Valoa marraskuuhun

Lauantaille olin suunnitellut pitkää ja reipasta kävelylenkkiä. Viikolla menoa ja tekemistä on niin paljon, että ulkoilu tuppaa jäämään aivan liian vähille. Etenkin, kun muutenkin harmaita päiviä pimentää yhä aikaisemmin tapahtuva auringonlasku. Voihan sitä tietenkin pimeässäkin reippailla, vaan mukavampi kuitenkin päivän valossa. 

Kahden aikuisen taloudessa ei viikonloppuisin välttämättä niin kovin paljon pakollisia hommia ole. Ruokaa tietenkin pitää laittaa joka päivä. Siivoukset, kaupassa käynnit ja pyykinpesut tehdään pääosin viikolla, jotta lauantaille ja sunnuntaille jäisi enemmän ns. vapaa-aikaa.

Suunnitelma pitkästä kävelylenkistä ja sen oheen ajatellusta kirjastokäynnistä tyssäsi heti aamupalan jälkeen alkaneeseen sateeseen. Vettä tulee melko lailla railakkaasti ja taivaanranta on tasaisen harmaana. Tavallaan on kivakin istua lämpimän kodin suojassa katselemassa ikkunoihin ropisevaa sadetta, kun ei ole pakko lähteä minnekään.

Tämä on myös hyvä hetki aloittaa joulukorttien askartelu. Joinain vuosina korttini ovat jo tässä vaiheessa olleet valmiina. Tänä vuonna ei ole ollut selkeää ideaa, enkä ole ehtinyt kauppoihin materiaaliostoksille. Myönnän avoimesti, ettei minulla ole luovuuden lahjaa ja siksi seikkailen netissä ja mainosten maailmassa etsimässä kivoja korttivinkkejä. Lähetän kortteja ison pinon, joten mallin on taivuttava liukuhihnatuotantoon. Ei siis yksityiskohtaisia koukeroita tai monimutkaisia tekniikoita, vaikka kuinka olisivat kauniita. 

Jouluvaloja olen viritellyt muutaman sisälle ja viikolla myös ulos. Kaikki valo tässä marraskuisessa pimeydessä tuo iloa ja piristystä. Äitini paheksuu kovasti vuosi vuodelta aikaistuvaa jouluhössötystä ja siihen hän sisällyttää myös jouluvalot. Monissa asioissa voin yhtyä hänen mielipiteisiinsä, mutta valojen suhteen olen valmis rikkomaan kaikki maailman perinteet ja vanhan kansan käsitykset. Jos jotakuta häiritsee marraskuussa loistavat jouluvalot, ryhdytään kutsumaan niitä sisustusvaloiksi. Tai ulkoistusvaloiksi tai ihan miksi kukin niitä keksiikään nimitettävän. 

Aika ei käy pitkäksi talvikuukausinakaan, kivaa ja vähemmän kivaa tekemistä riittää, eikä kaikkea saa millään edes tehdyksi. Jonkun sortin pihamaanikkona on pakko myöntää, että kaipaan valtavasti pihatöitä ja päivittäisiä kierroksia ja tutkimusretkiä puutarhassa. Kun tuolla pihalla ei nyt juuri mitään voi tehdä, voi kuitenkin suunnitella tulevaa kasvukautta ja lennättää ajatuksensa kesään. Se ei ole edes vaikeaa, kun työhuoneen ikkunalla ilahduttavat ahkerasti kukkivat pelaguut.

Mukavaa työviikkoa kaikille!