Sivut

tiistai 4. heinäkuuta 2017

En tappanut sitä!


Ihan vain pikaisesti tulin tänne avautumaan orkidean kukinnasta. Nimittäin osaan todella tehokkaasti tappaa jokaisen orkidean vuoden sisällä kotiin tuomisesta. Viimeistään. Joskus tuntuu suorastaan tuhlaukselta ostaa uusia ja uusia orkideoita ja kantaa niitä sitten kompostiin.

Ukkokulta toi minulle jouluksi valkoisen orkidean. Se kukki kauniisti ja pitkään, kuten orkideat yleensäkin. Kukkien lakastuttua leikkasin kukkavanoista keltaiseksi menneen osan, mutta vanaa jäi kuitenkin vähän jäljelle. Kerran viikossa laitan orkidean noin tunniksi imemään vettä. Ei minulla ole mitää erityisiä orkidealannoitteita, enkä myöskään ole vaihtanut kasvualustaa. Annan vain imeä vettä ja silloin tällöin olen antanut hiukan merileväuutetta.

Ja jippii, orkidea on kehittänyt vanhaan jämävanaan uusia nuppuja ja vanhan vanan rinnalle kokonaan uuden kumppanin. Jossa niinikään on nuppuja. Nuput eivät ole pudonneet pois, vaan alkaneet nyt avautua. Tällä kertaa en siis saanut orkideaa hengiltä ensimmäisen kukinnan jälkeen, vaan sain sen kukkimaan uudestaan. Vautsi!

Sama kokeilu on meneillään toisen orkidean kanssa. Sen ostin keväällä neljällä eurolla Ikeasta. Näyttäisi, että se kasvattaa parhaillaan uutta kukkavanaa. Nuppuja ei ole näkyvissä. Ylellisyyttä olisi, jos sekin ryhtyisi kukkimaan, mutta ei pidä olla liian vaativainen.  


38 kommenttia:

  1. Oho. Sain kerran orkidean ja annoin sen kukinnan jälkeen äidille, joka sai sen kukitettua uudelleen. Minä olisin luultavasti saanut sen hengiltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidilläsi on sitten orkideapeukalo. Olen kuullut sellaisista, mutta minulta kyllä puuttuu.

      Poista
  2. Orkidea on todella kaunis kukka ja varsinkin valkoisena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin otettu tuosta Ukkokullan tuomasta joulukukksesta, että ilolla katselen sen uusintakukintaa.

      Poista
  3. Upea väritys kukan nielussa! <3

    Kyllä ne hengissä pysyy, kun ei hoida liikaa. Minä jos kuka sen tiedän! Ja kukkiikin ihan yhtä huonolla hoidolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa. Ei kyllä pelkoa mistään liikahoidosta.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli minun mittapuullani mainitsemisen arvoinen suoritus.

      Poista
  5. Hieno saavutus - täytyypä terästäytyä seuraavan orkidean kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tavoin ei ainakaan tule kastelua liikaa. Ehkä se taika on juuri siinä.

      Poista
  6. Hieno juttu! Se palkitsee sinun huolenpitosi upealla kukinnallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niin. Ehkä se myös hiukan pelästyi, kun uhkasin kompostilla.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Mukavaa, että nyt jotain kukkii sisälläkin. Valtaosa viherkasveistakin on kiikutettu pihalle.

      Poista
  8. Onnittelut! Tuollainen hoitovaste tuo suurta iloa.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut! Olen minäkin aika monta tappanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä edes uskalla arvioida, kuinka monta olen kompostiin kiikuttanut.

      Poista
  10. Onnittelut!
    Hieno saavutus ja en voi olla kertomatta omasta valkoisesta orgideastani. Sain sen jouluksi ja nyt kukkii, ei tosin niin näyttävästi kuin sinun kukkasi.
    Se teki ensin kaksi uutta lehteä ja sitten kukkavanan ja siihen neljä nuppua, ensimmäinen on nyt auennut.
    Ei näköjään niitä kaikkia aina saa kuoleentumaan, vaan aina joskus onnistaa. Hyvä me!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, hyvä sinä! Tällaisista pienistä onnistumisista kumpuaa innostus kokeilla kaikenlaista uutta. Ehkä en silti ryhdy orkideaharrastajaksi.

      Poista
  11. Mulla kävi ennemmi keväällä aiva samallaane säkä. Vintille unohtamani orkkireea rupes kehittämähä uutta kukkavartta ja ny jo kukkiiki, ku lorahutin sillekki joskus vettä, ku paapoon taimikasvatuksiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkkisi kertoo siitä, että luultavasti hoidamme kasvejamme välillä liikaa. Pieni unohdus takasi orkideallesi lepotauon.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tällaiset pienet onnistumiset lämmittävät mieltä.

      Poista
  13. Laitoitpa sopivaan aikaan tämän postauksesi, kun oma talvella ostamani orkidea kellastutti kaksi kolmesta kukkavanasta ja ajattelin jo heittää pois... enpäs vielä heitäkään, vaan jatkan samaan malliin kuin tähänkin asti, kerran viikossa upotan veteen.. Onnittelut sinulle, valkoinen on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se pystyssä törröttävä tikku vähän hassun näköinen ikkunalaudalla, mutta uusi kukinta korvaa kaiken. Pitkä odotus palkittiin. Älä ihmeessä heitä orkideaa pois. Jos vaikka sinullakin kiittäisi hoidosta kukkimalla.

      Poista
  14. Kappas! Kukkailoa taas pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaikka saisin kukkimaan saman kasvin joskus uudelleenkin. Onnistumiset innostavat kokeilemaan.

      Poista
  15. Ompa mukava jotta onnistuit, ilahuttaa pitkäks aikoo. Onnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Pienestä ne suurimmat ilot näköjään syntyy.

      Poista
  16. Hoito kuulostaa ihan hyvältä nyt!
    Perhosorkidea on niin helppo, kunhan sitä ei kastele liikaa tai laita lämpöpatterin päälle.
    Minulla orkideat ovat aina kukkineet kerran vuodessa.
    Täällä Espanjassa luovuin jo orkideoista kun ensimmäisen etanat söivät puutarhassa, mutta nyt on viisi kukoistavassa loistossaan terassilla ja keittiössä!
    Yhdessä jopa 36 kukkaa kuudessa vanassa!!
    Jos talvi on kovin pimeä, laita orkidea vain puoleksi tunniksi veteen uimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 36 kukkaa ja kuusi vanaa, huikeaa!
      Kiitos hyvistä neuvoista. Täytyypä muistaa talven tullen vähentää kasteluaikaa. Meillä on ikkunalautojen alla sähköpatterit, mikä rajoittaa pimeään aikaan kasvien sijoittelua. Valoisia paikkoja on vähän, mutta varaankin jatkossa orkidealle ne patterittomat paikat.

      Poista
  17. Onnittelut! Hieno juttu! Itse en ole kertakaan tuossa onnistunut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta tämä on minullakin. Siksi olenkin niin yllättynyt ja iloinen.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!