Sivut

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Ruusut nauttivat auringosta

Valamonruusu - Rosa francofurtana 'Splendens'

Ruusupensaat ovat nauttineet auringosta ja lämmöstä. Niitä ei kuivuuskaan ole pahemmin haitannut. Kunnon lumipeitteestä huolimatta monet ruusupensaani olivat kärsineet talvesta ja jouduin leikkaamaan runsaasti kuolleita oksia. Pelkäsin sen vievän kukinnan mennessään, vaan niin ei käynytkään. Paljon nuppuja on leikatuissakin ruusuissa.

Valamonruusu - Rosa francofurtana 'Splendens'

Valamonruusu on komeaa katseltavaa. Sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä korkeutta ja leveyttä tämä pensas on kehittänyt itselleen nopeasti. Jokaisessa oksankärjessä on useampi nuppu ja kukkatulva sen mukainen. Valamonruusun kuvaaminen kannattaa ajoittaa ennen auringonlaskua, koska kukat menevät hämärtyvässä illassa suppuun. Monenlaiset pörriäiset tykkäävät valamonruusun kukista.

Kovin kärkkäästi valamonruusuni ei ole tehnyt juurivesoja, mutta pari karannutta kaveria otin pois ja kolmannen huomasin menneen jo naapurin puolelle. Sen saa sieltä hyvin pois nurmikonleikkauksen yhteydessä . 

Teresanruusu - Rosa rugosa 'Therese Bugnet'

Teresanruusu kukkii pihallani aina ensimmäisten ruusupensaiden joukossa. Tosin onpa se aurinkoisessa ja lämpimässä paikassakin asuessaan leikkimökin kupeessa. Tykkään sen istutuspaikasta kovasti, koska näen ruusun työhuoneen ikkunasta.

Rosa 'Lumo'

Ihana neidonruusu Lumo on tähän mennessä kukkinut puutarhassani varsin vaatimattomasti. Eipä sillä ikääkään vielä paljon ole, joten hyvin ehtii. Mielestäni en ole Lumossa nähnyt vielä edes nuppuja, joten hämmästyin kovasti sen korkeimmalla oksalla keikkuvaa avointa kukkaa. Pahoittelut, ettei kuvasta tullut kovin tarkkaa. Tuuli sitä huojutti kaukaisuudessa ja korkeudessa.


Rosa rugosa 'Ritausma'

Ritausma on vankkarakenteinen ja edelleen aika matala pensas. Joka talvi osa sen latvuksista paleltuu, mutta nopeasti se kasvattaa uusia versoja ja täyttää ne nupuilla. Ritausma on hyvin piikikäs. Sen kukat ovat hempeän vaaleanpunaisen valkoisia, kuin kiiltokuvissa. Sateesta kukat eivät pidä, vaan eipä taida tykätä moni muukaan ruusunkukka. Toistaiseksi Ritausmani ei ole avannut nuppujaan.

Rosa 'Ilo'

Ilo on kasvanut hitaasti ja kukkinut vaatimattomasti. Siinäkään en huomannut nuppuja, joten Lumon lailla se pääsi minut yllättämään. Tosin täysin vastakohtaisesti, sillä kun Lumon kukka keikkui korkeuksissa, tämä Ilo oli piilottanut ainokaisensa lehtien lomaan melkein maahan. Onneksi sen loistavan pinkki väri näkyi hyvin vihreiden lehtien lomasta ja pääsin kaunotarta ihastelemaan.


Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson'

Tove Jansson on jo kukkimisensa lopettanut. Sen kimppuun on iskenyt vattukärsäkäs ja valtaosa nupuista oli taipunut ja kuivunut. Keräsin kaikki löytämäni taipuneet nuput pois, mutta varmasti toukanmunien asuttamia nuppuja oli ehtinyt maahan pudota ja sinne kadota. Tove Janssonin kukan punainen väri on hämmästyttävä. Valosta riippuen se on kuin hienointa samettia.


Norjanruusu - Rosa 'Hurdal'

Norjanruusu Hurdal kuuluu uudempiin pensasruusuihini. Se on istutettu loppukesästä 2015 ja näyttäisi, että nyt se alkaa vähitellen päästä vauhtiin. Nuppuja on enemmän, kuin viime kesänä. Kukka avautuu ja kuihtuu melko nopeasti, joten kameran kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Myöhästyin tämän kukan suhteen ja taidan myöhästyä jatkossakin, sillä helteinen sää laittaa kukkimiseen vauhtia.


Punalehtiruusu -Rosa Glauca

Viime kesänä punalehtiruusu kukki todella runsaasti. Ajattelin, että nyt se pitäisi levähdystauon. Ei pitänyt. Kukkia on ollut paljon tänäkin kesänä. Yhden ison oksan jouduin kuivuneena poistamaan. Aiemmin punalehtiruusuni ei ole kovin paljon siementaimia kasvattanut, mutta nyt muutamia on hyvällä alulla ruusun kupeessa. Kunhan saamme sadetta, käyn kaivamassa ja purkittamassa taimet ystäville annettaviksi.

Punalehtiruusussa on jotain arkisen kiehtovaa. Sen kasvutapa on iso ja romuluinenkin, mutta lehtien punertava sävy ihastuttava ja pienten kukkien runsaus todella kaunista. Hienoa, että tämäkin ruusu on puutarhassani paikkansa löytänyt.
 
Tornionlaaksonruusu - Rosa majalis 'Tornedal'

Tornionlaaksonruusu kuuluu myös aikaisiin kukkijoihin. Tänä kesänä se on ollut täynnä pieniä kukkiaan. Yksittäinen kukka on aika pieni ja sievä. Kun kukkia on vieri vieressä, näkyy kukinta puutarhan toiselle puolelle.

Rosa harisonii 'William's Double'
  
Myös Viljaminkeltaruusu on laittanut tänä kesänä parastaan runsaalla kukinnalla. Keltaruusuni on vielä aika pieni, mutta parhaimmillaan sille tulee korkeutta 2 m. Niinpä puskalle on jo muuttokäsky annettu. Minä hölmöläinen istutin sen Pikkupuutarhan kivipenkkiin ja siellähän se valtaa ihan liikaa alaa. Kukkikoon nyt loppuun, eikä maan tämänhetkisen kuivuuden vuoksi kannata pitää siirron kanssa kiirettä.


Juhannusruusu - Rosa pimpinellifolia

Juhannusruusuni aloitti kukinnan tänä vuonna ennätysaikaisin, kuten varmaan monen muunkin puutarhassa. Ajattelin, että juhannusruusun kukinta olisi maltillista, koska viime kesänä se oli aivan täynnä kukkia. Mitä vielä, paljon oli taas kukkia. Aurinko ja lämpö nopeuttivat kukintaa ja nyt se alkaa olla ohi.

Juhannusruusullani on mukava historia. Se on tuotu pihallemme Ukkokullan äidinäidin kotipaikasta Hämeenkoskelta. 


Suviruusu - Rosa pimpinellifolia 'Poppius'

Myös suviruusu alkaa jo lopetella runsasta kukintaansa. Ruusupensailla, kuten monilla muillakin kasveilla menee juurtumiseen ja kotiutumiseen oma aikansa ja parastaan ne tuskin antavat ensimmäisinä vuosina. Sen huomaan konkreettisesti nyt, kun uudemmat ruusupensaani alkavat vihdoin päästä vauhtiin ja kukinta runsastuu vuosi vuodelta.

Metsäruusu - Rosa Majalis

Metsäruusu näyttää kukkivan takuuvarmasti joka vuosi yhtä runsaasti. Se on monien pörriäisten suosiossa ja aurinkoisena päivänä ruusun vierellä kulkiessa ruusunkukista kuuluu aktiivista surinaa ja pörinää. Illalla metsäruusu tuoksuu miellyttävästi.

Valamonruusu - Rosa francofurtana 'Splendens'

Omenaruusu on myös kärsinyt talvesta, mutta hyvin se on kasvattanut sekä vanhoille versoille pituutta että uusia oksia vanhojen lomaan. Sammalruusu ei ole vieläkään täysin toipunut tappotalvesta 2015/2016. Sinnikkäästi se silti vihertää oksansa ja nuppujakin on taas muutamia.

 Lisää kukintaa on siis odotettavissa, sillä alla luetellut ruusut ovat vasta aloittamassa.

Tarhakurtturuusu - Rosa rugosa 'Sointu'
Neilikkaruusu - Rosa rugosa 'F.J.Grootendorst'
Kirjoapteekkarinruusu - Rosa gallica 'Mundi'
Tarhakurtturuusu - Rosa rugosa 'Sävel'
Omenaruusu - Rosa magnifica
Sammalruusu - Rosa centrifolia Muscosa
Ranskanruusu - Rosa 'Duchesse de Montebello
Peittoruusu - Rosa 'Sommerwind'
Hansaruusu - Rosa 'Hansa'

Punalehtiruusu - Rosa Glauca

Viime kesänä ei pahemmin kirvat vaivanneet. Eivät ruusuja eikä muitakaan kasveja. Nyt on kirvoja ja kaikenlaisia toukkia nakertamassa nuppuja ja lehtiä. Vattukärsäkäskin näyttää kotiutuneen meille lopullisesti. Kunnan metsikön kaatumisen jälkeen tyhjää tilaa valtaa vattupuskat ja vaahterat. Vattukärsäkkään torjumisessa auttaa kuulemma luonnonvadelman hävittäminen. Ehkä laitan trimmerin soimaan sopivana arkipäivänä.


Juhannusruusu - Rosa pimpinellifolia

Ruusuisia kesäpäiviä teille kaikille!

 

47 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ihanista kukkasista 💛 - rentouttavaa sunnuntaita toivotellen Ronja

    ( poistin ensimmäisen kommenttini kirj.virheiden vuoksi mutta tässäpä korjattu versio )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja! Sunnuntai alkaa olla illassa. Siis mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

      Poista
  3. Kyllä, ruusut ovat tosi näyttäviä ja/tai sieviä, ja useimmat jopa helppoja kasvatettavia. Ihanat kukat punalehtiruusussasi, ostin itselleni samanmoisen pensaan muutama viikko sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punalehtiruususta on tullut yksi lempiruusuistani. Hienoa, että sinäkin olet sellaisen hankkinut. Siinä viehättää kukkien lisäksi lehtien väri ja suipot kiulukat syksyllä.

      Poista
  4. Ihanan ruusuinen postaus! Meillä pensasruusut on nupulla, vain Nilsinruusu ehti avata kukkansa. Se onkin aina ensimmäisenä. Pensasruusuja minäkin istutan lisää. Joitankin vuosia menee kasvuun ennen kukoistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin juuri tänään Viherpihalehdestä Lauri Korpijaakosta ja siitä, miten Nilsinruusu kuuluu hänen lempiruusuihinsa. Kävin muutama vuosi sitten tutustumassa hänen ruusupuutarhaansa. Siinä olisi sinullekin oiva kohde vaikkapa avoimina päivinä. Matka tosin on aika pitkä teiltä Hämeenkyröön.

      Poista
  5. Tosi kauniita kaikki ruusut nyt saa aurinkokin paistaa olemme saaneet jo toistaiseksi tarpeeksi vettä. Mukavaa pyhäpäivää.💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Vettä on satanut ja lisää luvassa, vaan niin on aurinkoakin. Ruusut ja minä olemme tyytyväisiä.

      Poista
  6. Ihania ruusuja perä perään. Onneksi niistä on näin paljon iloa ja kukkia, vaikka keväinen postauksesi sai pelkäämään vähäkukintaista kesää!
    Kuvasi Tove Janssonista on ihan mieletön, ja samoin punalehtiruusun kuvat tekevät totisesti upealle puskalle oikeutta. Silmille nautintoa tämä ihana postauksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut yllättivät positiivisesti. Ilmeisesti minun ruusuni eivät ole niitä, jotka vaativat kukkiakseen edellisen vuoden versot. Pitänee opiskella sekin aihe.
      Tove Jansson on oikea kaunotar. Näin sen isompana puskana viime kesänä Meilahden ruusutarhassa ja kovasti odotan omani saavan enemmän kokoa. Miten upea se onkaan kukkiessaan lukuisin samettimaisin kukin.

      Poista
  7. Paljon kauniita erilaisia ruusuja, ihastuttavia! Punalehtiruusua olen havitellut itselleni sen erikoisen kauneuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punalehtiruusu on kaunis ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa suomalaisessa puutarhassa. Eiköhän sitä ole nykyisin aika hyvin saatavilla. Toivottavasti löydät omasi.

      Poista
  8. Ruusut ovat niin ihania ja kyllä ne tuovat kukkiessaan pihaan tuoksun ja kauneuden.
    Minulla kukkii nyt Sointu monin kukin, mutta kukat ovat todella pienet. Kuivuusko aiheuttaa!
    🌹 Sinulla on puutarhassasi paljon ruusuja ja tuovat varmasti kukkiessaan mukanaan myös onnistumisen ilon eli aina ei tiedä mitä temppuja talvi on tehnyt ja jaksaako ruusu ponnistaa kukintaan vuosi vuodelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän näiden kasvien kanssa on, ettei niiden menestymiseen tai menestymättömyyteen aina tiedä syytä. Puutarha on yleensä täynnä yllätyksiä ja ne pienetkin tuottaa minulle suuresti iloa. Naapurit varmaan taivastelevat, että taas se eukko kulkee nenä kiinni kukkasissa. Sillä sitä minä teen lähes päivittäin ja parhaana monta kertaa. Ruusut varsinkin vaativat säännöllistä ihastelua.

      Poista
  9. No, jo on monenmoista ruusua sinulla eivätkä tosiaa mistään kärsineet! Hyvää juhannuksen jälkeistä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hankkinut vuosien mittaan uusia ruusuja ja muutama vuosi sitten iski ihan hirveä ruusukuume. Jokunen vielä mahtuisi, mutta ehkä välillä on parempi keskittyä hoitamaan ja katselemaan olemassa olevia.
      Kiitos, samoin sinulle alkavaa viikkoa!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Kieltämättä ruusut ovat oikeita kaunottaria.

      Poista
  11. Oih..olen ihan myyty:) Niin kauniita ruusuja❤ Ruusut on aina olleet minun lempikukkia:) Tuossa Torniolaaksonruusussa on hurjan suloinen kukka! Mukavaa sunnuntai-iltaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tornionlaaksonruusu onkin hyvä valinta pihan ruusupensaaksi. Se on nimittäin myös vähäpiikkinen. Ruusupensaissa on valtavasti vaihtoehtoja ja minulle taitaisi kelvata kaikki.
      Mukavaa iltaa sinullekin.

      Poista
  12. Ihana ruusuinen postaus! Minä odotan mustialanruusun kukintaa ja sille ajalle poutaisia päiviä, jotta kukat jaksaisivat aueta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut kaipaavat aurinkoa ja sateettomuutta. Sellaista näyttäisi olevan tulossa, joten mustialanruususi saa toivottavasti tilaisuuden ilahduttaa sinua.

      Poista
  13. Kyllä ruusut ovat niin kauniita ja ihanalle tuoksuvia. Sinulla tuo lajikirjo onkin muhkea! Minulla on niin varjoisa ja pieni piha, ettei sinne kovin montaa pesasruusua mahdu, ja nuo vattukärsäkkäät tahtovat pilata monen ruusun kukinnan. Mutta ihanaa, että niitä saa katsella toisen blogeista! Tove Jansonista pidän kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjoisa oli meidänkin piha aiemmin, mutta se ei hillinnyt ruusukuumettani. Nyt saavat aurinkoa riittävästi. Pieneen pihaan ei tosiaan kovin isoksi kasvavia ruusupensaita kannata istuttaa. Viherpihalehden haastattelussa Lauri Korpijaakko totesi, että ruusupensaita voi leikkaamalla pitää pienempinä, jolloin niitä voi harkita pienempään pihaan. Ehkä parempi on kuitenkin valita pihan kokoon sopiva pensas, kuin jatkuvasti leikata isokokoista yksilöä. Tove Jansson ei ole kovin suurikasvuinen, joten se voisi olla hyvä ehdokas sinulle. Vattukärsäkkäitä minulla on ollut aiemminkin juhannusruusussa, mutta koskaan ne eivät ole koko kukintaa tuhonneet.

      Poista
  14. Ruusut ovat ihania... maljakossa ja toisten pihoilla! Omalleni en niitä toistaiseksi halua. Puutarhassasi varmasti tuoksuu upealle kukinta-aikaan. Punalehtiruusua en olekaan luonnossa nähnyt, sehän on todella kaunis. Ja Tove Janssonissa on hieno väri. Silti näistä suosikkini on se tuttuakin tutumpi juhannusruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa ruusuista tuoksuu, osa ei. Usein pitää olla aika lähellä tuoksun aistiakseen, sillä avarassa tilassa tuoksut haihtuvat nopeasti.
      Punalehtiruusu on kaunis ja kukkien lisäksi siinä viehättää lehtien sävy ja suipot kiulukat syksyllä. Juhannusruusu on ilman muuta niin suomalaiseen pihaan kuuluva ruusu, että se viehättää aina mieltä ja silmää.

      Poista
  15. Ruusujen aika on ihanaa. Meillä vattukärsäkkään määrä vaihtelee vuosittain, viime vuonna oli tosi vähän ja vähän on nytkin. Joinain vuosina on lähes kaikki nuput hävinneet, tuntuu tykkäävän erityisesti juhannusruusun sukuisista ruusuista. Eikä ole auttanut vaikka luonnonvatukkoja on hävitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimpinelliruusut taitavat olla vattukärsäkkäiden suosikkiruusuja. Kärsäkkäiden määrä vaihtelee täälläkin. Välillä niitä näyttää olevan runsaasti, välillä ei juuri laisinkaan. Siksi en niistä niin kovin suurta murhetta ole ottanut. Yleensä ruusut kukkivat ötököistä huolimatta ihan kiitettävästi.

      Poista
  16. Meilläkik talvi tai viime syksy kuritti ruusuja. Toivottavasti nyt ruusut saacat tarpeeksi kasvuvoimaa. Paljon erilaisia ruusuja sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen hyvin ruusut ovat lähteneet kasvuun ja kukkimaan talven kurituksesta huolimatta. Muutama vuosi sitten sain ruusukuumeen ja sen jäljiltä niitä on puutarhaamme muuttanut.

      Poista
  17. Ihania ruusuja! Jotenkin tuo punalehtiruusu näyttää erityisen hurmaavalta. Minun ruusuissa on runsaasti nuppuja, mutta itse taimet ovat vielä aika pikkuisia. Toki ne onkin istutettu vasta viime vuonna. Odotan innolla tulevia ruusukuviasi, ihanaa kun kukkijoita on vielä runsaasti jäljellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun ruususi ovatkin vielä nuoria ja runsasta kukintaa on edessäpäin. Punalehtiruusu on vähän erilainen, mutta todella hieno ja aistikas ruusu. Suosittelen lämpimästi, jos sille vain paikka pihastasi löytyy.

      Poista
  18. Ihanoo ruusu-huumoo suatta viettee. Meillä ruusut kärsi viimetalavesta. Ilo on meilläkin puolkuntosena kukassa. Kukan väri on tiällä vähän er värinen, muoto kukassa sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että ruusujen väri vaihtelee jonkin verran lämpötilan ja sateisuuden mukaan. Esimerkiksi Sävel on nyt lähestulkoon valkoinen, vaikka usein siinä on selvä vaaleanpunainen vivahde. Minunkin Ilo-ruusuni on aika pienikokoinen, sillä se kärsi toissatalvesta melkoisesti. Yllättävän paljon siinä on kuitenkin nuppuja ja kukkia.

      Poista
  19. Ooh! Ruusun tuoksu tuli tänne saakka.
    Sulla on todella monta ihanuutta puutarhassasi.
    Ruusujen kukinta kestääkin mahtavan kauan tai kesän läpeensä, kun on erilaisia ruusuja.
    Taisin jo jossain kommentissa mainita, että minäkin jouduin leikkelemään paljon kuolleita oksia ruusuistani keväällä. Tai oikeastaan kesällä, kun lehtien tullessa huomasi ne.
    Minulla on valtavan kokoinen Lumo. Siinä oli erityisen paljon kuolleita oksia. Nyt se kuitenkin kukkii jo kauniisti ja on pukannut uusia versoja tyvestä vauhdilla.
    Lumon alkuvuodet olivat hitaita, mutta sitten se revähti kasvuun ja on varmaan kohta kolmemetrinen.
    Ritausman jouduin leikkaamaan ihan alas. Sekin on kasvanut vauhdilla ja on täynnä nuppuja.
    Ihmeellisen sitkeitä nuo pensasruusut ovat. Kuivuudestakaan ei tosiaan ole tuntunut olleen mitään haittaa.
    Ruusuntuoksuista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhani ruusupaljous on silkkaa seurausta blogielämästä ja blogitapaamisista. Korpijaakon ruusuihanuuksista taisin saada vakavan ruusukuumeen ja sen jälkeen puskia alkoi meidän pihalle ilmestyä. Ei yhtään hullumpi tartunta.
      Luultavasti minunkin Lumostani tulee jättiläinen, sillä nuoresta iästään huolimatta se kurkottaa jo muita korkeammalle. Saatanpa joudua siirtämään Ilon sen kupeesa vielä pois.
      Ritausma tuntuu ottavan talven aina rankasti, mutta ihmeen hyvin se lähtee kasvuun ja kehittää nuppuja. Kävin tänään katsomassa ja pian avautuvat ensimmäiset. Nyt pitää olla tarkkana, että ehtii ne nähdä ja kuvata. Vaikka on toki nuppuja runsaasti odottamassa vuoroaan.
      Kiitos, samoin sinulle ruusuntuoksuista ja kesäistä viikkoa!

      Poista
  20. Kyllä on kaunista katsottavaa. Minulla on vain yksi ruusu, neilikkaruusu, upea sekin. Ruusuissa on vain yksi harmi, kirvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikkaruusu onkin kaunis ja kukkii hyvin runsaana. Viime kesänä kirvoja oli todella vähän, mutta nyt sitten edellisenkin edestä. Harvoin ne koko kukintaa tuhoavat ja ruusut pääsevät ihastuttamaan kukillaan.

      Poista
  21. ihania! Mulla ei ole mitään ruusuja ja olen tänä kesänä vähän haaveillut josko jotain istuttaisi. Paikka pitäisi keksiä ja sellainen laji, mikä ei olisi kovin suuri eikä piikikäs. Näistä taidan ruveta googlettelmaan tarkempia tietoja, kiitos vinkeistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisimmässä Viherpihalehdessä oli Lauri Korpijaakon haastattelu ja siinä ohessa jonkin verran myös ruusutietoutta. Tornionlaaksonruusun pitäisi olla melko vähäpiikkinen, eikä se kai jättiläiseksi kasva. Sievä ja pienehkö ruusu on myös Tove Jansson, mutta siinä on enemmän piikkejä. Kannattaa varmaan googlettaa. Uskon sinunkin puutarhaasi ruusukaunottaren löytyvän.

      Poista
  22. Sinulla on upea kokoelma ruusuja. Ruusut ovat kyllä niin kauniita. Ja ruusujen tuoksun voi aistia täälläkin asti. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kasvien keräilyinto tarttuu välillä vähän liiankin helposti. Niin on käynyt ruusujenkin suhteen. Ovat ne kyllä niin kauniita.
      Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa sinullekin!

      Poista
  23. Käsittämättömän paljon kauniita ruusuja. Juhannusruusun tuoksu on valloittava, kun se löyhäyttelee omaa parfyymiaan ilmoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusruusu on miltei suomalaisen pihan perusruusu, eikä suotta. On sen niin kaunis alkukesän kukkija.

      Poista
  24. Oi, miten ihania ruusuja. Alkaa tehdä mieli lisätä ruusuja Kesäpesällekin, vaikka tähän asti olen lähinnä yrittänyt päästä niistä eroon. Tänä vuonna olen ihastunut ihan täysillä punalehtiruusuun ja kokeilussa onkin kasvattaa pistokkaasta ruusu puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuduissa on niin valtavasti vaihtiehtoja, että jokin kaunis ja sopiva sinullekin varmasti löytyy.
      Punalehtiruusu on hieno. Ihan pikkuisesta taimesta omani olen kasvattanut, joten eiköhän sinun pistokkaasi kasva kunnon ruusuksi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!