Kesän kulttuuriannos

Näkymä Ateneumin portaikossa

Useamman vuoden ajan olen antanut veljen tytölle syntymäpäivälahjaksi lipun Suomenlinnan kesäteatteriin. Ennen teatteria olemme käyneet kakkukahvilla ja pehmoleluja hiplaamassa tai kirjakaupoissa. Tytön kasvaessa päivän oheisohjelma elää ja muuttuu, ja aina meillä on ollut mukavaa.

Näkymä Ateneumin portaikossa

Tänä vuonna Siiri täytti jo 15 vuotta ja hiukan pelkäsin, jaksaako hän yhä viettää kesäpäivää tätinsä kanssa. Hyvin kelpasi teinille kakkukahvit ja teatterireissu, vaikka tällä kertaa Siirin uintiharrastuksen ja rippikoulun vuoksi ajankohta siirtyi alkukesästä elokuulle.

Taistelevat metsot: Ferdinand von Wrightin öljyvärimaalaus vuodelta 1886

Olimme Siirin kanssa Helsingissä jo hyvissä ajoin päivällä. Olin varannut ajan Kissakahvila Helkattiin, mutta ennen sinne menoa oli aikaa käydä jossain. Pehmolelut eivät enää teiniä kovin paljon kiinnosta, eikä nyt ollut mielessä mitään kirjakaupasta etsittävää. Edelliskesänä kävimme silloin uudessa paikassa avautuneessa Helsingin kaupungin museossa. Keskustassa pyöriessämme etsin katseellani jotain sopivaa kohdetta. Monissa tunnetuissa paikoissa Siiri oli käynyt joko vanhempiensa tai koulun kanssa, mutta Ateneum oli käymättä. Sinne siis.

Pariisin Luxembourgin puistossa on Albert Edelfeltin vuonna 1887 valmistunut öljymaalaus

Taidemuseo ei välttämättä ole teini-ikäisen ensisijainen kiinnostuksen kohde, mutta mielestäni Ateneumissa käymisen edes kerran elämässä voi hyvin sisällyttää yleissivistykseen. Etenkin, kun täällä pääkaupunkiseudulla asutaan. Viimeksi kävin Ateneumissa katsomassa Picasso-näyttelyn vuonna 2012 ja Schjerfbeck-näyttelyn viime vuonna.

Picasso-näytteyn ohessa kiersimme myös Ateneumin perusnäyttelyn suomalaisine klassikkomaalauksineen. Nyt Suomen taiteen maalaukset on koottu ja ripustettu uudella tavalla, joka minusta tuntui mukavan intensiiviseltä.

Ateneumissa on parhaillaan "Alvar Aalto - Taide ja moderni muoto" -näyttely, jonka myös kiersimme pikaisesti. Museoon saa helposti uppoamaan puoli päivää ellei enemmänkin, mutta Siirin ja minun vatsassani jo nälkä kurni ja kissat kutsuivat. 

Pehmoinen Tuli-neito

Itse olen käynyt Helsingin kissakahvilassa ennen sen omistaja- ja nimenvaihdosta. Siirille käynti oli ensimmäinen. Kissakahvila Helkatti näyttää olevan varsin suosittu paikka, sillä vapaita aikoja oli niukasti ja moni ovikelloa soittanut joutui tyytymään ajanvaraukseen jollekin toiselle päivälle. 

Pete tai Ville

  
Helkatissa on kahdeksan kissaa. Löytökissa, tiikerikuvioinen Pete on 7-8-vuotias. 2-vuotiaat veljekset, tiikerikuvioinen Ville ja tabby-kuvioinen Kalle. Sisarukset Nestori ja Helmiina sekä mustavalkoinen Tyylilyyli ovat niinikään 2-vuotiaita. Nuorimpina tulokkaina Helkatissa kehräilevät valkoinen 1-vuotias Herkules ja kilpparikuvioinen Tuli.

Kissat ovat hyvin tottuneita kahvilan asiakkaisiin ja niitä pääsee silittämään ja niiden kiipeilyjä ja touhuja katselemaan ihan läheltä. Ei pidä kissakahvilaan mennä, jos pelästyy yllättäen pöydän yli loikkivaa tai vessan oveen tehdystä aukosta sisään kömpivää karvaista kaveria.

Söimme kissakahvilassa herkulliset salaatit ja jälkkäriksi kakkupalat. Kahvilan valaistus oli sen verran tunnelmallinen, ettei kamerani teho tahtonut hyviin kuviin riittää. Eikä kyllä kamera muutenkaan pysynyt vauhdikkaiden kissojen perässä. Pääasia, että saimme melkoisen annoksen kissaterapiaa.

Kissakahvilasta riensimmekin jo kohti Kauppatoria ja Suomenlinnan lauttaa. Suomenlinnan kesäteatteriin on hyvä mennä ajoissa, sillä myöhästyneita ei sisään päästetä. Sen ymmärtää hyvin, sillä paikan erityisyyden vuoksi myöhästyneiden sisäänkömpiminen häiritsisi pahasti niin katsojia kuin näyttelijöitäkin.

Esityksen väliajalla linnoituksen edustalla myydään mm. virvokkeita ja grillimakkaraa. Kokemuksesta olemme oppineet, että lyhyen väliajan saattaa joutua käyttämään jonottamiseen, joten ostimme Kauppatorilta evääksi ja väliaikanaposteltavaksi maukkaita kotimaisia kirsikkatomaatteja.

Sää suosi kulttuuripäiväämme alusta loppuun saakka. Lämpöä ja aurinkoa riitti. Suomenlinnan lauttaa odotellessamme taivas vetäytyi pilveen ja tuli muutama vaatimaton vesipisara. Kylmä ei silti ollut. Teatteri on katettu, joten siellä sade ja tuuli ei sinänsä haittaa, mutta toki paksujen kivimuurien sisällä kosteuden lisääntyessä ilmakin nopeasti viilenee.

Tänä kesänä Ryhmäteatterin ohjelmistossa on Kari Heiskasen ohjaama Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Seitsemän veljeksen tarina on varmasti useimmille suomalaisille tuttu. Heiskasen ohjaus pysyi melko uskollisena Kiven tekstille. Täytyy sanoa, että aikamoisen hienosti Kivi on aikanaan rakentanut tarinan oppimattomien ja köyhien veljesten välillä vähän villiksikin riehaantuvista tempauksista. 

Kolme tuntia teatterielämystä sujahti nopeasti ja illan jo pimetessä huristimme lautalla Kauppatorille ja sieltä ratikalla parkissa odottavalle autolle. Kesän perinteinen kulttuuriannos on jälleen ammennettu. Toivottavasti tämä minun ja Siirin yhteinen kesäperinne jatkuu pitkään.