Sivut

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kärhöonnea

Clematis atragene 'Columnella'

Vuosi sitten kevät oli lämmin ja aikainen. Pääsimme nauttimaan kukinnasta varhain ja runsain mitoin. Moni kasvi oli kuitenkin kärsinyt miesmuistiin ankarasta talvesta ja pitkälle kesään saimme odottaa esimerkiksi kärhöjen ja ruusujen selviytymisen vahvistumista.

Clematis 'Paul Farges' (Summersnow) - Lumikärhö

Minusta talvi täällä etelärannikolla oli nytkin aika hankala. Lunta saimme odottaa pitkään ja hartaasti ja paksu jääkerros kattoi kukkapenkit vielä huhtikuussakin. Pelkäsin, että tulisi toinen kasvitappioiden kevät, vaan nähtävästi ei tullutkaan. Kaikki ruusupensaat ovat selvinneet kuluneesta talvesta ja suurin osa kärhöistäkin näyttää voivan ihan hyvin.

Clematis 'Paul Farges' (Summersnow) - Lumikärhö

Viime keväänä ostin puutarhani ensimmäisen Lumikärhön, ihan sattumalta. En laisinkaan tiennyt, mitä valkoisen kärhön kaupasta kantaessani saisin odottaa. Kyllä kannatti lumikärhöön haksahtaa, aivan ehdottomasti. Se kukki kukkimisesta päästyäänkin ja sen ihastuttavia pallomaisia nuppuja kiersin ilman kameraa ja kameran kanssa kerta toisensa jälkeen.

Tietenkin pelkäsin talven vieneen lumikärhöni ja huolissani olen käynyt tutkimassa multatilaa sen kupeessa. Ehdin jo pelästyä, että mennyttä on koko ihanuus ja vain alati runsastuva arovuokko sieltä lumikärhönkin tyvestä nousee. Toki nousee arovuokkojakin, mutta kärhökin on elossa ja tekee jo lehtipareja ylemmäksikin varteensa. Hyvä niin. Siitä iloitsen. Vaan, jos olisi kuollut, oitis uuden lumikärhön kävisin ostamassa. On se vaan niin ihana.

Clematis 'Pink Fantasy' - Loistokärhö

Myös pikkupuutarhan köynnöskaaressa kasvuaan aloittaa Pink Fantasy. Virkeänä ja tarmokkaana. Pitäisi jossain välissä ehtiä antaa kaikille kärhöille lannoitusta, jotta jaksaisivat vahvistua ja kukkia runsaasti.

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Viime kesänä hankin muutaman uuden kärhön siitä innostuneena, että olin vihdoin alkanut pärjätä niiden kanssa. Epäilen, ettei minusta koskaan tule samanlaista kärhömestaria, kuin Kruunu Vuokosta, jonka erinomaisia kärhönhoito-ohjeita voit tästä linkistä käydä vilkaisemassa. Ylpeänä voin kuitenkin kertoa pärjänneeni muutaman kärhön kanssa hyvin useamman vuoden. Jostainhan sitä pitää aloittaa.

Clematis 'Ville de Lyon' - Loistokärhö

Ville de Lyon innostui viime kesänä kasvamaan ja kukkimaan reippaasti ja siinä oli nuppuja ihan pakkasiin saakka. Viimeiset nuput eivät ehtineet avautua, vaan pakkanen ne sitten vei. Monen monta kukkaa ehdin nähdä koko komeudessaan ja kieltämättä pidän kärhöissä myös nuppujen muodosta.

Clematis atrogene 'Willy' - Tarha-alppikärhö

Yläpihan puutarhaportin kupeeseen ole monen monta kärhöä vuosien mittaan istuttanut. Viimeksi Willyn, joka saattaa olla tämä paikalta nousija. Voipi olla myös joku muu, mutta aika näyttää, ken hän onkaan.  

Clematis integrifolia 'Aljonushka' - Tarhakellokärhö

Alapihan Ruusupenkissä asustaa ihanaakin ihanampi Aljonushka, joka ei korkeudellaan puiden latvoja hätyyttele, mutta kukkien runsaudella ja syklaaminpunaisella värillä hurmaa mennen tullen. Istutin hänet alkujaan Vasempaan rinteeseen, joka osoittautui surkeaksi paikaksi ja niinpä Aljonushka muutti Ruusupenkkiin. Ilmeisesti uusi paikka on hänen mielestään parempi ja siitä sain viime kesänä runsaan kukinnan kiitokseksi. Toivottavasti niin käy nytkin.

Clematis alpina - Alppikärhö

Alppikärhö on meidän puutarhan ensimmäinen kärhö ja se onkin erinomaisen helppo ja kestävä kärhö. Ennen lehtien puhkeamista ei välttämättä mikään joka pihan komistus kuivuneine oksapöheikköineen. Älkää vaan suotta menkö joka kevät niitä kuivan näköisiä oksia pois katkomaan. Sieltä se viherrys aikanaan tulee ja valtaa kuivatkin osuudet.

Vuosi sitten vanha kärhökaari romahti ruostuneena ja jouduin ostamaan tilalle uuden. Kärhöä vanhasta irroittaessani ja uuteen sitoessani ajattelin, että taisipa köynnös kärsiä pahemman kerran. Ei suinkaan. Jokusen oksan leikkasin pois, mutta valtaosa isoksi kasvaneesta kasvista jatkoi eloaan, kuin ei mitään muutosta olisi tapahtunutkaan. Ja nyt se on jo täynnä pulleita nuppuja, jotka aukeavat sinisenään aivan lähipäivinä.

Norjanangervo - Spiraea 'Grefsheim'

Myös alapihan Päivänliljapenkin loistokärhöt Multi Blue ja Rouge Cardinal ovat jo heränneet. Samoin Pikkupuutarhan kriikunassa kasvava Multi Blue. 

Sen sijaan Syreenipenkin Polish Spiritistä ei ole vielä tietoa, eikä myöskään Kiemurapenkin Princess Dianassa ole yhtään elonmerkkiä. Kolmas epävarma on rinteen Mantsuriankärhö, joka ei oikein viime kesänä päässyt kunnolla kasvun vauhtiin. Jokin sitä riivasi ja siksi ehkä ei nouse enää tänä vuonna. Vielä yksi epäilyksen kohde on kesän ruukussa kasvanut ja syksyllä puutarhamultaan päässyt Nelly Moser. Tokihan sitä toivoo jokaisen kasvin ja tässä tapauksessa kärhön keväisin nousevan, mutta olin varautunut suurempiin tappioihin, kuin mitä sitten tulikaan.

Hyasintti Purple Sensation

Nyt on isoissa kesäkukkaruukussa kasvamassa kärhöt 'The President', 'Dr. Ruppel', 'Jackmannii' ja 'Willy'. Paula Ritanen-Närhi kertoi Kotipuutarhalehden kurssilla käyttävänsä paljon kärhöjä kesäkukkaistutuksina. Muutenkin perennoja voi hyvin käyttää kesäkukan sijasta. Näin ne vahvistavat juuriaan ja ilahduttavat kesän ajan ruukuissa ja syksyllä ne voi siirtää puutarhamultaan. Perennoja kesäkukkien sijaan olen käyttänyt jonkin verran ja sitä ideaa kannattaisi hyödyntää enemmänkin.

48 kommenttia:

  1. Ihania, "herkullisia" lähikuvia. Joka kevät saa jännittää, mitä maasta nousee. Leikkasin maaliskuussa yhden todella isoksi kasvaneen kärhön noin metrin korkuiseksi ja se on selvästi saanut voimaa ja uutta kasvuintoa. Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kevät sama jännitys. Ei käy elämä yksitoikkoiseksi. Millaistakohan olisi pitää puutarhaa paikassa, jossa olosuhteet suosivat vuodesta toiseen?
      Luultavasti minunkin pitää alppikärhö piakkoin leikata, koska siinä alkaa olla hurjan paljon kuivia versoja ja oksia. Tuovat liikaa painoa köynnöstukeen ja pian se romahtaa.

      Poista
  2. Vahvasti ovat kärhösi talviunilta heräilleet! Minullakaan tuo mandhurica ei ole vielä päätään mullan alta nostanut, 'Aljonushka' kylläkin, jalokärhöt nukkuvat vielä talviunta suurelta osin...täytyisi vain malttaa odotella. Alppikärhö on ikuinen suosikkini, samoin 'Willy' ihanin vaaleanpunaisin kukin.

    Aurinkoisen lämmintä kesäkuun alkua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppikärhö onkin kestävä ja kaunis ja parasta siinä on tämä aikainen ja yleensä myös runsas kukinta. Willyn toivon kotiutuvan, sillä se on tosi kaunis.
      Kesä alkoi tänään hyytävissä merkeissä. +4 astetta ja rakeita ja vesikuuroja. Toivotaan siis pikaista lämpenemistä. Olisi jo aika.

      Poista
  3. Ihania kärhöjä sinulla on, hyvin ovat nousemassa, vaikka talvi oli vaikea. Meilläkin on tarkoitus joitakin kärhöjä istuttaa kunhan mies ehtii tehdä telineen ja kaivaa kuoppaa. Meilläkin oli siirtolapuutarhalla alppikärhö, kerran sen leikkasin noin vajaan metrit mittaiseksi kun vaihdoin kaaren, hyvin se siitä toipui ja kukkikin jo syyskesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta vuotta vähän pelkäsin kärhöjen hankkimista, mutta eivät ne niin kovin vaikeita olekaan. Varsinkin alppikärhöt tuntuvat olevan aika turvallisia.

      Poista
  4. Näitä ylösnousemuksia on niin ihana seurata, jokainen herääminen ilahduttaa. Kärhöt ovat sitkeämpiä kuin uskoisikaan. Minulla on ollut pari Jackmanii-kärhöä ruukuissa monta vuotta. Ne alvehtivat kellarissa. Tänä keväänä huomasin, että toinen oli menehtynyt ja jätin ruukun kellarin ovensuuhun kun toinen siirtyi kiipeilytelineensä viereen. Kun äskettäin lähdin heivaamaan kuollutta kompostiin huomasin, että sen kuivissa varsissa oli lehtiä. Ilahduttava henkiinherääminen taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidilläni oli aikoinaan tapana uhkailla viherkasveja roskiin viemisellä, jos eivät kuki. Se oli kuin taikasana saada ne kukkimaan. Sinun kärhöösi taitaa tepsiä sama kikka.
      Nämä kevään ihmeet tuovat puutarhaihmiselle joulun.

      Poista
  5. Oi kun sulla on monta kärhöä! Multa on kuollut ainakin kolme. Nimiä en oo laittanut mieleen, mut kaksi valkoista, jotain Matamia ne tais olla ja Jackman. Kirjoitetankohan se noin? Kärhöt ovat kyl niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta kärhöä olen minäkin "tappanut", mutta jotain olen vihdoin oppinut niiden kanssa oikein tekemään, kun useampi on viihtynyt jo jokusen vuoden. Ei kannata antaa periksi.

      Poista
  6. Tämä on jännää aikaa, kun täytyy vahtia näitä ylösnousemuksia, niin kuin Cheri sanoi. Minäkin olen välillä hieman epätoivoinen, mutta kuitenkin ajan kanssa moni kasvi on noussut, vaikka olen jo luullut menettäneeni monia.
    Kärhöjen kasvatus on ollut minulle hieman haastavaa. Olen istuttanut niitä varmasti liian kuivaan ja toiset taas liian vahvaan maahan. Mutta onneksi monta on hengissäkin.
    Tuota perennojen hyödyntämistä kesäkukkana, minäkin olen harrastanut. Lisäksi monet talvetettavat kasvit säästävät pitkän pennin kesäkukkamenoissa. Mutta auta armias, jos kesäkukkapuutarhalle eksyy. Silloin houkutuksien kanssa käy monesti aika kalpaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sitä kuvittelee säästävänsä, milloin milläkin keinolla. Kesäkukkakauppa, puutarha tai mikä tahansa kasveja myyvä paikka pitäisi kiertää kaukaa, jos haluaa pitää kukkaron nyörit tiukalla. Perennoiden käyttämisellä kesäkukkien sijaan ja lomassa saa mukavasti lisää vaihtoehtoja asetelmiin. Vaikka nykyisin kesäkukissakin vaihtoehtoja alkaa olla runsain määrin.

      Poista
  7. No on sinulla kärhöjä jo aika paljon ja kaikilla vielä nimetkn. Minä olen huono tossa nimihommassa. Minulla on vain kärhö ja toinen kärhö. Mutta hyvä sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva tietää kasvien nimet. Ei kai se niin olennaista ole, mutta minulle se on osa tätä puutarhaharrastusta.

      Poista
  8. Hyviä lähikuvia kärhöistä! Sinulla niitä riittää. Luulen, että loputkin sieltä nousevat. Minun suurin kärhöni nousi viime kesänä vasta syyskesällä eikä ehtinyt enää kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksen jälkeen (ajastettu muutama päivä sitten) löytyi taas kolmesta kärhöstä eloa. Olen siis melkoisesti voitolla, varsinkin verrattuna viime kevääseen.

      Poista
  9. Tosi hienot lähikuvat!
    Kärhöt on kauniita. Minullakin on pihalla kaksi kärhöä.
    Hyvää torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Kärhöt ovat siitä kivoja, että niitä voi hyvin istuttaa kaksikin lähekkäin toisiaan. Näyttävät vain entistä runsaammilta.

      Poista
  10. Paljon kärhöjä sinulla. Meikä on hankkinut jo muutaman kiinankärhön lisää. En oikein tiennyt, pitäisikö lumikärhö leikata alas vai ei. Ensin en leikannut, mutta kun elonmerkkejä ei alkanut näkyä ja luin jostain, että näillä leveyksillä kannattaa leikata, leikkasin. Saa nähdä, nouseeko. Uuden, kaksi, olen jo hankkinut. Ihan varalti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään lumikärhön olisi voinut leikata matalammaksi, sillä kovin ylös ei uusia lehtiä näytä ilmestyvän. Toisaalta vanhat oksat toimivat uusien versojen tartuntapaikkoina. Ei kai niitä silti kannata vuodesta toiseen jättää leikkaamatta.

      Poista
  11. Hyvä määrä kärhöjä ja todella hyvin näyttävät viihtyneen. Minustakon tänä vuonna kärhöjä ei ole tarvinnut "epäillä kuolleeksi", toisin kuin viime talven jälkeen. Hyvin ovat minunkin pari kärhöä nousseet muiden kasvien kanssa samaa vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuoteen verrattuna kärhöjen herääminen on ollut ihan toista luokkaa. Kunpa tulisi niille muutenkin lämmin ja kukkaisa kesä.

      Poista
  12. Onneksi olet uskaltautunut kärhöjen maailmaan. Olen huomannut, että kannattaa kokeilla niitä kasveja, joista on kiinnostunut. Saa myös positiivisia yllätyksiä. Minullakin jotkut kärhöt nousevat toisia myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Miksi käyttäisi aikaa ja rahaa kasveihin, jotka ovat takuuvarmoja, mutta eivät niin mieleisiä. Kun kasvien kanssa enemmän puljaa, alkaa kaipaamaan myös vähän haasteita. Varsinkin, kun katselee muiden blogeissa kaikkia ihanuuksia, innostus tarttuu.

      Poista
  13. Paljonhan sinulla on kärhöjä!

    Omat kärhöt näyttävät noin näppituntumalla selvinneen talvesta oikein hyvin. Siperiankärhö tehtailee ensimmäistä kertaa kukkia enemmänkin.

    Kaiken tämän kylmän keskellä on oikein lohdullista, että puutarha on selvinnyt kummallisesta talvesta oikein mainiosti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että kurjien säiden lomassa on edes jotain lohtua. Kaipa tässä elämässä punnukset menevät aina tasan; jos sää meitä kiusaa, kasvit sentään laittavat parastaan.

      Poista
  14. Kiva postaus!
    Minäkin noita kärhöjä olen pikkuhiljaa hankkinut, osa säilyy, osa taas ei ;)
    Minulla oli tuo mantsuriankärhö mökillä, suht aurinkoisessa rinteessä ja se kituutti (ei varmaan tarpeeksi multaakaan?) No, siirsin sen tänne kotiin, aurinkoon, suht tasamaalle ja syvämultaiseen paikkaan. Ja kyllä muuten alkoi kasvamaan ja kukkimaan. ihan yllätyin ;)
    Kunnioitettava määrä kärhöjä sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin-kolmen vuoden sisällä on tullut hankittua useampi kärhö lisää, kun niiden kanssa onnistuminen on siihen rohkaissut.
      Saattaa olla, että mantsuriani on liian huonossa maassa. Taidanpa miettiä sen siirtämistä. Ai niin, se on herännyt. Löysin siitä reipasta eloa postauksen julkaisun jälkeen.
      Sinänsä kärhöt eivät ole kovin kallis investointi. Monta olen ostanut kesäkukaksi ruukkuun ja siirtänyt syksyllä maahan.

      Poista
  15. Hienoja kärhöjä sinulla! Minä hankin pari viikkoa sitten ensimmäiset kärhöt. Katsotaan, hurahdanko niihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy vilkaisemassa Kruunu Vuokon blogissa hänen kärhöjään. Saatat hyvinkin hurahtaa.

      Poista
  16. Lumikärhö onkin aivan ihana! Minulla kasvaa niitä tarhaviinikärhöjen kanssa pergolassa. Ne kukkivat joskus marraskuulle asti. Minä uskallauduin viime kesänä istuttamaan jalokärhöjä toisen pergolan peitoksi. Kaikki kolme olivat selvinneet talvesta! Sinulla on hieno valikoima kärhöjä. Ne ovat kyllä sellaisia, että niitä tekee aina vaan mieli lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikärhö on ihana! Etsin jotain muuta kasvua ja kun sitä ei ollut, nappasin valkokukkaisen kärhön sen enempää miettimättä. Vasta kotona tutustuin siihen paremmin ja kesän mittaan se ihastutti minua pitkään ja hartaasti. Kukki tosiaankin pitkälle syksyyn.
      Kärhöjä on niin runsaasti erilaisia, että niiden suhteen tuppaa näköjään mopo vähän karkaamaan...

      Poista
  17. Sulla on monta kärhöä! Minulla on hankittuna vasta yksi vanhan alppikärhön lisäksi. Ja se yksi odottaa paikkaa mihin istuttaa. Kesäksi ruukkuun on kai suositus mutta taidan laittaa suoraan maahan ettei käy niin että unohdan istuttaa syksyllä. paikka on vain hakusessa. Kuinka varjossa sinulla kasvaa kärhöt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan kaikki ovat aika aurinkoisissa paikoissa siten, että tyven ympäristössä on muita kasveja tarjoten hiukan suojaa köynnöksen tyviosalle, lähinnä perennoja. Alkuperäisillä kasvupaikoillaan kärhöt kasvavat ja kiemurtelevat muiden kasvien lomassa ja puiden rungoilla ja oksistoissa, joten kärhöt eivät ehkä viihdy yksin paljaassa ympäristössä.
      Monet rahtaavat Virosta kärhöjä, siellä esim. Kivistikin puutarhassa on upeat valikoimat ja he ovat yleensä myös Turissä.

      Poista
  18. Edellisenä talvena kuoli enin osa kärhöistäni. Jäljelle jäivät vain alppikärhöt ja mantsuriankärhöt, jotka puskee mukavasti jo alkuja. Eniten jäin kaipaamaan Ville de Lyonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ville se Lyon onkin ihastuttava kärhö, joka minulla kukki viime vuonna pitkään ja hartaasti.

      Poista
  19. Oih, upeita kärhöjä. Tässä olen miettinyt minkä kärhön hankkisin uuteen porttini ja taidan kokeilla tuota lumikärhöä, kuulosti aikas upealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikärhö on kyllä todella kaunis kärhö. Toisaalta myös alppikärhöt ovat hyvä valinta, sillä ne vihertyvät ja kukkivat aikaisin. Alppikärhöt jo aloittavat.

      Poista
  20. Oi, ihania kärhöjä. Meidän pihastamme talvi on tappanut kaikki
    kärhöt, lukuunottamatta korean kärhöä.
    Snif. Surullista.

    Vähäinen lumi ja pakkanen ovat paha yhdistelmä puutarhojen
    ystäville ja puutarhoille. =/

    Sie onneksesi taidat asua niin etelässä
    että saat nauttia monipuolisesta puutarhasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun Kirkkonummen pohjoisosassa eli tämä on Ib-vyöhykettä. Puutarhan kannalta siis aika suotuisa paikka. Nyt oli talvi täälläkin hellempi kasveille, kuin edellinen. Kunhan tästä vielä kesä hieman lämpenisi.

      Poista
  21. Voi, kuinka suloisia nuo maasta nousevat kärhön versot ovat! Tuohan on hyvä idea laittaa niitä kesäkukkaruukkuun kesäksi yksivuotisten köynnösten sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on kuin rahaa pankkiin laittaisi, kun istuttaa kesäköynnöksen sijaan ruukkuun monivuotisen kasvin, jonka voi sitten syksyllä kaivaa maahan jatkamaan kasvuaan ja ilahduttamistaan.

      Poista
  22. Hienosti ovat kärhösi selvinneet talven yli! Aika mukavasti nousevat minunkin kärhöni, nyt oli talvi lempeämpi täällä Keski-Suomessa. Lumikärhöä ei kokoelmissani vielä ole, se olisi kyllä aika ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikärhö on kyllä niin ihastuttava, että sellainen kannattaa hankkia. Sinun puutarhassasi se pääsee laadukkaaseen seuraan.
      Talven kuluessa pelotti, miten kasvit selviytyvät, mutta yllättävän hyvin niiden on käynyt. Joitakin perennoja kaipaan, mutta ehkä tämä kylmyys laittaa ne hidastelemaan.

      Poista
  23. Hienoa, että kärhösi ovat selvinneet hyvin talvesta. Omista kärhöistäni moni on myös lähtenyt hyvään kasvuun. Vielä pitää kuitenkin odottaa mikä on lopullinen saldo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopullinen saldo selvinnee vasta myöhemmin, mutta kivalta tuntuu löytää uusia versoja kärhöistä.

      Poista
  24. Kärhöt ovat aivan huippuja, minä olen niille sydämeni menettänyt jo aikaa sitten! Ja se ilo, kun keväällä huomaa maasta nousevan kärhön alun, jippii, selvisi hengissä! Malttia odottelussa täytyy juu olla, voivat jäädä joku kesä kokonaan ilmaantumatta ja silti juuressa on eloa. Toivotaan hyvää kärhövuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä sen oppi, että kärhöt voivat olla hyvinkin hitaita ja miettiväisiä. Toivotaan tosiaan hyvää kärhövuotta ja puutarhavuotta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!