Kevät on muutakin kuin piippoja

Mustarastas koivussa

Joka ikinen kevät marmatan kevään hidasta edistymistä. Silloinkin, kun se tulee "ajallaan" ja vielä vahvemmin tällaisina vuosina, jolloin kevät keikkuu kuin kaarnavene koskien kuohuissa. Seuraan intensiivisesti säätiedotuksia ja vaivun epätoivoon nähdessäni niissä yöpakkasia ja lumihiutaleiden kuvia. Ei siis toivoakaan pälvipaikkojen laajenemisesta ja piippojen kärjistä mullan pinnalla.

Joskus olen psyykannut itseäni näkemään ja aistimaan kevään monipuolisemmin, kuin vain niiden aurinkoisten ja lämpimien päivien odottamisena. Säälle ei mitään voi, eikä kevät tule yhtään sen nopeammin, vaikka kuinka marmattaisi. Olisi kenties mielenterveydelle parempi ottaa ilo irti kaikesta mahdollisesta sen sijaan, että masentuneena repii hiuksiaan ja kääriytyy sohvannurkkaan suklaalevyä mussuttamaan. 

Järven jää muuttuu jälleen vedeksi.

Luonto ja ympäristö eivät ole kauneimmillaan maalis-huhtikuussa. Pientareiden lumi on likaisen ruskeaa ja joka ikinen talven aikana taskuista, käsistä tai autojen ikkunoista pudonnut roska tulee näkyviin. Koirankakkakeskustelut tukkivat somekanavat, eikä ihan aiheetta. Routaantunut maa estää sulavesien imeytymisen ja kulkeutumisen ojiin, joten kävellessä joutuu kaikkialla väistelemään kuralammikoita.

Luonto tarjoaa runsaasti kevään merkkejä, joita tarkkailemalla liikkuminen ulkona muuttuu mukavammaksi. Auringon sulattamissa rinteissä ruohonkorret heräävät yllättävän äkkiä ja sieltä täältä alkaa pilkistellä vihreitä versoja. Kirjastoreissuun tulee moninkertainen annos jännittävyyttä, kun samalla tiiraa, milloin löytyvät ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot.

Saappaat jalkaan ja keskelle lätäkköä

Lintujen seuraamisesta vasta paljon iloa saakin. Keväisten muuttajien bongaaminen ei vaadi tehokkaita kiikareita tai runsasta lajituntemusta. Kunhan vain katselee, miten linnut kuljettavat korsia nokassaan ja kuuntelee niiden innokkaita kevätlurituksia. Mustarastaan ensimmäiset huilumaiset sävelet käyvät suoraan sydämeen ja tuovat varmuuden siitä, että kevät sittenkin etenee. 

Talventähti on siellä jossain

Lapsena yksi tärkeimmistä kevään merkeistä oli se, että vihdoin sai luvan ottaa polkupyörän käyttöön. Kävelyreissullani näin pikkupoikia, jotka innoissaan keulivat pyörillään ja kilpaa yrittivät lätäkön läpi pyöräillessään saada veden roiskumaan mahdollisimman pitkälle. Siitä muistui mieleeni, kuinka jännää oli kevätaamuna kouluun pyöräillessä ajaa yön aikana jäätyneen lätäkön halki ja kuulla jään ritisten rikkoutuvan.

Juuso haistelee kevättä

Tunnetusti kissoilla alkaa hormonit hyrräämään keväällä. Leikatut kollitkin aktivoituvat, vaikka eivät mourua ja ruiki tyttökissojen nurkissa. Juuso, joka ei koko talvena ole kovin innostuneena ulkoillut, pyytää nyt ulos ja saattaa istua pitkän aikaa terassin kulmalla ihan vain haistelemassa ilmaa ja tarkkailemassa lintujen lentoa. Sitähän en tiedä, mitä sen mielessä liikkuu, mutta voisin kuvitella sen vain nauttivan kiireettä ja sen kummemmitta odotuksitta. Jospa ottaisin Juusosta mallia ja odottamisen sijaan ryhtyisin nauttimaan. Ihan vaikka elämästä.