Sivut

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Mukuloita multaan

Jouluruusu messuilta

Jos vielä tänä keväänä jollekulle puhun maltin säilyttämisestä, minut saa luvalla nauraa sipulikukkia kumartelemaan. Ihan kuin ihmisellä ei olisi riittävästi hommia muutenkin, pitää niitä vielä ehdoin tahdoin oikein kaksin käsin itselleen kahmia.

Meikäläisen kauppareissut ovat nykyisin varsin asiapohjaisia ja pikaisia. Siitä huolimatta mukaan on tarttunut kasvien ja mukuloiden juurakoita niin Honkkarista, Lidlistä kuin messuiltakin. Kun houkutusten äärellä hetken seisoo pussukoita rapistelemassa, kaikkoaa päästä kaikki hyvät päätökset. Eikä mielessä ole häivähdystäkään siitä, minne kaikki hankitut juurakot kotona sijoittaisi. Kaiketi takaraivoon on iskostunut, että aina on kaikille paikka löytynyt. 


Messuilla pysähdyin daaliakauppiaan tiskin äärelle huomatessani siellä aika hyvän valikoiman vähän matalampia daalioita. Ajattelin ostaa vain yhden pussukan, mutta kas, myyjä sai minut ylipuhuttua ja poistuin myyntitiskin ääreltä viiden pussukan kanssa.

Daaliat vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan: 

Dahlia Park Princess, korkeus 40-50 cm
Dahlia Lucky Numero, korkeus 80-100 cm
Dahlia Twyning's Smartie, korkeus 50-60 cm
Dahlia Blue Record, korkeus 40-50 cm
Dahlia HS Wink, korkeus 60 cm
Dahlia Fascination, korkeus 80 cm (Honkkarista) 


Jo aiemmin olin ostanut Honkkarin poistolaatikosta 2,50 eurolla pussukan, joka sisälsi:

1 kpl Dahlia Cactus white, korkeus 80-100 cm
7 kpl Gladiolus grandiflora white-red
12 kpl Gladiolus callianthus
10 kpl Freesia single white 

  
Freesioita kasvatin viime kesänä ensimmäistä kertaa. Pidin niistä kovasti, eikä vähiten siksi, että aikanaan hääkimpussani oli valkoisia freesioita. Jaloleinikkiä sen sijaan en ole koskaan aiemmin kokeillut, joten annetaan sille mahdollisuus. Aika näyttää, kuinka käy.


Lidin vajaan parin viikon takaisen mainoslehdykän nähtyäni lähdin liikenteeseen normaaliaamua aiemmin, sillä tunnetusti joistakin Lidleistä parhaat valikoimat myydään loppuun heti aamusta. Olinkin naapurikaupungin kaupassa pian avaamisen jälkeen ja hyvä niin, sillä joukko rouvia oli jo penkomassa laatikoita.

Mukaan tarttui seuraavat perennajuurakot. Muissa rasioissa oli yksi juurakko, huopakaunokkeja kaksi:

Hemerocallis 'Crimson Pirate'
Phlox paniculata 'David'
Astilbe x arendsii 'Brautschleier'
Astilbe x japonica 'Europa'
Centaurea dealbata - Huopakaunokki 


Samoin Lidlistä seuraavat:

Hymenocallis festalis - Lukinlilja 3 kpl
Eucomis 'Bicolor' - Töyhtövana 2 kpl
Agapanthus africanus - Afrikansinisarja 1 kpl
Oxalis deppei - Onnenkäenkaali 65 kpl, joista osan annoin naapurille. 


Kaikki mukulat ja juurakot on nyt piilotettu multaan. Osan laitoin eri kokoisiin muoviruukkuihin kasvariin. Vaikka viime päivinä on ollut myös öisin aika lämmintä, jatkossa on luvassa kylmenevää ja yöllä lämpötila saattaa painua jopa pakkasen puolelle. Siksi tein kasvariin harsoista teltan, jonka suojissa ruukut saavat köllötellä. Arimmat saivat jäädä kellariin kasvivalon katveeseen seurustelemaan tomaatintaimien kanssa.

Jouluruusu - Helleborus Double Ellen

Kerroinkin messupostauksessa, että ostin sieltä kaksi kerrottua tummaa jouluruusu Double Elleniä sekä yhden isokokoisen tummanvaalean jouluruusun. Nämä ovat olleet messuista lähtien lämmittämättömässä autotallissa. Vihdoin ehdin siirtää ne isompiin ruukkuihin. Tarkoitus on istuttaa jouluruusut myöhemmin puutarhaan, mutta sitä odotellessa saavat vahvistua terassilla ruukuissa. Kaikissa jouluruusuissa oli purkki täynnä juuria, eikä juuri lainkaan multaa, joten toivottavasti tykkäävät nyt runsaammasta multatilasta.  


Vapaa-aika on siis mennyt rattoisasti multahommissa, jotka tosin olen tehnyt alapihan avoimessa puuvajassa. Olen siis samalla saanut nauttia lintujen mahtavasta konsertista ja muista kevään äänistä. Torstai-iltana sattui kamerakin olemaan vieressä, kun joutsenet äänekkäästi huudelleen lensivät talon yli. Eivät pysähtyneet minulle poseeraamaan, mutta lensivät pitkässä jonossa, jolloin sain häntäpään oksien lomasta ikuistettua.


Nyt saa jorinat jäädä sikseen, sillä pyykki odottaa narulla kuivana ja lakanoiden on vuoro päästä mankeliin. 

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!
 

39 kommenttia:

  1. Ihanat jouluruusut! Ai, sä retkahrit kunnolla :D Tein ihan saman kiarroksen, mutta kerranki pikkuusen maltillisemmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnolla retkahdin. Yhdelle jouluruusulle oli tarkoitus antaa mahdollisuus, vaan nuo tummat Double Ellenit hurmasivat ohittamattomasti.

      Poista
  2. Ihan mahtavaa :D

    - Mulla on ollut tänä vuonna sama homma noiden "kukkapussukoiden" äärellä. Yksi sieltä, toinen täältä. Daalioita onkin sitten siunaantunut melkoinen määrä. Täyttä mielikuvitusta vaatii, jotta saa kaikki jonnekin sopivaan paikkaan esikasvatukseen. Koti tulvii purkkia ja purnukkaa, mutta se sama show pyörii myös autotallissa. Tuskaisinta on, että menee mooonta päivää ennenkuin voi ajatella niiden sijoitusta ulos. Ostin tosin sellaiset kasvilavasuojat, joiden toivon tulevan piankin käyttöön. Saapa nähdä, kuinka käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppohan noita pussukoita on kaupasta kotiin kantaa. Ongelma tulee siinä, mihin ne kaikki laittaa kasvamaan. Toivotaan, että pian tulee lämmintä ja tilaa löytyy pihamaalta.

      Poista
  3. Hih, sama tauti täällä. Tuli käytyä Lidlissä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tautia näyttää olevan liikkeellä enemmänkin. Onneksi ei ihan nurkalla ole lähintä Lidliä...

      Poista
  4. Jostain syystä keväällä tapahtuu hetkellisiä terveen järjen menetyksiä. Mitenkähän ne kaikki sattuu sopivasti aina siemen-, sipuli- tai juurakkohyllyn kohdalla? Varmaan joku kauppojen salajuoni laittaa jotain hormonihöyryä niiden hyllyjen tienoille... :D Mutta hyvät valinnat olet tehnyt ja jouluruusut ovat aivan erityisen kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se varmaan onkin: kauppojen hormonihöyryt meidän puutarhahörhöjen päänmenoksi.

      Poista
  5. Kaunis jouluruusu, on sulla ollut noissa hommaa. Ihanaa kun pyykit saa jo ulos kuivumaa. Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykin kuivaaminen ulkona on ylellisyyttä. Kylläpä lakanat tuoksuivat hyvälle niitä mankeloidessani.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  6. Mukavaa pyhäpäivää myös Sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Kieltämättä lista näyttää pitkältä, mutta sehän on vaan hyvä asia :) Hyviä löytyöjä ja täsmäiskuja olet tehnyt ja paljon mielenkiintoista ja odotuksen arvoista on nyt edessä :) Onpa muuten erikoinen tuo Twyning's Smartie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twyning's Smartie vaikutti erikoiselta ja jännä nähdä, tuleeko siitä tosiaan kuvan mukainen.

      Poista
  8. No nyt kyllä kiinnostaa nähdä kuvia kesäiseltä pihaltasi, minkälainen kukkaloisto sinua odottaakaan, vau! Minulla Lidlin käynnit ovat olleet varsin maltillisia, hypistelyä ja vain 1-2 pussukkaa mukaan. Toki käyn Lidlissä melko usein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole Lidliä ihan lähellä, joten sinne on aina erikseen lähdettävä. Minulla on hyviä kokemuksia Lidlin mukuloista, sipuleista ja juurakoista, joten siksi niitä tuleekin hamstarttua.

      Poista
  9. Minä ehdin vasta illalla Lidlin apajille mutta sain yhden pussin tuota 'Europa' jaloangervoa, kolme olisin ottanut jos olisi ollut. Tänä vuonna jätin kokeilut väliin. Käenkaalia ostin myös, se kukki niin upeasti viime kesänä vaikka oli märkä kesä että kasvatan taas kesäkukkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenkaali on kaunis kesäkukkaistutuksissa. Sen talvettamisessa en ole oikein onnistunut.
      Jälkikäteen harmittelin, etten ostanut Lidlin perennoja enemmän. Paluumatkalla valikoima oli supistunut melkoisesti.

      Poista
  10. Ihanan innostunut tunnelma :) Samaa liikkeeellä täällä päin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostusta ei voi välttää, kun kiertelee pihalla ja lukee toisten blogeja. Eikä kyllä ole haluakaan.

      Poista
  11. Voi mikä määrä ihanuuksia upotettuna multaan. Minulta nuo Lidlin ihanuudet menivät taas sivu suun.
    Todella kaunis tuo Helleborus Double Ellen.
    Niin keväästä kertovaa, että lakanat saa jo ulos kuivumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ennestään vaalea Double Ellen ja niin uskalsin ostaa myös tumman. Ihastuin siihen oitis sen nähdessäni.
      Nyt on ollut tuulista ja pyykit ovat kuivuneet ulkona nopeasti. Niissä on mukavan raikas tuoksu. Kevättä sekin.

      Poista
  12. Aivan oivalliset ostokset. Blogista saa aina satavarmasti vertaistukea ei-niin-anonyymeille kukkamaanikoille, jotka horjahtavat keväisin innostuneisiin ostoksiin. Täällä nyökkäillään vaan hyväksyvästi :D

    Nuo jouluruusut on aivan järkyttävän ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jouluruusut ovat ihania. Vihdoin olen saanut ne viihtymään ja se innostaa hankkimaan uusia ja erilaisia. Toivottavasti saan tuon tumman Double Ellenin menestymään. Vielä en ole edes miettinyt, mihin sen istutan.
      Täällä ei vertaistuesta ole puutetta. Kaikki tunnistavat saman pöhköyden.

      Poista
  13. Minullakin on jo purkki poikineen parvekkeella juurtumassa. Tuntuu, että tänä vuonna on ollut erityisen vaikea vastustaa noita mukuloita ja sipuleita :) Ihanaa kukintaa sinulla luvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin ajattelen. Johtuisiko pitkäksi venähtäneestä talvesta? Kun kevät vihdoin saapui, ei sormien multaan työntämisellä ole rajoja.
      Toivottavasti edes osa suostuu kukkimaan. Eiköhän.

      Poista
  14. Hieno määrä juurakoita! Toivotaan palkitsevaa kukintaa. Jouluruusut ovat ihania, jouluruuja ei voi olla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kukkivat ja vielä kuvien mukaisesti.
      Tavoitteeni on saada joskus puutarhaani oiken muhkea jouluruusupehko. Aika vaatimattomia nykyiset kasvustot ovat, mutta ehkä joskus.

      Poista
  15. Ompas kauniit jouluruusut. Kovasti oot ostoksii tehny, toivotaan kaunista kukintoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallisesti noita pussukoita kaupoista mukaan tarttuu, vaikka kuinka toisin itselleen lupaisi. Jospa sulostuttaisivat kesääni kukkimalla kauniisti.

      Poista
  16. Nuo jouluruusut ovat niin ihania! Minusta olet ollut oikeinkin taloudellinen ja maltillinen. Tänä keväänä en Lidlin apajille päässyt, mutta syksyllä luulin olevani ahne, kunnes näin rouvan, jolla oli koko ostoskärryllinen kukkasipuleita! Maltillisia siis olemme aina ja erittäin taloudellisia ja aina se paikka on löytynyt ja kaupasta saa lisää ruukkuja jos tuntuu että nekin loppuvat kesken :D. Daaliat ovat ihania, noita matalia ajattelin hankkia jokusen lisää messuilta perjantaina.

    Meilläkin pyykit kuivuvat tuulessa! Tulee niin hyvä tuoksu :D.

    Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostoskärryllinen kukkasipuleita! Mahtoiko muille jäädä mitään, kun ne Lidlin myymäläkohtaiset valikoimat ovat aika pienet?
      Katselin kuvia sinun jouluruusupehkostasi. Sellaisen kun jossain vaiheessa saisi itselleenkin. Toistaiseksi omat jouluruusuni ovat aika vaatimattomia, mutta ilahduttavat toki nekin.
      Kiitos Saila, samoin sinulle mukavaa viikkoa!

      Poista
  17. Vau, kukkaloistoa luvassa!
    Ei niitä koskaan ole liikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa tuntuu, etteivät purkit ja purnukat riitä. Kesällä kukintaa katsellessa sitten ajattelee, että olisihan noita voinut enemmänkin olla.

      Poista
  18. Mahottoman hienoja hankintoja, tuo kaksivärinen dahlia on vinha.
    Minä en ole jaloleinikkien kanssa ihmeemmin onnistunut, ihan kauniin kukinnan sain portaan ruukkuryhmään mutta eivät ne selvinneet toiseen kesään.

    Ja sinisarjahan minulta puuttuukin, semmoinen on pakko saada mieluummin runsaana alueena. Se on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin kaksiväriseen daaliaan. Toivottavasti se myös kukkii ja vieläpä kuvan näköisenä.
      Katsotaan, miten käy minun jaloleinnikkikasvatusten. Innolla lähden aina kokeilemaan kaikenlaista, mutta lopputulos on välillä vähemmän innostava.
      Sinisarjaa olen aina ihaillut, mutta nyt vasta kokeilen sitä. Talvettamisesta voi tulla ongelma, vaan sen tietää kokeilemalla.

      Poista
  19. Mukavia hankintoja :) Miinä satuin paikalliseen lidliin sattumalta, kun sinne oli tullut näitä juurakoita/sipuleita myyntiin. Penkoin sieltä itselleni myös ison kasan tavaraa mukaan :)

    VastaaPoista
  20. Oi mikä määrä kaikkea ihanaa! Kukat on niin kauniita! Ei mene kuin hetki kun päästään jo ihastelemaan mitä noista kasvaa:) Mukavaa kevättä♥

    VastaaPoista
  21. Ihania hankintoja!
    Kukkia ei voi koskaan olla liikaa.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!