Sivut

torstai 14. kesäkuuta 2018

Liian kookas pihahommiin


Monen monta kertaa olen pohtinut, miten kätevää olisi omistaa tai vuokrata pienikokoinen kaivuri pihahommiin. Mielessäni olen jopa mittaillut yläpihan hiekkakäytäviä sillä silmällä, mahtuisiko minikaivuri ympäristöä tallomatta kulkemaan. Taannoin eksyin netissä pieniä työkoneita koskevaan keskusteluun, jonka anti oli hyvin ristiriitaista. Toiset olivat sitä mieltä, että pienikin työkone tekee asfaltoimattomalla alustalla liikkuessaan melkoiset jäljet. Toiset taas tykkäsivät, että se on vaan taidoista kiinni.


Taidan jatkossakin hoitaa kaivuhommat lihasvoimalla lapiota heilutellen. Juuri nyt mikään muu vaihtoehto ei edes tule kyseeseen, sillä toista päivää kaivurit kyntävät kotikatua ihan meidän kohdalla. Kotiportin edessä aukeaa mittava hiekkamonttu, jonka pohjalle parhaillaan upotetaan uusia putkia. Autoja ei tietenkään voi ajaa pihaan ja siksi ne on parkeerattu kauemmas. Postilaatikotkin viettävät vilkasta elämää ja päivään tulee jännitystä, kun kulloinkin postin saadakseen täytyy ensin löytää postilaatikko. 


Muutaman päivän kulku pihasta maailmalle tapahtuu jalkaisin ja erilaisia esteitä kukistaen. Vähintäänkin kengät täyttyvät hienolla hiekalla. Harvoin sitä näin läheltä pääsee seuraamaan tienrakennusprojektia. Antaakseni rakennusmiehille työrauhan, en sentään ole raahannut puutarhatuolia portille ja ryhtynyt siinä istuen työmaata tuijottamaan. Projekti etenee rivakkaa tahtia ja tieremppamiehetkin ovat osoittautuneet joustaviksi ja mukaviksi kavereiksi.


Tomaatti Indigo Rose

Elämä työmaan keskellä tarjoaa toki melua ja pölyä, mutta ei se estä kesäisistä asioista iloitsemista. Tomaatintaimia tuli kasvatettua yli omaan tarpeen, eikä kaikille riittänyt ottajia. En sitten raaskinut taimia kompostiinkaan kantaa ja niinpä tomaatteja kasvaa nyt kasvarin lisäksi myös talon seinustalla. Indigo Rosen ensimmäiset tummahipiäiset herkut ovat jo aluillaan.


Köynnöskuusama - Lonicera x 'Zabelii'

Tiistaiaamuna satoi parin tunnin ajan vettä. Taisin ilahtua yhtä paljon, kuin puutarhakin. Rutikuivan maan elvyttämiseksi sade ei riittänyt, vaan eiköhän tuota jossain vaiheessa tule lisää. Uusia sateita odotellessa nautiskellaan täysillä. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

28 kommenttia:

  1. Aikamoinen tieurakka siellä, mutta sinulla on hyvä asenne projektiin. Kaikenlaiset remontit ovat kiusallisia, mutta ne kestävät vain aikansa.
    Olen nähnyt hyvin pieniä kaivinkoneita työssään ja aika näppärästi ne toimivat ilman tuhoisia jälkiä. Pihallani on jyllännyt parikin kertaa iso kaivinkone ja varmaankin jäi jotain jälkiä, mutta hyvin ne ovat peittyneet tai kadonneet.
    Tälläisenä kesänä saa varmasti tomaattisatoa seinustallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko alueen tiet, kunnallistekniikka, valaistus ym laitetaan nyt uusiksi. Urakkaa on odotettu vuosia ja aina kunta on löytänyt muita rahareikiä. Toki homma aiheuttaa asumiselle haittaa, mutta hyvin pystyy elämään ja tämähän on tilapäistä.
      Täytyy kyllä nostaa hattua näille kaivurikuskeille. Taitavasti työskentelevät talojen ja ihmisten lomassa.
      Joka kesä on jonkun kasvin juhlaa. Ehkä nyt on tomaattien kesä.

      Poista
  2. Olette maanrakennuksen aitiopaikalla. Aikansa ne ottaa mutta aina loppuvat. Täällä Lahdessa on kovasti valitettu tieurakoinneista kaupungin keskustassa. Ikäviähän ne on ja haittaavat liikkumista mutta eivät kestä ikuisuuksia.
    Hyvä kaivurikuski osaa jättää jälkiä mahdollisimman vähän, riippuu myös paljon maapohjasta millaiset jäljet jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla tavallaan tietöiden seuraaminen on mielenkiintoista. Elävää teatteria tarjolla kaikkina arkipäivinä. Mitenkähän sitä myöhemmin osaa ollakaan, kun ympäristö palaa normaaliin hiljaisuuteensa.
      Hesassa on kaikki merkittävät reitit isojen työmaiden vallassa. Ihmiset ovat sielläkin hermostuneita haittoihin. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa. Koska tämä on tilapäinen myllerrys, en ota siitä ylimääräisiä paineita.
      Kuten Cherillekin totesin, nämä kaivurikuskit ovat taitavia ja asiansa osaavia.

      Poista
  3. Ne pienet kaivinkoneet on aika näpsäköitä, meillä naapurin isännällä on sellainen ja hyvin sen kanssa touhuaa kesät talvet ja kone on niin kevyt, ettei jätä nurmeenkaan jälkiä. Niitä koneita tehdään täällä meilläpäin, tosin maksavat maltaita.

    Onpa siellä haastavaa ja aktivoivaa elämä! Mielenkiintoista seurattavaa tietyö, vallankin kun se sujuu rivakasti. Hyvä, että postilaatikko on aina löytynyt ja autolla sellainen paikka, ettei tule vauriota ja olette autolle päässeet esteitä ylittäen. Tampereellakin on varsin mielenkiintoista kulkea nyt ratikkatyömaan keskellä, ihmeen pitkäpinnaisia kulkijoita, onneksi henkilöautoilla keskikaupungille ei enää juuri pääsekään.

    Tämä taitaa olla oikea tomaattikesä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalliita tosiaan ovat pienetkin koneet. Ihan pieneen käyttöön ei sellaista kannata ostaa, mutta vuokraaminen tai työn teettäminen on ihan varteenotettava vaihtoehto.

      Elämän erikoisuudet kannattaa ottaa seikkailuna. Mahtaa työmiehillä olla välillä kestämistä, kun joka portilla seisoo uteliaita katseloita.

      Poikani on joukkoliikenneasiantuntija ja hän käy usein Tampereella ihmettelemässä myllerrystä. Itse tykkään ratikoista, joten uskon manselaisten aikanaan niihin tottuvan ja tykästyvän,

      Poista
  4. Olen kerran nähnyt kun minikaivuri poisti pihassa pensaita ja se näytti käyvän näppärästi ja ilman muita tuhoja. Samoin täällä meillä isompi kaivuri suhteellisen siististi kaivoi salaojia nurmikkopihoilla. Mutta meillä onnneksi tehtiin työt käsin, muutoin ei olisi puutarhasta mitään jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaava kaivurikuski tekee taatusti hyvää ja huolellista työtä. Kyllä nämäkin kaivurikuskit saavat hienoja putkikaivantoja aikaan joka suuntaan kääntyvällä kauhoillaan. Muutaman kerran on tehnyt mieli pyytää päästä testaamaan kaivurin ohjaamista.

      Poista
  5. Meilläkään kaivurista ei jäänyt juuri mitään jälkiä nurmikolle, mutta kyllä kuskikin vaikutti osaavan hommansa. Kauhakuormaajan alla nurmikkoon tuli yhteen kohtaan aika syvä painauma, mutta eipä tuo ole ihmekään, jos se neljä tuntia ajelee samoja jälkiä edestakaisin. Ja ehkä juuri se kohta oli ainut pihallamme, jossa ei ollutkaan kiveä alla :D Isompiin kaivuutöihin kannattaa ehdottomasti harkita kaivuria, mahdolliset jäljet kyllä häviävät aikanaan. Selkää ja aikaa säästää huomattavasti koneapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapiohommat on sen verran raskaita ja aikaavieviä, että isommassa mittakaavassa kannattaa kyllä harkita koneellista apua. Onneksi kaivureissa on pieniä malleja ahtaisiin paikkoihin.

      Poista
  6. Sulla on hyvä asenne tuohon tieurakkaan!
    Varmasti hyvä tulee, kun homma on valmis. Ja jo se valon tulo teidän tontille oli palkitsevaa.
    Tsemppiä vielä tuon melun ja kaiken liikkumisen vaikeutumisen kestämiseen.
    Ei ole työmiehilläkään varmasti helppoa, kun monet äkäiset ihmiset kyselevät varmasti kaikenlaista. Hehän vain yrittävät parhaansa.

    Itsekin erilaisia puutarhakohteita tehneenä, voin kyllä suositella ammattitaitoista kaivuria. Puutarharakentamiseen erikoistuneilla maansiirtofirmoilla on monen kokoista kaivuria ja muuta vempelettä. Oikean työvälineen valitsee yleensä urakoitsija, kun on käynyt kohteessa. Omalla yhteistyökumppanilla on kolme erikokoista kaivinkonetta ja ollaan aina saatu asiakkaat tyytyväisiksi. Jos nurtsia on hieman tuhoutunut, ollaan aina korjattu jälkemme.
    Koneapu on niin paljon nopeampi ja tehokkaampia, että sitä suosittelen lämpimästi.
    Ja kuskikin kannattaa valita tarkoin. Puutarhahommiin ei kannata ottaa ojankaivajia tai pohjatöiden tekijöitä. Niillä voi olla vähän ronskimmat linjat kaikessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kukaan ei ole tieremppamiehille kiukutellut, sillä työtään he tekevät ja toteuttavat kunnan laatimia suunnitelmia. Ihan mukavaa väkeä ovat ja hyvää työtä tekevät.

      Taitavasti nuo kaivurimiehet työskentelevät ahtaissa paikoissa, mutta ilman muuta kaivuria tarvitessani etsisin puutarhatöihin erikoistuneen ammattilaisen.

      Poista
  7. Meille alkaa tie- ja putkiprojektit loppu kesästä, ei kivaa! Valmista pitäisi olla 2021! Täriseekö teidän talo? Meidän alueella talot ovat lähellä tietä, ja hirvittää mitä vaurioita taloon tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidän talo tärisee. Ensin räjäytettiin monessa paikassa tien alla olevaa kalliota. Valtavat kivenlohkareet kipattiin tontin rajalla olevalle kunnan alueelle, jota käytetään työmaa-alueena projektin ajan. Ja joka aamu talo tärisee myös siksi, kun isot kaivurit siirtyvät paikasta toiseen telaketjuillaan. Talon seinät tarkastettiin ja videoitiin sisältä ja ulkoa ennen töiden aloittamista ja siitä tehtiin pöytäkirja siltä varalta, että vaurioita syntyy. En ole kuullut, että mitään vaurioita olisi tullut. Täälläkin talot ovat tiheässä ja katualueet ahtaita. Viimeisimmässä räjäytyksessä rikkoutui vesiputki, mutta se korjattiin saman tien. Melua ja pölyä tietetenkin on arkipäivinä, eikä maisemat isoine koneineen ja sorakasoineen ole kaunista katseltavaa, mutta työ etenee rivakasti ja lokakuussa pitäisi olla valmista. Projekti alkoi vuosi sitten, mutta vasta nyt se on ihan meidän kohdalla. Kyllä tämän sietää, kun tietää sen loppuvan ajallaan ja saamme kunnon tiet ja valaistuksen.

      Poista
  8. Asenteesi on kyllä mukava. Moni vain valittaisi koko työmaa-ajan. :D Itselläni ei ole kokemuksia työkoneiden käytöstä puutarhassa, mutta jotenkin tulee sellainen olo, ettei se voi olla jättämättä jälkiä mennessään. Ehkä aivan pieni työkone olisi riittävän kevyt olemaan runnomatta kasvillisuutta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on paljon helpompaa, kun pyrkii löytämään asioista positiiviset puolet. Se on tavoitteeni, vaikka ei kyllä aina onnistu. Onhan tämä työmaan keskellä asuminen välillä vähemmän mukavaa, mutta illat ja viikonloput ovat rauhallisia ja homma loppuu aikanaan. Itse asiassa pölyn ja melun sijasta minua ärsyttää eniten se, kun työmiehet syömään ja kahville mennessään jättävät kaivurien ja kuorma-autojen moottorit käymään jopa tunniksi. Omituista.

      Tuskin kasvillisuus vahingoittumattomana selviäisi kevyenkään työkoneen yliajamisesta. Vaikea uskoa.

      Poista
  9. Kyllä koneista jälki jää, olipa pieni tai iso, ehkä ihan mini pienen kaivurin renkailla voisi pihaan päästää, mutta mitään telaketju hirviötä en huoli. Tai sitten on ihan pakko, jos sellanen työmaa joskus tulee.
    Käsipelillä ollaan piha laitettu miehen kanssa ja ollaan siitä ylpeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsipelillä meilläkin on urakoitu. Talon valmistuessa paikallinen yrittäjä tasoitti alapihalle talon paikalta varastoon siirretyt mullat. Kaiken muun olemme itse kaivaneet ja kärränneet. Alapihalle ja talon olopihalle ei oikein enää millään vempaimella edes pääse.

      Poista
  10. Meillä on ollut mökillä pieni kone käytössä ja kyllä se vähän jättää jälkiä, mutta ne peittyivät nopeasti . Minullakin kasvaa neljä tomaatintainta mökillä pikkumökin seinustaa vasten. Kaksi vanhaa parvekelasia on vielä laitettu päälle. Näin kun muutakaan paikkaa ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kasvaria tomaattini kasvoivat joka kesä talon seinustalla. Säistä riippuen sato oli joskus hyvä, joskus olematon. Enpä ole kasvaristakaan mitään jättisatoa saanut, mutta en sellaista odotakaan. Parasta on saada edes muutamia maistiaisia ja nauttia kasvattamisen ilosta. Tykkään istua pienessä kasvarissani poistamassa varkaita ja sitomassa tukinaruja tomaatinlehtien tuoksusta iloiten.

      Poista
  11. Vaikuttaa lupaavalta, että hommat ovat jo nyt käynnissä. Tomaatit saavat nyt lämpimän kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin homma edistyy. Huomenna saatetaan saada jo auto pihaan ja postilaatikkokin on luvattu palauttaa pian lähemmäs.
      Selvästi tomaatit tykkäävät lämmöstä ja minä myös.

      Poista
  12. Minäkin haaveilen pikkuruisesta kaivurista, jolla saisi savimaan istutukset helpommin hoideltua ja suuria pensaita siirreltyä. Tieremppa on remppa siinä missä muutkin, melua ja epäjärjestystä, venymistä kaikilta osapuolilta. Mutta toivotaan, että lopputulos on kaiken vaivan arvoinen. Mukavaa viikonloppua, kai työmaa silloin hiljenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illat ja viikonloput tieremppa seisoo ja alueella vallitsee normaali rauha. Lopputulos on ilman muuta vaivan arvoinen. Olemmehan tätä kohennusta odottaneet vuosikausia.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  13. Mukava kuulla, että tietyömaaurakka edistyy rivakasti.
    Vähänkin isommat koneet tahtovat jättää jälkensä enemmän tai vähemmän. Aina ei konevoimalta voi kuitenkaan välttyä ja ne ovat välillä välttämättömiä. Meillä oli viimeksi viime viikolla pihalla kannonjyrsijä ja kone piti kuljettaa pihan poikki. Onneksi ainakaan silmin havaittavia jälkiä ei jäänyt pihanurmikkoon.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KOnevoimalla on aina aikansa ja paikkansa. Hyvin suunnittelemalla ja ammattitaitoisella työskentelyllä ympäristön vauriot jäävät vähäisiksi.
      Kantojyrsijää mekin olemme joitakin kertoja harkinneet. Sitten olemme ratkaisseet asian poraamalla kannot täyteen reikiä. Siten ne lahoavat melko nopeasti. Onneksi kantoja ei enää viime vuosina ole missään merkittävissä paikoissa ollut.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Tieremppa kestää aikansa ja ilimeisesti tiestö korjaantuu pitkäks aikoo. Ei oo ennee tieremppaan lapiomiehiä. Kaivinkonneet on hyviä olla apuna. Ja valikoima on runsas, meilläkin on ollu issuu ja pientä, ja kaikki on hyvin työnsä tehneet.
    Mukavoo viikonloppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tieprojektia on odotettu vuosia ja se kohentaa paikkoja merkittävästi. Onpahan kesäteatteri ihan kotiportilla.
      Valtaosa hommista tehdään näköjään koneilla. Meidänkin edustalla kauhoo parhaillaan kaksi eri kokoista kaivurin. On siellä lapiomieskin, mutta lapio taitaa olla enemmänkin tahtipuikko. Taitavasti kaivurit työskentelevät, joten hatunnoston heille.
      Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin Ulla!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!