Sivut

maanantai 15. toukokuuta 2017

Oikea kevät taisi vihdoinkin saapua

Kevään kauneimpia näkymiä - scillat ja punaiset pionin varret.

Oikea kevät on vihdoin saapunut. Päivälämpötilat ovat kohonneet mukaviin lukemiin ja öisinkin mittari on jo plussan puolella. Kuluvan viikon lopulle on luvassa mahdollisesti tämän vuoden ensimmäiset helteet.

Jouluruusu - hauskasti samassa pöheikössä tumma ja vaalea.

Kylmyyden väistyminen on tuonut vipinää puutarhahörhöön, sillä moni asia on vain odottanut lämpöä. Äitienpäivä sujui rattoisasti patioita ja pihakalusteiden puuosia öljytessä. Yllättävän monta tuntia sain siihen hommaan menemään, vaikka tällä kertaa keksin teipata pensselin harjanvarteen ja vältin edelliskeväisen polviasennossa sutimisen. Öljy tietenkin loppui kesken ja sitä piti käydä välillä naapurikylän Honkkarista hakemassa.

  
Ostin muutama vuosi sitten kaksi korkeaa ja erittäin painavaa ruukkua puoleen hintaan. Ruukkujen materiaali on ilmeisesti perinteistä ruukkusavea, mutta pinta oli käsitelty harmaalla betonilla. Betonipinta oli lohkeillut rumasti ja siksi ruukut myytiin alennuksella. Yritin rapsuttaa, hioa ja kiskoa ties millaisilla keinoilla betonipinnoitetta pois, mutta tiukassa istuu. Maali ei tietenkään lohkeilevan betonin pinnalla pitkään pysy ja siksi ruukut pitää käsitellä vähintäänkin joka toinen vuosi uudelleen, jotta ne näyttäisivät jotakuinkin siedettäviltä.


Rapsutin, hioin ja maalasin äitienpäivänä porttiruukut uudelleen sokkelimaalilla. Hyvä puoli on se, että kerta kerralta betonipinnoitetta on ruukuissa vähemmän ja tulevaisuudessa siintää aika, jolloin niitä ei kenties jatkuvasti tarvitse uudelleen käsitellä. Betonipinnoitteen alla oleva saviruukun ruskea väri kelpaisi minulle hyvin. 

Porttiruukuiksi näitä kutsutaan siksi, että tähän kevääseen saakka pystit seisoivat meidän portilla, kadun varressa. Koska emme tiedä, milloin alueen tieremppa osuu meidän kohdalle, katsoin parhaaksi siirtää ruukut jo nyt sisäänkäyntiterassin eteen. Ruukut itsessään painavat jo valtavasti, puhumattakaan silloin, kun ne ovat täynnä multaa ja kenties myös istutuksia.



Ylipäätään kunnan tekemät rakennustyöt asuinalueellamme ovat teettäneet melko paljon normaalista keväästä poikkeavia hommia myös omalla tontilla. Alapihan aitaa varten on lehtikompostit siirretty kokonaan toiseen paikkaan ja monenlaista vähän odottamatontakin säätöä pihamaalla on pitänyt tehdä. Aidan rakennus alkanee tällä viikolla, kun elementit vihdoin ovat tulossa. 


Metsänkaadosta syntyneet oksakasat hävisivät viime viikolla, kun iso haketinkone myllytti ne suoraan auton lavalle pois kuskattavaksi. Osa kannoista on myös kuljetettu pois, mutta edelleen valtaisia kantokasoja on siellä täällä. Pallokentän pohjalta on kuorittu maa-aines, levitetty suodatinkankaat ja kipattu kuorma toisensa jälkeen soraa. Pallokenttää käytetään teiden rakentamisen ajan putkien- ym. tarvikkeiden varastointialueena. 

Näkymä alapihan laidalla vapun jälkeisellä viikolla.

Herätyskelloa ei aamuisin tarvita, sillä kaivinkone ja rekkaralli aloittavat arkiaamuisin puoli seitsemältä ja jatkavat päivästä riippuen kolmeen, puoli neljään. Aikamoisen metelin ja pölyn isot koneet saavat aikaan. Viikonloppuna oli kerrassaan ihanaa, kun saattoi kuulla lintujen laulavan.

Punalehtiruusu - Rosa Glauca

Ilmeisesti mennyt talvi on kasvien kannalta ollut huomattavasti edellistä suosiollisempi. Ruusupensaissa ihan jokaisessa on jo eloa. Toisin oli viime keväänä, jolloin ruusupensaiden silmut tulivat todella myöhään ja pari pensasta sitten heitti henkensä kokonaan.

Tarha-alppikärhö - Clematis Atragene-Ryhmä 'Columella'

Myös kärhöjen osalta näyttää aika lupaavalta. Alppikärhöt ovat yleensäkin aikaisia, mutta näyttäisi, että nyt on eloa jo muutamassa muussakin. Ei siis tarvitse yhtä huolestuneena rapsutella kärhöjen asuinpaikkojen multaa ja ihmetellä, tuleeko vai eikö tule.

Koristeomenapuu Royalty - Malus purpurea

Koristeomenapuuni ovat vielä nuoria, eivätkä ne kovin kummoisesti viime keväänä kukkineet. Royaltyssa taisi olla pari kukkaa ja Aamuruskossa ei yhtään. Toivon, että jonain keväänä näen kumpaisenkin täydessä kukassa, mutta nyt olen iloinen jo siitä, että ovat hengissä ja pukkaavat lehtiä.

Koristeomenapuu - Malus 'Aamurusko'

Aika lailla eri tahtiin nämä koristeomput tulevat lehteen. Royaltyssa on jo lehdet melkein avoinna, kun taas Aamurusko vasta kehittelee silmujaan.

Ruusuorapihlaja – Crataegus x media 'Paul's Scarlet'

Ruusuorapihlajassa on  silmut jo avautumassa. Saapa nähdä, kohtaako tämä pikkupuu taas samanlaisen kirvainvaasion, kuin viime keväänä. Kukinnasta ei juurikaan päässyt iloitsemaan, kun kirvat loikoilivat niiden päällä mustanaan.

Koristekirsikka kevätsuudelma - Prunus ´Accolade

Viime vuonna istutettu koristekirsikkakin on elossa, mistä siitäkin iloitsen kovasti. 

Kotkansiipisaniainen - Matteuccia struthiopteris

Vuoden parhaat ajat ovat käsillä ja elämä siirtyy enenevässä määrin pihamaalle. Mielenkiinnolla seuraan, miten meidän puutarha reagoi valo-olosuhteiden ja mikroilmaston merkittävään muutokseen. Tuulisuuden lisääntyminen tuntuu monella tavalla. Parhaillaankin terassin tuulikello kilkattaa voimakkaasti, vaikka ei mitenkään erityisen tuulista olekaan. 

Etelänkevätesikko - Primula elatior

Itse nautin aivan valtavasti valosta ja auringosta. Olemme ikäänkuin palanneet niihin aikoihin, jolloin taloa rakennettiin. Silloin saattoi kello viiden iltapäiväkahvit nauttia pihamaalla auringossa. Sittemmin metsikön puut kasvoivat, eikä aurinko ole enää vuosiin paistanut yläpihalle edes alkuiltapäivästä. Metsänkaadon myötä maisema muuttui ja edelleen se tuntuu oudolta. Kaikessa on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa ja tässä uudistuksessa tällainen valoa rakastava ihminen näyttäisi saavan enemmän hyvää.

48 kommenttia:

  1. Onneksi kevät on vihdoin täällä! Puuston kasvamisen vaikutusta on joskus hankala edes huomata, kun se tapahtuu hiljakseen. Teillä on melkoinen myllerrys siellä ja takuulla puiden poiston huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin äsken Juuson kanssa tsekkaamassa työmaatilannetta. Juuso ei päivällä tykkää olla ulkona ollenkaan, mutta näin iltaisin se rohkaistuu jopa nuuhkimaan kaivurin telaketjuja. Samalla ulkoilureissulla katselin, että käytännössä aurinko paistaa meille nyt koko päivän.
      Ihana lämpö saapui vihdoin. Meidän mittari näytti äsken +18.

      Poista
  2. Meillä vasta esikot ovat åienellä nupulla jakt narsissit aunneet. Täytyykin lähteä tekemään kierros ja katsella silmuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut esikot ovat minullakin vielä minimaalisen kokoisia. Huomasin tosin, että suikeroesikossa on jo nuput, joten pian sekin alkaa varmasti kukkimaan. Muutoksia tapahtuu nyt todella nopeaan, joten pihakierroksia täytyy tehdä vähintään kerran päivässä.

      Poista
  3. Ihanaa, että kevät pääsee sielläkin vauhtiin (nyt siis vasta meilläkin). Nyt vihertyy nopeasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamupäivän tihkusade ja iltapäivän lämmittävä auringonpaiste saivat viherryksen lisääntymään ihan silmissä. Huippuhienoa!

      Poista
  4. Pitkä odotus palkitaan, nyt kevät etenee aika ryminällä ja valoisa aika lisääntyy.

    Työmaan aiheuttama meteli ja pöly ei ole kivaa.

    Mukavaa ja aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin päästään oikeaan kevääseen. Kyllä tätä on odotettukin.
      Onneksi työmaatoiminta vaihtaa paikkaa seuraavan puolentoista vuoden aikana, joten jatkuvaa häiriötä siitä tuskin on.

      Poista
  5. Ihanaa on, että kevät tulee ihan oikeasti. Varmasti vaikuttaa teidän puutarhaan muuttuneet olosuhteet. Ei aina tiedä, mitä hyviä ja mitä huonoja puolia muutokset tuovat tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mittavaa muutosta ei pystynyt kuvittelemaan, vaikka tiesimme sen tulevan. Melusta ja pölystä huolimatta olemme edelleen positiivisella mielellä. Valo vaan on niin hienoa. Sitä on kaivattu.

      Poista
  6. Mahtavia silmuja ja huippuidea tuo sokkelibetoni!
    On teillä aikamoista meininkiä naapuritontilla, mutta lopputulos on varmasti mukava sitten joskus. Ja niin kaikella on tosiaan puolensa, mutta tuo valo on varmasti tervetullut jokaisen puutarhurin mielestä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Pian varmaan saadaan sinulta lisää kasvaripostauksia.
      Valo ja lämpö on niin huippuhieno ja kaivattu asia tällä tontilla, että sen eteen siedän väliaikaisen melun ja muun haitan.

      Poista
  7. Aikamoiset myllerrykset työmaalla menossa, mutta onpas siellä ihanasti kevätkin edennyt! Ruusut ja kärhöt näyttävät tänä talvena talvehtineen hyvin, toiveissa on kunnon kukintaa. Viikonlopulle on povattu ihan kesäisiä lukemia, joten nyt on aika nauttia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kukintakin on runsaampaa, kun kasvien ei tarvitse käyttää koko energiaansa pelkästään edellisestä talvesta selviytymiseen.
      Nyt nautitaan lämmöstä täysillä. Johan sitä on odotettukin.

      Poista
  8. Vihdoinkin ne lumisateet loppuivat. Päästään vihdoinkin oikeisiin keväthommiin.
    Valtavia muutoksia menossa siinä naapurissa. Kun nyt vaan jaksaa nuo kaikki häiriöt niin lopputulos on varmasti hyvä. Aurinkoa ei voi olla liikaa tontilla.
    Kuullosti niin upealta, kun haketinkone söi hetkessä valtavat oksakasat. Haaveilen sellaisesta. Meillä on tontti täynnä erikokoisia oksakasoja. Voi - tulisipa joku valtaisa haketinkone syömään ne kaikki joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, katsoin sitä haketushommaa suorastaan lumoutuneena. Kaivurin kauhalla jättimäinen nippu oksia ja jopa runkoja suoraan haketuskoneen myllyyn ja toisen pään suuttimesta suihkusi haketta auton lavalle. Valtava oksakasa katosi vikkelästi. Ehkä kannattaisi harkita haketusyrittäjää hoitamaan kaikki kasat kerralla pois. Ostimme viime kesänä uuden oksasilppurin, joka on aika tehokas. Silti hakettamisessa menee oma aikansa ja vielä pitää keksiä sijoituspaikat kaikille hakkeille. Monet meidän naapureista kuskaa oksansa Vihdin Koivisiltaan, joka toistaiseksi ottaa ne vastaan maksutta.

      Poista
  9. Todellakin muuttuneet maisemat! Pihakierros on tehtävä joka päivä, mieluiten useamman kerran. Pionin versot ovat upea näky scillojen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yksi pihakierros päivässä ei nyt riitä. Aamulla satoi tihkua ja illalla paistoi aurinko. Kasvit kasvoivat niin hurjaa vauhtia, että melkein suhinan saattoi kuulla.

      Poista
  10. Viikonloppuna minustakin tuntui siltä! Siis keväältä! Kauniit kukkakuvat, ja hurjan isoilta näyttää työmaat. Nautitaan noista linnunlauluhetkistä, ne kantaa arkena pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaksi viikonlopuksi on luvattu kunnon kesää. Aina vain paranee, mutta kyllä tätä herkkua on odotettukin.

      Poista
  11. Naapuris näyttää kyllä aika ankialta. Onneksi puutarha rupiaa tarijoolemahan kaikkia kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankeaa on tosiaan, mutta sen rinnalla oma puutarha näyttää suorastaan keitaalta. Kerrankin näin päin.

      Poista
  12. Onpa teillä hurja myllerrys käynnissä. Mitä siellä oikein tapahtuu, tekevätkö uusia teitä, taloja vai mitä? Toivottavasti pian siivoavat jälkensä. Ihanat nuo ruukut, kunnon multatilakin niissä. Ja todella keväinen puutarhasi on ihana. Lisääntynyt auringonvalo varmaan tekee siitä satumaisen ensi kesänä! Toivottavasti koristeomenasi kukkivat nyt tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alueen tie- ja kunnallistekniikkarempan lisäksi ympäröivä kunnan metsikkö muuttuu korttelipallokentäksi ja leikkipaikaksi sekä niille johtaviksi väyliksi. Puolitoista vuotta homman on tarkoitus kestää.
      Ruukuissa on niin iso multatila, että niissä saattaisi joku monivuotinenkin kasvi pärjätä. Vielä en ole kokeillut. Isot ruukut maksavat tosi paljon, joten nämä oli ihan pakko ostaa, "kun halvalla sai".

      Poista
  13. Ihanan keväisen tunnelmat! Meillä oli vielä pakkasyö, mutta jospa viikon myötä lämpenisi. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasta meilläkin vielä viime yönä oli. Aamulla jouduin auton ikkunat rapsuttamaan. Kyllä sää nyt selvästi lämpenee. Nautitaan!

      Poista
  14. Lämpö on kyllä nyt ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on. Tuntuu sitäkin ihanammalta, kun tätä lämpöä on niin kovin odotettu.

      Poista
  15. Ihanat kevätkuvat! Täälläkin vihertyy nyt nopeasti. On tämä vaan niin hienoa aikaa! Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Kevät etenee nyt suurin harppauksin. Meidän ostarin kaksi kirsikkapuuta oli tänään jo selvästi vaaleanpunaisia. Viikonloppuna varmasti aukaisevat kukkansa täysin.

      Poista
  16. Ihanaa, kun vihdoinkin on lämmintä! Meilläkin totutellaan mökillä entistä aurinkoisempaan pihaan, kun pihaa reunustaneet hopeapajut kaadettiin viime syksynä. Valo lisää varmaankin kukintaa, mutta samalla voi kastelun tarve lisääntyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, varmasti myös kastelun tarve lisääntyy. Aiemmin esimerkiksi omenapuiden alue oli jatkuvasti vähän kostea, kun sinne ei aurinko juurikaan paistanut. Nyt sekä paistaa, että myös tuuli kuivattaa aluetta.

      Poista
  17. Ihanan runsas esikko!!! Täällä ei ole vielä nuppujakaan etelänkevätesikoissa, mutta toivottavasti nekin tulevat. Olet tehnyt porttiruukuistasi upeita, kyllä on kannattanut uhrata aikaa niiden käsittelyyn. Toivottavasti kunta saa maansiirtotyöt nopeasti tehtyä, että pääsette nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta pian

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen löysin samaisen esikon "poikasen" tontin rajalta ja kiireesti siirsin sen alapihan kukkapenkkiin. Tänä vuonna ainakin meillä esikot ovat kovasti myöhässä. Suikeroesikosta löysin tänään sentään nuput. Eiköhän se kukinta sinunkin esikoillasi piakkoin ala.

      Poista
  18. Näyttäisi kevät vihdoin käynnistyneen täällä meilläkin. Kukkapenkeissä ei tosin vielä kovin kummoista kasvua ole kasvien osalta tapahtunut, mutta jospa se lämmön myötä paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti se lämpö saa kasvit mullasta nousemaan ja kukkimisen alkamaan. Näin hidasta kevättä en kyllä muista. Kahden viikon päästä alkaa kesäkuu ja ihan ollaan vielä alkutekijöissään.

      Poista
  19. Puutarhassa vierähtää nyt kaikki vapaa-aika, ja joka päivä silmut pullistelevat suurempina ja vihreys lisääntyy ja... ihanaa, eikö vaan! Työmaa ja sen äänet eivät ole kivoja, kun haluaisi olla rauhassa ja kuunnella linnunlaulua, mutta totta sekin, että auringonvalon lisääntyminen on huippu ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemistä puutarhassa nyt riittää, mutta sen kaiken tekee mielellään. On tosissaan ihanaa aikaa. Jopa tänään, vaikka on vähän viileämpää.

      Poista
  20. Voi mikä myllerrys ympärilläsi!! Koita kestää. Kevät auttaa, kukkaset ja aukenevat silmut. Täällä ei vielä esikko kuki, mutta voin nähdä ruusupensaiden silmuista, että kaikki ovat selvinneet taas uuteen kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin myllerrys. Tänäänkin on rekkaralli jatkunut, kun tekevät entiseen puistikkoon tiepohjaa ja väliaikaista varastointipaikkaa putkille ja työkoneille. Onpahan tosi-tv ihan omilla nurkilla.
      Mukavaa, että sinunkin ruususi ovat selvinneet talvesta. Viime kevään jälkeen oli pieni pelko, kuinka kasvit ovat selvinneet, mutta yllättävän hyvin näköjään.

      Poista
  21. Kiva kun sinnekin on läpö löytänyt. niin kauniista kaikki ruvennut kasvamaan.
    Valoa tarvii sekä ihminen että kasvit. meilläkin metsä kasvanut niin korkeaksi että kaikki hedelmäpuut alkoi kuolemaan. Pyysin silloin metsän omistajaa että kaataisi ainakin 10 metriä tonttimme vierestä kuuset pois. Oli kännyt kaatamassa vain muutaman, mutta sitten tuli Gydrun-myrsky ja kaatoi puut ja meille tuli valoa valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky sitten tuotti teille onnekkaan tilanteen. Kerrankin myrskystä oli hyötyöä. Kyllä valo ja aurinko ovat puutarhalle aika ehdottomat elementit.

      Poista
  22. Ihana sininen kukkameri. Puita kun kaadetaan paljon niin on kasveilekin muutosta tiedossa. Siinä muuttuu valo ja ilmasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo scillojen ja muiden pienten sipulikukkien meri on tämän hetken ihastuttavin näky. Tavallisesti joukossa on myös kevätkaihonkukkaa, mutta nyt sen kukinta on vasta aluillaan.

      Poista
  23. Oi, rakastan scilloja! <3 Se olikin pitkään nimimerkkini bloggerissa. ;)

    Käypä kurkkaamassa arvonta blogistani. :) Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että aiemmin blogisi nimi oli Scillan puutarhassa.
      Kipaisenpa seuraavaksi lukemaan muiden blogeja ja samalla käyn katsomassa arvontaasi.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  24. Voi toi scilla meri on ihana! Toivoin että mullakin ois jonain päivänä tuollainen. Suloisia nuppuja ja alkuja, sais jo lämmetä, että ei tarvis pelätä kylmettymistä. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati, nyt on luvattu aurinkoista ja lämmintä, joten pitkä odotus vihdoin saa palkinnon.
      Scillamerta toivoo ja odottaa ja sitten yhtäkkiä se on siinä. Varmasti niin käy sinullekin. Itsestään ovat levinneet.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!