Sivut

perjantai 23. helmikuuta 2018

Pöhiseekö komposti?


Tyhjensin elokuussa hankitun kompostorin alasäiliön marraskuussa. Silloin maa oli sulana ja hyvin pääsin kärräämään kottikärryillä massan alapihan kompostoriin jälkikypsymään. Pitkään sen jälkeen kompostorin lämpömittari näytti pelkkää nollaa ja pohdin, tapahtuuko vekottimen sisällä yhtään mitään. Kyllä tapahtuu. Kun uutta kompostoitavaa tuli tarpeeksi, lämpömittarin neula heilahti pakkasista huolimatta 20:een ja ylikin.

Lintulauta lumipyryssä

Nyt kompostorin yläosa alkaa olla taas täynnä tavaraa. Vaan mitenkäs tyhjennät tai pikemminkin minne tyhjennät, kun alapiha on lumen vallassa? Ostin vähän pienikokoisemman pressun, jonka saan mukavasti kompostin eteen siten, että voin purkaa puolikypsän aineksen suoraan pressulle. Vetäisinkö pressullisen kompostitavaraa hankea pitkin alapihalle ja siellä sitten lapioisin sen toiseen kompostoriin? Vai saisinko pressun siirrettyä täytteineen vaikkapa lasten vanhaan pulkkaan ja sen avulla alapihalle? Kottikärryistä ei nyt ole apua. 

Ohjeissa sanotaan, että kompostori täytyy välillä tyhjentää ja ilman muuta näin on, kun kohta ei lisää kamaa mahdu. Kompostori myös toimii paremmin, kun sitä välillä tyhjentää. Se on jo käytännössä todettu.

Aiemmin niin bio- kuin lehtikompostimmekin olivat yläpihan puistopäädyssä, jossa ne naamioituivat hyvin taustan metsikköön ja ympäristön pensaisiin. Metsän kaatumisen vuoksi kompostialue oli siirrettävä ja ainakin toistaiseksi paras alue löytyi alapihalta. Biokompostille alapiha on kuitenkin liian kaukana, joten sen paikaksi tuli ns. takapiha varaston oven läheisyydessä. Kompostointi toimii paremmin, jos sen käyttö ei muodostu liian vaikeaksi. Jatkokompostille ei ole tilaa biokompostorin läheisyydessä. Lumettomaan aikaan homma hoituu, mutta talvi näköjään tuottaa pienoisia logistiikkaongelmia.

Miten te hoidatte talviaikaan kompostorin tyhjennyksen? Kertokaapa kokemuksia ja vinkkejä.


En ole vähään aikaan linkittänyt blogijuttuja facebookiin. Olen pohtinut koko facesta luopumista, sillä niin kätevä tiedonvälityksen väline kuin se onkin, monille se tuntuu olevan vain foorumi purkaa pahaa oloaan. Jos pelkistä villasukkien kuvista saadaan riitaa ja epäsopua aikaan, koirankakasta puhumattakaan, on ehkä parempi etsiä muita keskustelupaikkoja. Mukavaa, että täällä puutarhablogien parissa on niin ihania ihmisiä.

Helmikuun loppu taidetaan viettää oikein vanhanajan talven tuntumissa. Lunta ja pakkasta riittää. Nautitaan hohtavista hangista ja auringonpaisteesta. Hyvää viikonloppua!


32 kommenttia:

  1. Toi sun pressusysteemi kuulostaa tosi toimivalta. Hankea pitkin se varmasti luistaakin hyvin, eikä paino tunnu raskaalta.
    Itselläni on toinen kompostori (hieman kevyempi / huonompi versio), tuon Biolanin vieressä. Tyhjennän sinne kompostin jälkipöhisemään.
    Se on ollut toimiva systeemi. Kunhan muistaa syksyllä tyhjentää kummatkin muualle, että tila riittää koko talveksi.
    Minusta tuntuu, että tuo facebook alkaa olla hieman huono tiedotusväline. Henkilökohtaisella seinällä ei riitoja kauheasti näy, mutta enemmän se on eri yritysten ja esim. blogien tiedotuspaikka. Enää ei kauheasti henkilökohtaisista asioista tiedota tai jutella. Päivitysten virta on myös niin suuri ja nopea, että siellä ei kovin suurta näkyvyyttä enää saa. Varsinkaan, kun facebook tekee omia juttujaan ja haluaa, että yritykset ja muut ostaisivat paikkansa siellä.
    Nuorten keskuudessa se on jo ihan kivikautinen some-kanava. Esim. tyttärelläni ei ole sovellusta edes puhelimessa, koska kukaan hänen ikäisensä ei enää oikein käytä sitä. Me vanhemmat taidetaan vaan melskata ja päivitellä enää siellä. Itse kyllä tykkään seurata juuri monia puutarha-alan juttuja sitä kautta. Mutta minä taidan olla muutenkin jo ihan kivikautinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihannetilanne olisikin, jos saisi biokompostorin viereen jälkikäsittelykompostin. Uuden biokompostorin tila on pienempi, kuin aiemmin käytössä olleessa ja näyttää täyttyvän vauhdilla. Entisen tyhjensin keväällä ja syksyllä, mutta tätä Biolanin värkkiä pitää tyhjentää näköjään useammin. Kunhan pakkaset vähän lauhtuvat, täytyy mennä liu'uttamaan pressua hankea pitkin kohti alapihaa.

      Yhä vähemmän mitään facessa omista asioistani julkaisen. Sen sijaan seuraan niin puutarha- kuin käsityösivustoja ja tietenkin oman kylän sivuja, joista saa runsaasti tietoa. En vain ymmärrä, miten joku villasukkakin voi aiheuttaa ihmisissä antipatioita, joita pitää vihaisin sanoin muille jakaa.

      Ollaan vaan ihan rauhassa kalkkiksia ja kivikautisia jääriä. Ei minun itsetuntoni tällaisista asioista kiinni ole.

      Poista
  2. Minulla on käytössä HobbyHallista ostettu ns lämpökompostori. Se alkaa olla nyt aika täysi ja aionkin peittää sen kompostikuivikkeella ja kananlantarakeilla. Ne lämmittävät ja pian alkaa käyminen. Ihmettelen: kuinka kahden hengen taloudesta voikin tulla niin paljon biojätettä talven aikana!!! Fb:stä samaa mieltä, on muuttunut jotenkin oudoksi, vai minäkö olen muuttunut. ps. laitoin itämään tänään kuusi tomaattilajiketta ja petuniat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden ihmisen taloudesta tulee yllättävän paljon tavaraa. Toisaalta sekajätteen määrä on vähentynyt melkoisesti. Biolanin lämpökompostori toimii tosi hyvin näköjään myös pakkasella, mutta tilaa saadakseen se on myös tyhjennettävä useammin, kuin meillä aiemmin ollut kompostori. Alaosassa on aika valmista tavaraa samanaikaisesti, kun yläosassa vielä täysin "raakaa" materiaalia.

      Ahaa, avasit tomaattikauden. Yritän sinnitellä tomaattikylvöjeni kanssa ensi tai seuraavaan viikkoon.

      Poista
  3. Meillä onnistui käymään niin mahtavasti, että vaikka syksyllä komposteja tyhjentelin, niin silti ovat molemmat täynnä... Ja tietysti jäässä. Pitäisi ottaa asiakseen sulatella, että pääsee tyhjentämään, mutta jotenkin tuo pakkasessa touhuaminen ei innosta :D
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti kaikki kompostit täyttyy, vaikka niitä olisi syksyllä tyhjentänytkin. Taidan odottaa pakkasen lauhtumista ja siirtää sen pressun avulla valmiin tavaran jatkamaan elämäänsä alapihan kompostiin.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Meillä Biolanin pikakompostori näytti 20 astetta, hyvin siis toimii sekin. Vinkkejä ei valitettavasti ole antaa, kun itselä hoituu niin helposti, että lapiolla vaan mättää viereiseen puutarhajätekompostiin. Pressu tai pulkka kuullostaa kuitenkin molemmat toimivilta ratkaisuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan kevään tullen pohtia uudelleen tuota kompostorin sijoitusta, jotta siihen viereen saisi jatkokompostin. Nykyiseen tilaan molemmat eivät mahdu. Vaikka tuskin se pressulla kuskaaminen kerran talvessa niin suuri ongelma on. Seuraavan tyhjennyksen voi varmaankin tehdä taas kottikärryillä.

      Poista
  5. Ups onpa teillä paljon lunta.
    Kompostori on myös meillä käytössä, tosin tavaraa tulee hyvin vähän.
    Sen on isäntä joskus rakentanut itse, ja silloin oli vielä väkeä kotona, nyt me olemme kahdestaan. Hyvin laskeutuu tavara, vaikka sitä vähän on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden hengen taloudesta ei tosiaan aina riittävästi kompostoitavaa tule. Toisaalta tuo Biolanin lämpökompostori ei ehkä suuremmalle perheelle riittäisikään.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Komposti ei pöhise, taitaa olla melko viileä :)
    Totta, facebook taitaa olla aikansa elänyt. Tein sivun blogilleni, mutta poistinkin sen jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biolanin kompostorin kanssa täytyy näköjään löytää tasapaino. Liian vähällä täytöllä se ei pöhise ja toisaalta liian täytenä se ei myöskään näytä pöhisevän. Vaatii hieman enemmän opettelua, kuin tavallisen kompostorin kanssa. Ehkä tässä vähitellen tutuiksi tullaan.

      Poista
  8. Meillä ei ole varsinaista lämpökompostoria joten kompostori on ollut jo pitkään jäässä. Arvioin että tila riittää juuri ja siihen kun kompostori taas käynnistyy, silloin pinta laskee yhdessä humauksessa ja taas mahtuu tavaraa niin että kompostorin voi tyhjentää vasta kesällä. Biolanissa on minustakin todella pieni sisätila, täyttyisi meillä todella nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosikausia meilläkin oli sellainen puolilämpökompostori, joka jäätyi talvisin. Kun sen muisti tyhjentää loppusyksystä, koko talven kamat mahtuivat.
      Biolanin sisätila on paljon pienempi, kuin entisen kompostorin. Toisaalta uudessa kompostorissa kierto on nopeampi eli se vaatii enemmän hoitoa.

      Poista
  9. Meillä taas on kaksi kompostoria. Kumpikaan ei ole lämpökompostori. Kompostorimme ovat niin suuria, että niihin mahtuu koko talven tavara. Vielä marraskuussa kompostori toimi. Ja herää / herätellään taas maalis/huhtikuussa. Joskus kompostori on herännyt itsekseen ja esim viikonlopun aikana on pinta taas vajonnut alaspäin. En siis osaa oikein auttaa tässä kysymyksessä. Nämäkään yksilöt eivät ole ihan käytännöllisillä paikoilla. Jatkossa olisi järkevää laittaa kompostorit paikalle, jonne pääsee kätevästi sisältä, mutta eivät häiritse silmää. Ja paikalle pitäisi tosiaan päästä kätevästi kompostoria tyhjentämään.
    Itse en nyt muista minne puutarhan nurkkaan lykkäsin syksyllä edellisenä talvena kerätyn, lähes valmiin kompostimullan. Se on jossain puutarhan nurkassa pressuun käärittynä, odottamassa kevättä. Saa nähdä sulaako se kasa ennen toukokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostorin paikalla on merkitystä, sillä kaukana ja hankalassa paikassa oleva komposti houkuttelee nakkaamaan biojätteet sekajätteeseen. Tuo Biolanin lämpökompostori on hyvä, koska se ei haise ja on riittävän siisti. Menee myös aika pieneen nurkkaan.

      Poista
  10. Between, 30 vuoden kokemuksella Tara Globe -lämpökompostoirsta: Ikinä ei ole tarvinnut tyhjentää talvella, tavaraa sinne menee kaksi kertaa viikossa ja joka lauantai se kähjätään talikolla ympäri eli tavaran pitää sekoittua. Koksaan ei ole jäätynyt ja meillä on sentään ollut muutamana talvena -30 astetta viikkoja ilman lunta. Kun on lunta, laitamme sitä hiukan kompostin ympärille. Ihan säännööisesti keväällä tyhjennämme osan sisällöstä jaettuna kolmeen avokompostoriin, muuten tulee liian vahvaa lannoitetta. Sieltä sitten otamme kun tarvetta on. Syksyllä kun viimiesen tyhjennyksen teemme, jätämme aina jäljelle osan, sillä muuten ei tule nopeaa käynnistymistä ja kun ilmatkin kylmenevät. Teemme aika paljon itse ruokaa, mutta pois varsinaisesti ruokahävikkiä ei tule. Tämä sama tahti toimi, kun perhe oli iso ja se näköjään jatkuu, kun meitä on vain kaksi aikuista ja sen päälle tietty pitkät joulut perheen kanssa etc.

    Olemme kerran laskeneet paljonko saamme lopulta vuodessa multaa kun tyhjennämme kolme avokompostoria, jotka siis ovat syöneet myös biokompostorin sisällön ja se on noin 17 kottikärryllistä!!!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Tara Globe onkin kookas kompostori, mutta lämpökompostori se ei ole. Tällaisella tiheään rakennetulla asemakaava-alueella biojätteitä ei saa haju- ja jyrsijähaittojen vuoksi kompostoida muuhun, kuin kunnolliseen lämpökompostoriin - vaikka niin aiemmin teimmekin. Tara Globe on erinomainen jälkikompostointiin. Vanha kompostorimme on Tara Globen tyyppinen ja sinne mahtui koko talven kamat. Joka kevät hiiriperhe teki sinne pesänsä, vaikka en edelleenkään ymmärrä, mistä ne hiiret sisään pääsivät. Biolanin lämpökompostoriin jyrsijöiden ei pitäisi päästä, eikä se myöskään haise kesähelteilläkään.

      Olemme kompostoineet kaiken mahdollisen 30 vuoden ajan ja aikamoinen määrä multaa on siitä tullut palkaksi. Myös jätekustannuksissa on tullut säästöä.

      Poista
  11. Sain Biolanin lämpökompostorin syntymäpäivä lahjaks kun muutettiin tänne Rannanpihhaan. Ollaan sitä jatkuvasti käytetty ja syksyllä myöhällä, nyt marraskuulla tyhjennetty. Komposti jäläkikompostoidaan normaalissa avokompostissa. Nyt kun on ollu pitkä pakkaskaus on kompostori jiätyny, yl -20 on ollu jo monta viikkuu. Tavaroo lisätään kerran/ kaks viikossa. Käytetään seosaineita jossa on lannottamatonta turvetta, siliputtuu järviruokoo, puukariketta ja tätä seosta tehhään ihe. Järviruoko on hyvä seos ja käyttää kompostorrii kovasti pakkasettomana aikana. Lisätään nytkin siihen mitä tallouvessa tulloo, kahella aikuisella ei mahotonta tule. Kyllä se käynnistyy kuhan ilimat lämpivää. Meillä jos tulloo talavella täyteen, käyvään kompostisankko tyhjentämässä muatilalle, siellä se kompostoituu kuivikelantalassa. Jätetään aina tyhjennyksessä vanhoo komposttii pohjalle ja sotketaan sitä uuteen, puutarhatalikko on miusta hyvä sotkemiseen. Suurinpiirtein kolomesti vuoteen tyhjennettään ja on hyvä tapa suaha biojäte käsiteltyy.
    En ossoo sannuu miten kaupunkilaiset suap talavella tyhjennettyy jos täyttyy ja kompostor on jiätyny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen Biolanin lämpökompostoriin, vaikka kokemuksia siitä on vasta elokuusta lähtien. Olen yllättynyt siitä, miten nopeasti se muuttaa biojätteet puolivalmiiksi mullaksi. Avokadon kuoretkin olivat muuttaneet muotoaan. Toisin oli aiemmassa kompostorissa, joka on ehkä puolilämmin kompostori. Lisään lähes joka kerran biojätettä kompostoriin viedessäni sinne kompostikuiviketta. Kesällä taasen omasta pihasta ja puutarhasta tulevaa kasviperäistä ainesta.

      Poista
  12. Tämähän olikin mielenkiintoista luettavaa. Minun piti lukea kaikki kommentitkin. Olen miettinyt kompostorin hankkimista ja näistä tiedoista oli paljon hyötyä. Harmi, kun mieheni on eri mieltä kompostorin hankkimisesta 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biolanin lämpökompostori on aika kallis, mutta olen tyytyväinen, kun se vihdoin hankittiin. Olemme kompostoineet likimain kaiken biojätteet 30 vuoden ajan. Aiempi kompostori ei ollut kunnollinen lämpökompostori ja se on saanut nyt paikkansa jälkikompostorina. Saamme vuosittain runsaasti muhevaa multaa ja toisaalta säästämme jätekuluissa melkoisesti. Miehiä on usein vaikea ylipuhua, mutta auttaisiko, jos lupaudut itse hoitamaan kompostin.

      Poista
  13. Meidän Biolanissa on ongelmana liian harva ruokintatahti. Koira ja kanat kun vetävät lähes kaiken syntyvän biojätteen. Kompostille jää oikeastaan vain banaanin kuoret ja kahvin porot. Olen saanut pysymään kompostin lähes elossa tähän asti tuomalla kanalasta lannan kompostoitumaan, mutta nämä nykyiset pakkaset saivat homman pysähtymään taas.

    Kokeile pressun sijasta lumikolaa, jolla saat vedettyä kompostimassan alapihalle. Oikein siistinä voit levittää pressun kolaan, lapata kompostin siihen ja vetää lopulliseen kohteeseen helposti aisasta.

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lämpökompostori pöhisee paremmin, kun sitä täyttää ahkerasti. Ja myös poistaa valmiin tavaran säännöllisesti. Vaan teillähän on ihka elävät kompostointivehkeet, joten säästätte jätekuluissa.
      Kolalla kuskaaminen onkin hyvä idea. Eipä tullut mieleen. Levitän varmuuden vuoksi pressun kolaan, jotta kompostikama ei leviä kolaritilanteessa pitkin valkeaa hankea.

      Poista
  14. Onhan tuolla facebookissa ryhmiä, joissa on ikäviä kirjoituksia. Mutta on siellä monta hyödyllistäkin ryhmää, joissa on kiva vierailla ja saada ideoita. Ikävät jutut voi ohittaa tai pistää ikävä ihminen boikottiin. Jokunen ryhmä myös sellainen, joissa on tosi hyvä henki. Hyvää, pirteätä pakkaspäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki facessa on kivoja ryhmiä ja sellaisia tulee seurattuakin. Onpa vain niihin käsityöryhmiinkin pahantuulisia ihmisiä eksynyt, mikä kyllä ihmetyttää.
      Ulkona on ihana aurinkoinen talvipäivä. 15 asteen pakkasesta huolimatta tehtiin parin tunnin lenkki ja mukavaa oli.

      Poista
  15. Kiinnostavaa asiaa kompostoinnista. Tuo jäätyminen talvella on juurikin askarruttanut mieltä ja tämä kompostointi on meilläpäin nyt niin tapetilla. Jätefirmat alkaa kesällä kerätä märkä- ja kuivaroskat erikseen ja talouksilla on mahdollisuus kompostoida ite märkäroskat. Tuo kompostorin paikka on myös hakusassa, se pitäisi olla talon lähellä, eikä saisi jäädä kovasti lumikasojen taakse. On tässä monta asiaa pähkäiltävänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme kompostoineet 30 vuotta. Tällä hetkellä alapihalla on kolme lautarakenteista lehtikompostia ja entinen suljettu lämpökompostori, joka ei kylläkään ole mikään oikea kompostori. Viime elokuussa hankimme Biolanin lämpökompostorin, johon olen tosi tyytyväinen. Hiukan sen käyttö vaatii vielä opettelua, mutta hyvällä tiellä ollaan. Tutkin syksyllä lukuisia vaihtoehtoja, mutta ei tuolle Biolanin lämpökompostorille oikein varteenotettavaa kilpailijaa löytynyt. Se pitää hajut sisällään, eikä myöskään jyrsijät sinne pääse. Sijoitus on tärkeää, sillä kompostille pitää päästä helposti. Se on myös voitava tyhjentää helposti. Vaan ei se kovin suurta tilaa vaadi. Suurin piirtein samanlainen, kuin jäteyhtiöiden tavalliset sekajäteastiat. Oman talouden biojätteistä syntynyt multa on erinomainen lisä puutarhassa ja säästyyhän siinä rahaakin, kun jäteastiaa ei tarvitse niin usein tyhjentää.

      Poista
  16. Hyvin porskuttaa teidän kompostori. Meillä se lopetti toimintansa jo syksyllä ja nyt talvella sen kansi on jäätynyt kokonaan kiinni. Pitäisi käydä tyhjentämässä se, kunhan keli hieman lämpenisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että mitä enemmän kompostoria täyttää ja tyhjentää, sen paremmin se porskuttaa. Nyt olisi tyhjennyksen aika, vaan eipä näillä pakkasilla huvita sitä hommaa tehdä.

      Poista
  17. Eka talvi menossa ja lämpökompostorissa yli 20 astetta lämmintä. Pelkäsin etukäteen jysähtääkö jäähän, mutta ehkä pärjätään kevääseen.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!