Sivut

perjantai 4. toukokuuta 2018

Taimikasvatuskokeilun tuloksia

Kevätkirjotähti - Scilla forbesii

Tänä keväänä en ole ehtinyt paneutua taimikasvatukseen samalla innolla, kuin aiempina. Sen sijaan se, mitä olen kasvattanut, on onnistunut edellisvuosia paremmin.

Päätin panostaa lähinnä tomaattien ja kurkkujen esikasvatukseen. Muutama isosamettikukka sopi joukkoon hyvin. Ikkunalautatila on kortilla ja sähköpatterien vuoksi muutenkin huono ratkaisu. Meillä on iso kellari, mutta siellä ei ole ainuttakaan ikkunaa. Lämpötila kellarissa vaihtelee ilman lämmitystä +11-15 asteen välillä. 

Kasvihuonevalaisin 400 W Päätin kokeilla taimikasvatusta kellarissa ja siihen sain innoituksen Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikin vinkistä, kun hän kertoi erään yrityksen myyvän käytöstä poistettuja ja huollettuja kasvivalaisimia edullisesti. Tilasin Tuulikin vinkkaaman ammattitason valaisimen viime syksynä. Tammikuussa Ukkokulta kiinnitti valaisimen kellarin kattoon ja perustin taimikasvattoman sen alle vanhalle keittiönpöydälle.

Kylvin siemenet ja annoin niiden itää sisällä. Taimet olen vienyt kellariin vasta koulimisen jälkeen. Kasvivalaisin tuottaa jonkin verran lämpöä, mutta ei laisinkaan niin paljon, kuin kuvittelin. Osittain siihen varmasti vaikuttaa kellaritilan suuruus. Yhden valaisimen lämpö häviää neliöihin ja betoniseiniin. 

Valaisinta ei sen tehokkuuden vuoksi voinut liittää tavalliseen jouluvaloajastimeen, joten aamuin illoin on pitänyt kipaista kellariin sytyttämään ja sammuttamaan valo. Vain kerran pari tehtävä on unohduksen vuoksi viivästynyt. Kertaakaan en ole unohtanut kokonaan lamppua sytyttää tai sammuttaa. Valaisin on ollut päällä noin 12 h/vrk. Meillä kellariin ei pääse sisäkautta, joten valaisimen rämpyttely on tuottanut myös mukavia luonnonilmiöiden tarkkailuhetkiä, kun aamusella on tullut kuunneltua lintujen konserttia ja iltasella tähysteltyä kuutamoa.



Pelkäsin kellarikasvattamon olevan liian kylmä pienille taimille. Helmi-maaliskuun pakkasilla Ukkokulta kävi kellarissa olevaa porinmattia muutaman kerran lämmittämässä. Ei sillä suurta vaikutusta lämpötilaan ollut, sillä taimitarhani sijaitsee porinmattiin nähden kellarin toisessa päässä. Kylmimmillään lämpötila taimien läheisyydessä painui öisin +11 asteeseen. 

Huoleni on osoittautunut turhaksi. Tomaattini eivät milloinkaan ole olleet niin komeita ja tanakkavartisia, kuin ne nyt ovat. Viikko sitten huomasin parissa tomaatissa niiden lehtien käpristymistä. Se voi olla seurausta yö- ja päivälämpötilojen suuresta vaihtelusta, mutta myös liiallisesta lannoituksesta ja kastelusta. Ensitöikseni vähensin lannoitusta. Katsotaan, onko sillä vaikutusta.



Tomaattien seurana kasvaa nyt myös kurkuntaimia. Lisäksi latvoin kuusi sisällä talvehtinutta pelaguutani ja tökkäsin niistä saadut yhdeksän piskokasta multaan. Kaikki ovat lähteneet kasvamaan. Samoin latvoin pistokkaina ostamiani verenpisaroita ja kaksi latvusta ainakin on lähtenyt kasvuun. Myös yksi keijunmekko on hyvällä alulla ja kuusi siemenkirjeestä saatua ruusunätkelmää, jonka siemenet taitavat olla Tulpalsti terapiaa -blogin Pirjolta. Hän epäili siementen itävyyttä. Hyvin itivät, kiitos vain. 

Sisällä ikkunalaudalla kasvavat kelloköynnökset ja Kivipellon Sailalta saadusta siemenpussista kylvetyn tuoksuherne Cupanin taimia. Kiitos Saila!

Kosmokset, kesämalvikit ja muut kesäkukat kylvän suoraan maahan. Hyvin ne ovat aiempina vuosina ehtineet kukkimaan. Perennoja en tilanpuutteen vuoksi juurikaan sisällä nykyisin esikasvata. On helpompaa kylvää ja koulia perennoja kesäaikaan ulkosalla ja siirtää sitten syksyllä vahvistuneet taimet kukkapenkkeihin. 



Näyttää siis siltä, että kokeilu taimien kasvattamisessa kellarissa onnistuu. Ansio siitä on hyvän kasvivalaisimen ja kiitokset kuuluvat valaisinvinkin antaneelle Tuulikille. Tämä ei ole yhteistyöpostaus, mutta hyvää ja hyödyllistä kannattaa ehdottomasti jakaa. Mikäli sinua kiinnostaa, kasvivalaisimeni löytyi Viherpeukaloista ja niitä näyttää olevan siellä nytkin (69,95 + postimaksut). 

Tätä postausta kirjoittaessani mieleen syttyi ajatus siirtää kasvivalaisin kellarissa lähinnä huonekaluvarastona toimivaan huoneeseen. Ja ostaa sille kaveri, joka tehostaisi taimikasvatusta entisestään. Vau, miten innostava ajatus!

43 kommenttia:

  1. Mä niin ihastelen aina kun taimikasvatukset tuottavat tulosta. Mä innolla aina kylvän, mutta kun on koulimisen aika, niin en ehdi ja sitten ne usein vähän nuupahtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä taimikasvatus vaatii vähän jaksamista. Eikä se sittenkään aina onnistu. Taitaa olla niitä asioita, jotka jossain vaiheessa vievät mennessään, jos ovat viedäkseen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kiitos tästä vinkistä, taimivalon ostamista minäkin olen miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkaamani kasvivalaisin ei ole mikään olohuoneen kaunistus, mutta ei se sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Tällä kokemuksella olen enemmän kuin tyytyväinen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Taimivalo on todella ollut erinomainen hankinta, taimesi ovat komeita! Aika vähän sisällä koskaan taimetankaan, mutta jos tuolla hinnalla noin tehokkaan taimivalon saa niin se on jo edullinen!

    Toivottavasti 'Cupani' ilahduttaa niin kauneudellaan kuin tuoksullaankin sinua kesän aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minunkin taimikasvattamoni siirtyy enenevässä määrin kellariin, kun tämän kevään kokemukset ovat niin hyviä. Oma vaivansa tietenkin on kellarissa hyppäämistä, mutta eipä elämän ole tarkoituskaan olla vaivatonta.
      Jännityksellä odotan Cupanin kesäistä kukintaa. Kuvasta päätellen se on ihastelemisen arvoinen katseltavanakin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Hianot taimet. Tuallaasen kasvivalon avullahan saa kaikki pimiäkki nurkat hyätykäyttöhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Parasta on, että saan hyödynnettyä pimeää kellaritilaa, eivätkä taimet ole kaiken aikaa pyörimässä sisätiloissa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Onpa kätevä taimivalo, tuo antaa esikasvatukseen ihan erilaiset mahdollisuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on ammattilaistasoinen vempain ja osoittanut jo hyödyllisyytensä. Ehkä tosiaan pitää hommata toinenkin, jotta ensi keväänä voi laajentaa taimirepertuaaria.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Kasvivalo olisi kyllä ihan ehdoton ja kasvatushuone myös, harmi kun niitä ei saa tilattua samassa paketissa. :-) Niin hyvältä näyttää taimikasvatukset valon ansiosta siellä. Toivottavasti pian lämpenee, jotta päästään istutuspuuhiin. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisipa tosiaan samassa paketissa tilata valaisimen lisäksi huoneen, jonne sen valon ripustaa. Meillä on onneksi kellaritilaa, jota voi tähän tarkoitukseen hyödyntää.
      Nyt näyttäisi lämpenevän eli pitkä odotuksemme palkitaan.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Isäntä meillä hoitaa nuo puutarhahommat. Minä seurailen vierestä. Muutamana vuotena on kokeiltu kurkun taimia, aina kun siirtää ne maahan pieneen kasvilavaan. Elikkäs olemme ostaneet muutaman taimen suoraan lavalta.Minä en säilö kurkkuja talven varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään avomaankurkkuja kasvata, kun ei ole niille oikein tilaa. Kasvihuonekurkuista on hyviä kokemuksia. Viime kesänä saatiin erinomainen sato eli pysyttiin omissa kurkuissa pitkälle syksyyn.
      Meillä Ukkokulta kasvattaa nykyisin vain talvivalkosipulia. Kaikki muu onkin sitten minun hoidossani. Käy se niinkin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Onkohan tuo taimivalo mimmonen sähkösyöppö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän hätään en löytänyt Tuulikin kertomia sähkönkulutustietoja, mutta enpä voi sanoa miksikään sähkösyöpöksi. Meillä on sähkölämmitteinen talo ja Ukkokulta seuraa tarkasti sähkönkulutusta. Mitään piikkiä kasvivalaisimen käyttö ei ole kulutukseen tehnyt. Kyse on lisäksi aika lyhyestä ajanjaksosta. Pian lampun käyttö loppuu kokonaan, kun taimet saa kasvariin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Olipa mukava kuulla että olet tyytyväinen valintaasi.
    Nuo valaisimet ovat olleet tuolla yrityksessä myynnissä jo vuosia vuosia, varmaan 15 vuotta ainakin ellei pidempäänkin. Itsellä on hankittu muuta kautta jo viime vuosituhannella (kuulostipa hurjalta näin ilmaistuna :) ja olen ollut tyytyväinen. Nuo käytetyt valaisimet ovat onneksi pysyneet ehjinä, polttimoita on tietysti joutunut ostamaan, muttei varmaan kuin kerran valaisinta kohden joten kestäviä ovat.
    Kyllä se vaan ihan tosiasia on että taimet tarvitsevat lisävaloa sisätiloissa kasvatettuina. No, ehkä joitain lajeja löytyy mitkä pärjäävät vähemmälläkin valolla mutta erittäin suuri apu siitä on ja pääsee todellakin iloitsemaan kasvun ihmeestä.
    Sinulla on vankat tomaatin taimet ja ovat ilmiselvästi kasvaneet juuri oikeassa lämpötilassa. Mieluummin siis viileämpi lämpötila, kuin korkea.
    Olen iloinen kun päädyit tuohon valaisimeen, investointi kannatti ja omasta rakkaasta harrastuksesta on varmasti myös valmis vähän maksamaankin. Raha voisi mennä turhempaankin, näin ajattelen ja muutkin ovat varmasti täällä samaa mieltä.
    Kasvatuksen iloa sinulle Between, ja kohtahan siellä etelämpänä ei tarvitse yöpakkasia enää pelätä, josko enää ollenkaan.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että taidan tilata ennen ensi kevättä varapolttimon, ettei sitten olla pulassa, jos polttimo hajoaa. Niitä ei ehkä ihan joka kaupassa ole. Hurjasti kutkuttaa ajatus myös toisen valaisimen tilaamisesta ja romuvarastohuoneen muuttamisesta taimikasvattamoksi. Varmasti valaisinten lämmöntuottokin olisi parempi, kun tila olisi pienempi.
      Pelkäsin tosiaan, ettei kasvivalaisimen valo riitä ja että tila on liian kylmä taimille. Ehkä lämpötila olisi voinut olla korkeampi, mutta näköjään viileydestä ei ole ollut haittaa, vaan kasvit ovat kasvaneet hitaasti, mutta vankoiksi. Ihan toisenlaisia taimia, kuin aiemmin ikkunalautakasvatuksessa.
      Minusta valaisin ei ollut kallis ja rahaa menee tosiaan paljon turhempaankin. Meillä on sähkölämmitystalo, mutta sähkönkulutukseen ei ole tullut mitään korkeaa piikkiä valaisimen vuoksi.
      Yöpakkasia ei enää ole ollut ja katsoin ennustuksista, että yölämpötilat nousevat jatkossa mukavasti. Alkaa siis pian olla aika siirtää taimia kasvariin. Muutaman kerran olen niitä jo ulkona vähän aikaa pitänytkin. Muutos kellarin lämpötilasta ulos ei ole niin suuri, kuin olisi sisätiloista. Toisaalta valon määrä voi aiheuttaa pienen shokin, mutta alkuun onkin tarkoitus laittaa taimet kasvarissakin harsotelttaan.
      Lämmin kiitos sinulle Tuulikki hienosta ja erittäin hyödyllisestä vinkistä. Toivottavasti joku toinenkin innostuu hankkimaan kunnon valaisimen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Meillä kasvatellaan taimia ja olen huomannut,että livalolle olisi tarvetta!Kun ei tuo aurinko vaan niin paista vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvivalaisimesta on tosiaan hurjan paljon hyötyä. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut näin upeita tomaatintaimia, kuin nyt kellarissa valaisimen avulla kasvatettuina.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Hyvä kokeilu. Ja viileä paikka varmaan tanakoittaa kasveja. Minä ajattelin aloittaa pian taimien ulostotuttelun. Sekin vähän hillitsee honteluutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että matalamman lämpötilan vuoksi taimet ovat kasvaneet hitaasti ja vankoiksi. Kokeiluni onnistui siis mukavasti.
      Muutaman kerran olen jo taimiani ulkoiluttanut. Nyt on luvassa lämpimämpää, joten pian ehkä siirrän osan jo kokonaan kasvariin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Kommeita taimia on siulla kasvamassa. Jos pelekkee rahhoo ajattelis, ei perunoo ja tomattii kannattas kasvattoo ensinkään. Se ilo minkä omat kasvatukset tuottaa, on suuri. Lisävalot on hyvä olla olemassa taimikasvatukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupasta saisi halvemmalla ja vaivattomammin, mutta se on ihan eri juttu. Itse kasvattamnen on korkeamman luokan taidetta, jossa harrastus kohtaa rakkauden kasveihin ja luontoon.

      Poista
  13. Viileä on hyvä taimille, ainakin tomaatit tuntuvat tykkäävän mutta sitten käy helposti kuten aina minulle että tulee kasteltua liikaa. Tanakan näköiset tomaatit, juuri sellaiset kuin kuuluukin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelussa on kyllä haastetta kerrakseen. Ensimmäisen kerran meinasin tappaa tomaatit kuivuuteen. Elpyivät sentään.

      Poista
  14. Hienot tanakat taimet! Minulla tomaatit on vähän onnettomia honteloita tuossa ikkunalla.
    Kiva kuulla että ne ruusunätkelmät itivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tomaattini olivat viime vuonna hontelia ja kaikin puolin onnettomia. Kasvariin päästyään ne kasvoivat ja tekivät ihan kiitettävästi hedelmää.

      Poista
  15. Varsin onnistunutta taimenkasvatusta sinulla. Minäpä raahailen omiani pitkin taloa ja välillä autotalliin...jotkut on siirretty jo grillikatokseenkin. Jännityksellä odotan, mitkä kaikki jaksavat jatkaa kasvuaan kunnon kasveiksi. Kärsivällinen pitää vaan olla ja minulla tulee aika ajoin muka joku ihme hoppu siirtää ne ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin taimien aktiiviset juoksutusajat käsillä ja lämpömittaria täytyy vahtia tarkkaan. Minulta puuttuu kärsivällisyys näin keväisin kokonaan.

      Poista
  16. Hienot, tanakat taimet. Kyllä lisävalo on varmasti eduksi taimikasvatuksessa.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin, kuinka suuri merkitys kasvivalaisimella on ollut.
      Tänään on ollut upea kevät- tai oikeastaan jo kesäpäivä. Toivottavasti huomenna on yhtä hieno sää.

      Poista
  17. Hämmästyttävää sitkeyttä ja uurastusta, mutta kyllä kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa touhua ja ihan harrastusmielessä tätä tehdään.

      Poista
  18. Hienoa että taimet noin upeasti kasvaa, on kyllä mukava kun oma uurastus tuottaa tulosta! Tuollainen valo on varmasti kätevä! Kaunista kevätpäivää ja ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisin on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi. Kasvit tykkää ja niin tykkää kasvattajakin.
      Viikonloppu on ollut tähän mennessä hieno. Toivottavasti sinullakin.

      Poista
  19. Hyvät taimet on sulla. Kyllä tommoinen valo olisi hyvä hommata Ihanaa
    aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on paistanut tänään täysillä. Toivottavasti myös huomenna.

      Poista
  20. Nyt kahtena talvena olen ollut onnellinen kasvivalon omistaja, tänä talvena niitä on ollut jo kolme. Mutta uskon että sinun valaisimesi on tehokkaampaa sorttia. Lämpötila noinkin viileänä onnäköjään vaan hyvä taimien vankistaja. Minä vein tänään daalian juurakoita jo kasvariin, samoin ihan kokeeksi muutaman hennon tomaatintaimen - jos kuolevat, ei harmita. Daalioiden uskon siellä pärjäävän, jos ei tule hallaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kantanut daalioita ja muutaman taimen kasvariin. Hallaa ei näytä olevan tulossa, mutta varmuuden vuoksi tein harsoista telttoja ja aion laittaa lämmittimen päälle. Aamuyö on kriittisin, auringon noustua lämpenee nopeasti.

      Poista
  21. Kiva, että kasvatuksesi ovat onnistuneet noin hyvin. Minullakin on tänä vuonna tainnut sujua tavallista paremmin. Liekö minullakin syynä hankkimani kasvivalo vai maltillinen taimimäärä. Jälkimmäisen ansiosta olen jaksanut/ehtinyt hoitaa taimia paremmin. Toivon taimillesi suosiollista kevättä ja kesää ja sinulle mukavia hetkiä kasvien parissa! :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!