Sivut

perjantai 13. lokakuuta 2017

Hiivatin sade, lopu jo!

Kiiltotuhkapensas - Cotoneaster lucidus

Pihan syystyöt eivät etene. Sade ja tuuli tyhjentävät puita lehdistä ja vaahteranlehtien massa kasvaa kulkuväylillä. Pakko on ylimääräisiä lehtiä ohikulkiessaan potkia sivuun, sillä haravoiminen sateessa on vähemmän miellyttävää touhua. Muutaman kerran olen ikkunasta katsoen arvioinut sateen vähäiseksi ja rynnännyt oitis pihalle jotain tekemään. Lyhyiksi ne tuokiot ovat jääneet, sillä pian on taas vettä tullut sellaisella voimalla, ettei enää eteensä näe.

Kiiltotuhkapensas - Cotoneaster lucidus

Tyhjensin kasvihuoneen syyskuussa ja samalla purin keskikäytävän tiilet pois. Sivut ovat olleet mulloksella, vaikka tomaatit ja kurkut ovatkin kasvaneet isoissa paljuissa. Kasvihuoneen tilankäyttö on ollut hankalaa lattian tasoerojen vuoksi ja niinpä olin päättänyt uusia lattian käyttämällä saamiamme pihakiviä.


Kun ei sitä sateetonta päivää ole tullut, päätin ryhtyä kivihommiin sateessa. Ajattelin, että kasvarin suojissahan minä enimmän aikaa olisin. Kastuin sitten kuitenkin ihan kunnolla, koska kivilattian perustamiseen tarvittava kivituhka oli kärrättävä yläpihan varaparkkipaikalle tilaamastani suursäkistä. Samoin pihakivet oli pinottu talon varastoseinustalle. Joka on kivituhkaa ja kiviä joskus siirrellyt, tietää, että jo muutamasta kivestä kottikärryille tulee painoa melkoisesti. En siis voinut ajatellakaan siirtäväni kiviä kokonaista isoa kuormaa kerralla, vaan pienemmissä ryppäissä ne oli työmaalle rahdattava. Muutaman kerran lastasin kärryt liian täyteen ja jouduin juoksemaan painavien kottareiden perässä alamäkeä, etteivät päässeet kopsahtamaan nurin. 

Kyllä taas kunnan tontilla suhaava kaivurikuski pääsi ihmettelemään, kun meikä-muija kärräsi kaatosateessa vesi otsatukasta ja nenänpäästä norona valuen materiaalia alapihan kasvihuoneelle. Täytyy välillä järjestää työmiehille tositv-ohjelmaa, kun mekin saamme päivä toisensa jälkeen kummastella kaivuri-rekka-showta. 


Kun kerran hommaan ryhdyin, sisukkaasti tein lattian päivässä loppuun. Onpa ainakin yksi syksylle suunniteltu urakka pois päiväjärjestyksestä. Keväällä pääsen aloittamaan kasvihuonekasvatukset niin sanotusti puhtaalta lattialta. Selkä oli pari päivää jäykkä ja liikkeet hidastetut, mutta ei onneksi kipeytynyt sen enempää. 

Siirsin alapihalta muutamia koristeita talvehtimaan kasvariin. Niitä olisi pitänyt vähän putsata, mutta millään en enää jaksanut vetää letkua kellarista alapihalle. Jos vaikka vielä aurinko ennen lumia ja pakkasia paistaisi ja pääsisin pesemään kesätarvikkeita.


Terassin ja pihan kaikki kesäkukkaruukut on tyhjennetty ja kasvit pilkottu kompostiin. Mullat ruukuista sirottelin kukkapenkkeihin. Myös parimetriset kosmoskukat leikkasin viljelylaatikosta. Nuppuja oli vielä jonkin verran, mutta eivät enää olisi tainneet avautua. Ja kuka niitä näissä jatkuvissa sateissa edes kävisi ihailemassa. Nyt on viimeinenkin kasvimaalaatikko tyhjennetty. Tarkoitus olisi pilkkoa daalioiden ja kosmosten varret oksahakettimella pieniksi ja kääntää kasvimaalaatikoiden multaan. Siellä ne saavat talven aikana muhia ja muuttua mullaksi.

Pikkusydän - Dicentra

Nurmikko on leikkaamatta pidemmältä ajalta. Viime viikon lopulla oli yksi vähän pidempi sateeton hetki, jolloin olisi voinut nurmikon leikata. Kuulin lähinaapurin pörisyttävän ruohonleikkuriaan, mutta oma reaktioni oli liian hidasta ja hetki jäi käyttämättä. Nurmikko pitäisi saada vähän lyhyemmäksi ja myös sinne pudonneet lehdet silputuiksi. Isojen vaahteroiden lehtimassaa ei vain voi jättää sellaisenaan sen enempää nurmikolle kuin muuallekaan. 

Langennut sormustinkukka
  
Jotakin kukkivaakin puutarhasta vielä löytyy. Muutaman kuvan kävin räpsimässä, mutta sitten sade yltyi niin kovaksi, että säälistä kameraa kohtaan kuvaaminen sai jäädä. Pari sipulipussukkaakin tarttui taas kaupasta mukaan ja ne odottavat autotallissa pääsyä multaan. Olen tavannut yhden tai kaksi myrkkyliljaa joka syksy istuttaa. Vihdoin muistin kotimatkalla poiketa Puutarhanikkareille katsomaan, vieläkö syysmyrkkyliljoja olisi jäljellä.  Valikoima oli kuulemma ollut laajempi, mutta olin iloinen niistä Waterlilyistä ja Albumista, jotka vielä löysin.

Kielo - Convallaria majalis

Kahden vanhuksen omaishoito on viime aikoina ollut aika rankkaa. En koe itseäni stressaantuneeksi, mutta ilmeisesti niin kuitenkin on, sillä nukun äärimmäisen huonosti. En millään saa unta, vaan vuoroin luen ja vuoroin pyörin pimeässä unta odotellen ja miettien ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Yhden tai kaksikin yötä pystyn valvomaan sillä ajatuksella, että uni kyllä aikanaan tulee. Kun valvottuja öitä alkaa olla jonoksi saakka, pinna kiristyy ja mieli on kaikin puolin herkässä. 

Puutarhassa olen aina saanut purettua turhautumistani ja raittiissa ilmassa työskentely on auttanut myös illalla nukahtamaan. Nyt tämä iänikuinen sade ei salli minun käyttää luonnollisia ja hyväksi havaittuja itsehoitokeinoja. Pikkuisen tympii, joten lopu nyt hiivatin sade ja äkkiä!

Marja-aronia - Aronia mitschurinii

Nytpä tuli agressiot purettua tähän postaukseen, joten toivotaan kaikki kimpassa sateen loppumista ja vaihteeksi vähän aurinkoa. Oikein leppoisaa viikonloppua teille kaikille, ystäväni!
 

48 kommenttia:

  1. Niin samaa mieltä! Yleensä minua ei sade haittaa, mutta viime aikoina ei ole ollut kuivaa hetkeä. Siihen kun yhdistetään meillä meneillään oleva salaojakorjaus, joka etenee vasta ensi viikolla. Meikän suusta on päässyt lähinnä ärtynyttä mörinää koko kuukausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa, turhauttavat tosi paljon. Sinänsä hölmöä, sillä miksi murehtia asioita, joille ei mitään voi. Ihmisen elämä on välillä monimutkaista.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Sussi!

      Poista
  2. Välillä on hyvä purkaa aggressioita. Omaishoito vie varmasti mehut ja huonosti nukkuminen loputkin. Voimia tähän syksyyn ja toivotaan aurinkoa ja poutaa, kyllä sitä todella tarvittaisiin. On kyllä pakko sanoa ettätörkeän hieno kasvihuoneen lattia ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen Elämää! Ehkä vähän ristiriitaista, kun kennokasvarissa on hieno lattia. Vaan, kun saimme kivet ihan ilmaiseksi, eikä niitä ollut kuitenkaan niin paljon, että jotain isompaa niistä olisi latonut.
      Kyllä, sitä aurinkoa nyt kovasti kaivataan. Olisi niin mukavaa päästä pihalle touhuamaan.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Toivotaan todella sateen loppumista! Nättihän lattiasta tuli,kyllä kannatti ahertaa. Unettomuus vie kaikki voimat tosiaankin. Yritähän jaksella kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olisi ollut aikaa mennä pihalle, vaan ulkona sataa. Joku toinen päivä sitten. Minkäs näille säille mahtaa. Ulkoilu ja pihatyöt olisivat oiva lääke unettomuuteen, joten toivotaan pikaisia auringonpilkahduksia tai ainakin sateettomuutta.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Kivisen Vilma!

      Poista
  4. Sade alkaa kyllä todella rassata hermoja ja pihatöihin on taukojen aikana turha sännätä, kun jo hetken päästä vettä tulee taivaalta kuin saavista kaataen.
    Kasvihuoneen lattiasta sait tosi siistin ja kauniin. Tiedän kokemuksesta miten kivien rahtaaminen kottikärryillä kysyy voimia ja selkää, joten hyvä sinä.
    Voimia sinulle vanhempiesi omaishoitajana ja toivotaan, että sateet vihdoin hellittäisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Olen itsekin tyytyväinen kasvarin lattiaan. Tasaisuus helpottaa tilan käyttöä melkoisesti. Huomasin se jo nyt, kun olen rahdannut jotain kesätavaroita kasvariin talvehtimaan.
      Sepä se, jos olisi edes muutama vähän pidempi tauko sateessa, jotta ehtisi vähän enemmän tehdä. Vaan vaihtoehtona on joko sade tai kaatosade. No, kyllä se aikanaan loppuu.

      Poista
  5. Minultakin alkaa mennä hermot sateeseen! >:(

    Mutta onneksi juuri nyt meillä paistaakin aurinko. <3 (Seuraavat kaksi tuntia ennusteen mukaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen näkyi täälläkn aurinko. Vaan juuri silloin olin hoitamassa äidin asioita ja pääsin vain hetkellisesti ihastelemaan valoisuutta. Huomiseksi on luvattu vähän parempaa, joten sitä kohti nyt mennään toiveikkaana.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Varpuslintu!

      Poista
  6. Meillä paistaa tänään aurinko. Kirkkaalta taivaalta. Tässä on niin ällistynyt, että ei melkein pysty tekemään mitään! Olen myös ollut niin kypsä siihen vesisateeseen! Ei tuolla pihalla vieläkään juuri mitään voi tehdä, vesi vaan litisee saappaiden alla nurtsilla.
    On sinulla ollut kunnnon urakka siinä kasvarin lattian päällystämisessä, ei todellakaan mikään kevyt homma!
    Voimia sinulle omaishoitajan arkeesi, vähän tiedän mitä se on, vaikka minulla ei mitenkään erityisen rankkaa olekaan, yhdessä veljeni kanssa huolehditaan äidistämme.
    Todellakin toivotaan, että sateet vihdoin siirtyisivät vaikka Venäjälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaishoito on kaatunut voimalla minun kontolleni, kun veljeni kesällä kuoli. Hänen kanssaan jaoimme vastuuta. Suru veljen poismenosta tietenkin lisää taakkaa. Onneksi välillä on seesteisempiäkin hetkiä.
      Huomiseksi on luvattu vähän parempaa säätä. Sitä odotan kovasti ja tuossa jo päätin, että satoi tai paistoi, aion mennä pihalle. Kuraiset vaatteet saa pesukoneeseen ja itsensä puhtaaksi suihkussa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Nyt se loppui, täällä ainakin, varmaan sielläkin :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen iltapäivällä tosiaan paistoi hetken jopa aurinko. En vain päässyt siitä pihamaalle nauttimaan, kun oli omaishoitohommia.
      Huomiseksi on luvattu parempaa, joten toivotaan niin tapahtuvan.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Sesse!

      Poista
  8. Toivottavasti tuo sade jo loppuisi. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt ainakin edes vähenisi. Tänäänkin sataa, joten sisähommien lista lyhenee.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Ritva!

      Poista
  9. Nyt kyllä olisi jo auringon vuoro, joka jo vähän pilvien seasta silloin tällöin pilkistääkin:)

    Leppoisaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, myös sinulle mukavaa viikonloppua!
      Tänään taas sataa, mutta huomiselle on luvattu parempaa säätä. Sitä kohti siis.

      Poista
  10. Sama täällä, sade tympii kin vielä olisi ulkona tekemistä vaikka kuinka. Eihän se tietysti katastrofi olisi jos jäisi tältä syksyltä haravoimatta tai ulkoruukut pesemättä mutta olisihan se kivempi sitten taas ottaa ensi kevät vastaan. Hienosti sait suunnittelemasi kasvarin lattiaurakan tehdyksi, ja varmasti siitä tuli mieleinen.
    Voimia omaishoitajuuteen, teet arvokasta ja tärkeää työtä <3
    Viikonloppuna taitaa jokunen auringonpilkahdus tulla, säätiedoissa ainakin luvattiin..
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin on pärjätty niidenkin syksyjen jälkeen, jolloin hommat ovat jääneet kevääseen. Olisi vain niin mukavaa päästä purkamaan höyryjä pihamaalle ja kuten sanoit, keväällä on tosi paljon mukavampaa aloittaa siivotun puutarhan kera.
      Sunnuntaille on luvattu parempaa säätä. Toivotaan niin tapahtuvan. Mukavaa viikonloppua sinulle Tuulikki!

      Poista
  11. Hyvää ja sateetonta viikonloppua toivotan ja toivon. Pihalla hommat huutaa tekijää mutta ei siellä sateessa kesät olla. Tänään paistoi Lahdessa aurinko, oli ilo olla työn puolesta pihalla vaikka tietysti kaipasi puutarhaan kun kerrankin oli sateetonta.
    Jaksamista omaishoitajuuteen, se on yksi rankimmista töistä mitä tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla on ihan ihmeellisen positiivinen ja tsemppaava vaikutus, joten toivokaamme sitä kaikki kimpassa.
      Omaishoitajuus on tosiaan rankkaa. Eipä sitä edes tajua, ennen kuin osuu omalle kohdalle.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Katja!

      Poista
  12. Täällä paistoi aurinko;-) Vanhempien hoitaminen on rankkaa, sitä unohtaa itsensä kokonaan, ja se kostautuu jossakin vaiheessa. Minä toivun vieläkin 6v kestäneestä vanhempien hoivaamisesta. Äiti menehtyi kolme vuotta sitten, ja isä on ollut 2 v hoivakodissa. Tuntui pahalta kun isä muutti hoivakotiin, mutta hänen tilanne muuttui niin vaikeaksi. Toisaalta minulla on omakin elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, olet totisesti oikeassa. Eipä sitä voi kunnolla edes ymmärtää, ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Meillä tilanne on juuri nyt tosi vaikea, kun isän muistisairaus etenee ja toisaalta äidin fyysinen kunto heikkenee. Isälläsi on varmasti parempi hoivakodissa, joten älä turhaan syyllistä itseäsi.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Sateeseen voi todella tympiintyä. Voimia latautua jaksamaan arkipäivän haasteellisia hommia! Puutarha on paras terapeutti - tämän allekirjoitan. Säiden haltija tosin voisi olla suosiollisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa saa rauhassa päästellä ylimääräisiä höyryjä, joten siksi nämä päivä toisensa jälkeen jatkuvat sateet ärsyttävät. Nyt vain toivotaan, että huomiselle luvattu parempi sää toteutuu ja päästään kaikki pihalle rapsuttamaan. Tai mitä ikinä itse kukin siellä haluaa tehdäkään.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Tita!

      Poista
  14. Juu, saisi sade jo lakata. Ei oikein pääse pihahommiin, kun kaikki litisee märkyyttään. Eilen kyllä meni satoja sipuleita maahan, kun oli hetken satamatta. Mukavaa viikonloppua. Toivotaan aurinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan aurinkoa tai vähintäänkin sateettomia hetkiä. Minullakin on vielä muutama sipuli odottamassa istuttamista.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Satu!

      Poista
  15. Kauniit ovat kyllä syksyn värit ja ahkera olet ollut♥ Voimia sinulle ja toivottavasti saisit nukuttua rauhaisia unia..Peukut on niin pystyssä että tuo ainainen sade nyt lakkaisi ja sinnekin paistaisi kunnolla aurinko!! Rauhaisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja, myös sinulle mukavaa viikonloppua!
      Muutaman unettoman yön jälkeen sain viime yönä nukuttua ja tosi hyvin. Nyt vain peukut pystyyn sen auringon tai vähintäänkin sateettomuuden puolesta.

      Poista
  16. Sitä satteenloppumista tiälläkin toivotaan. Ei piäse mittään syystöitä tekemään. Ränteekin taitaa jo olla luppailtu!
    Omaishoito on rankka homma. Voimia siihen.
    Hyvän lattiin oot tehny, eikä tarvii kuntosalille männä!
    Toivotaan poutoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki täällä blogimaailmassa, ja varmaan muuallakin, toivovat poutaa, joten eiköhän se vielä sieltä tule. Toivotaan myös, että räntä ja lumi odottaa sen verran, että saadaan puutarhat siivottua ja valmiiksi talvea varten.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Ulla!

      Poista
  17. Sinä olet ollut urhea, kun sateessa temmelsit töiden kimpussa. Respektit ja toivottavasti unikin palautuu, kun kroppa käy kovilla.
    Kummasti sitä iloitsee, jos on edes tunnin satamatta ja vielä enemmän, kun aurinko pilkistää hetkeksi. Kyllä me tämäkin syksy selätetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta selätetään. Ja muutaman kuukauden jälkeen muistot ovat jo kultaantuneet niin, että näille sademäärillä naureskellaan.
      Kyllä sitä kerran pari sateessakin hommia tekee, mutta ei monta kertaa peräkkäin. Loppuu kuivat ja puhtaat vaatteet. Eikä se mitään erityisen hauskaa ole.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Nettimartta!

      Poista
  18. Olen niin samaa mieltä kanssasi siitä, että puutarhassa puuhailu vie stressiä pois ja sitten kun sinne ei pääse, se on sellaista henkistä tuskaa! Sinulla on vielä tärkeä tehtävä vanhempiesi hoidon suhteen, jonka vastapaino puutarhapuuhat varmasti olisivat. Toivotaan, että tämä sade nyt pian helpottaisi, eihän se voi loputtomiin jatkua, eihän! Mahtavan urakan teit lattian kanssa ja kylläpä siitä tuli upea, olethan ylpeä aikaan saannoksestasi! Ahkera nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattian tekeminen oli raskas urakka. Yritin tyrkyttää hommaa Ukkokullalle, joka ei vaan ehtinyt. Valmiin lattian katseleminen tuottaa kyllä valtavaa onnistumisen iloa.
      Ilman muuta sateet loppuvat ja huomiseksi onkin luvassa parempaa säätä. Aion mennä heti aamusta pihalle nauttimaan puutarhaterapiasta. Tekemistä riittää, mutta ilolla teen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  19. Tyytyvääne saa olla, jos saa eres yhyrenki tyän pois päiväjäriestyksestä. Hyvä laattia, hyvä sä :)
    Ens viikolla pitääs olla ihan siärettäviä keliä, ainaki meillä. Kauhulla oon kattellu teeveestä etelän tuluvia. Tääläpäinhän ne tapaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma tontti on onneksi sen verran korkealla, ettei tulvista ole haittaa, mutta märkyydestä kylläkin.
      Tänään tuli luvattu poutasää ja onpa sitten ahkeroitu koko rahan edestä. Heti on parempi olo.

      Poista
  20. Kyllä täälläkin on Niin väsyttu ainaiseen sateehen pihalla olisi paljon tekemistä Kauniit ruska värit on kuvissasi. Huomiseksi lupailivvat vähän parempaa ilmaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaukset pitivät ja sää on tänään ollut paras mahdollinen. Olipa kiva päivä pihamaalla ja paljon sain aikaan.

      Poista
  21. Mulla on tuo sama projekti edessä kasvarin lattian suhteen. maatiilet (ja märkä kivituhkakasa) odottavat pihalla. En edes halua miettiä limaisten lehtien haravointia. Hieno lopputulos sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se lattian tekeminen fyysisesti raskas urakka, mutta lopputulos miellyttää. Laitathan sitten kuvia uudesta lattiasta.

      Poista
  22. Purkauksesi ilmeisesti auttoi - tänää puhaltelee pohjoistuuli eikä vielä ole näkynyt pisaraakaan. Silti kaikki ksavustot ovat litkumärkiä, mutta vaatimattomat sipuli-istutukset sain tehtyä.
    Ihan ääneen piti naurahtaa tuota humoristista kuvaustasi lukiessa, kärrääjä - vesitippa nenän päässä! Huumori kyllä vie aika pitkälle!
    Toivottavasti tämä päivä tuo tauon sateeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin auttoi. Täälläkin on ollut mitä mainioin pihapuuhaussää ja paljon sainkin aikaan. Märkää on, mutta auringonpaiste sai hymyn huulille.
      Huumori auttaa moneen vaivaan, puutarhassa ja kotosalla. Sen voimaa ei sovi vähätellä.

      Poista
  23. Oletpa kuitenkin saanut aikaan sateesta huolimatta. Meillä ei onneksi niitä etelän tulvia ole, mutta rassaa ne sateet täälläkin. Onneksi nyt on ollut muutama poutaisempikin päivä. Ja tänään paistaa ihan oikea aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli tosi hieno sää ja niinpä vietin koko päivän pihapuuhissa. Kummasti sadepäivät unohtuvat, kun aurinko ilmestyy näkyviin.

      Poista
  24. Tuo sade lannisti ja nyt ei tahdo millään viitsiä tehdä noita loppuja juttuja pihalla. Jospa ens viikolla jaksaisi, kun olen lomalla.
    Onhan se mukava, kun järjestää miehille vähän hupia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tien rakentajilla olla hommia sen verran, etteivät ehdi minua tekemisiäni vahtia. Tosin kaivurikuski viettää usein kahvi- ja ruokataukoa kaivurinsa kopissa samalla meille katsellen, joten hän ehkä saa hupia minun touhuistani.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!