhaat taimet (kesäkukat, perennat, hyötykasvit ja muut) Muhevainen! Matinkylässä on tosi hyvä valikoima, upein ja trendikkäin yllättäen Kontulassa. Pirkkolan on aika perus. Halvimmat (oman tuotannon) kesäkukat löytyy Pirilän kukkatalosta, sieltä olen ostanut myös hyötykasveja. Taimimaata (Vihdintien varressa, jännästi kolmen kaupungin risteyksessä Espoo-Helsinki-Vantaa) suosivat täälläpäin tosi monet. Erittäin laadukkaat, mutta hieman hintavat taimet ja hyvä asiakaspalvelu. Halpaa tarjoaa Hong Kong Espoon keskus, vieressä Puutarhanikkarit, jossa tosi kiva kesäkukkavalikoima. Plantagen on minulle liian hintava usein. Ainoastaan maaliskuussa ostan sieltä halvat miniorvokit. Hyötykasveja olen löytänyt kivasti myös Träskandan puutarhasta Marketanpuistosta. Kesäkukkia löytyy hyvin myös Steniuksen puutarhalta Tapiolasta.

    Niin ja minäkin inhoan salailua ja pihiyttä, kyllä parhaat vinkit on ihana jakaa! Ystäväni kehui Jorvaksen puutarhaa ja sen ajattelin kokeilla tänä kautena. Eikös se ole aika lähellä sinua? On kiva "tukea" perheyrityksiä, kuten Puutarhanikkareita, Pirilää ja Taimimaata, ketjujen sijasta siis. Ainakin täällä pk-seudulla myydään niin hyvin monien tuottajien taimia eri puolilta maata, se on minusta kivaa! Ei tarvitse reissata minnekään. Etsin aina iloisena uusia taimistoja minne mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkös tuosta Taimimaasta jo viime vuonna puhuit? Se täytyy käydä tsekkaamassa. Pirilässä on joskus vuosia sitten käynyt, mutta tyystin sen unohtanut. Myös sinne on auton nokka suunnattava. Espoon keskuksen Honkkarissa tulee usein käytyä, kun se sattuu matkan varrelle. Honkkarista ostan kyllä paljon kaikenlaista, mutta siellä saa olla tarkkana taimien suhteen. Yllättäen Lommilan Honkkarissa taimia kastellaan ja niistä huolehditaan paremmin, kuin esimerkiksi Nummelassa, jossa myös tulee usein käytyä. Puutahanikkarit kuuluu myös vakiokäyntikohteisiini. Viereinen K-rauta ei jostain syystä oikein sytytä. Sielläkin on usein aika kalliita ja huonokuntoisia taimia. Ja huono valikoima.

      Marketanpuiston olen unohtanut ja Steniuksen puutarhasta en ole tiennytkään, vaikka olen joskus Tapiolassa asunut. Hyviä vinkkejä, kiitos. Matinkylän Muhevaisesta tulee ostettua monivuotisia ja jollei heiltä löydy, olen käynyt myös Kontulassa ja Pirkkolassa.

      Puutarhanikkareista tykkään ja ehkä enemmän Kivenlahden myymälästä, jossa on laajemmat aukioloajat, vaikka sinne on pidempi matka. Plantagen on joka kerran minulle pettymys. Yleensä lähden sinne hakemaan jotain tiettyä juttua ja usein käy niin, että joko sitä ei ole ollenkaan tai sitten mainostettu tuote on ihan jotain muuta. Ja totta myös, että Plantsu on kallis.

      Hyviä vinkkejä, kiitos!

      Poista
  15. Omat piirini ovat pienet, koska käytössäni ei ole autoa. Lähin putarhani on Sofianlehto, jossa käyn vähän väliä etsimässä jotain "kivaa". Olen huono hyötykasveilija, mutta viime keväänä/alkukesänä ostin tomaatin ja chilin taimia (+ jotain muuta) Kotipuutarha-lehden VERSOOo-tapahtumasta. Siellä oli useita myyjiä ja kaikki vaikuttivat hirmu hyviltä. Samaa tapahtumaa odotan myös tänä vuonna. Ajattelin sieltä hommata pari tomskua ja chilin. (ja jotain heräteostoja...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli sähköpostiin Versoo-tapahtuman mainos, joten kyllä se tänäkin vuonna järjestetään. Ehdin jo päivämäärän unohtaa, joten täytyy tsekata.
      Tavallisimmat hyötykasvit kasvatan itse, mutta ajattelin, että jotain erikoisuuksia voisi ostaa taimina. Moni on ehdottanut puutarhamessuja, joten pianhan jo on niiden aika.

      Poista
  16. Mmh. Minusta kun ostetaan kesäkukat niissä pienissä astioissa, on ainoastaan väliä millaisen taimen valitsee. Tietysti tuuhea ja hyvännäköinen.
    Se miten sen istuttaa (kesäkukkamulta, lannoitus), missä on kasvupaikka ja millainen kesä on, se ratkaisee.
    Minun mielestä ei voi sanoa että sieltä ja sieltä tuli hyvät tai huonot kesäkukat. Liian usein olen blogistanian ulkopuolella kuullut että sieltä sai huonot kesäkukat (kun niitä ei ole edes hoitanut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä huomioita! Hyväkin taimi kuolee huonosti hoidettuna. Meidän lähellä on taimitarha, joka kasvattaa kesäkukkia lähinnä torimyyntiin. He myyvät myös suoraan ja sieltä on useimpina kesinä tullut kesäkukat hankittua. Yrittäjäperhe asuu samassa pihapiirissä kasvihuoneiden kanssa. Usein on käynyt niin, että puutarhuri ei ole suostunut myymään esimerkiksi ahkeraliisoja, kun luvassa on yöpakkasia. Hän sanoo, että asiakkaat tulevat valittamaan kylmyyteen kuolleista kasveistaan ja vaativat rahoja takaisin huonoista taimista. Nyttemmin hän jo minulle myy, kun tietää, että nostan kasvit pakkasilta suojaan tai harsotan ne.

      Honkkarin kesäkukat minua kyllä surettavat. Kukat ovat siellä usein niin huonolla hoidolla, ettei niitä millään elvytyksellä taitavakaan hoitaja saa kohentumaan. Riippuu sekin tietenkin Honkkarista. Sametti Hortensialle tuossa ylempänä vastasin, että mm. Nummelan Honkkarissa on kasvien hoito huomattavasti surkeampaa, kun taasen Espoon keskuksen Honkkarissa.

      Poista
  17. Ihanat kukalliset kuvat <3 mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja! Viikko on jo alkanut, joten mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  18. Hyötykasvit olen pääsääntöisesti kasvattanut itse. Usein ostan kasveja mm. Kuopion torilta, Hankkijalta, Heikkisen kukkatarhalta ja Viherpeukaloilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaosan hyötykasveista minäkin kasvatan itse, mutta joitakin erikoisuuksia voisin hyvinkin ostaa taimina.
      Jälleen kerran torimyynti saa pisteet. Mukavaa, että toreilla edelleen myydään kesäkukkia näinkin laajasti.

      Poista
  19. Kesäkukat ostan oman kirkonkylän kesäkukkataimistolta. Tuloo siälä pyärährettyä melekee joka maitokauppareissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että teillä on ihan omalla kylällä kesäkukkataimisto. Alkaa olla näköjään ylellisyyttä. Marketit vievät markkinat kesäkukiltakin.

      Poista
  20. Hankkija, Westersin puutarha, Taimiteutari, torimyyjät, Sohlmanin puutarha. Kesäkukkia ostan erittäin vähän, vain orvokit tulee haettua monesti jostain marketista esim. Kodin tavaratalosta. Ne on siellä monesti kotimaisia, ihme kyllä. Täältä Lohjalta asti muuten käydään tuolla Kallen puutarhalla. Itsekin tekisi mieleni tänä keväänä siellä käydä. Samoin haluan kiertää nuo Muhevaiset oikein kunnolla. Ja Viherpaja, sinne on päästävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohjan suunta on jäänyt minulta aika lailla koluamatta, vaikka sinne on meiltä hyvin helppo mennä. Nytpä sainkin sinulta monta hyvää vinkkiä, joihin täytyy käydä tutustumassa.

      Kallen kukkatarhan kanssa meni viime vuonna hommat vähän pieleen. Tein ennen joulua sinne ennakkotilauksen, jonka myös maksoin. Hän ei sitten pystynytään kaikille toimittamaan tilauksia ja joutui tarjoamaan eioota monelle ennakkotilauksen tehneelle. Minäkään en saanut kaikkia tilaamiani tuotteita ja osasta sain rahat takaisin. Hiukan harmitti, kun kuvittelin pääseväni helpolla ja vähemmällä esikasvatuksella. Tieto tilausten viivästymisistä tai peruuntumisista tuli niin myöhään, ettei siinä vaiheessa enää ehtinyt itse kylvää ja esikasvattaa. Nyt en ole nähnyt ainuttakaan Kallen kukkatarhan mainosta, joten en yhtään tiedä, onko tarha enää edes pystyssä.

      Poista
  21. http://www.kallenkukkatarha.fi/414280256

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siis toimintaa, kiitos linkistä. Hän on siis luopunut ennakkotilaushommasta. Hyvä niin, sillä se meni kyllä aika pieleen ja kiukkuisia kommentteja oli paikallislehtiä myöten.

      Poista
  22. Minä olen ostanut joitakin Pirilän kukkatalosta. Muhevainen Matinkylässä on hyvä, mutta kallis. Netin kautta olen tilannut Kauppilasta/Turku. Yleensä ajoitan ostokset ale-aikoihin eli syksyyn. Joskus tekee löytäjä myös jo juhannuksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matinkylän Muhevainen onkin hyvä, mutta kuten sanoit, aika kallis. Pirilää on moni kehunut, joten sinne täytyy suunnata tutustumaan. Edellisestä käynnistä on jo vuosia.

      Poista
  23. Suosittelu on vähän vaikea juttu. Ei tosin sen takia, että kalat loppuisivat vedestä. Mikään paikka ei ole kai täydellinen ja joku voi kokea pettymyksen (kirvoja, kotiloita ym.) hyvässäkin paikassa. Sitten tulee helposti olo, että voi kun menin suosittelemaan ja hän saikin siellä pettymyksen. No, sen voi ainakin sanoa, missä itse mielellään käy.

    Haikalan puutarha Lempäälässä (perennat)
    Moision puutarha Porissa ja netissä (perennat)
    Pinsiön puutarha Ylöjärvellä
    Pionien koti Taivassalossa ja netissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelu onkin vaikeaa juurikin siksi, että kullakin on niin erilaisia kokemuksia. Vinkit ovat aina kuitenkin tervetulleita, sillä aina ei tiedä edes lähellä olevista paikoista. Varsinkin monet kesäkukkataimistot toimittavat lähinnä jälleenmyyjille, mutta heillä on myös suoramyyntiä.

      Pinsiön taimistolla ja Pionien kodissa olenkin käynyt. Kiitos vinkeistä.

      Poista
  24. Meiltä löytyy kohtuullinen valikoima kesäkukkia Pohjois-Kirkkonummella, https://www.facebook.com/KWikstedt/
    http://kw.zmailer.org/

    Kaj Wikstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos vinkistä. Aina ei tosiaan tunne edes kotinurkkien tarjontaa, kauemmista puhumattakaan. Nimi on tuttu, mutta paikkaa en hahmota. Täytyykö käydä tutustumassa.

      Poista
    2. ....siis täytyypä käydä tutustumassa...

      Poista
    3. Puutarhamme on n. 8 km Veikkolasta Kivenlahden suuntaa tie no. 1130
      Ainakin kotisivulla on karttalinkki reittihakuineen. Avaamme virallisesti kuun lopulla, mutta olemme kyllä paikalla erittäin todennäköisesti. Puhelinnumerotkin löytyy kotisivulta, ja samoin sähköpostiosoite.

      Poista
    4. Kiitos Kaj! Kävinkin jo tutustumassa tietoihinne ja katsoin sijainnin kartalta. Teidän suuntaan tulee harvemmin nykyisin lähdettyä, jonka vuoksi tieto puutarhastanne on mennyt jotenkin ohi. Pian on siis tilaisuus korjata tilanne. Mielelläni käytän kotikunnan yrittäjien palveluja.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!